Suomettumisen lyhyt historia

02.03.2023

Suomettuminen on maailman onnellisimman kansakunnan tapa sopeutua sellaiseen konfliktiin, jossa yksilö muuttaa asenteitaan mahdottoman tilanteen edessä ja sitä kautta siihen sopeutuenkin. Yksilön kohdalla ilmiötä kutsutaan kognitiiviseksi dissonanssiksi ja taustalla on balanssin tavoittelu, kun kettu ei ulotukaan pihlajanmarjoihin. Ne ovat happamia. Kansakunta toimii toisin. Se suomettuu ja muuttuu ajopuuksi.

Suomea on kutsuttu ajopuuksi ja politiikkaa suomettumiseksi. Pandemiaakin hoidetiin siis hyvin suomalaiseen tapaan. Jos sen tuloksena on maailman onnellisin maa, eihän se niin huono tulos voi olla… Perustuslakiakin voi tulkita samat edustajat valiokunnassaan, jotka lakia laativat. Ainut maa maailmassa, joka on näin joustavakin, kutsuu sitä pragmatismiksi. Aina löytyy selitys ja selityksen selitys. Suomettumisesta siirryttiin jälkisuomettuneeseen tilaan. Vasta tuhka tekee kaikista samanlaisia. Aequat ominis cinis. Nyt arpa on taas kerran heitetty, mutta ei peluri muutu siitä miksikään. Alea iacta est.

Kumpi siinä silloin mahtaa joustaa edustajien kohdalla? Uusi laki vaiko vanha perustuslaki? Kun jokin asia ei mennyt matkalla kohdalleen, voiko silloin loukata myöhemmin ihmisoikeuksiamme? Kuinka pitkälle siinä voi mennä? Tulevissa, nyt lähestyvissä vaaleissamme, kolme puoluetta on liki rinnakkain hakemassa pääministeripuolueen paikkaa.

Ketään ei voi kuitenkaan velvoittaa mahdottomaan silloin kun suomalaiset äänestäjät ovat samoja kaikki. Ad impossibilia nemo tenetyr. Heitä ei voi panna paitsioon vain siksi, että eivät äänestä kaikki demareita. Ruotsin malli ei olen Suomen malli. Kysykää turkkilaisilta, unkarilaisilta. Tuntevat hekin meidät ja Pohjolan käymät sotamme. Ei auta laulaa kuuroille korville. Ad surdas aures canere.

Ruotsin tapaan meillä ei eletä jälkiruotsittumisen aikaa, jossa vasemmisto käytti suvereenia valtaa ja kilpailijat pantiin vielä tänäänkin hyllylle. Matka Natoon ei sujukaan ilman selittelyä sekään. Ei Suomi ole Ruotsi ensinkään. Turkki ja Unkari pelaavat omilla korteillaan nekin. Kuvitelmat Ruotsin ”pikkuveljestä” ovat yhtä koomisia kuin aikanaan Kari Suomalaisen piirrokset. Niille naurettiin mutta jatkettiin kuten ennenkin. Ancilla face mea laganus – Orjanainen, paista minulle lettuja (Ganga).

Urho Kekkonen oli taitava tämän kulttuurin poliitikkonamme. Suomettumisen suuriruhtinas. Hän tunsi kansansa. Nyt tiellä on moniääninen media ja kansakin on koulutetumpaa. Ei kansakunnat voi olla pelkästään yhden asian liikkeitä. Peluri poliitikkonamme on aina jakamassa kortit omalla tavallaan, vilpillisesti. Ja kauniin naisen patsaallakin on kalan pyrstö – Desinit in piscem mulier formosa superno.

Suomen sota talvisotana jatkui toisena maailmansotana, jatkosotanamme. Se oli ihan eri asia kuin oma kuvitelmamme ja historian kirjamme. Sama pätee pandemiaan. Lapin sodan me jopa voitimme ja teimme huikean elokuvankin suomalaisen miehen luonteesta kullankaivajana mutta vasta vuonna 2023. Sisua löytyy satujen kerrontaankin. On vaikea olla kirjoittamatta satiiria – Difficile est satiram non scribere.

Olemme vain oppineet antamaan omille teoillemme suljettuna kansakuntana ihan oman ulottuvuudenkin globaalissa ilmiössä osana luontoa ja sen lakeja, ihmisoikeuksia tähän sopeuttaen. Tässä me olemme erityisen taitavia. Jumala on meidän suojelijamme – Deus protector noster. Ei ihme, että tämä on juuri Porin kaupungin motto. Forssa sijaitsee sekin Porin tien varrella. Onneksi on muitakin teitä, kuten Hämeen Härkätie. Näiden teitten solmukohtaan voi tulla pitämään omaa luentoaan Helsingistä ja tietysti huoltoaseman kuppilaan. Oppi vain tuo vasta vaikeudet. Tieto lisää tuskaamme – Difficultatem facit doctrina.

Viruksen kanssa ei kuitenkaan voi poliitikkokaan vehkeillä, neuvotella, tehdä kompromisseja ja uhmata luonnonlakejamme samalla. Siinä huonon pään takia koko ruumis kärsii. Lukkarin koulussa suomalaiset juntit saivat maistaa lukkarin keppiä. Totuutta siinä haettiin ja iskettiin visakoivuiseen kallon. Ja keppi sen lopulta myös todistikin. Suomalaisten käymät sodat – Argumentum baculinum.

Alan tutkijat ja tiedemiehet olettavat taustalla olevan salattua tietoakin pelkän tyhmyyden rinnalla. Niin myös kansa kuvittelee, ja kun näin ei ole, pyritään löytämään ainakin jotain tolkkua. Kun kaikki selittelyt mahtuvat samojen valheitten sisään, erehtyminen on inhimillistä – Errare humanus est – ja tyhjästä ei synny mitään – Ex nihilo nihil fit.

Ja näin syntyvät nämä kuvitelmat salaliitoista, olettaen että jotakin järkeä siellä taustalla piileksiikin. Ikävä kyllä harvemmin edes vahingossa. Syntyy teoria ajopuusta. Maailman onnellisimman kansan tavasta suomettua. Tämän ilmiön valkopesu on kuin nuoren kansakunnan rakkautta ensi silmäyksellä – Ex visu amor, ja samalla sokeaa toivoa paremmasta, niin kauan kun hengitimme – Dum spiro, spero.

Näillä eväillä voidaankin mennä sitten vaaleihin. Olen puhunut ja huojentanut mieleni – Dixi et animam levavi