Maantiedettä opiskellessa tutuksi tulivat luonnollisesti kartat ja niiden geometria sekä vaikkapa kaukokartoitus. Samalla myös taide, jota käytettiin tiedon siirtäjänä karttoja ja sen grafiikkaa väritettäessä ensin ne kuitenkin maastossa mittaillen. Virheitä ei saanut syntyä millin vertaa. Satelliittikartat olivat sitten vielä erikseen. Maantiede oli kaikkien tieteiden äiti ja arvostettu etenkin suuressa naapurissa, jossa lokaali tiede oli myös globaalia ja geopolitiikkaa.

Kartan tapa valahdella ja vaikuttaa ihmisen psyykkiseen tapaan vastaanottaa viestejä oli oma tieteenalansa sekin. Nykyisin nämä taidot ovat erityisen kysyttyjä maailmalla. Meitä kun huijataan ja me annamme huijata itseämme. Sähköinen media ei ole sekään sama asia kuin perinteinen.

Etenkin koko ajan kehittyvä ja kasvava digiaika edellytti tekstin rinnalla kuvia, joilla voitiin välittä tietoa paljon enemmän kuin tekstin kautta välitettynä. Lisäksi tämä tieto oli poikkitieteistä ja etenkin kulttuurien rajat ylittävää. Globaali maailma on ollut esillä uutisoinnissa etenkin pandemian seurauksena mutta nyt myös viestiessämme globaalin maailman tapahtumista osana geopolitiikkaa. Tämän hetken ydin kulkee Venäjällä ja samalla sivuten kaatuneen Neuvostoliiton vanhoja alusmaita, ei vähiten Ukrainaa ja sen historiaa samalla.

Kuvitus eli illustraatio (latinan sanasta illustrare ”valaista”) on kuvataiteen ikivanha ala, joka tuottaa kirjalliseen teokseen havainnollistavia tai koristavia, täydentäviä piirroksia ja maalauksia. Tyypillisiä ovat kuvat ja animaatiot lehdissä, kuvataiteen koko ajan kehittyvät esitykset.

Euroopassa paperille siirtyvät puupiirrokset 1490-luvulta ja Anton Kobergerin hienosti kuvitettuina kirjanpainajakustantajan ateljeesta Nurnbergistä houkuttelivat sinne tuon ajan nimekkäimpiä taiteilijoita. Ranskalaisista tunnetuin kuvittaja ja kirjanpainaja, kustantaja, oli tuolta ajalta Antoine Verard.

Italiassa tuon ajan ja renessanssin taideihanne oli toskanalainen ”disegno” ja ”inkunaabelien” kuvitus. Tässä kuvituksessa tärkeää oli etenkin geometria ja varjostukset sekä perspektiivin taitava käyttö. Rakastettuaan antiikin mystisissä maisemissa etsivä Poliphili avautuu lukijalle vasta kuvien kautta. Ilman näitä taideteoksia ja kuvia Aldus Manutiuksen julkaisemat teokset olisivat jääneet varmasti unholaan, eikä niitä olisi koskaan edes osattu avata ja arvostaa. Kuva ja sen uusi teknologia toi mukanaan myös omaan aikaamme ulottuvan maineenkin.

Renessanssin aikainen tieteellinen kirjallisuus olisi kuitenkin jäänyt kustantajineen unholaan, elleivät ne olisi olleet samaan aikaan taiteellisesti korkeatasoisia. Tämä koski etenkin kasvi- ja eläintieteellisiä teoksia alkaen Leonhard Fuchsin kasvikirjasta ”De historia stirpium”. Viimeinen puupiirroskuvituksen klassikko ”De humani corporis fabrica” oli 1500-luvun puolelta ja Andreas Vesaliuksen Baselissa julkaisema historiaan jäänyt taideteos.

Jatkossa tiede vaati yhä tarkempaa kuvausta ja kuparikaiverrukset sivuuttivat puupiirrostekniikan. Muutos muistutti oman aikamme tapaa vaihtaa kuvat sähköisiksi, on ja off kuviksi, sekä siirtymistä digiaikaan. Suomessa tämä tapahtui ensimmäisenä Etelä-Savon maakuntalehden painossa Savonlinnassa 1980-luvun alkupuolella. Vielä tuolloin Helsingissä tälle naurettiin. Ei naureta enää.

Nyt pilkkaajat etsivät uusia innovaatioita, joita pilkata. Ilmiö on ikivanha ja liittyy vanhan konvention ylläpitoon ja on ikivanhaa pelkoa menettää oma asemansa uusien ideoiden ja innovaatioiden vyöryessä rakenteellisina ja jopa maailmankuvat muuttavina paradigmaisina aaltoina. Aina pääkaupunkiseutu ei ole ensimmäinen uusien innovaatioiden tuottajana, saati vastaanottajana.

Kuvaustekniikan parantuessa muita kuin tieteellisiä julkaisuja Euroopassa painettiin yhä enemmän ja myytiin kirjamessuilla. Kirjan hinta laski ja yhä suurempi joukko kykeni hankkimaan itselleen puupiirroslaatoilla valmistettuja kirjoja. Ilmiö muistuttaa omaa aikaamme, jolloin kirjan saa liki ilmaiseksi sähköisenä. Niin minäkin tuotan myös sähköisiä kirjoja mutta kotisivullani ilman kuvia. Kuvia toki löytyy suuret määrät mutta vailla sidosta kirjoihini. Kirjojen synty tavalla, jossa luontoa samalla säästetään, on mahdollista hoitaa Saksassa. Suomen markkinat eivät siihen riitä. Ei ehkä taitokaan. Olemme syrjässä ja se on hyväksyttävä.

Tällainen toistuva markkinointi laski aikanaan puupiirrosten tasoa ja tieteellinen kuvitus ja kirjallisuus erkaantui puupiirrostöistä kuparikaiverruksineen. Näin alkujaan hyvätkin työt muuttuivat juuri kuvina jäykiksi ja kaavamaisiksi. Ilmiö muistuttaa omaa aikaamme, jolloin myös jatkuvasti toistettavat ja tylsät, kaavamaiset tuotteet myös elokuvina ja viihteenä ovat kaavamaisia, ikäviä seurattavia suurten massojen viihteenämme. Ilmiö toistaa itseään ja on sellaisenaan tunnettu jo vuosisadat, kulttuurisesti oikeammin vuosituhannet.

Seuraava vaihe kuvien maailmassa osana kirjojamme syntyi ns. embleemikirjan tuotteena. Andreas Alciatin oli ensimmäinen tällaisen kirjan tuottaja ”Emblemata libellus” (1531). Embleemeissä kuvalla ja tekstillä oli vielä looginen suhde, jota nimitettiin eräänlaiseksi implikaatioksi, kokonaissuhteeksi. Enää kuva ja teksti eivät kuitenkaan enää selittäneet toisiaan vaan täydensivät. Tekstit eivät saaneet olla perinteisiä tai uusia sananlaskuja, maksiimeja, moraalisia ohjeita tai arvoituksia, ihmiskuvauksia. Ensimmäinen systemaattinen ja lapsille tarkoitettu oppikirja syntyi kuvineen kuitenkin vasta vuonna 1658. Orbis Pictus (Kuvissa näkyvä maailma) Johan Amos Comeniuksen työnä oli ensimmäinen lapsille suunnattu ja systemaattisesti kuvitettu kuvakirja Euroopassa. Epäilen hiven tietoa ja sen myöhäistä ajankohtaa.

Karikatyyrit, käyttöohjeet, mainokset, markkinointimateriaalit, muotopiirrokset, kartat ja kaaviot ovat ikivanhoja tapoja alkaen puupiirroksista ja embleemikirjoista, luolamaalauksista, koristeellisista alkukirjaimista (anfangit), Bysantin ajan kirjamaalauksista ja kuvalaatoista (vinjetit), typografisista koristeista koskien myös itse kirjaimia etenkin Kiinassa ja Japanissa.

Etenkin aikana, jolloin valtaosa väestöstä oli lukutaidotonta, Raamatun tapahtuminen kuvittaminen oli tärkeä viestintäkeino ja niinpä sukuni nimeä kantavat (kloster, luostari), jotka maksoivat aikanaan veronsa luostarilaitoksen lampuoiteina, joutuivat purjekuntineen tekemisiin juuri viestinnän kanssa ja opiskellen keinoja, jotka ovat edelleen kulttuurien rajoja ylittäviä.

Suomessa ensimmäisiä kuvitettuja kirjoja olivat hartauskirjat sekä erilaiset moraalikirjoitukset mutta myös käytännön opetukseen tarkoitetut aluksi juuri 1500-luvun puupiirrokset. Kaiverrukset ja etsaus yleistyivät ja litografiaan siirryttiin joskus 1800-luvulla. Kun kirjoitan rinnakkain muistelmiani, tämä aika on lähellä hetkeä, josta kirjani käynnistän 1850-luvun puolivälistä.

Tuolloin kun purjekunnan vanhin vene hukkui juhannuspäivänä Kallaveteen ja vei mukanaan alan osaajia 28 ammattilaista ja luostarilaitoksen veronmaksajaa samalla. Purjekunnan ylläpito ei ollut tämän jälkeen mahdollista yli 3000 hehtaarin tilalla. Samalla jouduin, taas kerran, pohtimaan, miten kuvitan kirjani kansilehden ja teenkö siitä useampia painoksia, joista kallein on myös värikuvilla ja omasta taiteestani kameralla itse myös tallennettujakin.

Kysehän oli omaelämänkerrallisesta teoksesta, jonka tekijä oli kertomassa tavalla, jonka parhaiten taisi ja kykeni. Jonkun muun tekemänä se olisi ollut jotain kokonaan muuta vuonna 2021. Ei 1500-lukua tai 1850-lukua eläen ja viikinkimallisessa veneessä istuen, olkoonkin että isovanhempina oli myös pappeja ja professoreja, Berg, Ståhlberg sekä Isak Pihlman esimerkkeinä ja Tavast sotilassuvusta.

Kuvien ja taiteen (cluster art) tarkoitus on kohdallani tänään ja muistelmissani toinen kuin 1800-luvulla tai vielä 1990-luvun alussa tai sotien aikana. Tuolloin myös media käytti kuvia eri tavalla kuin tänään 2022 lukijaa hakien ja kilpaillen kännykkäänsä selailevan nuoren huomiosta rinnan heidän isovanhempiensa kanssa robotteja käyttäen. Niinpä jouduin aikanaan tekemään myös reaaliaikaisen blogin, esseen ja kotisivuni kuvaston, cluster art sivuton, sekä erikseen kuvittamattoman painoksen ennen kalliimpaa kuvitettua laitosta. Painotyö onnistui Saksassa tavalla, joka arvosti myös luontoamme.

Bulkkia kirjoina ei tuotettu. Sitä en voinut hyväksyä etenkään kuvataiteen kohdalla. Kyse kun on myös ympäristömyrkyistäkin. Se nosti kirjan hintaa mutta teki siitä samalla hankintana asiakkaansa valikoivan.

Ennen valokuvauksen ja kirjapainotekniikan, digipainon syntyä, piirtämällä tehty oli ainoa kuvittamisen keino. Tuosta ajasta ei ole kovinkaan kauan. Se on lähihistoriaamme. Myöhemmin erilaiset graafiset menetelmät kehittyivät mahdollistaen yhä sävykkäämpien ja tarkempien kuvien toistamisen. Syntyi toimittajien ja kuvaajien, ohjaajien ja leikkaajien ammattikunnat, eri puolilla maailmaa matkustavat televisiokuvaajat ja raportoijat.

Kuvittamisen tarvetta tämä kehitys ei vähentänyt, päinvastoin. Jokainen meistä alkoi kaivata omia laitteitaan ja kuvia, jotka aluksi olivat arkipäiväisiä. Siis sosiaalisen median talouden ja strategian mukaisia, josta julkaisinkin jo kirjani ilman kuvia (Social media economy and strategy). Täytin silloin 60-vuotta ja nyt siis kymmenen vuotta lisää ja tuottaen tuhansia esseitä ja artikkeleita, puolensataa kirjaa runsaan vuosikymmenen aikana ja pääosan myös kuvittaen omalla taiteella sekä nyt kaksi kirjaa muistelmateoksina, toisen ilman kuvia, toisen kuvien kanssa.

Tuo taide täyttää ne ehdot, joita manifestini ”Cluster art and Art of Clusters” edellyttivät siinä missä käsite ”Cluster articles” tai Cluster Policy”. Cluster art on kuvattu useammankin myös filosofian professorin rajaamana taiteena ja olen niitä myös lainannut. Oman käsitykseni mukaan Cluster Art on ilmiö, jonka kuvaaminen vuosisatojen takaa haettuina lainauksina filosofiasta, on liian kaukaa haettua viisautta, silloin kun kyseessä on digiajan paradigmaisesti muuttuneen maailman kuvaamisesta.

Silti kirjani ”Social media economy and strategy” on yksi luetuimmista kirjoistani ja moni on joutunut sen myös yliopistoisamme tenttimään. Jos nyt ei Suomessa niin sitten siellä, missä ilmiö oli ajankohtainen jo vuosikymmeniä sitten. Sen suomenkieliset tiivistelmät eivät vastaa englanninkielistä tekstiä. Suomi ei ole tieteen kieli ensinkään.

On pohdittava sitä, kenelle kirjoitus ja kuvat on suunnattu ja kuinka niitä voi käyttää myös rinnakkain ja tarvittaessa ilman tekstiä. Näin syntyy käsite klusterista, jossa mukana on käsite Art tai tarvittaessa myös ”Cluster illustration” ja rinnalla ”Cluster articles”.

Kuva on siis tekstiä monin verroin työläämpi taiteena ja sitä on voitava myös käsitellä lähtemättä ”Photoshop Windows” asiakkaaksi. ”Abode illustrator” on vektorigrafiikkaa, jolloin Photoshopin kaltaiset palvelimet eivät tule kyseeseen silloin, kun taidekirja on taiteilijan omaa käsialaa alkaen veistoksista ja maalauksista, puutarhasta ja kameran käytöstä koko ajan taiteilijan omana työnä. Onhan siinä melkoinen ero, jonka kirjan ostaja varmaan myös ymmärtääkin.

Kuvittamisen tarve kirjoihimme ja medioihin vain kasvoi painotekniikan kehittymisen myötä. Kuvittajat ansaitsevat leipänsä mainonnan, kustantamojen, sanomalehtien ja aikakauslehtien käytössä. Kuka tahansa meistä voi olla loistava luontokuvaaja. Kuvittajat käyttävät kuitenkin edelleen perinteisiä kuvataiteen keinoja, olkoonkin että tietokone ja tekniikka yleistyi yhteiseksi apuvälineeksi kynien, värien, piirustus- ja maalausvälineiden rinnalle. Toki nekin ovat edelleen käytettävissä ja kehittyvät, tekevät työstä entistäkin rikkaampaa.

Myös Suomessa parhaat taiteilijat suunnittelivat kirjojemme nimiösivukehykset, jotka edustivat tuon vuosisadan hienointa kirjataidetta. Sellaisia taiteilijoita olivat Euroopassa mm. Albrecht Durer, Hans Holbein, Hans Weiditz, Hans Burgkmair, Hans Baldung tai Lucas Cranach 1400-1500 -luvuilla. Saksalaisella kielialueella myös kirjan tekstisivut koristeltiin näillä kehyksillä. Ne ovat tänään arvokkaita taideteoksia. Tosin kovin harvinaisia samalla.

Suomessa tätä kulttuuria ei tunnettu eikä tunneta oikein tänäänkään, jolloin tämän suunnan taide on meillä miltei vierasta tänäänkin. Näin suomalaiseen käyttöön tehty sähköinen kirja voi hyvinkin olla ilmainen ja pohtimatta sen muuta käyttöä taideteoksena.

Kirjastosta voi hankkia kirjan ilmaiseksi ja lukutaito on tärkein taito sen hankkijalle. ”Kirjaa ja karttoja ei saa repiä”, kuten kollegani kartografian professorina lopetti lyhyen luentosarjansa kartografiasta Oulun yliopiston maantieteen laitoksella historiaa opiskeleville. Se tieto riitti heille.

Tietokonegrafiikka, digitaalinen piirtäminen ja maalaaminen on helpottanut ja monipuolistanut kuvituksen ja kirjan tuotantotekniikoita mutta samalla myös käyttötarkoituksiakin. Rinnakkain kirjan kanssa teen myös esittelymateriaalia ja multimedia on siinä jokaisen käytössä. Ala on koko ajan kasvava ja samalla kilpailukin koko ajan lisää osaamista vaativat välineineetkin. Tiede on sekin hyvin välineellinen silloinkin, kun se ei ole perinteistä laboratoriotiedettämme. Samalla se on entistä kalliimpaa ja varmasti innovatiivista, poikki- tai monitieteistäkin.

Tunnettuja menneen ajan kirjojemme kuvittajia ovat vaikkapa Akseli Gallen-Kallela (Kalevala-kuvitukset, exlibrikset), Magnus, Wilhelm ja Ferdinand von Wright, Rudolf Koivu, Erkki Tanttu, Tove Jansson, Maija Karma jne. jne. Perinteisestä karikatyyri- ja potrettikuvauksesta on siirrytty informaatiografiikkaan, kirjojen kuvituksesta 3D- ja fantasiakuvitukseen, luonnon ja ympäristön havainnekuvauksista tekniikan kuvittamiseen ja visualisointiin, konseptikuvaukseen ja lopulta käsitteen Cluster Art ja Art of Clusters alla tapahtuvaan toimintaan, jonka synty on ollut yhteydessä koko klusterirakenteen syntyyn aluksi juuri tiedeyhteisön ja yrittäjyyden yhteisenä mediamaailman ilmiönämme mukana myös käsite cluster policy. Tästä kirjoitin jo