Suomalaiseen auringonlaskuun kuuluvat myös revontulet. Nimi tulee alunperin kuvitelmasta kuinka ketut huiskivat hännillään tunturin kupeesta tulet taivaalle. Myöhempi tieteellinen käsitys ei ollut yhtään sen kummoisempi. Tulien oletettiin syntyvän eteläisen ja pohjoisen pallonpuoliskon jäistä ja eteläisiä pidettiin pohjoisen tulia komeampinakin. Siellä kun oli komeammat jäätkin. Näin tieteellinen nimikin oli annettava erikseen eteläisille tulille “Aurora australis” sekä pohjoisille ja pienemmille “Aurora borealis”. Samoja tulia ne luonnollisesti ovat syntyperältään. Värien synty ja niiden kokeminen on fysiikan ilmiönä sinänsä kiinnostava, siinä missä kykymme nähdä ne ja aistia myös eri tavalla. Värisokeus on tästä eräs muistutus.

Sanojen ja kielen kanssa on samaa vaihtelua. Osalla on vain esim. 10 000 sanan sanavarasto ja vaikkapa kielenkääntäjillä liki kymmenkertainen. Sitten tulevat erikoisalat ja tieteet, joissa käsitteet kasvavat ja yleiskielen kyky tulkita niitä vaikeutuu. Tätä tämä on, ihmisenä oleminen ja mediavistintämme myös tänään sosiaalisessa mediassamme ja globaalisti, jolloin kuvilla viestiminen on sanoilla helpompaa. Olettaen että ymmärrämme ne likipitäen samalla tavalla. Emme me toki ymmärrä ja taas on edessä monkulttuurinen rikkaus tai ongelma, riippuen tulkitsijasta. Näin ihminen on sekä kielensä että sanojen ja värien, symbolien, vanki. Se on auttanut toisaalla selviämään omalla kulttuuri- ja talous-, luonnonolojen alueilla ja lisää edelleenkin ihmisen diversiteettiä, moninaisuutta ja sopeutumista, lajina. Cluster art tarkoittaa tämän oivaltamista. Jopa medioiltamme Suomessa. Käräjillä sitä ei voi ratkaista.

Cluster art käsitteenä liittyy tämän ilmiön opiskeluun; tieteeseen, taiteeseen, koulutukseen, hallintoon, yrittäjyyteen ja alan verkostoihin, klusterihin. Näiden lokaaliin ja globaaliin käyttöön varoen määrittelemästä tätä yhden kulttuurin ehdoilla. Erot kun voivat olla yhtäällä hiuksen hienoja ja toisaalla valtavan suuria ja tulkinta poikki- ja monitieteistä ja -taiteista. Niin paikallisesti kuin maailmanlaajuisestikin. Pahinta on ollut perinteisen median viljelemä stereotyyppien käyttö, joka on liittynyt myös meillä Suomessa kouluopetukseemme ja perimätietoon, ketun huiskimassa häntäänsä. Se ei ole rasistista vaan syntyy vääristä opeista ja revontulet on niistä kiintoisa esimerkki. SE että jokin tulkinta on sosiaalisen muistin ja pääoman tallentamaa, ei tee siitä väärää, vaan pikemminkin kokemusmaailmaamme rikastuttavan ilmiön, eikä sitä pidä tuomita, päinvastoin. Sen mukaan ei kuitenkaan eletä meillä eikä muualla mutta museoida sen voi siinä missä Kreikan rajat ja aarteet.

Tässä tapaa ahdasmielistä ajattelua ja suvaitsematonta elämää, hieman samaan tapaan kuin liikennekulttuurissa, jossa riidellään julkisen ja yksityisen, kahdella tai neljällä pyörällä liikkuvan kulttuurin välillä. Minulle tässä ja nyt elämä on liikenteessä vaarallista. Siinä raja tulee varmasti vastaan.

Paavo Haavikko sanaili aikanaan kuinka fasismi ei ole aate saati arvo vaan pikemminkin ainostaan toimintatapa. Autolla pyöräilijän päälle tai bussilla koko letka nurin. Jo on kumma jos eivät tokene. Tätä aggression kasvua näkee nyt joka suunnalla. Usein se yhdistetään juuri kauan jatkuvaan lamaan ja taantumaan. Syntipukkien hakemiseen, kiusaamiskulttuuriin, stereotyyppeihin, vääriin tietoihin, mediamaailman vääristyneeseen porpagandaan, korruptioon ja viihteeseen, sen palvontaan, narsismiin häiriöineen ja ahneuteen taloudessamme. Kuolemansyntimme siellä taustalla kummittelevat.

Taustalla, tätä kirjoittaessani, Timo Soini vastailee mediamme kysymyksiin ulkoministerinä. Siinä sitä työsarkaa riittää ja me autamme täällä taustalla sen minkä kykenemme ja mediamme meitä jaksaa sietää. Ikääntyvä kansakuntamme kun hakee viimeisimmän kuolemansyntinsä ahneudesta. Muut kun alkavat jo olla mahdottomiakin. Ahne taas voi olla muullekin kuin elämälle ja mammonalle. Joku järki siinäkin olisi oltava, kohtuus. Ulkoministerinä Soini pyrkii tätä avaamaan ja siinä hän on kielen käyttäjänä erityisen taitava. Näin myös ulkoministerin salkku on hänelle sopiva ja oikea. Häntä kannattaisi nyt kunnella asiasta, ei asian vierestä.

Ps.

Ei päästy Timo Soinin haastettelussa ohi ketun hännän heiluttelun. Ei edes kysytty tätä seuraavaa vaihetta, kumpi on komeampi, pohjoinen vai eteläinen revontulen loiste. Kaukana on ylellä vielä se vaihe, jossa Soinilta kysytään ilmakehän ja auringon yhteispeliä värien synnyssä ja omaa kykyämme erottaa nämä värit myös kulttuurisena ilmiönä. Kun nyt siihen olisi ollut tilaisuus ja ministeri on asiansa osaava ulkoministerimme.

Ei niitä pidä enää Erkki Tuomiojalta kysellä. Ei niin katkera saa olla, toimittajankaan ja medioissamme poliitikkoina puuhastellen. Kuten Hesarissa tehtiin ja Tuomiojaa haastateltiin ulkoministerinä, mukamas. Hän on oppositiossa ja varmaan  vielä kauan. Jorma Kontiolle sen sijaan voisi jo viimeinkin antaa palkinnon, joka ohittaa kirkkaasti vuoden urheiljan pystin. Ansiot kun ovat omaa luokkaansa 10 000 voitetun lähdön jälkeen ja 50 vuotta jatkuneen uran vaatiman urakan tuloksena. Se on enemmän kuin yksikään jäämies on maassamme saavuttanut rattia vääntäen tai keppiä heitellen.  Taas saa hävetä kansainvälisen uran, sen lajinsa näkyvimmän, tehneen Kontion puolesta. Syvät pahoittelut.