On 29 May, 2020 0 Comments

Menestyykö tänään Euroopassa, Aasiassa, Amerikassa, Suomessa kertomalla olevansa nationalisti tai patriootti. Entä kertomalla olevansa lokalisti tai vastaavasti globalisti? Onko nämä ilmiöt pelkkää mediamaailman viihdettä ja sanojen semantiikkaa, tunnesanoja jotka opitaan ja varhain opittuna ne ovat koskettavampia.

Suomi on nuori valtiona ja kielemmekin saanut runsaasti uusia käsitteitä pelkästään 1970-luvulta alkaen. Myöhään opitut sanat eivät ole samalla tavalla tunnesanojamme kuin varhain lapsena hankitut. Valtaosa uusista sanoistamme on hankittu englannin kielestä ja aiemmin myös ruotsista. Toki meillä on oma ikivanha onomatopoeettinen, luontoa matkiva ja suvuton kielemme. Sillä on ollut valtava merkitys pohtiessamme, miksi kulttuurimme on sellainen kun nyt on.

Suomalaisia on luonnehdittu usein hiven tunneköyhiksi, sulkeutuneiksi ja pragmaattisiksikin. Sen tausta on usein kielessämme. Kieli on tunnesanoineen se jolla ajattelemme, viestitämme, näemme jopa unemmekin. Mitä enemmän symboliikkaa, sitä enemmän ajatuksia. Ero yksilöiden välillä voi olla tuhansissa sanoissa. Miesten kerrotaan usein olevan sanoiltaan köyhempiä kuin naisten.

Puhumme äidinkielellä mutta asumme isämaassa ja sekin on valintana tunnesanoissamme. Kirjoitin nuorena miehenä maakuntalehtiin eri tavalla, tiedelehtiin toisin kuin miesten- tai naistenlehtiin. Ratkaisevaa oli siis ajatus lukijasta, ei toki oma tapani ajatella tai tuntea. Opin sen hyvin varhain lapsena. Se vaikutti varmaan persoonallisuuteeni siinä missä kasvuympäristöni sekä myöhemmin hankitut pääosin opitut taidot ja elämänkokemukset.

Jos eduskunta vaalit pidettäisiin ajallaan, siis noin kolmen vuoden kuluttua, niin silloin perussuomalaiset tulee menestymään tulevissa vaaleissa, tietää alan tutkija medioissamme. Nyt kun nationalismi tulee menestymään, hän pohtii ja yhdistää sen populismiin samalla. Kuitenkin ne ovat käsitteinä kaukana toisistaan.

Suomalaisten kerrotaan oleva identiteetiltään alueeseen leimautuneita ja sama pätee toki muihinkin kansakuntiin ja niiden fyysiseen ja kulttuuriseen, sosiaaliseen ympäristöön. Aina taustalla ei ole vain kieli vaan myös monet muut, joko sisäsyntyiset tai ulkoiset ja sepitteelliset arvot ja normit, luonto ja kulttuuri ympärillämme.

Usein hyvin pienipiirteisenäkin, mutta samalla piilotajuntaisena ja varhain lapsena alueeseen leimautuen. Ensimmäinen väitöskirjani liittyi tämän ilmiön tutkimiseen. Suomalaiset alkoivat käyttää joko regionaalista tai spatiaalista käsitettä alueelle ja samalla myös puhua juuristaan. Sukututkimus alkoi sekin yleistyä ja mukaan tuli myös geneettinen perintömme. Tiede tunkeutui elämäämme sekä luonnontieteisenä että ihmistieteisenä ilmiönä rinnakkain.

Taas oli keskittävä kieleemme uusia sanoja. Nykyisin ne ovat lapsena oppien tunnesanojamme. Mutta ei toki vielä silloin kun valmistelin ensimmäistä väitöskirjaani. Kohtasin sitä valmistellessani myös runsasta kritiikkiä tahoilta, joille uudet käsitteet muuttivat vanhaa tieteen dogmaattista sisältöä maantieteessä, sosiologiassa mutta myös psykologiassa.

Kun tiedekuntien rajat ylittyivät ja kansakunnat tulivat kielineen tutuiksi jotkut asiat alkoivat tulla muita tärkeämmiksi. Niistä yksi tärkeimpiä oli tämä. Ei suomalaisten asiaa aja muut kuin me suomalaiset. Kun ymmärtää oman tilansa, antaa arvon toisellekin.

Eikä forssalaisten asiaa aja muut kuin forssalaiset. Kuntien välillä kun on kilpailua ja naapurit eivät luota toisiinsa shakissa tai pallopeleissä, kilpailuyhteiskunassa. Ja juuri terve kilpailu vie kehitystä parempaan suuntaan.

Vai luotatko sinä venäläisiin ja ruotsalaisiin suomalaisten asian ajajina? Globalisti ajaa globaalin maailman etuja ja se on sitten todella epämääräinen tapaus ajamassa samaan aikaan keskenään sotivien ja aseita suunnittelevien etuja, samaan aikaan molemmille aseita kaupitellen.

Lokalisti ajaa paikallisen kunnan, maakunnan tai kansakunnan itsemäärämisoikeutta ja puolustaa omiaan, spatiaalista identiteettiään samalla, juuriaan. Suomalaiset ovat tässä pelissä jalkapallossa erityisen huonoja mutta jääkiekossa jo vähän parempia.

Voitto tässä pelissä ei tarkoita vastapuolen vihaamista, halveksuntaa, saati väheksyntää, PÄINVASTOIN. Kun arvostat kilpailijaasi, voit lopulta myös MENESTYÄKIN. Tätä kautta kunnon nationalisti ja lokalisti on myös menestyvä ja LUOTETTAVA kumppani globaalissa maailmassa. Hän kun ajattelee globaalisti mutta TOIMII paikallisesti, ei päinvastoin.

Nyt hallituksemme on alkanut toimia väärin. Tämä on tärkein syy sille, miksi kohta juuri oppositio alkaa löytää kannattajia riveihinsä. Hallitukseen kaivataan TERVEELLÄ ITSETUNNOLLA varustettuja, asiansa osaavia ja taitaviksi tiedettyjä miehiä ja naisia.

Sellaisia arvostetaan myös etelässä, idässä ja lännessä, ei vain pohjolassa, Mikään ei ole niin vaarallista politiikassa kuin YLIMIELISYYS. Se kun kertoo heikosta itsetunnosta ja kilpailijansa väärin arvioivasta ihmisestä, virheellisestä arvomaailmasta sekä tunnesanojemme käsittelystä ikään kuin tunnevammainen psykopaatti tai häiriintynyt narsisti.

Seuraavat vaalit ovat kuntavaalit ja ne ovat edessä jo tulevana keväänä. Maamme on juuri kääntynyt taantumaan ja etenkin pienten kaupunkien ympärillä sinnittelevät maaseutukunnat ovat, taas kerran, rakentamassa talouttaan karsimalla menojaan. Näin on ollut jo kauan ja halu hoitamaan tätä tehtävää kuntapoliitikkona ei ole houkutteleva.

Meillä kuntien itsenäisyys ja oikeudet on määritelty tarkkaan. Samoin jokaisen kuntalaisen erikseen. Tietyn kunnan alueella asuvien ON HOIDETTAVA tietyt laissa ja asetuksissa annetut tehtävät kuntansa alueella. Se eivät ole mitä tahansa puuhastelua.

Näitä tehtäviä löytyy satamäärin ja tätä varten ovat vaalit, ensi keväänä siis seuraavan kerran. Maakuntavaalejamme ei tullutkaan. Sote ja sen sotkut jatkuvat nekin. Aluetieteilijänä ja yhdyskuntasuunnittelijan koulutuksen saaneena pahoittelen mennyttä aikaa ja menetettyjä vuosia, vuosikymmeniä.

Se mistä kunnissamme päätetään ja miten, ei ole pelkkää paikallisen median kautta tapahtuvaa mekkalointia tai höpinää kunnanvaltuustossa. Tätä varten meillä on myös OIKEUKSIA, joihin ei puututa, eikä yli 300 kuntaa hoideta keskushallinnon sektorisuhareitten toimesta miten tahansa. Tämä koskee myös puolueitamme ja kansanedustuslaitostamme.

Jos nyt ei jokaista kuntien hoitoon vaadittavaa yli tuhatta lakia ja asetusta satu muistamaakaan, niin on hyvä muistaa ainakin perustuslakimme. Meillä ei ole kahta samanlaista kuntaa, mutta ei myöskään maakuntaa tai kaupunkia. Helsinki poikkeaa metropolina RAJUSTI muusta maaseutumaisesta Suomesta.

Helsingissä kasvaneet ja koulunsa käyneet ovat vaarassa käyttää sellaista VALTAA, jossa UNOHTUU KOKONAAN, miten maassa on perustuslakien suojaamat kuntamme. Niissä asuvia suomalaisia ei voi, eikä saa kohdella miten tahansa ja vain siksi, että globaalina ilmiönä tai EU:n asukkaina olemme mukana mediayhteiskunnan sosiaalisen median ja toimittajien viihteellisessä politikoinnissa.

Viihde ja tieteen popularisointi osana tätä mediayhteiskunnan viihdettä on eri asia kuin vakavasti otettava tieteemme. Myön sen turvaamiseksi on tehtävä koko ajan valpasta valvontaa. Se on täysin riippumatonta, oloonkin että rahoittaja ei tahdo sitä aina muistaa. Tämä pätee valtiommme ohella myös kuntiamme. Kunta on muutakin kuin kunnallislakeja ja kartalle syntyvä maankäytön säätelyä edellyttävä kaavoitettava regionaalinen alue, verottaja ja palvelujen tarjoaja, imagomaakareitten kaupustelun kohde.

Jokioisissa yksi Euroopan suurimmista agraarin tieteen keskus siirrettiin 1970-luvulla maalle. Sen juuret olivat pääkaupunkiseudulla ja sitä arvostettiin maailmalla. Maalle siirretty tiede voi hyvinkin olla, maaseudulle siirrettynä, sellaisen seurannan kohteena, jossa paikallinen kulttuuri pyrkii mukaan tekemään “tiedettä”.

Sama pätee metropoliin ja sen kulttuuriinkin. Paikallinen media on siihen sopiva foorumi, tieteilijän kasvuympäristö, eikä sitä pidä sotkea paikallisen politiikan kautta tutkijoiden tekemään työhön ja sen arkeen. Näin kuitenkin tapahtuu oli ympäristö maaseutumainen tai metropoli. Sama pätee Helsinkiin ja siellä sijaitsevaan parlamenttiin. Helsinki pääkaupunkinamme on hyvin erilainen kuin tyhjään kulttuuriseen tilaan muutettu pääkaupunki Brasiliassa. Olen molempia seurannut läheltä.

Hämäläistä tiedettä, Jokioista ja sen tiedeyhteisöä 30 vuotta seuraten, ei ole olemassakaan sen enempää kuin suomalaistakaan tai eurooppalaista. Siinä kulkee politiikan tekemisen ja tieteen raja.

Poliitikko voi pyrkiä vakuuttamaan tiedoillaan muita, mutta tieteeseen sellainen vakuuttelu EI KUULU. Tiede on koko ajan muuttuvaa ja tieteen popularisointi on sen opettajien työtä.

Ranskassa kaikki opettajat ovat “professoreja” mutta Saksassa tai Suomessa vain yliopistossa opettavat. Se miten pätevyys hankitaan, on kulttuurinen ilmiö sekin. Suomi on tässä paljon lähempänä Saksaa kuin Ranskaa.

Sama koskee pätevyyttä mihin tahansa ammattiin, myös erikoistutkijoiden tieteensä parissa. Politiikan tutkija on melkoisen kaukana luontoa tutkivasta. Ei kuitenkaan saisi olla.

Politiikka (policy) ja sen teko (politics) ei saisi olla liian kaukana vakavasti otettavasta luonnontieteestä ja ihmistieteet eivät nekään saisi pelata vain sellaisten lakien kautta, jossa lakeja peukaloidaa ihmisten toimesta ja poliitikkojen johdolla.

Perustulaki ja sen tulkinta ei sekään saisi olla sellaisten “tuomareitten” käsissä, jotka operoivat samaan aikaan poliitikkoinamme. Perustuslakituomioistuin ei saisi olla poliittinen valiokuntamme.

Siinä matka kohti rajojen hämärtymistä muuttuu kulttuuriseksi ilmiöksi. Siis osaksi sosiaalista pääomaa ja muistia. RAJAT on hyvä pitää selvinä, vaikka se olisikin jollekin poliittiselle päätökselle sitä hidastavaksi koettu ilmiö. Tästä “rajasta” ja sen olemassaolosta kannattaa hivenen maksaakin. Valtioitten rajoista olemme sentään maksaneet ihmisuhreilla.