Nukutun yön jälkeen kansa pohtii onko maan hallitus henkilösuhteiden varassa, jolloin se muistuttaa tyypillisiä mafiasuhteita. Siellä kun eivät pelaa instituutiot vaan luottamus henkilöiden välillä. Sipilä on vahvasti laestadiolaisen yhteisön kasvatti ja Soini oli katolinen. Henkilösuhteet toimivat.

Orpo on arvoiltaan outo lintu olettaen niiden, arvojen, vaihtuvan kahdessa päivässä kansanliikkeiden kohdalla, kuten hän kertoi perussuomalaisten kohdalla tapahtuneen. Hän vaikuttaa ihmiseltä, joka ei tunnista normistoja, arvoja ja moraalia edes käsitteinä, mutta viljelee niitä kuin lapsi puheessaan. Lainsäätäjänä ja juristina sellainen olisi pelottava ilmiö kansakunnalle.

Laestadiolaisalueilla vennamolaisuus oli kirosana maalaisliittolaisissa perheissä. Yhteisötutkijana kylissä tähän ilmiöön törmäsi yhtenään. Kommunismia siedettiin ihmissuhteissa, mutta ei vennamolaisuutta, puoluehajaannusta. Sipilän suhde laestadiolaisena täytyy olla erityisen vaikea syvästi uskovaan Laura Huhtasaaren perussuomalaisena. Hän olisi ihmissuhteissa ja itsenäisenä naisena vääräuskoinen. Häntä Sipilä pelkää vielä enemmän kuin Jussi Halla-ahoa kolmen hyvän jätkän hallituksessaan.

Hänen vaatimaa henkilösuhdetta ei voi syntyä myöskään erakkomaiseen älykköön ja uskonnoltaan etäiseen Jussi Halla-ahoon. Pelin politiikka ei taas onnistu Huhtasaarelta Orpon kaltaiseen henkilöön, jonka arvomaailmat vaihtuvat kahdessa päivässä hänelle sopiviksi. Sipilälle Orpo sopii siinä missä kuka tahansa mies, joka hoitaa firman työt insinöörille kelvollisesti. Sipilä kun ei ole henkilösuhteissaan niin tarkka kuin muut laestadiolaiset. Hän on miljonääri, joka lentää yksin matkansa maailmalle Jäämiehen tapaan elellen. Jos joku toimittaja ei tätä ymmärrä, hän saa satamäärin sähköpostia muistutuksena ja mukaan mahtuu myös ylen päätoimittajat. Seuraava ulkoministeri voisi olla lautamies Matti Vanhanen. Sanan vapaus on Sipilän vapautta. Rikkaan miehen sanaan uskotaan, sanottiin pohjoisessakin laestadiolaiskylissämme.

Presidentin tehtävä hakea uskottavaa hallitusta rapauttaen aikamme takaisin Urho Kekkosen aikaan taantuen on sekin kiusallista. Siitä on selvät merkit näkyvillä. Osa kansasta siirretään ulos yhteiskunnasta ja paarialuokkaan. Sen ovat kokeneet kommunistien rinnalla myös kokoomuslaiset ja vennamolaiset.

Piru on irti Suomen juhlavuoden vuosisataisella hetkellä ja uusiin vaaleihin meno olisi vaivalloista sekin. Täytyykö kansakunnan käydä nyt läpi koko vuosisataisen historiansa kirot. Taantumat ja takaumat ovat tämän digiajan ja hybridisaation pahimmat kirot tavallisen ihmisen kokemana ja median tyrkyttämänä vihapuheena ja valeuutisina, populismin monina muotoinamme.

Helluntaiseurakunnan kautta haettu apu ei tunnu oikein luterilaisen yhteiskunnan maallistuneen joukon kokemana harharetkeä paremmalta sekään kun perussuomalaisten eduskuntaryhmää vetää heidän entinen puheenjohtajansa. Ei sellainen ole uskottavaa tyhmimmänkään suomalaisen silmissä. Arvoista ja moraalista puhuminen saa pilkan ja häväistyksen merkityksen, sitä halveksitaan laestadiolaisen insinöörin, miljonäärin, työnäytteenä.

Kaikki hänen aiemmat työnäytteensä ovat olleet epäilyttäviä ja median ihmettelemiä siinä missä Donald Trumpin taiteilu presidenttinä peilaten hänen aiempiin elämänkokemuksiinsa ja verraten bisneselämän harmaata aluetta mafiasuhteisiin Suomessa etenkin Helsingin Sanomien kirjoittelussa ja kolumnisteista tarkkanäköisimmän Saarikosken kuvaamina. Perussuomalaiset on sentään puolue, joka ainoana aloittaa puoluekokouksensa virren veisuulla ja aamuhartaudella.

Ruotsalaisten apu Sipilälle on taas kuin paluu keskiaikaiseen Suomeen yhden äänen avulla keikaroiden. Se on arvoista puhuvalle kaikkein noloin temppu tässä pelissä. Ne arvot kun eivät ole suomalaisia nähneetkään. Siinä herää jo laestadiolaisen kylänkin hitaimmatkin kysymään, missä nyt mennään? Raja sielläkin tulee vastaan kun arvoista ja normeista, moraalista aletaan puhua Orpon ja Sipilän tapaan niitä päivittäin vaihdellen pelimerkkeinään.

Perussuomalaisen puolueen hajotus sujui Kekkosen aikana käyttäen seteliselkärankaisia siirtäen heille henkilökohtaisena korvauksena puoluetukirahat. Nyt tämä laki kumottiin jo hallituksen alkutaipaleella. Mistä rahat loikkareille? Kataisen aikaan hallitukset siirtyivät vähin äänin Brysseliin lihapatojen äärelle.

Pelureiden moraali joutuu koetukselle olettaen, että sellaista löytyisi. Kun sitä ei näyttäisi olevan lainkaan, vaan arvot ovat muuttuva käsite, pelurin peliin sopivaksi muuttuvia, silloinkin käytettävät välineet ovat Sipilällä vähissä.

Hän onnistui pitämään hallituksensa koossa kiitos katolisen Timo Soini avun. Se oli vain perussuomalaiselle kansanliikkeelle liian kallis hinta. Kansanliike kun odottaa puolueeltaan muutakin kuin kolmen mafiaveljeksen yhteistä sopuilua. Suomi on institutionaalinen kansakunta, sivistysvaltio, jonka huipulla ei pelata pelkästään henkilösuhteilla, kuten katolisen perimän hankkineissa mafiaperheissä.

Tämän havaitsi myös Yhdysvaltoihin jäänyt toimittaja, kirjailija vaimoineen ja kirjoitti Trumpista ansiokkaan kirjan ja kolumneja Hesariin. Henkilösuhteet syntyvät bisnesmaailmassa eri tavalla kuin politiikassa ja harmaa alue on vaarallinen. Lisäksi Ranskan vaalit kertovat kovin konkreettisesti, mitä se merkitsee kansakunnan kohdalla. Tähän suuntaan meillä ei ole enää varaa edetä. Ja siinä avaimet ovat presidentillä.

Nyt sen hoito on presidentillemme uusia uskonveljiä Sipilälle hakien outoa, käyttäen hallituksensa hajottanutta Sipilää myös uutena tunnustelijana. Koska meillä hallituksensa hajottanut epäonnistuja on saanut tehtäväksi koota uusi ja uskottavampi? Siinä rakoilee jo presidentinkin uskottavuus.

Kun kyseessä on vain perussuomalaisten eristäminen, se menee hänen kontolleen Kekkosen tapaa eläen ja pitäen sitä arvoiltaan ja moraaliltaan aivan normaalina ilmiönä. Kyse on kuitenkin yhdestä henkilöstä. Vai onko sittenkään?

Seuraava kun järjestyksessä olisi perussuomalaiset ja siis puolueen puheenjohtaja Jussi Halla-aho hallituksen muodostajana. Hänellä on puhtaimmat jauhot pussissa. Hänellä ei ole osaa eikä arpaa Sipilän hallituksen toilailuihin, sisältä päin kaatuneeseen kokoomuksen ja kepun valta-taisteluun. Perussuomalaiset olivat siinä vain liimana ja taaten vahvan hallituksen tuen eduskunnassa. Maksaen siitä kalliin hinnan.

Median kriisi pilasi sen uutisoinnin kokonaan ottamatta selvää edes siitä, mitä populismilla tarkoitetaan.

Vasta kolmantena hallituksen tunnustelijana tulisi arvoiltaa outo ja epäilyttävä kokoomuksen Orpo, Stubbin syrjäyttänyt kokematon poliitikkona hänkin.

Kovasti uskontoihin ja sen lahkoihin, keksittyihin arvoihin, normeihin ja moraaliin pohjaava yhden äänen enemmistöllä taiteileva hallitus on kuin farssi ilmiölle – Suomi 100. Syvästi luterilaisen työmoraaliin rakennettu kansakunta, jossa on jäänteitä ikivanhoista pakanauskoistamme ja arkaaista menoa sekaisin hallitustyöskentelyssämmekin ja eduskunnan täysistuntoja kuunnellen.