On 08 Apr, 2020 0 Comments

Kartta puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Tosin kuntia väritellen myös valehtelee suhteuttamatta esitettyjä pinta-alan sijaan vaikkapa kunnan väkilukuun. Helsingin seutu ja Uusimaa on muuta kuin Lappi väkiluvultaan ja vaikuttavuudeltaan. Lappi on kuitenkin monella tapaa tärkeä osa Suomea ja nyt matkailu loppui siellä kuin veitsellä leikaten.

Samoin pienyrittäjien kunnat ympäri Suomea ovat todella tiukoilla. Kun rinnalle tuodaan perussuomalaisia äänestävien kuntien kartta, se muistuttaa nyt nähtäviä ja Helsingin Sanomien (8.4) tuottamia pienyrittäjäkarttojamme.

Puoluetta kun äänestää joka kolmas mies ja usein vielä pienyrittäjä. Hän ei oikein innostu vastaamaan nyt gallupin kyselyihin. On muitakin murheita ja kiireitä. Demari eläkeläisellä on enemmän aikaa ja varmaan myös virkanaisilla kunnissaan, etenkin kun kyse on omasta hallituksestakin.

Meillä on hurjan paljon kuntia, joissa pienyrittäjien määrä on liki neljännes kunnan väkiluvusta. Heitä on erityisen paljon vaikeilla alueilla, kuten vedenjakaja-alueiden muuten köyhillä seuduillamme, mutta myös Lapissa matkailusta eläviä.

Kittilä tunnetaan Levistään ja Ounasjoesta. Valtaosa Lapista elää nykyisin matkailusta mutta paljon on pienyrittäjyyttä myös joka ikisessä maakunnassamme. Ylä-Savo on tyyppiesimerkki, olkoonkin ettei Iisalmi olekaan hallinnollisena keskuksena suurin pienyrittäjävaltainen kunta Ylä-Savossa.

Vieremältä tunnetaan muutakin kuin hiihtäjäperhe. Metsäkoneita kun lähtee kaikkiin ilmansuuntiin ympäri maailmaa. Nämä alueet olivat aikanaan myös vennamolaisia, korpikommunistisia alueitamme. Kitee Keski-Karjalassa on sekin tyypillinen pienyrittäjien keskus. On ollut sitä aina talousalueineen Tohmajärven, Kesälahden, Rääkkylän ja etenkin Värtsilän nimekkään maineen muistaen. Näistä Värtsilä ja Kesälahti menettivät itsenäisyytensä aiempien hallitusten aikana. Kiteen tai Tohmajärven talous ei tästä juurikaan korjautunut.

Pohjanmaa on luonnollisesti pienyrittäjyyden keskustamme perinteisesti ja etenkin Suomenselän suomaat. Suomalainen yrittäjyys on nyt tiukilla etenkin Lapissa Utsjoella, Enontekiössä, Sodankylässä mutta myös koko Kemijoen ja Ounasjoen varsilla. Sama pätee jokaiseen maakuntaamme. Värit valehtelevat kuitenkin kartalla.

Forssa ja sen ympäristö ei poikkea mitenkään, olkoonkin että pienyrittäjyyttä on talousalueen keskuksen kunnissa suhteellisesti enemmän kuin Forssassa, jossa on myös suurempia työllistäjiämme. Naapurikunnista Forssassa käydään töissä.

Ei pienten seutukuntien keskuksilla mene yhtään sen paremmin ja keskuskunnat ovat taloutensa kanssa tiukilla jokaisessa, noin viidessäkymmenessä seutukaupunkimme sisällä siinä missä näiden ympäristökuntiemme pienyrittäjinä. Ongelmat ovat siellä talousalueittemme yhteisiä. Niin Keski-Karjalassa, Ylä-Savossa kuin Lounais-Hämeessäkin.

Niputtamalla köyhiä yhteen ei synny uutta rikkautta. Nyt ei ole verotuloja, ne ovat romahtaneet, yrittäjät vaikeuksissa ja niin ovat kunnan duunaritkin. Ongelmat ovat nyt yhteisiä ja velkaisen talouden päälle on vaikea rakentaa uutta velkaa joutumatta vararikkoon. Sama sääntö pätee yrittäjän ja kunnan talouteen.

Kun verotulot romahtavat ja samalla menot kasvavat, mahdollisuus elvyttää koronan kurjistamaa seutukunnan taloutta ovat vähissä. Mitä hallituksen kehysriihessä tapahtuu on pienten kuntiemme ja koronan jälkeisen tulevaisuuden tärkeintä antia. Yritysten tukipaketti tulisi ylettyä myös pieniin yrityksiimme. Muuten korona kriisiä seuraa vielä vaikeampi talouden ja laman, taantuman kriisi.

Jos menetämme bruttokansantuotteestamme yli 10 prosenttia, olemme syvässä suossa. Nopea ero pandemiasta on nyt Suomelle elintärkeää. Nyt on kyse terveyden rinnalla taloudesta ja palveluistamme, hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudesta.

Terveyttä ei hoideta sitäkään ilman kunnossa olevia kuntiamme ja yrittäjiemme taloutta. Vaurioitta Suomi ei selviä, se on jo varmaa. Miljardi euroa auttaa ja kuntien suorat tuet, verotulojen menetysten kompensointi ja myös sinne miljardi ovat vähintä mihin on päästävä.

Kriisin taakka on jaettava oikeudenmukaisesti ja myös tulevia sukupolvia ajatellen. Yhteiskunnallinen kokonaisarvio on vaativa tehtävä ja Martti Hetemäen johtaman työryhmän hoidettava. Valmistelevat ryhmät sektorihallintoineen on suomalainen ratkaisu.

Ongelmaa ei voi verrata aikaisempiin esim. 1990-luvun tilanteeseen. Nyt ei selvitä pelkällä rahalla ja lainalla. Miljardi kuntien verotulojen kompensoijana ei vielä auta. Elvytystoimet on suunnattava toisin kuin 1990-luvun kriisissä. Lainanoton rohkeus ei nyt pelasta. Lasku ei saa olla kohtuuton tuleville sukupolville.

Valtion omat tulot on nekin turvattava jatkossa joutumatta pahenevaan kestävyysvajeeseen. Se mitä nyt tehdään on vain laastarointia. Kansallinen yhtenäisyys ei pelasta silloin, kun kriisi on jo tuonut yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Olemme vaikeammassa kriisissä kuin koskaan sotiemme jälkeen.

Rakenteiden muutokset ja perusturvallisuus on järkkynyt siinä missä koko yhteiskuntamme toiminnalliset rakenteet pelkästä ajankäytöstämme alkaen. Toipuminen palaamalla vanhaan ei ole mahdollista. Tämän tekee mahdottomaksi jo kriisin globaali luonne.

Suomi ei ole itsenäinen saareke Euroopassa, globaalisti ja pandemian jälkeisessä ajassamme. Meillä on myös mahdollisuuksia, jollaisia meillä ei ollut ennen kriisin syntymistä. Emme palaa Euroopassa, Pohjolassa tai globaalisti siihen samaan, josta hallituksemme käynnisti toimensa ennen pandemian alkua. Tätä varten vaaditaan myös työryhmä ja sille toimintaedellytykset.

Tämän Hetemäen hoitaman työryhmän edessä on Suomen historian suurin haaste sotiemme jälkeen. Kyse on talouden, sosiaalisen ja kulttuurisen Suomen ja samalla koko Euroopan uudelleenrakentamisesta. Kyse on nyt uusista arvovalinnoista, joita emme tehneet 1990-luvun Suomessa.

Lisäksi ne hallituksen toimet, jotka johtivat ihmisten joutumiseen ahdinkoon, on nyt korvattava täysimääräisesti. Poikkeuslait eivät olleet sitä mitä he edustajiltaan aikanaan heidät valitessaan odottivat.

Kansakunnan joutuminen raiteiltaan on osa sitä kertomusta, josta myös kulttuurimme, urheilu, tiede ja taide ovat laitoksineen olleet ulkona koko yhteiskunnastamme.

Kun yhtä asiaa hoidetaan, kaikki muu jää silloin hoitamatta tai sen toimita kielletään. Vahinkojen korvaus ei palauta menetettyä, asiakkaita ja niitä taitoja, jotka jäivät käyttämättä ja jotka tulisi nyt palauttaa ikään kuin mitään ei olisikaan tapahtunut.

Kun sota on käyty, jäljellä on raunioita ja ihmisiä, joiden mahdollisuus niiden palauttamiseen ei ole heidän osaamistaan. Sodan käynnistäjä on luonnollisesti vastuussa myös syntyneistä vahingoistamme, ei vain kertomassa omasta osaamisestaan maan pelastajana viruksen seurauksista.

Nehän ovat olleet ja ovat edelleen olemassa. Tapa jonka hallituksemme on valinnut on yksi monista vaihtoehdoistamme. Virus on edelleen elossa ja työn menettäminen tämän vuoksi on omituinen ilmiönämme, saati osa yritysten toimintaympäristöön puuttuminen, siinä missä ihmisten liikkumisen rajaaminen ja rajoittaminen.

Virus ja sen saapuminen ei ole yksittäisten kansalaisten, lasten, perheitten saati ikäihmisten toiminnan tulosta. Heitä ei voi siitä syyllistää. Vielä vähemmän kuntien ja niiden hyvin erilaisen talouden ylläpitoa häiriten.

Sen rakenteen saavuttaminen on vienyt useita sukupolvia ja rapautui nyt hetkessä. Se kesti jopa sotia ja kymmeniä viruksia. Nyt se romuttui hetkessä. Vastuu ei ole hyvin erilaisten kuntien ja talousalueittemme harteilla.

He ovat noudattaneet lakejamme, perustuslakejamme ja toimineet oikeusvaltion tapaan siihen myös luottaen. On palautettava usko oikeusvaltiomme toimivuuteen. Se edellyttää apua myös vaikeissa juridisissa ongelmissamme nyt ja tulevaisuudessa.

Ketään ei saa jättää nyt yksin korostaen kansakunnan yhtenäisyyttä. Kyse ei ole propagandasta vaan puhtaasti juridiikastamme, perustuslaistamme ja oikeudestamme kansakuntana sekä sen demokraattisista välineistämme. Ei enää mediayhteiskunnan hybridiin palaamisesta. Se aika on ohi.