Onko oikein julkaista Muhammedista piirrettyjä pilakuvia? Tätä kysymystä on pohdittu joka ainoan lehden toimituksessa läntisellä pallonpuoliskolla kahden viime viikon aikana. Meilläkin.

Isku Charlie Hebdoniin tehtiin tammikuun 7. päivä. Olin tuolloin Yhdysvalloissa. Sikäläinen uutisointi poikkesi huomattavasti siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Tapahtunut jäsennettiin sikäläisessä mediassa välittömästi osaksi globaalia jihadistiliikettä. Ero suomalaiseen uutisointitapaan oli huomattava. Täkäläinen kommentointi oli tavattoman varovaista, ja useissa puheenvuoroissa muistutettiin, ettei tapahtuneella ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Islamin nimeen on kuitenkin tehty viime kuukausien aikana paljon pahaa. Pakistanin Peshawarissa tehdyssä terroristi-iskussa surmattiin 132 koululaista.  Isisin nimissä iskettiin äskettäin Kanadan parlamenttiin. Australiassa uskonoppinut otti panttivangikseen joukon ihmisiä ja surmasi heistä kaksi. Maassa pidätettiin myös hiljattain 15 ihmistä, joiden tarkoituksena oli mestata sattumanvaraisia kansalaisia. Britanniassa pidätettiin neljä miestä terrori-iskun suunnittelusta, tarkoitus oli surmata kuningatar Elisabet. Norja puolestaan nosti äskettäin valmiuttaan. ISIS-järjestön pelättiin iskevän sattumanvaraiseen lapsiperheeseen. Myös Belgiaan iskettiin.

Onko näissä kaikissa kyseessä sattumanvaraisten hullujen toiminta? Vai onko iskujen taustalla yhteinen nimittäjä? Vastaus on selvä, mutta silti liian moni kieltäytyy näkemästä, mitä ympärillä tapahtuu.

Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtajan Pia Jardin mukaan islamin uskonto kieltää yksiselitteisesti toisten ihmisten ja uskonnon pilkkaamisen. Hän myöntää, että kielto on ristiriidassa länsimaisen sananvapauskäsityksen kanssa. Jardin mukaan profeetta Muhammedia ei tulisi kuitenkaan pilapiirroksin ivata, koska tällöin ”pilkataan ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista valta-asemaa Euroopassa”.

Rohkenen olla tästä eri mieltä. Islam ei ole pelkästään seurakuntien ja yksittäisten ihmisten keskenään harjoittamaa hengellistä toimintaa. Islam on myös lukuisten Lähi-idän valtioiden lakien ja valtakoneistojen olennainen rakennusaine, ja sellaisena sen on oltava avoin kritiikille.

On tietenkin selvää, että kaikkialla asiaa ei nähdä tällä tavalla. Moni muslimi uskoo islamiin pohjautuvien valtajärjestelmien kritiikin olevan kritiikkiä heidän omaa uskoaan kohtaan. Rakenne on nerokas.

Mutta osataan sitä täälläkin. Moni eurooppalainen kannattaa edelleen monikulttuuria kiivaammin kuin muslimit omaa uskoaan. Tämän linjan puheenvuoroista toistuu aina sama viesti: eri säännöt eri ryhmille. Ei ole tavatonta törmätä vakavalla naamalla esitettyihin puheenvuoroihin siitä, että uskonnoille pitää irvailla niin paljon kuin mahdollista, paitsi islamille koska se loukkaisi muslimeja.

Varovaisuus ihmisille tietenkin sallittakoon. Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että niin kauan, kun vasemmistoon kallellaan oleva älymystö syleilee muslimien lukittautumista omaan valtionuskontoon nojautuviin järjestelmiinsä, ei ole juuri toivoa ihmisoikeuksien etenemisestä. Kenties tätä ei edes haluta – monikulttuurinen maailmahan on jo määritelmällisesti jotain sellaista, jossa on useita erilaisia kulttuureja. Mutta en oikein jaksa aina käsittää, miksi ihmiset, jotka kiivaimmin väittävät puolustavansa ihmisoikeuksia, ovat toistuvasti näiden oikeuksien pahimpia jarruja.  

Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 1/2015 -lehden pääkirjoituksena.