Poliisihallitus tiedotti 27.11.2015, että ”noin 10 turvapaikanhakijaa on epäiltynä raiskauksesta tänä vuonna”. Samassa yhteydessä tiedotettiin myös, se että vasta marraskuun alusta poliisi on kirjannut rikosilmoitukseen tiedon ”turvapaikanhakija”. Toisin sanoen oikea otsikko olisi siis ollut ”noin 10 turvapaikanhakijaa on epäiltynä raiskauksesta marraskuussa”. Tässä luvussa on siis vain kiinni jääneet rikoksentekijät.

Näyttää olevan maan tapa vetää lukuja hatusta. Tämäkin poliisihallituksen tiedottaminen on luonnollisesti siunattu tai jopa ehdotettu sisäministeriöstä: ”Hei, vedetäänkö jotain hatusta?”  Eikö asioista todella voida puhua niiden oikeilla nimillä ja siten ettei anneta harhaanjohtavaa informaatiota? Entäs sitten raiskausten yritykset (joka on siis oma nimikkeensä), seksuaaliset hyväksikäytöt sekä seksuaaliset ahdistelut?

Viime viikkojen aikana on ulkomaalaistaustaisten ja turvapaikanhakijoiden epäillyt seksuaalirikokset olleet runsaasti julkisuudessa. Niitä on selitelty niin tilastointivirheellä kuin pyritty siirtämään keskustelu lähisuhdeväkivaltaan. On hoettu, että suomalaiset tekevät raiskauksia enemmän ja on kerrottu, että raiskauksia on oikeasti yli 15 000 vuodessa. Ja pahimmillaan selitystä on haettu jopa syrjäytymisestä tilanteessa, jossa henkilö on oleskellut vain muutaman viikon Suomessa.

On erinomainen asia, että lähisuhdeväkivalta ja raiskaukset nousevat keskusteluun ylipäänsä, mutta niillä ei saa peittää tilannetta, joista luemme lähes joka päivä. Nuoriin tyttöihin ja naisiin kohdistuvista raiskausepäilyistä, joissa epäiltynä on ulkomaalaistaustainen mies. Useampi epäillyistä tekijöistä on siis vasta turvapaikanhakijoita.  On myös hyvä huomata, että lähisuhdeväkivalta on piilorikollisuutta pahimmillaan ja koskettavat myös etenkin maahanmuuttajanaisia. Siinä missä suomalainen nainen ymmärtää kotona tapahtuvan väkivallan olevan rikos, maahanmuuttajanainen ei sitä välttämättä tiedä tai tiedä sen edes olevan väärin.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksessa ”Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä” vuodelta 2014 osoittaa sen, että Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleet raiskaavat määräänsä suhteutettuna 17 kertaa useammin kuin suomalainen. Lisäksi tutkimuksessa todetaan selkeästi, että nuorten miesten korkea määrä lisää raiskausrikosten ja muun rikollisuuden riskiä. Arabikulttuurin asiantuntija Päivi Käri-Zeinin mukaan Lähi-idässä raiskaus on aina naisen syy, sikäläisen tulkinnan mukaan nainen on pukeutumisellaan tai käyttäytymisellään tällöin vietellyt miehen.

Poliisiammattikorkeakoulussa on valmistunut tänä vuonna Lassi Kotiniemen opinnäytetyö ”Ulkomaalaistaustaisten rikollisuus lukuina”. Tutkimuksen lähdeaineistona on käytetty poliisin vuonna 2013 selvittämiä rikoksia, joista on rajattu pois lievät liikennerikokset. Vuonna 2013 ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista oli yhteensä 25 prosenttia.  Luku on sikäli suuri, että ulkomaalaistaustaisia on kuitenkin Suomessa vielä noin 20 kertaa vähemmän kuin kantaväestöä. Tämä tutkimus ei sinänsä omaa seurantalukuja vaan yhden vuoden selvitetyt rikokset, mutta olisikin varmasti hyvä toistaa tämänkaltainen tilastoanalyysi vaikkapa vuoden 2015 osalta. Oikeastaan kaikki tutkimukset aiheesta näyttävät samaan suuntaan, mutta mitä nyt voidaan sitten tehdä?

Onko kotouttamisesta hyötyä tämän tilanteen muuttamiseksi? Vai olisiko avainasemassa kotiutuminen? Tuntuu kuin meillä kotouttamisesta puhutaan siten, että tulija olisi jotenkin objekti jolle tehdään asioita. On vaikeaa uskoa, että sellainen onnistuu jos ihminen haluaa säilyttää omat perinteensä ja kulttuurinsa. Toisin sanoen voitaisiinko ajatella siten, että mikäli henkilö haluaa kotoutua, on hänen Suomeen tullessaan luovuttava osin omasta kulttuuristaan hyväksyäkseen meidän säännöt ja lait? Meidän tulisi vaatia sitä.

Kulttuurieroja ei voida kerta kaikkiaan pois sulkea yhtenä syynä ulkomaalaistaustaisten suuresta edustuksesta liittyen raiskausrikollisuutta. Kun naisen asema on alisteinen ja siihen on kasvettu, on sitä kovin vaikea muuttaa vain sanomalla, että Suomen laki sanoo sitä tai tätä. Toisaalta tiedämme myös sen, että monissa muslimimaissa, nainen saattaa joutua syytteeseen aviorikoksesta raiskaustapauksessa. Aika hurjaa ja varmasti raiskaustilastot ovat lähes nolla.. Tätä asiaa voidaan verrata vaikkapa siihen, että Suomessa lasten fyysinen kurittaminen on ollut kiellettyä jo 80-luvulta lähtien, mutta 2014 Lastensuojelun Keskusliitto julkisti tutkimuksen, jonka mukaan vieläkin joka neljäs tukistaa. Aivan. Tämä osoittaa siis sen, kuinka vaikeaa on muuttaa vanhempien isovanhemmilta omaksuttua tapaa toimia, sanoi laki mitä tahansa.

On täysin oikeustajun vastaista se, että Maahanmuuttoviraston päällikkö Repo on antanut tänään julkisuuteen lausunnon, jossa toteaa ettei raiskaukset tai murhatkaan vaikuta turvapaikkaprosessiin tai päätöksen sisältöön? Mitä ihmettä? Eikös armaisa pääministerimme juuri viime viikolla kriisikokouksen jälkeen todennut, että lainsäädäntö on kunnossa? Vai vetikö Sipilä jälleen hatusta?

Tämä tilanne, jossa laittomasti tullaan maahan turvallisesta maasta Ruotsista kuin nyt Venäjän puolelta Norjan käännyttäminä, on täysin käsittämätön monen kansalaisen mielestä. Tilannetta ei helpota se, ettei kovin montaa näkyvää nopeaa toimea ole maamme hallitus kyennyt tekemään, vaikka hyviä ehdotuksia on ollut julkisuudessakin mm. ministeri Mäntylän suulla esitettynä. Tavallisen suomalaisen oikeustajua koettelee se, että joku tulee tänne Suomeen paetakseen jotakin ja tultuaan turvaan syyllistyy törkeästi toisen ihmisen koskemattomuutta ja vieläpä seksuaalista koskemattomuutta loukkaavaan rikokseen. Liian monta nuorta tyttöä on joutunut uhriksi. Kuinka monta elämää päättäjillämme on oikeus pirstaloida?  Rajat kiinni, kiitos.

Onko rikoksiin syyllistyvien nopean karkotusten ja turvapaikkaprosessin keskeyttämisen perusteena ne paljon puhutut ”kansainväliset sopimukset”, joihin jatkuvasti viitataan erittelemättä lainkaan missä näin lukee? Siis se samainen sopimus, jonka perusteella kuka tahansa voi mennä mihin tahansa ja tehdä siellä mitä tahansa mutta kukaan ei voi tehdä asialle mitään? Jos kerran meillä on tehty sellaisia sopimuksia, jotka eivät ole kansallisen etumme mukaisia, eikö niistä voi irtaantua? Minä kun olen siinä käsityksessä, että sopimuksessa pitää olla aina vähintään kaksi osapuolta, jotka ovat samaa mieltä. Huonoksi havaitut sopimukset tulee purkaa ja neuvotella uudelleen, eikö vain? Suurimmaksi ongelmaksi tulee nyt nähdäkseni muodostumaan se, että vaikka me täällä tekisimme karkotuspäätöksen, ei lähtömaa välttämättä ota näitä rikoksentekijöitä vastaan. Ja miksi ottaisi, kun ovat roistoista kerran eroon päässeet. Näin ollen me tulemme joutumaan tilanteeseen, jossa meille jää maahamme huomattava määrä rikoksentekijöitä ja –uusijoita. Kukaan ei juuri uskalla tästäkään ongelmasta puhua, mutta olisiko nyt korkea aika?

Valitettavasti tätäkään asiaa ei voida hoitaa siten, että uskotellaan ihmisille yhtä ja kuitenkin tosiasiassa tapahtuu toista. 10% ei ole 90% ja päinvastoin. Äkkiä voisi menneen viikon perusteella luulla, että näin on mutta kun ei ole.  Sori siitä. Mutta sori ei näissä tapauksissa riitä. Teot ratkaisevat.

Lähteet:

http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/tutkimuksia-sarja/XZ5bk8f2H/265_Lehti_ym_2014.pdf

http://www.polamk.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/polamkwwwstructure/40737_Kotiniemi_Ulkomaalaistaustaisten_rikollisuus_lukuina.pdf