Vuonna 2000 astui voimaan Suomen uusi perustuslaki, joka kumosi Suomen itsenäistymisen alusta voimassa olleen perustuslain. Perustuslain, jonka  laativat vuonna 1917 K.J.Ståhlberg, Wrede ja Kotonen ja jonka allekirjoitti C.G.E. Mannerheim vuonna 1919.
  1990-luvun alkupuoliskon tapahtumat ja EY-/ EU-jäsenyys 1.1.1995 alkaen johtivat perustuslakiuudistukseen. Tuo prosessi sai nimeksi Perustuslaki 2000, sillä uusi perustuslaki astui voimaan mainittuna vuonna ja vanha perustuslaki kumottiin.
  Suomi oli ”tsaarinaikainen valtiosääntömuseo” ja oli aika uudistua P.Salolaista (kok.) mukaillen. Tämä mielikuva kuvastanee parhaiten poliittisen johdon suhtautumista perustuslakeihimme. Uusi perustuslaki-kirjanen jaettiin kotitalouksiin ja se piti asettaman kirjahyllyyn raamatun viereen (Tiitinen).

  Aikanaan oikeusoppinut Rabbe Axel Wrede kirjoitti, että yhteiskunnan oikeusjärjestys, siis perustuslaki on yhteiskunnan perusta. ”Ellei oikeuskäsityksiä pidetä pyhinä, ei sivistyskään ole mahdollista”.
  Entäpä sitten sellainen sana, kuin uudistus. Mitä sillä tarkoitetaan ja mitä sillä ymmärretään? Eikö uudistaminen tarkoita, että vanhan tilalle saadaan uutta ja parempaa? Saiko Suomi itsenäisenä valtiona ja saivatko suomalaiset Suomen valtion kansalaisina entistä paremman perustuslain vuonna 2000?
  Kumotun perustuslain tärkeimmät osat olivat Suomen Hallitusmuoto ja Valtiopäiväjärjestys.
Tässä yhteydessä on syytä esittää Hallitusmuodon alkupykälien määräykset:
1 §.   ”Suomi on täysivaltainen tasavalta, jonka valtiosääntö on vahvistettu tässä hallitusmuodossa ja muissa perustuslaeissa”.
2 §.   ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta.
  Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta yhdessä tasavallan presidentin kanssa.
  Ylin toimeenpanovalta on uskottu tasavallan presidentille. Sen ohessa on valtion yleistä hallitusta varten oleva valtioneuvosto, johon kuuluu pääministeri ja tarvittava määrä ministereitä.
  Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimmässä oikeusasteessa korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus”.

  EU-jäsenyyden astuessa voimaan 1.1.1995, Suomea hallittiin poikkeuslakien nojalla. EU-liittymissopimuksen voimaansaattamislaki (HE 135/1994 vp) oli perustuslakien vastaisena säädetty poikkeuslaki. Tätä menettelytapaa sievisteltiin ja sievistellään nimittämällä sitä supistetuksi perustuslain säätämisjärjestykseksi.
  Supistettu perustuslain säätämisjärjestys, tosiasiassa poikkeuslakimenettely (VJ 69§.) tarkoitti, että liittymissopimuksen hyväksyntään tarvittiin eduskunnassa vain kahden kolmasosan enemmistö, eikä tarvittu pohdintaa perustuslakien sisällön suhteen.
  Yhteiskunnan oikeustila oli perustuslaillisuudesta poikkeava 1.1.1995 alkaen. Vuonna 2000 poikkeuslaillisesta tilasta tuli sitten perustuslaillinen oikeustila.

  Vuonna 1992 oli poikkeuslakimenettelyä muutettu – taloudellisesti huonojen aikojen nimissä – säästölakien yhteydessä.
   Perustuslakien säätämistä ja muuttamista poliittisesti mielivaltaisesti oli laadittu torjumaan ns. vähemmistösuoja, johon 1992 muutos kohdistui. Muutosta voisi nimittää oikeudelliseksi Troijan puuhevoseksi.

  Edellä kirjoitetun perusteluksi riittänee ote Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnosta n:o 14/7.10.1994 koskien EU-jäsenyyttä: ”Sopimusmääräykset poikkeavat eri kohdissa voimassa olevista perustuslaeistamme, ennen muuta hallitusmuodosta. Poikkeusten yleisin syy on se, että sopimusmääräykset oikeudellisesti katsoen rajoittavat Suomen täysivaltaisuutta”.
  ”Kysymys on ensiksikin siitä, että sopimukset antavat oikeudenkäyttöpiiriimme kohdistuvaa julkista valtaa lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan muodossa EU:n toimielimille ja tähän liittyen rajoittavat Suomen valtioelinten toimivaltaa”.
  Tämän jälkeen on kirjoitettu tarkempia perusteluja ja sitten on yhteenveto: ”Edellä esitetyn johdosta valiokunta katsoo useiden sopimusmääräysten olevan ristiriidassa Suomen täysivaltaisuutta koskevien hallitusmuodon 1 ja 2 §:n säännösten kanssa”[1].
  Tähän kohtaan sopii esittää ote lehtikirjoituksesta presidentti Ahtisaaren haastattelusta: ”Presidentin mielestä suomalaisilla on kaikki syy olla tyytyväisiä EU-jäsenyyteen. ””Se on ilman muuta vahvistanut Suomen itsenäisyyttä. Olin sitä mieltä ennen kuin haimme jäsenyyttä ja olen siitä nyt vielä vakuuttuneempi”, hän arvioi”[2].
  Toinen ote lehtikirjoituksista: ”Kokoomuksen ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sauli Niinistö uskoo, että Suomen jäsenyys Euroopan unionissa lisää eikä suinkaan vähennä eduskunnan valtaa. Näin käy Niinistön mukaan siinä tapauksessa että ns. edustuskiista ratkaistaan niin, että pääministeri edustaa pääsääntöisesti Suomea EU:n huippukokouksissa”[3].
  Kolmas lehtikirjoitusesimerkki: ”Suomen itsenäisyys jopa lisääntyy, jos Suomi pääsee jäsenenä mukaan päättämään meitä jo nyt koskevista asioista”[4].
  Päinvastaista tietoa esittää silloinen tutkija Teija Tiilikainen: ”Kansallisvaltioiden aika on ohi”[5].

  PYRKIMYS RATKAISTA KIRJOITUKSEN RISTIRIITAISUUKSIA
  Vuonna 1994 jaettiin historiallinen Valtioneuvoston tiedote kotitalouksiin:
  Tiedote liittyi 16.10. järjestettyyn neuvoa-antavaan kansanäänestykseen: ”Suomessa järjestetään EU-jäsenyydestä neuvoa antava kansanäänestys 16.10.1994. Kansalaisilta kysytään, tuleeko Suomen liittyä Euroopan unionin jäseneksi neuvotellun sopimuksen (liittymissopimuksen) mukaisesti. Lopullisen päätöksen Suomen jäsenyydestä EU:ssa tekee eduskunta.
 Euroopan unioni
  EU:n jäsenmaat ovat itsenäisiä ja täysivaltaisia valtioita, jotka ovat vapaaehtoisesti päättäneet eräissä kysymyksissä harjoittaa toimivaltaansa yhteisesti”.

   Vaaliuurnille 16.10. kävi kahtia jaettu kansakunta, oli EU:n kannattajat ja EU:n vastustajat. Kerrottiinko kansalaisille ennen äänestystä, millainen oli neuvotellun ja jo 24.6. Korfulla allekirjoitetun liittymissopimuksen sisältö?

  Vuoden 1994 lähdetietoa Ulkoasiainministeriön julkaisusta:    
”Maastrichtin sopimuksella (sopimus Euroopan unionista) Euroopan talousyhteisöstä tulee Euroopan yhteisö. Toisaalta hiili- ja teräsyhteisö ja Euroopan ydinenergiayhteisö (?) säilyvät itsenäisinä järjestöinä. Tässä esityksessä  lyhenteellä EY tarkoitetaan tapauksesta riippuen joko kaikkia kolmea yhteisöä tai Euroopan yhteisöä. Toisin kuin Euroopan yhteisöt Euroopan unioni ei ole oikeuskelpoinen kansainvälinen järjestö. Euroopan unionin jäsenyys edellyttää kuulumista myös Euroopan yhteisöihin”.[6]
  Lähdetietoa vuodelta 2000:
     ”Perustettu Euroopan unioni ei korvaa Euroopan yhteisöjä, kuten tiedotusvälineissä toisinaan väitetään, vaan täydentää niitä uusilla politiikoilla ja uusilla yhteistyön muutoksilla (EU:sta tehdyn sopimuksen 47 artikla)”[7].

  TAPAHTUMIA AJASSA
  Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle on päivätty 9.1.1992.
  18.3.1992 oli Eduskunnassa luottamuslauseäänestys. Hallitus sai Eduskunnan luottamuksen ja EY-jäsenyyshakemus toimitettiin Brysseliin.
  EY-selonteon sivulle 25 on kirjoitettu: EY-jäsenyydestä seuraisi, että lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan osalta tarvitaan perustuslain tasoisia säännöksiä toimivallan siirtämiseksi EY:n toimielimille.
  Tämän toimivallan luovutuksen merkityksestä ote sivuilta 22 ja 23: ”Euroopan yhteisö on kansainvälisen oikeuden tarkoittamassa mielessä itsenäinen subjekti (kirj.huom. – toimija), jolla voi olla oikeuksia ja velvollisuuksia valtioihin ja muihin kansainvälisiin järjestöihin nähden”.
  ”Jäsenyys merkitsisi myös sitä, että Suomessa tulisivat voimaan ei vain ne EY-säädökset, joiden hyväksymistä Suomi on kannattanut, vaan myös Suomen vastustamat säädökset sikäli kuin niistä päätetään enemmistöpäätöksillä.
  EY:n hyväksymät asetukset tulisivat Suomessa voimaan ilman lainsäädäntöelinten jälkikäteistä hyväksymistä tai myötävaikutusta”.
  ”EY:n sopimuksentekovalta on luonteeltaan poikkeuksellista, koska yhteisö käyttää valtaansa eräillä aloilla poissulkien jäsentensä toimivallan kolmansiin valtioihin nähden. EY:n sopimuksentekovalta pohjautuu yhteisön lainsäädännölliseen toimivaltaan, ja se on kattava erityisesti kauppapoliittisissa kysymyksissä. Suomen sopimuksentekovallan siirtäminen ei olisi perustuslakien mukaista”.
  ”EY-jäsenyys merkitsisi lisäksi sitä, että EY:n säädöksillä olisi etusija muihin kansallisiin säädöksiin nähden. Myös eduskunnan EY-normien hyväksymisen jälkeen päättämän uuden lain säännösten olisi väistyttävä EY-säännösten tieltä”.

  Tämän tekstiosion loppuhuipennuksena olkoon valtioneuvoston tietämättömyys:
  ”EY:n toimivalta käsittää paitsi ne kysymykset, joista perussopimukset sisältävät nimenomaiset määräykset, myös asiat, jotka ovat välttämättömiä EY:n tai Rooman sopimuksen jonkun tavoitteen saavuttamiseksi. Tästä seuraa, ettei ole mahdollista esittää aivan täsmällistä arviota siitä, missä määrin EY:n toimielimille siirtyy jäsenyyden perusteella lainsäädäntövaltaa eduskunnalta ja tasavallan presidentiltä”[8].
  Hypätään vuoteen 1994, Eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoon sen käsitellessä HE 135:ttä: ”Säätämisjärjestysperusteluissa käsitellään yhteisön oikeudessa keskeistä etusijaperiaatetta. Tämän periaatteen mukaan konkreettisessa soveltamistilanteessa yhteisön toimivallan rajoissa annettua normia on sovellettava sen kanssa ristiriitaisen kansallisen normin asemesta tämän säädöshierarkkisesta tasosta riippumatta”[9]. (Lihavointi kirjoittajan).

  LÄHIHISTORIAN IRONIAA VUONNA 1994:
  Sotilasvalan velvoite tehdä ilmoitus ”jos havaitsen tai saan tietää jotakin olevan tekeillä maan laillisen esivallan kukistamiseksi taikka maan valtiosäännön tai laillisen yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseksi” mitätöityi 1994, sillä hanketta ajoi maan laillisesti valittu hallitus ja toisaalta mikään oikeustaho ei asiaa ottanut käsittelyyn.
  Valtiopäiväjärjestyksen 5 luku. Asian käsittely täysistunnossa ja suuressa valiokunnassa
   Ote: 55 §. ”Puhemiehen tulee antaa kutsumukset täysistuntoihin, niissä esitellä asiat ja johtaa keskusteluja, esittää ehdotus päätöksen tekemistä varten, ylläpitää järjestystä istunnoissa ja muutenkin valvoa, ettei mitään perustuslakien vastaista oteta keskusteltavaksi, sekä lopettaa istunto.
  Älköön puhemies ottako osaa keskusteluun tahi äänestykseen älköönkä ehdottako muuta, kuin mitä on tarpeen perustuslakien, eduskunnan päätösten tahi sen työjärjestyksen täytäntöönpanemiseksi”.

  Valtiopäiväjärjestyksen 11 §. (Perustuslaki 2000, pykälä 29)
  ”Edustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia eivätkä häntä sido mitkään muut määräykset”.
  (Lihavoinnit kirjoittajan).
 
  NYKYAIKAAN HISTORIAN OTTEIN.
  Kun EU:lle hyväksyttiin oikeuskelpoisuus Lissabonissa 2009, Suomen uuteen perustuslakiin – se on Perustuslaki 2000 – tehtiin muutos Valtiosäännön 1 §:ään: ”Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen”[10].

  Hiljattain tuli julkisuuteen salassa pidetyt kauppaneuvottelut, joita EU ja Yhdysvallat kävivät ja käyvät yhä. Kysymys TTIP-sopimuksesta: ”Suuret demokratiat Yhdysvallat ja EU neuvottelevat parhaillaan laajasta kaupan esteitä purkavasta TTIP-sopimuksesta (Transatlantic Trade and Investment Partnership, Transatlanttinen kauppa- ja investointikumppanuus. Tavoitteena on sopia yhteisistä tuotestandardeista ja menettelytavoista.
  Sopimus on laaja-alainen, kuten lista neuvottelujen keskeisistä kiistakysymyksistäkin ilmentää: Kuinka ratkaista sijoittajien ja valtioiden välisiä kiistoja ja valvontaviranomaisten erimielisyyksiä? Miten säädellä kansainvälisiä tietovirtoja ja finanssipalveluja?”
  ”Sopimukseen sisältyvä sijoittajasuoja nähdään uhkana demokratialle. Tarkoituksena on siirtää valtioiden ja yksityisen sektorin väliset riidat välimiesoikeuksien varaan pois valtioiden itsemääräämisoikeuden piiristä. Länsimainen liberaali maailmanjärjestys ja sen keskeiset instituutiot ovat pyrkineet turvaamaan lainmukaisuuden ja esimerkiksi omaisuuden suojan. TTIP kasvattaa todennäköisyyttä, että riitatapauksia syntyy. On myös nykyistä todennäköisempää, että valtiot häviävät näitä riitoja yksityisille yrityksille”. (Otteet SUOMEN KUVALEHTI 2/2015, 9.tammikuuta 2015.

  ”Investointisuoja luo kansallisen oikeuden rinnalle ja yläpuolelle uuden, vain amerikkalaisille sijoittajille tarkoitetun oikeustien. Tämän kautta voidaan hakea massiivisia korvauksia eurooppalaisen uuden lainsäädännön, tuomioistuinratkaisujen ja hallintopäätösten vaikutuksista amerikkalaisiin sijoittajiin. Tällaisia tapauksia on muualta noin kolmisen sataa”. (Ote Kauppa Suomi 4/2015, sivu 22.

  EU käy siis kauppaneuvotteluja yli Suomen eduskunnan, nykyisen valtiosääntömme oikeuttamana? Kyllä:
  ”Lisäksi sopimukset merkitsevät poikkeuksia siihen, miten perustuslakien mukaan käytetään päätösvaltaa suhteessa muihin valtioihin ja kansainvälisiin järjestöihin. Esimerkiksi EY:n tekemät ns. ulkosopimukset sekä niillä aloilla, joilla sillä on yksinomainen toimivalta, ennen muuta kauppapolitiikassa, sekä aloilla, jotka kuuluvat EY:n ja jäsenvaltioiden rinnakkaiseen toimivaltaan, rajoittavat jäsenvaltion sopimuksentekokompetenssia”[11]. (Kompetenssi =  oikeusjärjestyksen mukainen toimivalta).

  JÄSENYYSNEUVOTTELUT – HISTORIALLINEN ILVEILY
  ”On kuitenkinhuomattava, että (Suomen) jäsenyys EU:ssa on mahdollista vain unionin Maastrchtin sopimuksella viimeksi muutetun ja täydennetyn peruskirjan, olemassaolevan yhteisölainsäädännön (ns. acquis communautaire) ja unionin instituutioiden hyväksymisen pohjalta. Neuvotteluissa on siten ollut ennen muuta kysymys niistä siirtymäjärjestelyistä, joita Suomen sopeutuminen unionin jäsenyyteen edellyttää”[12].

  ”Puheessaan Bruggessa 28.10.1992 presidentti Koivisto ilmaisi Suomen sitoutumisen Euroopan Unionin jäsenyyteen näin: ”Euroopan yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen suunnan määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa. Olemme tutkineet huolellisesti EY-jäsenyyden velvoitteet. Hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme acquis communautaire´n[13] (kirj.huom 40 000 sivua lakitekstiä), Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan Unionin finalite politique´n (kirj.huom. poliittiset tavoitteet). Olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla”[14].
   Huomattakoon, että samalla hyväksyttiin euron käyttöönotto[15], mutta se on toinen juttu.

  Päämisterinä Ahon (kesk) hallituskauden jälkeen ollut Lipponen (sdp) tokaisi jossain yhteydessä julkisuudessa jotakuinkin, että EU-jäsenyysprosessissa oli niin kiire, ettei silloin ollut aikaa tutkia perustuslakeja. Aikaa oli kolme vuotta!?

Kiikoisissa 11.2.2015
   Seppo Sivonen
   Pertti Peltola

    Maarit Markkula

[1] 1994 vp – UaVM 9 – HE 135, sivuilta 92 ja 93

[2]Suomen Kuvalehti n:o 49/5.12.1996

[3]Turun Sanomat 10.11.1994 s.7

[4]Uusi Aika 4.10.1994

[5]Kouvolan Sanomat 14.11.1999, sivulla 26

[6]UM-TAUSTAT, Integraatioratkaisut ja Suomen ulkopoliittinen päätöksentekojärjestelmä 1.1994, SIVU 17

[7]Yhteisön oikeuden perusteet, Luxemburg: Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto, 2000, sivu 8

[8]Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomelle 9.1.1992, sivu 23

[9]1994 vp – UaVM 9 – HE 135, sivu 93

[10]HE 60 2010

[11]1994 vp – UaVM 9 – HE 135, sivulta 92 (Eduskunnan perustuslakivaliokunta)

[12]1994 vp – UaVM 9 – HE 135, sivu 11

[13]Erkki Liikanen, Brysselin päiväkirjat 1990-1994, s. 149, vuosi 1993, syyskuu: ”Suomen eduskunta joutuu hyväksymään sellaisenaan 40 000 sivua EY-säädöksiä ilman vaikutusmahdollisuuksia sisältöihin”.

[14]Eurooppa-tietoa 129/1993, EY:n komission lausunto Suomen jäsenyyshakemuksesta 4.11.1992, sivu 7

[15]1994 vp – UaVM 9 – HE 135, sivu 21