Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Puolueesi on väärä

Ystävissäni ja läheisissäni on paljon Kokoomuksen äänestäjiä. Heitä on paljon myös asuinalueellani. Kuulen tuon tuostakin kommentin ”Äänestäisin sinua mielelläni, mutta puolueesi on väärä”.

Samaan hengenvetoon tuttavani harmittelee, ettei löydä hyvää ehdokasta. Usein hän vielä sanoo haluavansa äänestää puoluetta, jonka arvoina ovat ”koti uskonto isänmaa” – kuten Perussuomalaisilla on.

Kun juttelemme, olemme kaikista yhteiskunnallisista kysymyksistä samaa mieltä. Kuitenkin kymmenienkin vuosien tuttavuuden rakentama luottamus on kadonnut, ja joudun vastaamaan epäilyksiin, että haluaisin Suomen eristäytyvän. Tai että pitäisin ulkomaalaisia huonompina ihmisinä tai heikompina työntekijöinä. Kaikki väitteitä, jotka ovat itselleni käsittämättömiä.

Ihmisillä on syvä epäluuloisuus Perussuomalaisia, ja nyt myös minua kohtaan.

Olen kuitenkin se sama ihminen kuin aina ennenkin. En ole ehdokkaana itseni vuoksi. Teen tämän Suomen hyväksi, turvatakseni veroeurojemme järkevän käytön suomalaisten eduksi ja pysyttääkseni Suomen jatkossakin turvallisena ja tasa-arvoisena maana. Kokoomus ei valitettavasti sitä tee.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

> Ihmisillä on syvä epäluuloisuus Perussuomalaisia,
> ja nyt myös minua kohtaan.

99% ihmisistä on seuraajia. Heidän mielipiteensä vaihtuvat kulloisenkin roolimallin mukaan. Sille ei voi mitään. Nyt olet itse pyrkimässä roolimallin osaan.

Mielestäni ei kannata energiaa käyttää lähipiirin käännyttämiseen. Seuraajat on löydettävä muualta.
— Ei riitä, että kerää seuraajia.
— On saatava kellokkaita. Ihmisiä, jotka kannttavat sinua ja keräävät itselleen seuraajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000