Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Valta pitää hajauttaa

Sovhoosi oli Neuvostoliitossa valtion omistama maatila. Valtion nimeämä johtaja tuli maatilalle katsomaan tilannetta ja kysyi, että miksi sadonkorjuuta ei ole saatettu loppuun. Kaalinpäitä näkyi osittain lumen alta. Mies siihen vastasi, että ei ole tullut vielä edes käskyä sadonkorjuun aloittamisesta. Venäjällä on vieläkin tuota historian painolastia. Oma-aloitteellisuutta ei ole iskostettu kansaan määrätietoisesti. Ohjeita on totuttu ottamaan ylhäältä vastaan.

Opiskelen venäjän kieltä. Kieli ja kulttuuri ovat aina vuorovaikutuksessa. Eskimoilla on varmasti enemmän sanoja erilaisista lumen muodoista kuin esim. etelä-amerikkalaisilla. Kun esitellään itsensä vieraille ihmisille, Suomessa ja Englannissa käytetään muotoa ”minun nimeni on”. Venäjällä taas sanotaan, että minua kutsutaan, eli ikään kuin muista lähtöisin.

Taloudellinen toimeliaisuus on tie oman kansan hyvinvointiin. Ruotsin, Norjan, Tanskan ja puhumattakaan Islannin työllisyys on paljon korkeampi kuin Suomen. Näillä muilla Pohjoismailla on oma valuutta. Suomi on muiden Pohjoismaiden tavoin pieni kansa. Suomen koko kansa mahtuisi jopa yhteen kaupunginosaan suhteutettuna maailmanlaajuisesti. Suomen kannalta Venäjän hyvinvointi on tärkeä muiden lähellä olevien maiden lisäksi. Venäjällä on valtavat luonnonrikkaudet. Venäjällä on maailman suurimmat mineraali- ja energiavarat. Erittäin suuret metsävarat ja sen järvissä on noin neljäsosa maailman sulasta makeasta vedestä.

Ihminen on yhdessä asiassa samanlainen, maasta riippumatta. Ihmiset haluavat vaikuttaa ja päättää omista asioistaan. Luovuus vapautuu, kun pääsee itse ohjaamaan omaa tulevaisuuttaan mahdollisimman paljon. Paikallinen tuntemus on aina paikallista. Britannia päätyi EU-eroon. EU ei toimi, koska päätöksiä on liikaa keskitetty. Suuret keskushallinnot ovat hitaita, tehottomia ja kauhean byrokraattisia. Korruptiotakin on helpompi hallita pienemmissä yksiköissä. Maailma on yhä lähempänä ihmistä, menestystarinoita on tänään helpompi hakea ja löytää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Kyllä, Herlinit omistavat Sanoman ja Alma-median, ja siten lähes koko mediakentän, ja omaavat siten erittäin suuren vaikutusvallan maassamme. Poliitikkojen on toimittava heidän toiveidensa mukaisesti tai joutuvat mediakampanjan kohteeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

viimeksi jopa presidenttimme Niinistö joutui valhe- ja leimauskampanjan kohteeksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

ei ollut idänpolitiikka HS:n ja Iltalehden linjan mukaista.

Niinistö on ulkopolitiikassa maamme suhteiden tuhoamisen, talouden ja viennin tuhoamisen ja sodanhaaston sijaan järkevällä linjalla. Ulkopolitiikassa tulee ajatella maamme etua; hyvät välit ja kauppasuhteet kaikkialle, ei riidanhaastoa ulkomaisten asetehtaiden myynninedistämistarkoituksessa, joka yhdistyy oman edun tavoitteluun transatlanttisissa ja EU-piireissä (virat, rahaa, pääsy ”piireihin”).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Huhtasaari
#6

Jenkeissä on se hyvä puoli, että kaikki rahamiehet (median omistajat siis) ei oo samaa mieltä. ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#7

Taannoin olivat Hakkarainen ja kumppanit medioiden hampaissa. Nyt syyskesällä Tampereen ent. Delfinaarion tj. Kuka noita medioita pyörittää, millä paatoksella ja millä järjellä?
Rinnehän on koko vaalien jälkeisen ajan hehkuttanut vientiin panostamista. Nyt viedään neljä delfiiniä Kreikkaan ei tule kiitoksen sanaa. ”Vientitaakut” on sinne jo maksettu aikoja sitten ja lisää pesee. Onneksi meillä ”takuukset n. seitsemän miljadin euron takauksille. Vai miten se olikaan?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Hakkarainen ei ole saanut mitään järkevää ulos suustaan Vuoteen siis sinä aikana kun Persujen ohto on pelannut Suomen kansan kustannuksella pakolaisbisnestä oman edun ja Brysselin paikkojen toivossa.
Hakkkarainenkin saisi vetää hameen päälle !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ajatuksia blogistasi
#2

Kun nyt tutustut Venäjän kieleen niin mietipä samalla Venäjää ja lausettasi : ”Ihminen on yhdessä asiassa samanlainen, maasta riippumatta. Ihmiset haluavat vaikuttaa ja päättää omista asioistaan.”.

Tuohan on juuri Venäjän ongelma, ihmiset ovat luovuttaneet ajatuksesta vaikuttaa asioihin ja antavat suuren ( pienen ) johtajansa viedä heitä. Miksi siellä ei herää herraviha valtionkassan ryövääviä oligarkkeja kohtaan tai totuutta vääristelevää valtamediaa kohtaan kuin täällä ?

Kohta luultavasti todetaan Britanniassa, että Brexitiä ei kannata toteuttaa. Joudutaan kuitenkin toteuttamaan EU:n sääntöjä vaikka niihin ei voidakaan vaikuttaa. Viimeksi tänään Japani mm. kertoi kuinka vetää sijoituksensa sieltä jos – siis jos – Brexit toteutuu. Tuskin se toteutuu kun vaihtoehtoja todella mietitään.

Jos Brexit ei toteudu niin halveksitaanko silloin kansantahtoa vai onko se valheellisten lupausten takia oikeutettuakin ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kansan herääminen vaatii rohkeutta. Sitä tarvitaan Venäjällä ja Euroopassa nyt kun EU-fantsuttelijat eivät haluaisi myöntää tämän olevan vapaaehtoinen liitto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Putin on yrittänyt saada oligarkkien epäreilusti haltuunsa saamia ja Lontoon pankkeihin siirtämiä varoja / valtionyhtiöiden omsitusosuuksia takaisin Venäjän omiksi. Tästä ei lännessä ole pidetty. Hirveä melu nousee, jos yrittää vähänkin saada vietyjä rahoja / varallisuutta takaisin. Toisaalta sitten syytetään Putinia oligarkkien kanssa veljeilystä. Missä logiikka? No siinä, että Putin on aina syyllinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Ettei vaan, valtamedia olisi se pahin, Valemedia !!!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

eliitinmedia, eliittimedia, valhemedia, valtamedia, harvainmedia, rikkaiden media, oligarkkien media, mafianmedia, Herlinienmediat, Sanoma- ja Alma-konsernit?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

tämä ei tarkoita kirjaimellisesti, että Herlinit olisivat mafiosoja, vaan enemmänkin vaikutusvaltaisuutta, ja epävirallisuutta kansanvaltaiseen demokratiaan nähden. Ei siis mitään murha, väkivalta-, huumekauppajuttuja, vaan vain epävirallista valtaa tuossa tarkoitetaan ”mafia”-sanalla. Valtaa ohi demokratian, harvojen käsissä. Herlineillä on paljon hyviä ansioita teollisuuden ja tuotannon ylläpitäjinä maassamme, mistä pitää heille olla suuresti kiitollisia. Tietenkin, on kuitenkin valitettavaa, että he eivät kuitenkaan ole aivan täydellisiä, ei kukaan meistä; maamme demokratian kannalta keskittynyt lehdistä, yksipuolinen, ei ole hyvä asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

ongelmallista on, että vaikka Herlinit ovat erinomaisesti onnistuneita yritysjohtajia, että yritysjohtajat voivat suurella vallalla sanella yhteiskunnan ja kansantalouden asioita; siihen tarvittaisiin yhteiskuntatieteilijöitä ja kansantaloustieteilijöitä; yritysjohtajien opeilla saa aikaan lähinnä suurta tuhoa, sillä tavalla eri lailla yritystalous ja kansantalous ja yhteiskunta toimivat. On myös mahdollsita, että vallalla vain jopa lyhytnäköisesti ajetaan oman yrityksen etua.
Eräs kysymys on; miksi ihmeessä Herlinit sallivat omistamansa median toimia valhemediana; koko ajan aivan kuin idiooteille suunnattua propagandaa levittävänä koneistona, valikoituine, valheellisine, vääristeltyine ja jopa suurelta osin keksittyine uutisineen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Persuissa valta pitäisi hajauttaa muutamalta Bryselin paikkaan kyttäävältä ministeriltä pois ennen kuin kannatus on 0 :ssa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000