Perussuomalaiset

Laura Huhtasaari

Laita ne rajat kiinni

Saan usein palautetta kansalaisilta, että laita ne rajat nyt jo kiinni. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa. Minun kannattajat eivät halua käyttää miljardeja euroa maahantulijoihin. Minun kannattajat eivät halua lisätä rikollisuutta ja terrorismin uhkaa Suomessa. Tällä hetkellä Suomi on lähinnä terrorismin rekrytointimaa, ei kohdemaa toisin kuin jotkut muut Euroopan valtiot. Minun kannattajat ovat sitä mieltä, että heillä on oikeus päättää oman maansa rajoista. He haluavat päättää kuinka monta, ketä ja millä perustein Suomeen otetaan. Eikä niin, että meille ei jää muuta mahdollisuutta kuin ottaa ihmisiä huoltosuhteeseen, sitä mukaan kuin niitä tulee. Osan saamme palauttua, osaa emme. Joka tapauksessa maksamme ja paljon. Kannamme myös siitä seurauksena kototumisen ongelmat, koska kotoutumiseen ei ole ratkaisua. Tulokset puhuvat puolestaan koko Euroopassa.

Kansallisvaltiokeskeisyyteen pohjaava ideologia ei hyväksy, että päätösvalta siirtyy yhä enemmän EU:lle. Vallansiirto johtaa siihen, että kansallisvaltio ei pysty enää toimimaan kansan edunvalvontakoneistona. 

Ehdotin jo viime vuoden syyskuussa Dublin-sääntöön vedoten, että Ruotsin puolelta tulevat maahantulijat pitäisi käännyttää takaisin. 

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117825-tulijat-pitaa-pysayttaa-rajalle-ja-palauttaa-ruotsiin-vastaus-tuli-jo-ylella

Sipilä myönsi tämän. 

http://www.finnleaks.net/sipila-myontaa-venajalta-tulleet-turvapaikanhakijat-laittomasti-maassa-voitu-palauttaa-video/

(ennen kuin aloitatte keskustelun sivustosta, niin kuitenkin siinä puhuu ihan oikea pääministeri).

Esimerkiksi Irakissa on paljon ihmisiä jo lähtökuopissa. He haluavat Suomeen. Jos sallimme, niin tulijoita voi tulla ympäri maailmaa enemmän kuin Suomessa on ihmisiä. Osa tulijoista ovat hädänlaisia, osa ei. Pelkästään hädänalaisia ihmisiä on tässä maailmassa paljon enemmän kuin Eurooppa pystyy kantamaan. 

Itävalta on tehnyt kansallisia ratkaisuja. 

http://yle.fi/uutiset/itavalta_otti_pakolaisrajoitteet_kayttoon_eu-kritiikista_huolimatta/8685361

Suomenkin pitäisi tehdä omia ratkaisuja. Vaihtoehtoja on. Onko tahtoa ja saadaanko siihen enemmistö monipuoluehallituksessa mukaan. 

Olen ehdottanut myös turvapaikanhakuoikeuden poistoa. Emmehän halua olla tukemassa terroristijärjestöjen rahoittamista. Salakuljetusbisnes kukoistaa.  

https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_18+2016.aspx

Voisimme myös ottaa mallia Itävallasta ja Slovakiasta (maahantulijoiden määrän rajoittaminen esim. 20 turvapaikanhakijaa kuukaudessa).

Nyt pitää olla rohkeutta tehdä realistista ja järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. 

Osallistu keskusteluun!


37 kommenttia
Persut on perseensä myyneet
#1

Hyvä Laura !
Kerrankin joku puhuu Persuissa järkeä vaalien jälkeen.
On tekosyy että piiiloudutaan kansainvälisten sopimusten taakse ja selitellään niillä että ei voi mitään… Kyllä voi ,Sopimukset on paskoja ne pitää irtisanoa yksipuolisesti heti ja neuvotella uudet.
Ei ole oikein että Suomi piilottelee ja suojeleemm. terroristeja sotarikollisa raiskaajia ja jopa täällä toimineita Homo raiskaajia sillä verukkeella että ei voi palauttaa kun lähtömaassa on kuoleman tuomio voimassa . Aina vedotaan johonkin järjettömiin pykäliin !
Rajat olisi pitänyt laittaa kiinni kun 1000 tulijaa viimme vuonna tuli niin kuin Hallitus ohjelmassa sovittiin,lopuille olisi pitänyt sanoa että tulkaa ensi vuonna uudestaan alkuvuodesta niin voi ola mahdollisuuksia niihän joka paikassa tehdään mm. Poliisi laitoksella jos passia menet hakemaan , Parkki hallissa jos se on täysi ,Ravintolassa,Kaatopaikallakin sanotaan jos sinne ei ennen sulkamis aikaa enempää mahdu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#2

Ota vallan kaappaus Puolueessa ja kaada Soinin jakkara,kannatusta kyllä löytyy muuten puolueesta ei ole jäljellä kuin 5% seuraavissa vaaleissa.
Kesäkuussa Kokoomuskeen vaihtuu Elina Lepomäki johtoon silloin on vaara että Mistä persujen äänestäjistä -50% jotka nyt on nosttanut kytkintä ja lopusita -50 % lähtee sinne äänestäjäksi niin sehän tarkoitataa että 3/4 Persuista saa kenkää.
Homma meni pieleen jo kesällä kun eu paikkkojen nuolu alkoi. olisi pitänyt lyödä nyrkki pöytää että ei rahaa Kreikkaan,turkkiin ym ja ei pakolaisia 1000 enempää antaa vaikka Hallituksen kaatua.Uusia vaalien jälkeen Persut olisi voittanut sen tempun jälkeen vaalit 100 % varmasti ja Soini olisi ollut Pääministeri ja persut olisi sanellut mitä tehdään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#8

Eivät persut silti mitään sanelupolitiikkaa olisi pystyneet ajamaan. Se olisi johtanut toiseksi suurimman puolueen hallitustunnusteluihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Mikael sinä olet viher-varuri sateenkaari lippu mies ! väärällä sivustolla,tuo ei mene läpi !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#17

Väärin, olen todella kaukana kuvailemastasi. Olen harvinaisen pettynyt persujen (ex-)äänestäjä. Kerrottakoon vielä, että äänestin Huhtasaarta, jos se nyt jollekin kuuluu tai jotakuta kiinnostaa sen enempää. Enkä todellisuudessa epäile Huhtasaarta, mutta puoluetta ja sen johtoa sitäkin voimakkaammin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tkm
#13

Voi vattu turhautuminen estää järjen käytön ainoastaan diktatuuri toisi sen mitä tässä pikana halutaan ei demokratia.Persut ovat turhaan syyllistetyt Mutta kuka Timon Tilalle?Mies on tehnyt pitkän työn jatkaja pitäisi olla uskottava jos se on lääke tähän tautiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#18

Tässä nyt vähän sekotetaan asioita ja sitten syytellään niitä, jotka julkeavat kritisoida persuja räikeästä takinkäännöstä. Ei ole kyse siitä, olisiko persujen pitänyt saada läpi omia asioitaan hallituksessa vaan siitä, mitä persut ovat hallituksessa puoltaneet. Varmasti aivan jokainen tähänkin blogiin kommentoinut ymmärtää sen tosiasian, etteivät persut ole pystyneet sanelemaan mitään, vaan on jouduttu myöntymään ja jättämään omia asioita pois hallitusohjelmasta. Loppujen lopuksi kyse on siis siitä, kannattiko persujen lähteä hallitukseen, joka ei aja laisinkaan persujen näköistä politiikkaa. Kannatusluvuista se on luettavissa, miten äänestäjiä on kohdeltu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tkm
#22

Niin toivo reilusta suomesta oli unelma rikkaat rikastuu köyhä näivettyy tuloerot jatkavat kasvua jne.Ei ole ongelma jos joku on rikkaampi mutta kusetus ja selkärangattomuus helpot rahastukset verojen maksamattomuus vaikka raha riittäisi on se vitutuksen aihe ja työ paikat joita ei ole.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#14

Tarkoitinkin että nyrkki olisi pitänyt lyödä pöytään Hallituksessa ei Hallitusta kasattaessa. Jos Hallitus olisi kaatunut sille olisi ollut kansan tuki ja olisi johtanut uusiin vaaleihin ja Persujen 30 % voittoon.
Nyt kun persettä on myyty oikein olantakaa niin kannatus seuraavissa vaaleissa on 5 % luokkaa.
Nyt nämä viiimeiset ehdotukset lopuviikolta Persuilta on aivan hullua mm. Taksilupa systeemin puollustus ja Yrittäjien lisä tukeminen työttömys päivärahoilla nehän tietää vaan lisää byrokratiiaa ja tukeja sääntelyä ja vakeutta jo toimivien yrittäjien asemaa kun toiset tulee sosiaali pummaamalla samoille apajille.
AINOA OIKEA KONSTI OLISI KAIKEN SÄÄNTELYN JA TURHIEN PYKÄLIEN PURKU JA YRITYS TUKIEN POISTO ,VIRON VEROMALLI JOLLA SAADAAN OIKEAA YRTTÄJYYTTÄ JA INVESTOINTEJA JA TYÖTÄ ! (Tuki ja sääntely politiiikkaa kuuluuu Neuvostoajalle)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Jos Soini on seuraavissa vaaleissa vielä puolueen johdossa niin en äänestä PS:a Puolueen johtaja on vaihdettava, teillä on monta hyvää ehdokasta puoluejohtoon. Soinin aika on väistyä ja antaa tilaa uudelle. Mielestäni Soini on muuttunut päästyään hallitukseen liika ylimielisyys ärsyttää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kebab ei pelasta Suomea
#4

Jos Orpo olisi käyttänyt valtaansa ja toiminut, tässä uudessa budjetissa olisi 2000 miljoonaa ylimääräistä rahaa.

Nyt onkin ongelmat edessä.
Yhdistetäänkö vielä noiden 32000 mies-tph perheet? Jos, niin saamme helposti ummikkoja perh.jäseniä >100 000 henkeä ja heitä olisikin sitten >132 000 !
Budjetista pitää sitten löytyä lisämiljardeja asuttamiseen, kouluttamiseen ja koko elämäsektorin tarpeisiin.

Mistä siihen rahat kun tämäkin juuri julkaistu budjetti käy meidän kukkarollamme?
Jos he muutaman kebab-snagarin perustavat, sillä ei pitkälle pötkitä. Perheet ovat isoja.
Kaikki haluavat pk-seudulle, eikä bussikuskin palkalla iso perhe täällä pysty elämään.

Kaikki tämä johtaa siihen, että turhaudutaan pienillä rahoilla elämiseen ja radikalisoidutaan.
Kyllä täälläkin vielä räjähtelee.
Niin on käynyt kaikissa länsimaissa joissa on muslimeja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kebab ei pelasta Suomea
#6

Hajasijoittelu maakuntiin ei onnistu. Harva jää maaseudulle. Iso osa muuttaa kaupunkeihin joissa on maanmiehiä, sukulaisia ja kavereitaan.
Vastustus oli kova, kun persut ehdottivat pakollista hajasijoittelua ilman poismuuton mahdollisuutta.

He valuvat vapaan liikkivuuden ja yksilövapauden myötä kaupunkeihin ja ongelmaksi tulee ghettoutuminen.
Niissä tunnetusti radikalisoidutaan ja lopuksi alue on NON-GO.
Varissuo ja Hesan Itäkeskus on jo ghettoa joista valkoiset haluavat poistua. Monikulttuurisuuden ihanuutta niistä saa todellakin hakea.

Tämä ei todellakaan ole sitä laatua olevaa monikulttuurisuutta jota me haluamme. Siitä on mk. kaukana.
USAssa monikulttuurisuus on harha. Siellä on omat alueet eri kulttuureille joissa tois-kulttuurin edustaja ei tunne oloaan turvalliseksi eikä kotoisaksi.

Tätäkö meki haluamme?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

tkm
Utelias
#10

Orpo ja nerg opportunisteja kuten muutkin eivät pysty mihinkään muuhun kuin lakaisemaan jälkiä.Jos joku riskeeraa itsensä nuljut lähtee heti kun perse kuumenee.Kun sosiaali edut ilman mitään vastiketta ovat olleet 30 v nousussa.Suvakki ei tajunnut nyt lasku lankeaa sdp rkp vas ääliöt kannattiko halpa työ voima närpiön tomaatti on sika kallis kuka rahastaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Onkohan suomalaisilla sittenkin vielä toivoa? Kyllä on, mutta blogistin ihan terveiltä tuntuvat ajatukset on pantava käytäntöön.
Mihin on kadonnut Persujen fokus? Ymmärrän kyllä, että hallituksessa toimitaan yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaan, mutta ei kai se edellytä, että omia tavoitteita ei voi edistää?
Kumpa kuulisi Soinilta sellaisen lauseen, että olemme joutuneet tekemään kompromissin meuiden hallituspuolueiden kanssa, mutta emme ole periaatteestamme luopuneet: Työperäinen maahanmuutto ja Pakoliaisstatuksen omaavat pakolaiset, kantokykymme puitteissa, on Perussuomalaisten linja.
Mutta ei kuulu, ei, kuuluu ympäripyöreätä hyminää. Media kyttää suurennuslasin kanssa vähänkin kriittistä komenttia ja Persut on heti paniikissa. Ryhdistäytykää! Olette sentään toiseksi suurin puolue, vielä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#7

No juuri tuo asiahan oli Soinin linjapuheessa ja taisi äskettäin kirjoittaa plokissaan samata asiasta. Turha noita on odottaa suvakkimedian kertomana.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#9

Eivät persut mitään kompromissejä ole tehneet, vaan ihan suoraan antautuneet. Ei siellä hallituksessa ole saavutettu juuri mitään mainittavaa, vaikka Soini & Co. on yrittänyt useasti muuta väittää. Säälittäviä surkimuksia koko sakki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Höpö höpö Mikael
#11

Ilmeisesti odotit pikaratkaisua invaasion ratkaisuun, pikapoistoja ja persujen puolueohjelman täydellistä toteutumista?

Muistat kai Sipilän, Stubbin ja Orpon asenteen.
-Sipilä lupasi talonsa.
-Stubb veti herneen nenäänsä heti kun mamukritiikkiä eduskunnassa tuli.
-Orpo mainitsi olevan rasismia jos epäilee tph vaikutteita tulla Suomeen.
-SDP, vas, vihr ja ruots. kuorossa kauhistelivat Halla-Ahon vaatimuksia rajojen sulkemisesta, parakeista rajoille jne ja vaativat edelleenkin rajoja täysin auki ja paperittomien sairaanhoitoa terkkareissa!

Katsopa mitä MIGRI touhuaa. Edes vaaralliseksi luokiteltu somalineekeriä ei saa karkoittaa.
Osoita sinnekin syytöksesi.

Että sellaista porukkaa on vastustamassa.
Pettyä ei kannata. Paljon on saatu aikaankin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#15

No mitä persut tekee tuollaisessa hallituksessa? Kuten sanoi, uskottavuus on syöty ja se näkyy kannatuksessa. Se on fakta, eikä niinkään mielipidekysymys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#16

Ai niin, listaatko vielä niitä saavutuksia? Ja tuloksia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Höpsis Mikael
#19

Persujen tilalle tulee mamuttajat. Tiedät kyllä keitä.
Listata ei tarvitse mitä sitten tapahtuu….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
#20

Ei tänne nykyistä enempää yksikään puolue olisi saanut turvapaikanhakijoita haalittua. Eikö yhtään tunnu siltä, että eväät on syöty, kun jäljellä on vain pelottelu muilla puolueilla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut on perseensä myyneet
#21

Todellakaan tällaista määrää pakolaisia ei ole koskaan ennen tullut ,nyt kun äänestämme persut oli hallituksessa niin portit pidettiin auki vaikka1000 kiintiö ylittyi ja tursti bussit odotti rajoilla ja pummit vietiin hotelleihin ja kylpylöihin !
Samaan aikaan suomessa on kansalaisia jotka on olleet 30 v asunnottomana jotka asuu pahvi hökkelissä talvetkin kuten tv:ssä näimme.
Tämän takia me ei Persuja äänestetty eikä sen takia että VELK-rahoja lähetetään Turkkii,Kreikkaan,Ukrainaan E:lle ym..
POLTIIKASSA PITS OLLA JOKU KULUTTAJAN SUOJA LAKI ETTÄ KUN HALITUS PULUEEN KANNATUS LASKEE ESIM. 35 % NIIN SILLLOIN SE LENTÄÄ AUTOMAATTISESTI HALLITUKSESTA ULOS !!!!
Tämä on todella törkeää äänestäjien halventamista ja kusetusta ja demokratian halveksuntaa.Demokratiaan kuuluu että kansan etuja ajetaan mitä on luvattu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000