Suomen edustaja NATOssa
STT/Saila Kiuttu uutisoi 26.4.2022 seuraavaa:
”Jos Suomi liittyy Natoon, maata edustaa huippukokouksissa presidentti. Näin arvioi STT:lle kolme perustuslain asiantuntijaa. He eivät siten usko uuteen niin sanottuun lautaskiistaan tässä vallanjakoon liittyvässä kysymyksessä.
Kaikki perustelevat näkemystään perustuslain pykälällä 93. Sen mukaisesti Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.”
*****
Entisenä reviisorina ja mm. Eduskunnan tilintarkastajana pohdiskelin Perustuslain 66 §:n määräyksiä pääministerin tehtävistä.
Kyseisen pykälän 2. momentissa todetaan, että ”Pääministeri edustaa Suomea Eurooppa-neuvostossa. Pääministeri edustaa Suomea myös muussa valtion ylimmän johdon osallistumista vaativassa Euroopan unionin toiminnassa, jollei valtioneuvosto poikkeuksellisesti toisin päätä”.
Kuten tiedetään EU ja NATO ovat omaksuneet työjaon. jonka mukaan Euroopan unioni on keskeinen Euroopan turvallisuuspoliittinen toimija ja Nato keskittyy yhä enemmän Euroopan ulkopuolisiin kriisinhallintatehtäviin sekä tarvittaessa raskasta asevoimaa vaativiin tehtäviin myös Euroopassa.
Rohkenen edustaa näkemystä, että Suomen edustus Naton kokouksissa on presidentin ja pääministerin osalta kuin ”veteen piirretty viiva”.
Ehkä olisi järkevää säätää edustamisesta erillinen pykälä perustuslakiin, kuten aiemmin tehtiin ns. lautaskiistan yhteydessä.
www.tuupainen.net
Tekstin aiheet:
Ehkä tuo osallistumis/edustus asia olisi hyvä selvittää.Mutta tärkeinpänä pidän kuitenkin sitä,että sinne Natoon pyritään/päästään.Ja lopetetaan nyt tämä vallalla oleva vatvominen/vatulointi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samaa mieltä. Perussuomalaisten kanta Natoon liittymisestä on kirkas.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
PerusSuomalaisten kanta on , kirkas Natoon liittymisessä , mutta Natoon liittyminen ei , ole vielä kirkossa kuulutettu !!?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
”Rohkenen edustaa näkemystä, että Suomen edustus Naton kokouksissa on presidentin ja pääministerin osalta kuin ”veteen piirretty viiva”.
Mitä väliä sillä on kumpi käy ilmoittamassa että jees! jees! mitä tahansa te sanotte me pelkääjät olemme aina samaa mieltä kanssanne, your highness!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuleeko bannit Suomen Uutiset palstalla jos ei ole Natopositiivinen kommentti?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Puoluevaltuusto on puhunut! Pulinat pois!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti