Perussuomalaiset

Kauko Tuupainen

Näpit irti työeläkeläisten indeksitarkistuksista

Jokin aika sitten julkisuudessa vaadittiin 1,6 miljoonan työeläkeläisen eläkkeiden jäädyttämistä eli että lakisääteisiä indeksikorotuksia ei tulisi nykymuodossa suorittaa. Perusteluna oli, että eläkevarat hupenivat viime vuonna miljardeilla euroilla, johtuen isoista sijoitustappioista ja eläkkeiden nousuista.

Se on totta, että vuonna 2022 eläkevarat hupenivat sijoitustuottojen tappioista johtuen 14,5 miljardia euroa (mrde), mutta kasvoivat edellisenä vuonna (2021) peräti 34,9 mrde. Eläkevaroja oli eläkeyhtiöiden taseissa 31.12.2022 yhteensä 243 mrde.

Miksi niinkin paljon? Siksi, että vuonna 1995 varoja oli ”vain” 36,4 mrde, mutta kasvu on ollut vv. 1996 -2021 eli 25 vuoden aikana keskimäärin 8,4 mrde per vuosi eli vuosikasvuna 7,88 %. Kyseisenä ajanjaksona ovat eläkevarojen sijoitustuotot olleet pakkasella kolme kertaa, jolloin alijäämät olivat yhteensä 26,3 mrde. Eli satunnaisista alijäämistä huolimatta rahastot jatkavat vuosikasvuaan jatkossakin useilla miljardeilla euroilla.

Kuten tunnettua nykyinen työeläkelaki tuli voimaan heinäkuussa 1962. Tällöin ajatuksena oli, että eläkkeitä tarkistetaan vuosittain samalla prosentilla kuin palkkojakin. Tätä päätöstä on heikennetty jo kahdesti eli vuosina 1977 ja 1996. Heikennysten seurauksena ansiotaso nousi vuodesta 1995 vuoteen 2021 noin 112 %, mutta työeläkkeet vain 54 % eli eläkkeiden jälkeenjääneisyys on ollut kyseisenä ajanjaksona 58 prosenttiyksikköä.

Edellä kertomallani viittaan kirjoitukseni otsikkoon eli älkää puuttuko työeläkkeiden indekseihin. Jos niihin puututaan, niin korkeasta inflaatiosta johtuen eläkeläisten ostokyky heikkenee ja se vaikuttaa merkittävästi myös valtion arvonlisäverotuottoihin ja kasvattaa KELA-maksuja. Työeläkkeiden maksu ei lisää valtion menoja senttiäkään, koska ne maksetaan työeläkerahastoista, ei siis valtion budjetista.

Jos jotain järkevää halutaan tehdä, niin verottajan olisi syytä harmonisoida eläkeläisten verotus palkansaajien tasolle.

KAUKO TUUPAINEN

talousneuvos

Jyväskylä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
Nimetön
#1

Kun maamme verotus on nykyään kulutusverojen, eli välillisten verojen puolella, eläkkeiden jälkeen jääminen vähentää myös valtion veropottia, joten asia ei ole kovin suoraviivainen. On hyvä tai välttämätöntä, että eläkkeet säilyttävät ostovoimansa. Tuossa porkkanana on myös pyrkiä pitämään inflaatio mahdollisimman alhaisena, joka pitää kilpailukykyä yllä. Palkkojen ja eläkkeiden pitäisi säilyä ostovoimiltaan samoilla leveysasteilla, jossa ostovoimien alentaminen johtaa auttamattomasti tukien lisääntymiseen, joka johtaa verojen korotuksiin, joka johtaa jälleen palkkatason ansiottomaan nousuun ja inflaatioon ja edelleen kilpailukyvyn alenemiseen kilpailijamaihin nähden. Jos meillä ei ole varaa nykyiseen eläkejärjestelmään, se on selkeästi sitten romutettava, välimuodot ovat tuhoisia ja köyhdyttäviä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, eläkkeiden hivuttaminen kohden minimitoimeentuloa, johtaa auttamattomasti tukiviidakon kasvuun, jossa jo tällä hetkellä alimmat eläkeluokat ovat tasaveromaailmassa liemessä. Jotain korjausta olisi tehtävä ylimmissä eläketuloluokissa, ei tunnu kipeältä ja on yleensä hyväksyttävää, eli alimmat eläketulot ylemmäksi ja ylemmät alemmaksi. Monet pieneläkeläiset ovat usein ilman omaa syytään pudonneet sinne alimpaan tuloluokkaan, kun monet ovat ansiottomasti siellä ylemmissä eläkeluokissa. Miten tuo ratkaistaan, kukaan ei luovu saavutetuista eduistaan, kun lisäksi on maksettu niitä korkeampia eläkemaksujakin. No tuossa voi olla myös verovaroista maksettuja suuria tuloja, joissa ilmaa on jo lähtökohtaisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Työeläkkeiden maksu ei lisää valtion , menoja senttiäkään !! Mutta kyttääkö juku taho , että , niitä jossakin vaiheessa alettaisi , käyttämään valtion ” velan lyhennyksiin” ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kauko Ilmari
Tyytyväinen
#7

Ei kyttää, koska rahastoilla on perustuslain suoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J. Jörgensen
#8

Ei lisää niin, kun valtio ei maksa työeläkkeitä. Tämä ei tunnu olevan kaikille valtiontalouden diletanteilla oikein jakelussa – kuin ei sekään, että kyseessä eivät ole valtion varat vaan palkansaajien itse hankkima ja maksama varallisuus (kiitos myös taitavien sijoittajien). Tuo jatkuva leikattu indeksikin on kohtuuton ja epäoikeudenmukainen, vaikka sen säätäminen aikanaan olikin ymmärrettävä pelko persiissä reaktio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

On kyllä outoa, että valtio puuttuu työeläkkeisiin vaikka ei maksa niistä senttiäkään. Persuilla riittää paljon korjaamista valtion harjoittamista vääryyksistä mm Fortumin bonukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#11

Kyllä Valtio taitaa maksaa virkamiestensä eläkkeitä? Yksityisen puolen ja myös Kuntien ja Seurakuntien eläkkeet taitavat olla samantyyppisten järjestelmien piirissä, eli Vakuutusyhtiöillä?
Ylimitoitettu Virkamiesrälssimme on se, joka meitä kurittaa, vielä eläkkeellä ollessaankin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#17

Valtio maksaa omia eläkkeitään mutta ei senttiäkään yksityisen sektorin työeläkkeistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Tällaisena aikana, kun pitää leikkauksia myös tehdä, niin kyllä siihen eläkkeetkin kuuluvat. Kun kaikista oetaan vähän pois, niin se ei niin kovasti kirpaise ketään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

No mitä helvettiä, suostuisiko joku siihen, että palkkoja aletaan alentamaan, kun ruokakorin hinta sen kun vaan nousee? Kyllä siinä perseet jää monelta penkkiin, mutta kuka suojelee työeläkeläisiä, kysyn?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Juuri näin, aina kun euroruplan arvo laskee, kaikki hinnat nousee, ja ne nuijat ja tosinuijat nostaa aina hintoja ja korottaa veroja, voi helvetti, ja lisäksi vielä jakeluvelvoitteet, voi h***etti. Nyt on tärkeintä, että euroruplan arvoa ei enää alenneta ja polttoaineiden verotusta on hilattava alas, ei ylös, kuten viherkommunistit koettavat tehdä. Kannattaa muistaa se talouden tosiasia, tuo raha ei jää makaamaan mihinkään, vaan tulee verotettua muussa kulutuksessa, kun kuitenkin pääpaino verotuksessa on nykyään kulutuksen puolella. Jo pussi banaaneja tuottaa veroja valtiolle tai kun käy parturissa tai kampaamossa, kilahtaa rahaa valtiolle, siis arvolisä- tai palkkaveroja, ja työntekijöiden kulutusveroja jne. Monikerroksinen verotus on vaarallista harhaa, eikä se pyöritä pitkään valtion taloutta, tarvitaan kilpailukykyinen vientiteollisuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#10

Olipa erikoinen kommentti. Et tainnut ymmärtää, mistä on kyse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Köyhä eläkeläinen !
Hämmentynyt
#12

No perkele!Jos eläkkeitä tarvii leikata?Niin sitten leikataan myös kansanedustajien palkkioita.Juurihan ne nousivat taas 7.8%.Oikeus ja kohtuus olisi,että kansanedustajien palkkioita leikattaisiin 15%.Ja näin säästyvät rahat laitettaisiin vaikka vanhusten hoitoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#14

Siis, luulet talouden paranevan jos ostovoimaa leikataan? Tarkoittaako se teilläpäin sitä, että ihmiset ostavat enemmän jos saavat vähemmän rahaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Kaikista indekseihin sidotuista pitäisi vähän leikata, myös eläkkeistä. Tämän lisäksi työperäisen maahanmuuton lisääminen ja kantasuomalaiset työttömät töihin. Työttömyysturvan porrastaminen ja vähentäminen. Vaikeat ajat vaativat kovia toimia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demarit raukkamaista väkeä
#13

Indeksit on jo leikattu, demareiden toimesta. Lisääkö pitäisi leikata, valtion talous ei parantunut indeksien leikkauksesta, päin vastoin, luukun saranat alkoi kulumaan. Jos demareiden raakaa suorastaan natsiakkojen politiikkaa jatketaan, tuo tarkoittaa sitä, että vanhukset mm. heitetään kuusen juurelle mätänemään nälissään ja kylmissään, ja kansanedustajien palkkoja nostetaan, kun ne indeksit. Natsidemarikommunistit joutaisivat pohjoisnavalle jääkarhujen seuraksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Juuri näin, ei eläkkeellä olevat enää kykene oikaisemaan valtion talouden tuholaisten tekosia, jossa kommunistit ovat laittaneet valtion suoritustilaan vihreine siirtymineen. On tämä yhtä helvettiä, että vielä vaalien jälkeen jaksavat jauhaa sontaa ilmastonmuutoksesta, kun ollaan jo konkurssin partaalla. Se on tehtävä siten, että nämä aktiivikommunistit painuvat helvetiin, ja eläkeläiset laittavat maan asiat kuntoon, heillä on enemmän kokemusta ja osaamista, kuin näillä ryyppäävillä ja tanssivilla pentukommareilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Näin on, ministereiksi pitäisi kelpuuttaa vain aikuisia ihmisiä, ehkä alaikäraja, 50 v, joilla on kokemusta ja näkemystä maailmanmenosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Voi Suomi parkaa
#18

Tuppurainen antaa Fortumin johtajalle 700000€ bonuksen miljarditappiosta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Ne, jotka puhuvat kauniisti vihersiirtymästä, saavat miljoonia, eli kyse on korruptiosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Muu maailma ymmärtää paremmin
#21

Juuri näin, mm. tieverkoston kunto romahtaa, kun öljynjalostus Naantalissa loppui, loppui myös maantiepiki, joka on öljyjalostuksen yksi loppupään tuote. Polttoaineiden käyttö jatkuu maailmalla joka tapauksessa, vaikka jalostus Suomessa ajetaan alas, eli Suomi ei pelastakaan maailmaa. Suomen typeryys ajaa meidät Pohjois-Korean tasolle, kun öljynjalostuksesta saatiin sentään vientitulojakin. Vihreät ovat maamme pahuus ja talouden loppu. Kivihiilestä saatiin ennen maakaasun ostoa Venäjältä hyvälaatuista kaupunkikaasua, keittiökaasua ja paljon muutakin arvokasta jalosteita. Ennen kaikkea kivihiili riittää maailmalla sadoiksi vuosiksi, puhtainta ikinään energiaa, etenkin nykyisillä tekniikoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Idiootit johtavat Suomea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Fortumin johto ajautui kiintiöjohtamiskulttuuriin, niin kaikki alkoi mennä päin persettä. Kun hameet paukkuu, siinä nussukkaäijät painuu pöydän alle piiloon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kivihiili käyttöön ja pulinat pois!
#23

Kivihiili on pakko ottaa laajempaa käyttöön jatkossa, joka johtuu siitä, että jo liikenteen käyttöön jalostetut biopolttoaineiden kokonaismäärä on liian suuri, jotta tilaa jäisi ravinnon tuotantoon. Laskennallisesti biopolttoaineita pitäisi koko maapallon käyttöön valmistaa noin 10 miljoonaa tonnia yhden päivän tarpeisiin, joka on mahdotonta, eihän aurinko paista tehokkaasti kuin noin yhden viidesosan alueelle kerrallaan vuorokaudessa. Loput ovat napaseutuja ja vaikka liki nolla UV-indeksin alueella. Luuta ei kannatta luulla lihaksi, järki käteen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Greenpeacen aiheuttamat ongelmat tappavat
#25

Juuri näin, biopolttoaine kilpailee todennäköisesti ravinnon tuotannon kanssa, ja arvata saattaa, kumpi voittaa; ravinto. Vain hävytön viherhihhuli laittaa biopolttoaineet etusijalle, siis Greenpeace, joka laskee, että väestön vähentäminen ravintopulan avulla on se ainoa oikea ratkaisu. Monet hihhulit tulevat vielä karvaasti kokemaan ravintopulan karmeudet, tulee sotia ja aliravitsemuksen aiheuttamia pandemioita, ryöstelyä ja tappamista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Näin on, mm. peltoviljely käy mahdottomaksi, ne kun varastetaan yön hämärissä tyhjiksi, kun maapallo ajetaan syvään ruokakriisiin. Kymmenen miljardia nälkäistä ihmistä on kuin heinäsirkkaparvet, istutuksia ei enää kannata tehdä, kuoleman viikate niittää satoa, kellot soi kenelle sattuu, pahempaa kuin pienijääkausi tai jatkosota.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000