Perussuomalaiset

Kaj Granlund

Iso Farma omalla asiallaan

Ennen vuoden vaihdetta Hydroksiklorokiini kuului monessa EU:n maassa nk. käsikaupan lääkkeisiin. Se oli yli 70 vuotta vanha malarialääke, joka yhdessä sinkin ja azithromycinin kanssa on osoittautunut toimivaksi taistelussa koronavirusta vastaan. Pandemian alkuvaiheessa tätä käytettiin Etelä-Koreassa, Kiinassa ja useissa Oceanian maissa, kuten Australiassa. Lääke on halpa eikä sitä ole suojattu patentilla. Halpa hinta innosti monia maita ottamaan lääkeyhdistelmä käyttöön.

Yhdysvalloissa toimiva yleislääkäri Vladimir Zelenko ilmoitti jo maalis­kuussa hoitaneensa menestyksekkäästi 350 covid-19 potilasta HCQ:lla. Näistä jokainen välttyi sairaalahoidolta. Tähän hetkeen mennessä hänen hoitamista potilaista on kuollut vain 2.

Ranskan Marseillen infektiosairaalassa hoidettiin professori Didier Raoultin ryhmän johdolla covid-19 potilaita HCQ:lla ja antibiootilla azithromycinilla jo kuluvan vuoden helmikuussa. Kesäkuussa Raoultin ryhmä oli hoitanut 3 298 potilasta, joista 18 menehtyi, eli kuolleisuus oli 0,5%.

Todettakoon tässä, että HCQ ei sinänsä poista jo olemassa olevaa virusta, mutta estää sen lisääntymisen ja siksi lääkitys toimii vain, jos se aloitetaan 48 tunnin sisällä oireiden ilmettyä (niin kuin viruslääkkeet yleensä).

Isot lääketehtaat eivät tähän taipuneet, koska kyse oli pandemiasta, josta helposti olisi lypsättävissä miljardeja euroja. Piti saada halvat ja toimivat lääkkeet raivattua tieltä.

Alkoi HCQ:n hillitön ajojahti ja lääke, jonka sivuvaikutukset ovat lievemmät kuin aspiriinin tehtiin yhdessä yössä myrkyllinen – ainakin jos kysytään apteekkien farmaseuteilta. Orion Yhtymä valmistaa lääkettä nimellä Oxyklorin ja sitä on käytetty turvallisesti vuosikymmeniä. Klikkaa tästä ja lue haittavaikutuksista.

Merkittävimmän iskun HCQ:lle antoi tiedejulkaisu Lancetissa julkaistu tutkimus, joka pian todettiin valeuutiseksi, mutta se jäi elämään lääkärikunnassa. Tiedeyhteisö viittasi kintaalla mm. WHO:n ”Malaria Policy Advisory Committee” vuonna 2017 julkaisemaan raportiin, jossa se pitää lääkettä täysin turvallisena. Raportista voi lukea:

”Riippumatta sadoista miljoonista hoitokerroista ei ole yhtään raportoitua kuolemantapausta, joka voidaan yhdistää klorokiinin käyttöön.”

Me siis tiedämme, että lääke on vaaraton, se toimii oikein otettuna ja yli puolet maailman väestöstä käyttää sitä. Niissä maissa, joissa sitä käytetään, kuolleisuus on kertaluokkaa pienempi kuin Yhdysvalloissa ja EU-maissa. Esimerkiksi Venäjällä kuolleisuus on 1,5%, Intiassa 2,5%. Sen sijaan kuolleisuus maissa, jossa HCQ on kielletty, on yli 10% (Britannia 15%, Espanja 11% ja Italia 14%). On näet niin, että Iso Farma sai HCQ:n kiellettyjen lääkkeiden listalle myös Suomessa!

Kaikki selittyy lopulta rahalla

Sitten markkinoille pulpahti Remdesivir-niminen lääke, jota oltiin kokeiltu Sars-, Mers- ja Ebolatartuntoja vastaan ilman tulosta. Lääkettä kokeiltiin Kiinassa, jossa todettiin, että siitä ei ole hyötyä. Lääkkeellä on myös vakavia sivuvaikutuksia ja Ranskassa tehty tutkimus osoitti, että virus kyllä vähenee, mutta potilas kuolee. Ellei potilas kuole, hän päätyy dialyysiin, kun munuaiset hajoavat. Tämän takaa löytyy ko tutkimus.

Testattu tai ei, niin EU antoi pikaluvan Remdesivirin käytölle, joten odotan sydän kylmänä mitä pitää tapahtua, ennen kuin viranomaisemme huomaavat tehneensä erehdyksen.

Ja Big Pharma riemuitsee. Maksaahan sisäelimet tuhoava Remdesivir-hoito 3200 dollaria, kun toimivaksi todettu HCQ-hoito maksaa 10 dollaria.

Niin ja tietysti asiaan liittyy poliittinen ulotteisuus. Käyttäähän Trump HCQ:ta ennakkoon ehkäisevänä lääkkeenä ja sehän on valtamediallemme myrkkyä!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


6 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Kaj’kin. Sinullahan on Taivaallista Hyvää tietoa. Oletko jo kirjoittanut hyvistä tiedoistasi dokumentteja tuleville sukupolville. Olisi hyvä saada hengiltä tuo ylväs ja ylpeä; mammonaruhtinas, joka kilpailee; Jeesuksen Kristuksen kanssa. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J. Jörgensen
Hämmentynyt
#2

Jotain häikkää noissa tiedoissa kyllä on. Jos kyseessä on vuosikymmeniä käytetty ja yleisesti turvallisena pidetty lääke, niin ei sen kieltäminen vaarallisena nyt noin vain käy; edes vaikka takana olisi iso raha. Kieltämiseen vaaditaan uudet, varsin laajat turvallisuustestaukset, jotka vievät vuosia (ja maksavat helvetin paljon); ja niiden testausten tulosten täytyy olla poikkeuksellisen langettavat, että ne kumoavat aiemman myyntiluvan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Ei niissä tiedoissa välttämättä , tarvitse olla mitään häikkää , kun muistetaan , että rahalla on taivaallinen Voima !!? Kierossa ja ahneessa maailmassa !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

sairas bisnes
#4

Niin. Eihän kaupallisen lääkkeen tarkoitus ole parantaa, vaan lievittää oireita vain sen verran, että potilas pysyy hengissä ja voidaan uskottavasti todeta lääkkeen tehonneen. Parhaimpia kaupallisia lääkkeitä ovat ne, joita tulee käyttää jatkuvasti tai oireet palaavat sekä lääkkeet jotka aiheuttavat jonkin sivuvaikutuksen, jota puolestaan hoidetaan taas toisella kaupallisella lääkkeellä.
Jos joku onnistuisi löytämään täydellisen hoitokeinon tai kehittämään täydellisen lääkkeen, jolla joku yleinen sairaus kokonaan paranisi, niin eiköhän tuon keksijä hyvin nopeasti vaiennettaisi tavalla tai toisella ison rahan lääkejättien toimesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#6

Hei. Kiitos sairas bisneskin. Kirjoititpa osaavan ja osuvan kirjoituksen; vielä Kiitos. Tuo sydämesi ajatus ja; kätesi kirjoitus paljastikin; ”alastomaksi”; sen asian; miksi Jeesus Kristus jätettiin tuosta lääkekeksijöiden; ’kansanryhmästä’ kokonaan pois. Eihän se nyt olisi laitaa, jos herättelisi mätäneviä ruumiita tänne vielä; lääkefirmojen harmiksi elämään. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos. Nyt näimme taas; kuka on ’koronasetä’. Onko Isämme Jumala, vai; Hänen vastustajansa; mammonaruhtinas. Skotlanti sen meille näytti diktatuurisilla sakoillaan; ’kuonokopan’; pakkokäytöllä, joka alkaa yhdentoista päivän jäkeen. Perkele ja hänen apurinsa eivät turhia hätäile, kun edessä on suuri saalis. Jeesus Kristus kuitenkin sanoo: ”Minä olen teidän kanssanne; kaikki päivät.” Tärkeintä meidän on uskoa Hänen Sanojaan. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000