Perussuomalaiset

Kaisa Juuso

Haloo Lappi!

Tiesittekö Lappilaiset, että olemme kitisijöitä, valittajia, kateellisia ja yhteiseen hiileen kusijoita.

Lapin Kansa uutisoi tänään Eurofactsin tekemästä tutkimuksesta jossa oli haastateltu 18 keskeistä vaikuttajaa pääkaupunkiseudulta. Selvityksen olivat tilanneet Lapin Kauppakamari ja Lapin Liitto. Tutkimuksen mukaan Lappilaiset mielletään kitisijöiksi ja valittajiksi. Hannele Pokan mielestä olemme ”yhteiseen hiileen kusijoita”. Anteeksi kielenkäyttö, mutta se on suora lainaus Lapin Kansan artikkelista.

Saamelaiset tappelevat siitä, kuka on oikeasti saamelainen, Meri-Lappi ja Rovaniemi ovat sodassa keskenään, Kittilässä käydään oikeutta siitä kuka sanoi ja mitä sanoin. Tulee mieleen hajota ja hallitse (lat. Divide et impera) periaate, jonka mukaan hallittavat on jaettava ryhmiin, joita sitten kiihotetaan toisiaan vastaan. Näin ei pääse syntymään yhtenäistä vaikutusvaltaista ryhmittymää, joka voisi haastaa valtaapitävät. Siitä seuraakin sitten kysymys kuka tai mikä taho tätä periaatetta soveltaa ja miksi. Joku siitä hyötyy eli jonkun taskuun ne eurot kilahtaa. Näin se vaan menee.

Asennemuutosta ja yhteen hiileen puhaltamista tarvitaan, jos haluamme menestyä maakuntana tulevaisuudessa. Nelikenttä analyysissä mahdollisuudet ovat valtavat mutta uhkatekijöitä riittää. Suurin uhka olemme me itse. Nyt pitäisi osata nähdä se metsä puilta ja lopettaa keskinäinen kinastelu.

Hämmästyneenä olen lukenut, kuinka jotkut poliitikot, kansanedustajat tai siksi haluavat haukkuvat toisiaan julkisesti sosiaalisessa mediassa ja lehtien palstoilla. Tämä todennäköisesti vielä kiihtyy kevään aikana ja kliimaksi sijoittunee muutamaan viikkoon ennen eduskuntavaaleja. Jos poliitikon keskeinen sanoma on toisten poliitikkojen ja puolueiden haukkuminen niin ei voi kyllä odottaa, että tällä tyylillä Lapin etuja eduskunnassa pystyttäisiin ajamaan. Yhteistyön mahdollisuudet on syöty jo ennen vaaleja.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

Hyvä Kommentti Kaisa. Asia on juuri noin minustakin.
Kunpa me Lappilaiset tajuaisimme tämän paremmin, että
yhteistyö ja sopu antaa sen voiman, jolla me rakennamme Lappiamme vielä paremmaksi. Hyvä esimerkki on Talvisota, jossa kaikki ikäpolvet sivilisäädystä tai poliittisista mielipiteistä riippumatta taistelivat yhdessä rinta rinnan mottona: kaveria ei jätetä.
Kyllä me pärjäämme kunhan pidämme yllä positiivisen- ja iloisen elämänasenteen. Periksi emme anna, vaan nyt viimeistään laitamme asiat kuntoon!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000