Perussuomalaiset

Kai Karhukorpi

Nuorista, päihteistä ja otsikoista.

Mennyt vuosi ja jo myös alkanut vuosi on nostanut useasti esiin erityisesti nuorten tekemät väkivallanteot, jotka ovat olleet monessa tapauksessa pitkän jatkumon traaginen lopputulos. Päihteet ja ongelmat ovat useassa tapauksessa liittyneet tapauksiin.

Lappeenrannassa etsittiin viime vuonna mm. Covid19 virus viitteitä jätevesistä. Jätevesistä paljastui myös se, että Lappeenrannassa kokoonsa nähden käytetään varsin paljon koviakin huumausaineita. Päivittäin saa lehdestä lukea, kuinka eri puolilla kaupunkia tapahtuu varasto tai työmaamurtoja ja päivittäin poliisi pysäyttelee huumausaineiden vaikutuksenalaisena ajavia kuljettajia. Suurilta osin tekojen takana on nuoria henkilöitä. Nuorissa on tulevaisuus ja niin sen täytyy olla jatkossakin. Edelleen suurin osa nuorista ei näihin otsikon asioihin liity mitenkään, toivottavasti jatkossa yhä harvempi.

Vuonna 2019 tehtiin ESPAD kysely joka suoritetaan joka neljäs vuosi 9- luokkalaisille nuorille. Seuraava tutkimus tullee siis 2023. Tuossa edellisessä tutkimuksessa huolestuttavina oli Suomessa nuorten asenteen muuttuminen mm. Kannabista kohtaan, varsin moni oli sitä kokeillut ja koki sen riskittömäksi. Suomessa suunta oli ylöspäin, kun taas esim. Ruotsissa ja Norjassa alaspäin. Suhtautuminen huumausaineisiin on kehittynyt huolestuttavaan suuntaan. Meillä nuorten alkoholinkäyttö ja tupakointi oli ja toivottavasti on edelleen vähentynyt.

Viimevuoden tilastoja en ole vielä nähnyt, mutta se viesti mitä kuuluu mm. eri viranomaisten lausunnoista on huolestuttava. Nuorten päihteidenkäyttöön, asenteisiin niitä kohtaan ja käytöstä aiheutuviin ongelmiin pitää pystyä puuttumaan jo hyvissä ajoin. Ei voi olla ainakaan mitään taloudellista syytä, minkä vuoksi näin ei toimita. Niin Suomessa ja eritoten Lappeenrannassa on tehty hyvää moniviranomaistyötä esim. lasten ja nuorten näpistelyn matalankynnyksen puuttumisella. Tuolla on käsitykseni mukaan saatu paljon hyvää tulosta aikaan. Tuota samaa ennakkoluulotonta ja pitkäjänteistä työtä tarvitsevat ne päihdeongelmaiset nuoret ja koko yhteiskunta. Ei sillä etteikö tehtäisi, mutta varmasti voidaan tehdä enemmänkin ? Nopea ja jo ennaltaehkäisevä puuttuminen on erittäin tärkeää ja saattaa pelastaa nuoren elämän, jonkun hengen ja säästää pitkän pennin yhteiskunnan varoja. Nämäkään ongelmat eivät vaikenemalla parane, niistä on uskallettava puhua ja toimia. Niiden pöydälle nostaminen on jokaisen parhaaksi.

Tekstin aiheet:

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja