Perussuomalaiset

Kai-Ari Lundell

Äänten keskittämistä ja VaKea

Pohjanmaalla asuva ystäväni soitti minulle viikolla. Hän onnitteli pääsystäni aluevaltuustoon. Keskustelimme aluevaalien tuloksesta ja äänestysprosentista.

Hän kertoi, että ympäri maakuntaa pienissä kunnissa keskistettiin ääniä keskustalaisille ehdokkaille. Sunnuntai-Hesarissa käsiteltiin äänestämisen keskittämistä myös. Liitin oheen artikkelin mielenkiintoisimman osan.

* * *

HS 30.1.

Aluevaaleista tuli pienkuntavaalit –ja siksi someräyhä Mikko Kärnä jäi rannalle

Pienissä kunnissa keskitettiin ääniä oikein urakalla. Timo Peisa sai peräti 75 prosenttia Ranuan äänistä.

Viime sunnuntain vaaleissa näille isommille alueille äänestettiin aluevaltuustot. Kiinnostava piirre vaalissa oli kuitenkin se, että vaikka kyse oli leveämmistä hartioista, käytännössä kyseessä oli mitä suurimmassa määrin kuntavaali.

Tai oikeastaan pienkuntavaali. Ääniä keskitettiin nimittäin etenkin pienissä kunnissa oikein urakalla.

Aluevaalien muuttumisesta pienkuntavaaleiksi voi syyttää keskustaa. Puolueen keskeisin vaalilupaus oli nimittäin se, että jokaisessa kunnassa pitää säilyä sote-asema.

Keskustan lupaus oli siinä mielessä hassu, että se kytki asian tiiviisti kuntarajoihin.

Lähipalvelut ovat ihmisille tärkeitä. Mutta kuntarajoja olennaisempaa lienee kuitenkin se, että palvelut säilyvät mahdollisimman lähellä.

Toisaalta asiasta taitaa olla turha liikaa syyttää keskustaa, sillä todennäköisesti pienten kuntien äänestäjät olisivat keskittäneet äänensä joka tapauksessa. Sen verran suuri on monella alueella huoli palveluiden kaikkoamisesta kauemmaksi.

Näissä vaaleissa ehdokkaan asuinpaikka taisikin olla monelle äänestäjälle kaikkein tärkein valintakriteeri.

* * *

Keskustalle aluevaalit oli elämän ja kuoleman kysymys. Se halusi betonoida maakuntavallan ja se onnistui siinä hyvin.

Toisin kuin muille puolueille Keskustalle äänten keskittäminen on arkikauraa. Tupaillat maaseudulla ovat aina olleet puolueelle toimiva ratkaisu. Tupaillat ovat suora jatkumo kinkeripiireille, joita on järjestetty maaseudulla iät ja ajat.

On selvää, että artikkelissa esimerkkinä käytetty Ranuan Timo Peisa, joka sai kunnan äänistä huimat 75 prosenttia, ei voinut saada ääniä muulla tavalla kuin keskittämällä.

Onnittelut Keskustalle onnistuneesta keskittämistaktiikasta.

Olin ehdolla ja pääsin läpi Vantaa-Kerava -alueelta. Vantaalla keskittäminen oli mahdotonta, koska puolueita ja ehdokkaita oli kuin vikkilässä kissoja. Äänestäjillä oli varaa valita.

Alueen toinen kaupunki on pieni ja kasvava Korson kokoinen Kerava, jonka asukasluku lähenee neljääkymmentätuhatta. Kerava onnistui vaaleissa erittäin hyvin, äänestysprosentti oli 46,8, kun taas Vantaalla se oli maan matalin 38. Keravalta ehdokkaita meni läpi yhdeksän.

Tunnetuin Keravan läpimenneistä ehdokkaista on Keskustan Timo Laaninen, joka on todellinen politiikan konkari. Hän toimi puoluesihteerinä vuosina 2010-2016.

* * *

Vantaan Sanomat 23.1.

Keravalaiset vantaalaisia huomattavasti ahkerammin uurnilla – keskustan Timo Laaninen näkee tässä lähtevän vahvan viestin hyvinvointialueelle Keravan oman terveysaseman puolesta

– Onneksi ei niin paha kuin mitä pahimmillaan ennustettiin. Pieniähän äänestysluvut ovat, mutta olen iloinen että Keravalla käytiin kohtuullisen ahkerasti äänestämässä.

Keravalaisten äänestysinnon nousuun vaikutti huoli omasta hyvin toimivasta terveysasemasta.

– Vaaliteltoilla lähestulkoon ainoa keskustelunaihe oli oma terveysasema ja miten sen säilyminen varmistetaan. Tässä lähti nyt vahva viesti hyvinvointialueelle. Olen varma, että kykenemme tekemään siitä vahvan pohjoisen alueen keskuksen.

* * *

Laanisen sanoma, että lähestulkoon ainoa keskustelunaihe teltoilla oli oma terveysasema ja miten sen säilyminen varmistetaan on hyvin mielenkiintoinen.

Yksikään vantaalainen puolue tai virkamies ei ole ehdottanut, että Keravan terveysasema lopetettaisiin. Kyllä Keravalla olisi pitänyt olla muitakin vaaliteemoja kuin hypoteettinen terveysaseman lopettaminen.

Keravalla asuu lähes 40 000 ihmistä. Keravan terveysaseman lopettamisessa ei ole mitään järkeä. Junallako sairaat ihmiset pitäisi rahdata Korsoon tai Tikkurilaan?

Vantaalaisissa vaalikeskusteluissa ylivoimainen ykköspuheenaihe oli palvelujen sujuvoittaminen. Lääkärin pakeille on päästävä paljon nopeammin kuin nyt.

Jos kaikki puolueet haluavat sujuvoittaa palveluita, silloin palveluja on sujuvoitettava. nyt on näytön paikka.

Keravan terveysasema tulee säilymään. Vantaan suuralueiden terveysasemat tulevat säilymään. Uusille suuralueille Kivistö ja Aviapolis tullaan rakentamaan kunnon terkkarit.

Tikkurilan vanha terkkari puretaan jossain vaiheessa. VaKe-alueen suurin ponnistus tulee olemaan ison Tikkurilan hyvinvointikeskuksen rakentaminen vuosikymmenen lopulla.

Tänään on ryhmäni järjestäytymiskokous piirin puheenjohtajan johdolla. Siitä se osaltamme lähtee.

Kai-Ari Lundell: Äänten keskittämistä ja VaKea (kaiarilundell.blogspot.com)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Defund YLE
Iloinen
#1

Nyt riittää kantoikin kauas. Äänestyskopissa äänestettiin kuten ennenkin. Avaisiko Convoy2022 silmät? Tuskinpa, on paljon hienompaa kannattaa BLMää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

VaKe – voi että, uusia lyhenteitä tulee jatkuvasti lisää ja lisää.
Ei kyllä meinaa pysyä perässä.

Mitkä muiden alueiden lyhenteet ovat?
21 aluetta, 21 uutta lyhennettä. Pää menee kyllä vähemmästäkin sekasin.

Joko on viritteillä kuntaliittymiä. Kuntien yhdistymiseenhän tämä alueellastimen tulee johtamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#6

Joo, Vantaa-Kerava hyvinvointialue on pitkä. Muut helpompaa käyttäå, vaikka Kymenlaakso.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kun käytetään sanaa hyvinvointialue, niin tulee mieleen, onko pahoinvointialueita? Yhtä hyvin voitaisiin käyttää sanaa terveyspiiri jne. terveyteen liittyvissä asioissa. Näin asioissa voisi käyttää itse sektoriin viittaavia nimityksiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lisää hommia "sotelle"?
#4

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/hyvinvointialueille-ehdotetaan-uusia-tehtavia-katso-lista/8344236#gs.o6nduy

Tässäpä mielenkiintoinen artikkeli liittyen näihin sote-vaaleihin. Jos hommia laitetaan lisää niin miten käy kunnille? Ajetaanko niitä ihan tarkoituksella alas? Miten rahoitus? Olisivatko nämä tehtävät sitten pois sosiaali- ja terveydenhoidon rahoituksesta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kai-Ari Lundell Luokanopettaja, kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu
#7

Tavallaan kuntia ajetaan alas.

Selkeimmin homma näkyy kuntaverossa, joka Vantaalla on pääkaupunkiseudun korkein 19. Kohta noin 6 prosenttiyksikköä jää suoraan kaupunkiin, rahalla pitäisi hoitaa koulutusta, kulttuuria, liikuntaa, katuja, kaavoitusta jne.

Loput rahat kierrätetään valtion kautta. Valtio päättää, miten soterahat jaetaan hyvinvointialueiden kesken. Ainakin aluksi Vantaa-Kerava -alue saa enemmän rahaa kuin sen valtiolle laittaa.

En ole varma, kumpi malli on parempi, tuleva kuntaveron kierrättäminen valtion kautta vai maakuntavero.

Toisaalta ei ole hyvä, että valtio määrää soterahoista, toisaalta maakuntaverolla on sudenkuoppansa. Parhaimmillaan maakuntavero on hyvä asia, koska rahasta ja sen käytöstä päättää hyvinvointialue. On esitetty myös arvioita, että maakuntavero nostaisi kokonaisveroastetta. Ei pitäisi nostaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Asiasta toiseen, puolueiden fuusio, perussuomalaiset, kd ja liike nyt, on aivan älykäs ajatus, ja miksi ei kokoomuskin. Kysehän ei ole siitä, että joku ei halua liittoutua mistään hinnasta jonkun kanssa, vaan uudesta puolueesta, jossa on uusi hallitus ja säännöt. Tärkeintä siinä olisi, että löytyy riittävän laaja vastavoima sosialisteille, mutta myös tasaisempi ja väkevämpi voima laajenevaa EU:n valtaa vastaan. Hajanainen oikeisto Suomessa ollaan nyt matkalla kohden sosialistista tai siksi muuntuvaa Eurooppaa, jossa eteläinen Eurooppa pääsee kuin koira veräjästä energian suhteen, puuttuu lämmitystarpeet, eikä Suomella ole edes aurinkorantoja turisteille tai maatalous on vain yhden sadon varassa jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000