Ilmastoaktivistien omia väitteitä ja argumentteja kuunnellessa vaikuttaa vahvasti siltä, ettei mikään enää pysty estämään tulevaa katastrofia. Maailmanloppua on minun elinaikanani ennustettu tulevaksi useaan kertaan, joka kerta se on jäänyt tulematta. Voi se toki vielä tullakin, ei se ensimmäinen kerta tällä planeetallamme olisi. Jotenkin minusta vain tuntuu siltä, että jotkut tarkoituksella luovat kaaosta siitä hyötyäkseen.

Globaali liiketoiminta elää muutoksesta. Ulkoapäin katsoen tämä jatkuvassa muutoksessa oleva prosessi näyttää kuin kiehuvalta keitolta. Se on alituisessa liikkeessä. Keiton pinnalle nousee aina kuumin aines. Kiertokulku muistuttaa ikiliikkujaa.

Kuinka hämmästyttävän nopeasti maailman yritykset ovatkaan muuttaneet toimintamallejaan ja tuotantoprosessejaan ”ilmastoystävällisiksi”, ”vastuullisiksi” tai ”kestävän kehityksen mukaisiksi”. Kukaan eikä mikään uskalla toimia viestinnässään tämän trendin vastaisesti. Useimmat jopa vahvistavat trendiä saadakseen enemmän buustia toiminnalleen. Mutta mitkä ovatkaan todelliset teot viestinnän takana?

Sitä vain en ymmärrä, miten luonnonsuojelun liepeille on niin taitavasti onnistuttu ymppäämään intersektionaalinen feminismi, woke tai Palestiinan vapauttaminen Jordanilta Välimerelle asti. Tämä ymmärtämättömyys lienee kuitenkin oma häpeäni.

Veikkaanpa, että ennemmin tai myöhemmin tulemme saturaatiopisteeseen. Voi käydä niin, että jotkut huomaavat tai pakotetaan huomaamaan, ettei ilmastomuutokselle mahdetakaan mitään, Enää veneestä ei kannata lappoa vettä pois, se uppoaa kumminkin. Silloin estradille lehahtaa uusi ismi. Aletaan puhua ilmaston muutoksen jälkeisestä ajasta ja siitä kuinka siihen tulisi valmistautua ja elää uudessa tilanteessa. Mielenkiintoista on nähdä, mikä puoluekartan kolkka kaappaa tämän sopeutumisasian itselleen. Olisiko viimein meidän tolkun ihmisten aika? Mistä löytäisimme yksisarvista uljaamman ratsun kuljettamaan viestiämme eteenpäin?

Ihminen on tunne-eläin, joka isoina massoina käyttäytyy usein älyttömästi mekkaloiden. On mielenkiintoista nähdä, kuinka tämän päivän elonkapinalliset ja muut Greta T:n seuraajat löytävät uuden suunnan. Toiset löytävät toiset jäävät haraamaan vastaan, koska pelkäävät kasvojensa menetystä. Vastaan haraajat uppoavat ideologiansa kanssa sinne minne kaikki muutkin kodittomaksi jääneet idealistit ennen heitä ovat uponneet.

Opportunistit kuitenkin porskuttavat samoin takkinsa ajoissa kääntäneet. Kenenkään ei ole enää järkevää laittaa kaikkia pelipanoksia muutoksen estämiseen, kun se on jo tapahtunut tai vääjäämättömästi tapahtumassa. Markkinavoimat syöksyvät uuden saaliin perään. Syntyy, uskon niin, monin verroin voimakkaampi ilmiö kuin tämä ilmastomuutoskohina konsanaan. Muutos nähdään silloin mahdollisuutena eikä uhkana, kuten tulee nähdäkin.

Olisiko kohta oikea aika siirtyä mentaalisesti uuteen asentoon? Hyväksyä ilmastomuutos tosiasiaksi johtuipa se ihmisen omasta toiminnasta, maapallon ja maailmankaikkeuden syklisestä elämänkierrosta tai ihan vain siitä, että muutos on jatkuvaa. Onhan meidänkin maatamme aikojen kuluessa peittänyt monikin meri, kilometrin paksuinen jää tai trooppinen metsä. Luoja tietää kuinka monta kertaa tuo ilmastollinen onnenpyörä onkaan kehäänsä kieputtanut meidän pallomme pinnalla.

Oma arvioni on, että jossakin tätä sopeutumisasiaa jo haudotaan. Tuulten haistelijat odottavat malttamattomina varmuutta ilmastomuutoksen suunnasta ja läpivientivoimasta. Kun aika on kypsä, näyttämölle astuu uusi palavasilmäinen joukko kertomaan meille lopullisen totuuden. Markkinavoimat lähtevät tavoittelemaan uusia voittoja ja me tavalliset ihmiset pyörimme jälleen kerran sattumina siinä ihanassa elämän keitoksessa kuka pinnalle ponnahtaen, kuka kattilan kuumaa pohjaa kohti sukeltaen.

Toivottavasti kuitenkin muistetaan edelleen se tosiasia, että maapallomme voimavarat ovat rajalliset. Uudessakin asennossa tulee ponnekkaasti toimia luontoa kunnioittaen ja vaalien. Kaikkia hyviksi havaittuja keinoja säästää järkevällä tavalla luontoa on käytettävä. Toivottavasti sopeutumisen ohjaus pysyy tolkun ihmisten käsissä toisin kuin tämä nykyinen meno, joka saa herkimmät meistä lamauttavan pelon valtaan. Tätä pelkoa hyväksikäyttäen sitten osa ihmisistä saadaan toimimaan typerästi.

Pelastettava on, mitä pelastaa voidaan. Mutta mitään ei voida pelastaa, mikäli emme luo katsetta tulevaisuuteen ja hyväksy sitä tosiasiaa ettei kaikkea ehkä enää pystytäkään pelastamaan. Tästä valinnasta tulee kipeä paikka ihmiskunnalle, mutta kyllä ainakin osa meistä eloon jää, kunhan siirrymme uppoavasta veneestä uimasille.

Yhtä asiaa tosin epäilen; löytyykö meiltä siinäkään tilanteessa viisautta suitsia ylikuumana käyvää ihmispopulaation kasvua? Toisaalta kyllä luonto sen ylikansoituksen hoitaa tavalla tai toisella ja mitä todennäköisimmin ankaraa tuskaa ja murhetta ihmiskunnalle tuottaen.