Perussuomalaiset

Jukka Mäkynen

Mistä apu, kun Kela päättää puolestasi

8 kommenttia

Sen jälkeen kun nousin kansanedustajaksi, on kansan syvistä riveistä tullut yhteydenottoja aika tiuhaan tahtiin. Osa keskusteluista käydään mukavista asioista, mutta yleisemmin yhteyden otot johtuvat vähemmän mukavista asioista. Viime viikolla eräs tuttuni soitti ja pyysi kahville, että saisi tuoda huolensa esiin.

Yksinyrittäjä oli joutunut lopettamaan yrityksensä, koska polvet ovat tulleet tiensä päähän. Lääkärikin totesi lausunnossaan työkyvyttömyyden. Kukaan ei neuvo, kuinka pitäisi toimia, että asiat alkaisivat rullaamaan oikeaan suuntaan. Ikääkin sen verran, että henkilö on pudonnut totaalisesti pois työnantajan työntekijälistalta. Aktiivimallia tietysti tarjotaan, myös toteutetaan ja ymmärrätte varmasti, että polvien kunnolla ei ole siinä mallissa ole mitään merkitystä.

Näin lääkärintodistuksen, jossa suositellaan kuntoutusta. Lääkärin siis täytyisi lähettää Kansaneläkelaitokselle B-lausunto, jonka jälkeen Kelan virkamies alkaisi asiaa lain mukaan hoitamaan. Sitä ilman ei mahdollista tukea tule mistään. Kuka siis kertoisi sille tavalliselle ihmiselle kuinka asiat täytyy hoitaa? Siis hänelle, joka on joutunut uuteen tilanteeseen, eikä tiedä siitä mitään. Missä on se vastine panostuksestasi tälle yhteiskunnalle ja maksamillesi veroille? Maksat siis tunnollisesti verosi ja sivukulusi ja kun sairastut tai vammaudut, niin yhteiskunta kusee kirjaimellisesti päällesi. Saamani tiedon mukaan tässä kahden ihmisen taloudessa jää tällä hetkellä käyttörahaa 480 euroa kuukaudessa, josta sähkölasku on vielä maksamatta. Siis 240 euroa/ henkilö!

Ymmärtääkseni harkinnanvarainen sosiaaliturva voidaan antaa sosiaalitoimistossa, niin miksi tällaisissa tapauksissa ei näin toimita? Kun rahaa ei tule Kelalta (viivästyy) ja haluat kuitenkin hoitaa maksuvelvoitteesi, niin otat pikavipin, jonka viranomaiset luokittavat tuloksi ja sen verran poistetaan seuraavasta toimeentulotuestasi. Virkamiehellä on tietysti ohjeensa, mutta mihin on näissä tapauksissa kadonnut maalaisjärki ja varsinkin empatiakyky? Suomalainen apua tarvitseva ihminen on tässä maassa täysin kakkosluokan kansalaisen asemassa. 

Uuden hallituksen myötä asiat ei varmaankaan parane, koska vihreiden apupuolueet Rinteen johdolla tekevät juuri kuten he sanovat. Heidän suurin ongelma on ilmastonmuutos ja pössyttely… viimeinen sammuttakoon valot !

Jukka Mäkynen

kansanedustaja

perussuomalaiset

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Warga
Vihainen
#1

Maahanmuuttaja on tälle Hallitukselle paljon tärkeämpi.Kun omanmaan alkuperäis kansalainen,joka on tehnyt kymmeniä vuosia työtä,ja maksanut veronsa Sumen Valtiolle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Warga
#2

Tarkoitin siis Suomen Valtiolle.Tuossa edellisessä kommentissani.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olavi Koskela
Vihainen
#3

Jumalavit, herra kansanedustaja koettaa tehdä asialle jotain siellä työpaikallaan! No, oppositiossa niin, mutta sieltäkin voi tehdä lakialoitteita. Netissä nillittäminen kun ei vie mitään asiaa mihinkään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
Utelias
#4

Lakialoite oppositiosta ei ole yhtään sen tehokkaampaa kuin netissä nillittäminenkään kun meillä on enemmistöhallitus joka ei tarvitse opposition tukea neljään vuoteen mihinkään, vähän julkisuutta saa, siinä kaikki. Äänestäjät valitsivat viime vaaleissa eduskunnan jonka enemmistö kannattaa juuri kuvatun laista politiikkaa ja ainoa varma asia tästä hallituksesta on että neljään vuoteen ei mikään muutu parempaan suuntaan. Seuraavan kerran saa miettiä äänestyspäätöstään v. 2023. Tämä hallituspohja ei niissä vaaleissa tule enää saamaan enemmistöä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olavi Koskela
Vihainen
#6

Jos se noin olisi, niin oppositioon joutuvien puolueiden edustajat voisivat ottaa loppukaudeksi lomaa edustajan hommasta. Mitä veetä ne siellä tekee huutelemassa typeriä välihuutojaan, jos jo etukäteen on ikäänkuin päätetty, että vain hallituspuolueiden aloitteet menevät eteenpäin, siis riippumatta aloitteen sisällyksestä tai tärkeydestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#5

Suomessa ei tukea saa kuin maahanmuuttaja, sitä ei saanut edes 90 vuotias omaishoitajamies vaan hänen piti surmata vaimonsa ja itsensä viimeisenä palveluna tälle maalle. Kyllä varmaan olivat virastoissa tyytyväisiä kun vielä oli tuon verran järkeä ettei jäänyt yhteiskunnan hoidettavaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#7

Muissa maissa on kansalaiset.

Suomessa verovelvolliset.

Haluan lainata SDP:n exministeri Susanna Huovista. ”Se mikä toimii muualla ei toimi Suomessa.”

Miten Kela voisi tehdä poikkeuksen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

KELA muistuttaa tsaarinaikaista järjestelmää. Sitä ei kuitenkaan uudisteta, koska järjestelmän sisällä toimijat voivat mielivaltaisesti kehittää itse itselleen lisää työtä (ja pysyä työllistettyinä).

Suljettujen ovien taakse piiloutuneen virkailijat tavoittaa parhaiten sähköpostilla. KELAn toimistoissa vastassa on nykyisin vartija ja pienet, pyöreät pöydät, joiden ääressä ihmiset joutuvat seisomaan – myös vanhat ja raihnaat ihmiset.

Joko tarkoituksena on pitää ihmiset poissa, saada vanhukset pyörtymään ja/tai saada muut kävijät lyhentämään asiointiaikaansa.

Sitkeästi silti edelleen puhutaan ”asiakkaista”, vaikka KELA ei koskaan ole myynyt mitään eikä myy. KELAlla ei tosiasiallisesti ole asiakkaita eikä sen virkailijoilla mitään myytävää. Kyseessä on täysin tuottamaton toiminta, jossa verovaroja kierrätetään palkkatuloina virkailijoille ja muille tarvitseville muina tuloina.

”ILMIANNA KELA” voisi olla terveellinen sivusto KELAn mielivallan suitsimiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000