Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Siirtyvätkö kepu-kunnalliskeskittäjät aluealasajajiksi?

Hyvinvointialueet muodostavissa aluevaaleissa on suuri vaara siitä, että kuntatason jo kertaalleen kepu-kurjistaneet ja tehtävänsä täyttäneet paikallispäättäjämme vaan siirretään uuteen urakkaansa – aluealasajajiksi. Tunnettu tosiasiahan nimittäin on se, että juuri keskustan yksinvaltaotteella hallitsemilla kehitysalueilla keskittämiskierre on ollut kaikista kamalinta.

Kuusamossa voidaan kuriositeettina mainita, että kaikki paikalliset keskustapuolueen aluevaaliehdokkaat ovat olleet lähipalveluja kunnastamme karsimassa ja osa jopa sellaisia kurjistamisesityksiä tekemässä. Viekkaiden vaalipuheiden ja käytännön tekojen välissä ammottaakin syvä kuilu: Ääni on Jaakobin ääni, mutta kädet ovat Eesaun kädet.

Lähipalvelut kepu-kunnissa kauhistus

Viimeisin konkreettinen näyttö keskustapuolueen kyläkouluvihasta nähtiin 21.12.2020, jolloin Kuusamon kaupunginvaltuusto hyväksyi, PS:n voimakkaasta vastustuksesta huolimatta, Kouluverkkosuunnitelman päivityksen, millä tähdätään kahden toimivan kyläkoulun – Sänkikangas ja Noukavaara – kylmään itseteurastukseen. Ja tämä vieläpä tilanteessa, missä oppilasennusteet eivät lopettamista edes edellytä.

Sama sakki oli viime vaalikauden lopputöinään sinetöimässä niin ikään kahden kyläkoulun – Määttälä ja Törmäsenvaara – lakkauttamisen. Jokaisen muistissa on myös Kuusamon synnytysosaston lakkauttaminen, mikä saatettiin aikaan epävarmuuden tilan luomisella, jolloin toiminta loppui jo ennen syntyvyyden lopullista laskemistakin alle asetetun tavoitetilan.

Sama keskustalainen kunnalliskööri löytyy niin Osuuspankista kuin Osuuskaupastakin, joten ei ole mikään ihme, että kylälähikaupat on käytännössä lakaistu kartalta kokonaan Käylää lukuun ottamatta. Ja Käylän suhteen itsenäinen lähipankkikin sulautettiin suurempaan keskittämispäätöksin. Aikanaan ei valtapuolueemme nähnyt tarpeelliseksi edes myymäläautotoiminnan tukemista, minkä kylä- ja lähipalvelun tuhoaminen tyhjensi lukuisat vakituiset asunnot haja-asutusalueiltamme.

Kylätkin kepu-vihan kourissa

Raaka kunnallinen keskittämisvimma on vallinnut niin ikään ruoka- ja laitoshuollossamme – asumisesta puhumattakaan. Kylien harva asutus on nähty vain kulueränä. Sama on tilanne tietoliikenteen perusinfrastruktuurinkin suhten, missä keskustajohtoinen kaupunkikoneisto on kylmästi hylännyt reuna-alueidemme perusoikeuksien toteuttamisen tavoitteena keskittää vakituinen asuminen taajamasumppuun.

Käymme nyt siis suoranaista valhevaalitaistelua, missä suurin vale lähipalveluista vaikuttaa olevan paras vale. Lopputuloksena taitaakin olla vain harvain- tai herrainhyvinvointialueet, missä vaalipäivänä sohvalle jääneille ei löydy vuodesijaa.

Juuri äsken keskustapuolueen puheenjohtaja Saarikko lausui uutisissa vaalilautakuntienkin olevan lähipalvelu. Niinpä niin. Muuttaessani Kuusamoon vuonna 1984 täällä oli ulkomuistilta noin 50 vaalilautakuntaa. Nyt niitä on ainoastaan 4. Nelisenkymmentä vaalilautakuntaa on siis lakkautettu ihan vaan yhden puolueen omalla ylivallalla.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu,

kaupunginhallituksen jäsen

Osallistu keskusteluun!


9 kommenttia
Nimetön
#1

Kepulaiset jakaa Valtion velkarahaa Omilleen…
Tämä Yrityksille jaetut Miljardit on hyvä esimerkki.

Valtion tehtävä ei ole tukea yrittäjiä !

Valtion tehtävä ei ole elättää isoa osaa kansasta sosiaali tuilla ja kansan lisäksi Afrikkaa ja Lähiidän sosiaali pummeja. Eikä yrittäjien joilta rahat siihen ryöstetään ryöstö verotuksella.

Tämä järjetön velkaantuminen johtaa siihen että tulevaisuudessa verotetaan entistä enemmän lypsylehmiä…siis tuottavaa työtä tekeviä ja kannattavia yrityksiä kun sosiaali pummit vaatii käsi ojossa rahaa ja velkojat kolkuttelee ovelle…näin tapetaan lypsy lehmät ja suomi on konkurssissa.

Valtion tehtävä ei ole tukea tuulivoimaa joka nostaa sähkön hintaa.
Valtion tehtävä ei ole sekaantua suurvaltojen kiistaa jostakin saatanan Ukrainasta joka ei kuulu tippaakaan Suomelle. joka sekin nostaa sähkön ja öljyn hintaa…
Valtion tehtävä ei ole tuhota kansan moraalia Homottamalla,Huumeistamalla ja sosiaali pummeistamalla kansaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ainoa oikea yritystuki on maltillinen verotus ,Työvoiman moraalin ylläpito ja yleisten kustannusten pito sillä tasolla että Suomi on kilpailu kykyinen ja se että kunnissa ja valtion virkakoneistoissa huolehditaan että yrittäjien rattaisiin ei kapuloita heitetä !

Maanviljeliät on jo pilattu järjettömällä rahanjaolla ja tukiaisilla samaa ei saa tehdä muille yrittäjille.

Yksin yrittäjä Maanviljeliällä saattaa olla Miljoonien koneet ja laitteet siis Yhtä miestä kohden !!!!!! HUllua ,järjetöntä !!!!
Jos tätä nyt alkanutta hulluutta laajennetaan esim. Nuohoojiin jos niillä on miljoona kalusto niin konkursiinhan tämä maa menee hetkessä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

HEI. KIITOS JOUKAMOKIN. KYLLÄ SE ON ❤️ ETTÄ, KUN LUKEE TEIDÄNSYDÄNTUNTOJA, NIIN TULEE, VAIN YHTEEN SYDÄNPÄÄTELMÄÄN: KRISTUS TAKAISIN, KAIKKIEN SUOMALAISTEN SYDÄMIIN, VARSINKIN KESKUSTAPUOLUELAISTEN, KETKÄ OVAT ANTAUTUNEET TÄYSIPAINOISESTI PERKELETTÄ, JA HÄNEN 👼 ❤️ ❤️❤️ ENKELEITÄÄN: VARASTAVAT RÖYHKEÄSTI YHTEISKUNNAN VAROJA, KUIN ❤️ JEESUSTA,-JUMALAA EI OLISIKAAN, NIINKUIN HÄN OLISI KUOLLUT, JOTA HÄN EI OLE, EIKÄ KOSKAAN TULE OLEMAAN: KESKUSTAPUOLUE:TUOLLAISENA ISÄNTAHDONVASTUSTAJANA, SAISI PIKINMITEN KUOLLA. SEN PERÄÄNHÄN TUOSSA SIELUNKUNNOSSAHAN, EI LUULISI ITKEVÄN, PALJOLTI MUIDEN, KUIN ❤️ VAIN PUOLUSTUSVOIMIEN, JOKA ON ❤️ ITSEKKIN ISÄSTÄ LOITONTUNIT JÄRJESTÖ, ETTÄ SAISI KATKOA MEIDÄN ❤️ PÄITÄMME, NÄIDEN PAKANOIDEN TAVALLA. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. KIITOS JOUKAMOKIN. JOS’ SAKSAN PERKELEET, JA SAATANAT OLIVAT AIKANAAN JÄSTIPÄITÄ, NIIN KYLLÄ TUNTUVAT OLEVAN SUOMENKIN: NIIN NYT NUO: ”TEMPPELINHARJALLE” ”KAVUNNEET”, PUHUVAT VAAN ”SINISILMÄISINÄ” : ”KUINKA ❤️ KAUPPARATSUJA JA MÖHÖRIKKAITA LÄÄKETEHTAANOMISTAJIA: TULISI VAAN SÄÄNNÖLLISESTI TUKEA RAHALLISESTI AINA SIIHEN ASTI KUNNES RUUMISARKKUUN ASTUT: RAKAS, ASENNOIDU MINUUN SITEN, KUIN ❤️ OLISIT LYPSYLEHMÄ: MINÄ KYLLÄ OSAAN LYPSÄÄ, MINÄ JOPA PÄÄTTEEKSI, VIELÄ, TIPONKIN SINUT, ETTEI UTAREESI TULEDU. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Taitaa käydä niin , että nämä jotka tyhjensi / autioittivat maaseudut , erilaisilla , talonpojantappolinjallaan jne ?! Lupailevat nyt tulla korjaamaan , virheensä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#7

HEI. NIMETÖN HÄMMENTYNYTKIN, KIITOS. EI SE NOIN MENE: KENELLÄ ON ❤️ PERKELE SYDÄMESSÄ, NIIN HÄN AINA PURKAA, HAJOTTAA, JA RAISKAA SEN MINKÄ IHMINEN, JA JEESUS KRISTUS, OVAT SAANEET, ISÄNTAHDONMUKAISESTI, RAKENNETUKSI, JA PYSTYTETYKSI. TÄMÄ PERUSTUU SIIHEN, KUN JEESUS KRISTUS SANOO:”ILMAN MINUA TE , ETTE, VOI MITÄÄN TEHDÄ. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Iloinen
#5

Mennään tänään vielä kaikki, jotka eivät ole vielä ääntään jättäneet äänestämään Suomi PerusSuomeksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000