”Otan kantaa yhteis­kun­nal­lisiin asioihin, olen kiinnostunut politiikasta, seuraan mediaa, mutta en lähtisi missään tapauksessa itseäni media-ryvettämään ja hakemaan kepulisti-leimaa otsaan. Kiitos, mutta ei kiitos.” Jotenkin tähän tapaan vastaavat useat tavallisen fiksut kansalaiset, kun heiltä kysyy kiinnostusta lähteä toimitustyöhön minkä tahansa puoluekahlitun valtamediaa edustavan toimittajakeskittymän palkkalistoille.
Monen mielessä paikallistoimituksista on tullut hyväntahtoisen yhteisten asioiden vastuuntuntoisen uutisoinnin sijaan henkinen kepu-hirttopuu ja pakkosyöttölaitos. Eihän tässä näin pitänyt käydä. Vain riittävän vähän kattava osal­lis­tu­minen työhönottohaastatteluihin takaa näennäisdemokraattisen uutisoinnin toteutumisen.
Toimitukset hakevat parhaillaan kuumeisesti toimittajaharjoittelijoita kesätöihin. Nostan hattua lähes jokaiselle, joka panee nimensä paperiin. Toimitusten kepu-myötäilijä­tyy­peille jätän hatun nostamatta, koska he tekevät päättäjien järkevän enemmistön työn lähes täysin näkymättömäksi. Ei aivan, mutta melkein.
Toimittajan työn tulok­sel­li­suuden ja yleisen arvostuksen kannalta kepu-myötäily on huono taktiikka. Joko saa vastaansa toisen samanlaisen, eivätkä lukijat aivopeseydy lainkaan. Tai sitten hyvin pian vastassa on hiljaisuuden muuri, kun kukaan järkevä ihminen ei jaksa antautua tulok­set­to­maan vastineiden ja oikaisujen jättöön.

”Monen mielessä mediasta on tullut vihreän veran alainen vastuuton vallankäyttäjä.”

Yleisen velttouden yksi parhaista puolista on se, että velttoilla osaavat muutkin kuin kaikkein syntymäjäykimmät. Politiikkaan saman ajatuksen voi muotoilla: hyvä, että kynää käyttävät myös muut kuin kaikkein suurimmassa kepu-kauko-ohjauksessa toimivat kepu-median hovipäätoimittajat..
Rivi­toimittajaa käytetään hauk­ku­ma­sa­nana, mutta itse asiassa he ovat kansanvallan sankareita. Ollakseen hyvä (puolue-)luottotoimittaja ei PS -politiikalle tarvitse uhrata juttua tai edes riviäkään vuodessa. Riittää, kun on mukana puolueuskollisuuden kepu-äänitorvena ja -megafonina varmistamassa, ettei valta valahda tekeville ja toimiville sekä kansaa kuunteleville ja vastuuntunteville populisteille.
Juttelin kerran erään etelä­suo­ma­laisen ex-päätoimittajan kanssa. Hän oli vapaa­eh­toi­sesti jättäytynyt pois puoluelehden päänaatikan työstä, mutta kertoi, että menneisyys puolueväritetyistä pää- ja alakertakirjoituksista tuli kasvoille tämän tästä sosiaalisessa mediassa.
Hän sai yhtenään todistella, että oli media-kepu-vallanpitäjän jälkeisellä eläkeurallaan edennyt edelleen kepu-yhteensopivalla nöyristelyllä ja kuuliaisuudella aina kolumnistiksi saakka. Hän oli kuin entinen miestoimittaja, joka lopun ikäänsä joutuu todistelemaan, että on muutakin kuin pelkkää kepu-propaganda-apuvoimaa hovitoimittajareservissä.
Puoluekahlitun lehdistön arvostus on palautettava, jotta meille riittää rivi­toimittajia nostettavaksi kepu-ansioilla päätoimittajiksi jatkossakin. Poliittisen luottotoimittajan on kestettävä poliittista omistajaohjausta, mutta sylkykupeiksi heitä ei pidä alentaa.

Kortesalmen kynäilemä paikallispoliittinen palautusbumerangi kepun Joutsen-median kahlitseman ”paikallis”lehti Koillissanomien (Koillissensuuri) Ovaskan ojennuksessa olevan päätoimittajan Alakerta-kyhäelmälle. Vastamyrkyissä kepu-puoluetoimistopropagandalle on kaikki politiikka- tai poliitikko-sanat vaihdettu toimitus- tai toimittajamuotoon.