Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Paikallispääkirjoitus sumuttaa

Koillissanomat julkaisi tuoreen päätoimittajansa mielipiteen 4.8. Jätin siihen vastineen jo edellisvuorokauden aikana heti digilehden ilmestyttyä. Paikallismedias ei kuitenkaan julkaissut vastinettani – ei edes mielipidekirjoituksena.

Julkaisun pääideana oli arvatenkin luoda henkilöni ylle epäilyttävä kuva, ei toki nimeä mainiten, koska sehän olisi PS -mainosta, vaan rivien välistä selvästi ulostyöntyen. Juuri minä nimittäin olen se, joka erityisesti paikallisesti on esittänyt media-arvostelua niin mielipidekirjoittelussa kuin sosiaalisessa mediassakin ja sen taatusti paikallislukijat tietävät ja tunnistavat.

Tässä on kyseessä ihan tuikitodellinen mediasalaliitto Perussuomalaisia ja paikallisesti Kortesalmea kohtaan. Kaleva-konsernin kohtelu on kovaa jo ylisukupolvisesti, sillä tätä mediasodankäyntiä se käy jo toisessa polvessa SMP:tä/PS -puoluetta ja Kortesalmia vastaan.

Koillissanomien pääkirjoitus tulevan aamun lehdessä on silkkaa silottelua. Täydellinen hämäysyritys, mihin on whataboutismin keinoin sotkettu puurot ja vellit sekaisin ja käännetty totuus päälaelleen. Syyttelemällä muita ei tosiasiassa mediaselitetä uskottavasti yhtään mitään.

Lehdistönvapaus sisältää myös lehdistönvastuun

Päätoimittaja yrittää painaa median pään pensaaseen puhuttaessa kesän kestäneestä rasismikeskustelusta. Se on hänen mukaansa sosiaalisen median vika. Ikään kuin lehdistöllämme ei olisi asiassa osaa eikä arpaa. Selvä fakta on kuitenkin se, että koko kesän kestänyt kähinä ei olisi saanut alkuunkaan tällä lailla ilmaa siipiensä alle ilman valtamediamme suosiollista avustusta ja puffausta.

Lisäksi päätoimittaja tuo esiin termillä “uudet paljastukset” tämän kestokeskustelun, vaikka tyypillistä sille ovat olleet nimenomaisesti taivaanaikaiset ja jo aikoja sitten yleisesti tiedetyt tapahtumat tai viestittelyt. Suurin osa tikun nokkaan tarkoituksellisesti nostetuista tapauksista ei ole liittynyt millään muotoa ministereiden ministeriaikaiseen toimintaan. Ja tässäkin suhteessa maamme media on toiminut sangen valikoivasti, kun esimerkiksi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Lindtman on päästetty kuin koira veräjästä taannoisten natsi-henkisten illanviettokuviensa kanssa.

Käytännön mediasalaliitto asialla

Edelleen päätoimittaja luettelee yksityisyydensuojan perusteita, vaikka ministeri Rydmanin kohdalla on kyse Helsingin Sanomiin kohdistuneesta esitutkinnassa olevasta kokonaisuudesta, missä asian käsittelylle pitäisi jättää työrauha. Toisaalta tässäkin olisi syytä toimia vastavuoroisesti ja kohtuullisuuden nimissä siten, että yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa olevilla olisi myös mediasuoja tulla esiin korjaamaan esitettyjä virhetietoja ja selvää media-asenteellisuutta.

Tämän pääkirjoitusvuodatuksen päätarkoituksena on ollut luoda henkilöni ylle epäilyttävä varjo, kun nimiä tai asioita lainkaan mainitsematta ja yksilöimättä tarjoillaan hyllytettyjen mielipidekirjoitusten sisältöjä totuuspohjaltaan “tuulesta temmatuiksi”. Jokainen kuusamolaista keskustelua seuraavahan tietää, että juuri minä olen moneen otteeseen kritisoinut Koillissanomien sensuurilinjaa. Kaikki paikallislehdessä julkaisemattomat kannanottoni ovat kuitenkin jokaisen tarkastettavissa blogissani. Mikäli pääkirjoituksessa taas ei viitata minuun, pitäisi se tuoda reilusti esille.

Mediamaalittaminen mieliharminamme

Kuinka Koillissanomat perustelee vuosikausia jatkunutta omaa fasisti-, rasisti- ja natsi-rienausta, mitä se on palstoillaan julkaissut? Millä lailla nämä aiheet koskettavat konkreettisesti nyky-Kuusamoa? Kuuluuko tällainen paikallislehden perustehtäviin? Ketä ne kiinnostavat? Keitä ovat paikallisesti tällaiseksi syytetyt henkilöt? Uskallan väittää, että meillä äärikommunistit ovat paljon todellisempi ja suurempi uhka kuin edellä mainitut, mutta siltä jostakin ihmeen syystä media sulkee täysin silmänsä.

Kirsikkana pääkirjoituskakkuun on poimittava vielä maalittaminen, mitä termiä edes oikeinkirjoitusohjelma ei tunne – lainsäädännöstämme puhumattakaan, missä sitä ei ole kriminalisoitu. Joku Journalistiliiton huolestuminen asiasta on yhtä tyhjän kanssa, sillä sehän toimii molempiin suuntiin. Sitä on voitu toimituksissa tehdä palkkatyönä julkaisualustaa halliten ja vastassa ovat pääosin harrastuspohjalta toimivat kansalaiset ilman omia suoria esiintymiskanaviaan. Puntit eivät siis ole aivan tasan.

Oikeita asioita ei uutisoida

Vieläpä päätoimittaja lopuksi ajaa mutkat suoriksi päättelemällä, että kesän kohut ovat syynä viimeisimpään galluptulokseen. Millä ihmeen näytöillä? On aivan normaali tilanne, että hallituspuolueiden kannatus laskee ja oppositiossa kannatusta kartutetaan. Päätoimittajalta voisi tietysti kysyä, että milloin valtamediamme päästää nykyisen hallituksemme työstämään niitä mainitsemiaan “oikeita asioita”? Eihän siihen päästä edes paikallistasolla, kun kaikki liikenevä aika kuluu minultakin paikallislehden paikkansapitämättömyyksien oikaisemiseen ja uudelleenkirjoittamiseen!

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


58 kommenttia
Nimetön
#1

Media on pelle rasismivouhotuksineen.
En ajatellut äänestää Halla-ahoa presidentiksi. Hän on fiksumpi kun kukaan muu ehdokkaista, mutta diplomaattisuus puuttuu.
Kiitos median olen muuttanut mieleni pelkästään halusta nähdä miten tietyt piirit, media etunenässä reagoivat, jos hän voittaa vaalit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Diplomaattisuus punnitaan tehtävässä, kuten auton käyttäytyminen liikenteessä, mainoksien sijaan. Fiksu pystyy paremmin diplomaattisuuteen, kuin typerä olemaan presidenttinä. Kaikki riippuu siitä, että valitaanko presidenttiä vain sukupuolisesti monilahjakkuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Näin on, Suomen väestö on suurelta osin täysidiootteja, uskovat mm. vihreään siirtymään täysin sokeasti, ja lisäksi vihreän tuovan työpaikkoja. Totuus on kuitenkin se, että Kiina vie vihreän siirtymän hedelmät 10/0, ja tuottaa oman energiansa mustalla energialla. Mitä tuosta hegemoniasta jäi suomalaisille käteen, pelkkää velkaa ja kurjuutta. Kiinan luonnonvarat jo pelkästään suosii vihreän siirtymän etujen ja talouden jäävän kiinalaisten hyödyksi, kun vaikka Euroopassa tuotanto on ajettu alas, ja työttömyys tulee kurjistamaan tilanteen katastrofin partaalle, kuten maahantulijoidenkin puolesta. Tilanne on järkyttävää munausta alusta loppuun päättäjien puolelta, helvetti pääsee irti, kuten maailmanloppu lähenee, kuten viime viikolla jo uhkailtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Juuri näin, kansalle ei saa puhua paskaa, vihreä siirtymä ei tuo maahan työpaikkoja, ainakaan siinä määrin, että sillä ratsastetaan kohden auringonlaskua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pelkkää faktaa
#19

Maapallon asfaltoinnin ja asutuksen lisääntyminen väestön kasvun myötä aiheuttaa kaupunkilämpöjen nousua, mutta tuo ei ole energian käytön seurausta, vaan juuri väestön lisääntymisen seurausta. Hiilidioksidi ei nyt aiheuta mitään lämpenemistä, joskin hiilidioksidin määrä ilmakehässä lisääntyy, kun lämpötila alenee. Tämä on faktaa, faktaa ja faktaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iltapäivälehdet moraalittomia sikoja
#21

Herra ilmatieteenlaitoksesta kertoi, että iltapäivälehdet ovat vastuussa ilmastopaniikin aiheettomasta luomisessa, jossa tarkoitus on vain myydä lehteä enemmän. Media ei tunne vastuutaan, on jo käynyt selväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Näin on, iltapäivälehtien jumalattomat toimittajat uskovat ymmärtävänsä kaiken tästä maailmasta ja menosta, mutta pää tulee vetävän käteen. Näkyvä maailmankaikkeutemme on vain yksi pilvi biljoonista (potenssiin x) vapaasti äärettömässä maailmankaikkeudessa lipuvista väliainepilvistä, ja kaikkea tätä hallitsee ihmistä suuremmat voimat, joka tuomitsee väestön huijauksen ja valehtelut, joita mm. iltapäivälehdet harrastavat.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmastopaska se vaan jatkuu
#26

Yle seuraa iltalehtien linjaa, etenkin keskilämpötilat 21 C astetta on poikkeaa ajankohdan keskilämmöistä peräti yhdellä asteella, niin mistä haarukasta nuo vanhat keskilämmöt muodostuvat, ei varmaankaan pelkästään alle vain 20 C astetta, vaan siellä historiassa on oltava myös yli 20 C asteen lämpöjä. Ilmastokiimaiset meteorologit totta kai saavat potkut, jos eivät tee työtä käskettyä, eli puhu paskaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Ihmiskunnan tarkoitus on pitää kasvihuoneilmiötä yllä, johon kuuluu ehdottomasti kivihiilen kaivuu ja kierrätys. Maapallo on kuin paratiisi, johon elämä on istutettu ulkopuolisin voiman avulla ja siihen geenit avuksi. Ihmiskunta toimii, kuin se olisi eräänlainen testiryhmä, kuinka saada elämää istutetuksi luoduilla elämän vyöhykkeillä maailmankaikkeudessa. Emme siis toimi tai ole yksin, emmekä tuhoa maapalloa elollisena alustana esim. kivihiilen tai rikin voimalla, nuo kun ovat elämän yksi ehdottomia perustuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Näin on, vihreän siirtymän toimijat ovat kuin parasiittejä, jotka koettavat rikkoa luojan luoman systeemin. Ihmisen on tunnettava pienuutensa, hyväksyttävä kaikki ruokaketjun tapahtumat, hyväksyttävä hiilenkierto, jossa vaihtoehtoja on rakentaa arkki, joka singotaan kohden aurinkoa, tai ydinsota joka ratkaisee myös ylikansoittumisen tuomat ongelmat. Hiilenkierto ei ole vaihtoehto, vaan ainoa keino edetä nykyisellä syntyvyydellä kohden kohden tuntematonta tulevaisuutta, jossa menneisyyden tunteminen helpottaa sopeutumista vaaralliseen maailmaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Juuri näin, ihmiskunta tuskin kykenee pysäyttämään ylikansoittumisen ja kasvikunnan tuhoa, maapallon pinta-ala ei riitä ruokkimaan paisuvaa väestöä rajattomasti, jo tällä hetkellä viljeltävää pintaa on vain kymmeniä nelimetrejä per asukas. Metsäkaton alat tulevat viljelyyn joka tapauksessa aikanaan, kun kaupunkien asukasluvut voivat kasvaa kohden jopa 50 miljoonaa asukasta, joka takaa mm. vesipulan pysyväksi ilmiöksi, jossa luontainen ilmastonmuutos joko parantaa tai ei paranna olosuhteita. Maapallon pohjoiset osat tulevat olemaan elinkelpoisinta aluetta hyvän vesikierron avulla, joka johtuu maapallon akselin asennosta ja mantereisesta alueesta ja lumisista talvista, kun eteläinen pallonpuolisko on suurelta osin suolaisen meren aluetta. Vastaavasti riskit kasvavat seuraavan jääkauden aikoina, jossa viljeltävä ala vähenee vaarallisen alas, joskin juomavettä riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Näin on, viljelykelpoinen ala ratkaisee maapallon ruokahuollon, jossa jo vaikka Venäjän ”istuttamat” maamiinat rajoittavat viljantuotantoa, mutta laajemmin ympäristömyrkyt yleisesti. Kivihiilen happo-emäs laskeumat ovat olleet tärkeimpiä säätäjiä maapallon jo satoja miljoonia vuosia, ja mahdollistaa elämän maapallolla. Tasapainon suuntaaminen kohden emäksistä maailmaa kostautuu, mm. maapallon kasvikunta tarvitsee sienirihmastonsa, joka ei tule toimeen ilman rikkiä, jota saadaan laajemmin kivihiilenpoltossa. Kivihiilen sisältämä happi on myös oleellinen ilmakehän hapen säästäjä, jossa happikatastrofi on vain merenalaisen jättimäisten tulivuorten CO päästöjen armoilla, jossa CO hapettuu nimen omaan ilmakehän hapesta, eli happikatastrofi voi tulla vain kuukausissa. Kivihiili takaa kasvihuoneilmiön tuottaman ravinnon ja hapen, eli vain kansallissosialistinen viherkommunisti kaipaa kasvihuoneilmiön tuomaa joukkomurhaa, jossa väestö tapetaan ravinto- ja happipulan avulla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Näin, mitä tulee metsä- tai maastopaloihin, esim. Havaijilla vieraslaji guineanheinä kasvaa sadekausilla rajusti, mutta kauden jälkeen kuivaa nopeasti pystyyn, kuin sytykkeeksi, ja ei tarvita kuin huolimaton tulenkäyttö. Mitään ilmastonmuutosta ei tarvita, eikä sadekausi ole todellakaan ikuista. Sama se on eukalyptuspuiden leviäminen nopean kasvun ansiosta, ja ennen kaikkea puun syväjuurien ansiosta, sekä pohjavedet laskee että paloherkän puun leviäminen lisää maastopalojen riskiä, sekä ilmastoterroristien että huolimattoman tulenkäytön seurauksena. Tuossa toki ihminen molemmissa osasyy, mutta ei asteen murto-osan muutos lämpötiloissa. Tuulet ei myöskään sytytä maastoa, joskin viherterroristit koettavat sytytellä maastoja sopivan tuulen aikana, eli sammutus on käytännössä odottamista seuraavia sateita. Suomessa vihreillä on varmasti vaikeaa, maastopaloihin riittää kalustoa ja vettä riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Iltasanomat on ansainneet nimensä liitteeksi, iltapaskalehdet, ilmastojankutus on jatkuvaa, ärsyttävää kiusantekoa, joskaan ei johda mihinkään toimenpiteisiin. Miten pitkälle iltapaskat voivat mennä, niin punikit ovat arvaamattomia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kivihiili, elinehto ihmiselle
#32

Kivihiilen käyttö energiantuotannossa on tärkein osa ruoantuotantoa, huolimatta siitä, onko valtamerien pintalämpötila kesäaikoina päivisin säteilyssä hieman lämpimämpi mittaushistoriassa, jossa on muka tarkkoja vertailukohtia satojen miljoonien neliökilometrien alueilta jopa sadan vuoden takaa, etenkin ennen jääkautta ajoilta jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Näin on, nyt meteorologit etsivät kiimaisesti hellealueita, ja ainahan jostain löytyy juuri ja juuri helle, yli sovitun rajan 25 C astetta (suomalainen helleraja), jossain takamailla, jossa kukaan ei ole tarkistamassa, laittaako hihhuli mittarin kainaloonsa. Tällöin tuo lasketaan hellepäiväksi, ja energian hintaa on nostettava, helteen kunniaksi. Ilmatieteenlaitos on keskittynyt etsimään helteitä, vaikka sitten greenpeacen avulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mediasta paskan jauhajaksi
#34

Näin on, nykyään jokaiseen säätiedotukseen lisätään sana helle, jos ei muuten löydy niin valehdellaan. Ns. mittaushistoria kuuluu modernin ajan sanastoon, helle, ilmastonmuutos, lämpeneminen, kuivuus, tuulet, poikkeavat jne. jne. Yleensä meteorologit saavat mahtumaan kaikki nuo sanat yhteen säätiedotukseen, ja osoittaa median sairastavan kaikkea joitain aivokoronan tai aivolintuinfluenssan väliltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Plasma muutoksien syynä
#27

Hiilenkierrolla ei ole mitään tekemistä ilmaston kanssa, mutta sen sijaan aurinkotuulen tuoma suurenerginen plasma tuottaa useita ongelmia ilmastoon, mikäli se siksi ymmärretään. Juuri tällä hetkellä tilanne Etelämantereen yläilmakehän kierrossa kielii massiivisesta muutoksesta, lähes luonnon magnetronista, joka vaihtaa suunnan tai heikentää ilmeisesti jopa maapallon magneettista kenttää, ja joka selittäisi maapallon magneettikentän rajua heikkenemistä, luokkaa 30% viimeisten 3000 vuoden aikana, ja puolet siitä viimeisten 150 vuoden aikana. Prekessioliike selittäisi koko muutoksen.

Tuo voidaan todeta magneettisen navan alueella yläilmakehän virtauksen nopeudesta, joka on tällä hetkellä 491 km/h 10 hPa:n korkeudella, ja virtaus kiertää Etelämannerta massiivisena renkaana, kun kartta-etelänavalla vastaava nopeus on vain 3 km/h. Hiukkaset ohittavat siis ”pyörän” ja kiihdyttävät elektronit kehänopeuden säteilyn reunamalla, luokkaa alle plasman nopeuden, eli alle 300 km/s…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tutkijat eivät ymmärrä tarpeeksi
#29

Etelämanner menee monen tutkijan älykkyyden edelle, mitä tulee ilmastoon ja siihen vaikuttaviin tekijöihin. Etelämantereen ilmastoon vaikuttaa mm. magneettinen etelänapa, joka kiihdyttää mm. yläilmakehän tuulia yhdessä aurinkotuulen tuoman hiukkasvirran ansiosta. Hiukkasvirtaukset pääsevät pohjoisen napaonkalon tapaan myös iskemään mereen ja manneralueella, etenkin kesäaikoina. Tuulen nopeus korkeudella 10 hPa on tällä hetkellä magneettisen navan etelän puolella noin 488 km/h, kun Etelämannerta kiertävä planetaarinen ilmakehän kierron nopeus on samalla korkeudella 377,25 km/h. Vastaavasti magneettista napaa mantereen toisella puolella merijäät ovat yhä kasvussa, kun m-navan puoleisella alueella on aivan keskimääräiset merijäät. Etelämantereen merijääraja jos sijoitettaisiin pohjoiselle pallonpuoliskolle, ne ulottuisivat noin Skotlannin pohjoisrannikon leveydelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Tutkijat väittävät, että ilmasto muuttuu nyt poikkeavalla tavalla, no, mikähän se historiassa on ollut tavanomaista muutosta? Maapallon historiassa on ollut monia ilmastokausia, josta nykyinen ihmiskunta tuskin olisi selvinnyt, kun lisäksi maapallon väkiluku on kasvanut jostain 1927-luvun parista miljardista liki kymmeneen miljardiin. Jos asiaa haarukoidaan lisää, niin pronssikauden 100 miljoonaa ja 2030-luvun 9,5 miljardia ovat eri suuruisia. Ihminen tuottaa pelkästään hengityksessään keskimäärin yhden tonnin hiilidioksidia vuodessa, joten hiilidioksiditeoriat kannattaa unohtaa, kuten noitien polttaminen roviolla tai muut keskiaikaiset vainot. Ilmasto muuttuu, on aina muuttunut, ei sekuntiakaan pysynyt samana, ei olemassakaan mitään standardi-ilmastoa, joskin jotkut kommunistitutkijat ovat IPCC:n palveluksessa, ja palvelevat epäjumalia. Ihmiskunnan tulevaisuus ei ole hääppöinen, nälkä kurnii pian väestön keskuudessa, jota kiihdyttää hiilidioksidin harveneminen ilmakehässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kyllä Halla-ahosta hyvä pressa tulisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Haavisto suurin munaus presidentiksi
#13

Haavisto julkihomona olisi Suomen maineen loppu, etenkin islamilaisiin maihin ei homoilla ole asiaa, kun presidentin tulee olla keskimäärin maapallon erilaiset uskonnot kestävää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Yle uutiset mainostavat uutisten täydeltä homo ehdokasta. Jotenkin tulee mieleen Putinin Venäjä suomalaisen DDR median ja kommunistitoimittajista. Mikä helvetti noita ylen toimittajia oikein vaivaa, eihän heidän tehtäviinsä kuulu olla erityisesti jonkun presidenttiehdokkaan asialla, ja vihersosialisti, ei jumalauta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Iltalehti mainostaa silmälasejaan kiihkeästi hipelöivää Haavistoa ja antaa jälleen laajaa mainosta homopresidenttien kyvystä saada maastamme umpihomoisten valtakuntaa. Homovaltakunnan etuja on mm. se, että muslimit jarruttelevat maahamme muuttoa, mutta laittava perheensä tänne asumaan ja hoitoon mustine säkkeineen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Suomen kommunistinen media, sanomat ja yle ovat päättäneet, kenestä tulee maamme presidentti. Kuulostaa hyvin DDR:ltä ja venäläiseltä systeemiltä, mutta ei auta, maamme tulee taistella jopa nyt rauhan aikana noita kommunistisia voimia vastaan, se kun on valitettavasti todellisuutta. Jokainen joutuu suojautumaan kommunistisia voimia vastaan, kuten jouduimme taistelemaan koronaa vastaan, henkilökohtainen hygienia on tärkeää, mm. vaaleissa saa rokotetta kommunismia vastaan, kunhan numerot vaalikopissa on oikeat, tai ei ainakaan väärät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Se, että Perussuomalaiset nuoret jäivät tekosyitä keksien ilman valtionavustusta, kertoo kaiken tämän maan näkyvästä sorrosta.
Häpeäisivät, mutta eivät ymmärrä. Taitavat iloita tehtyään oikeusmurhan.
Toivottavasti päätöksestä voi valittaa ja pikeus tapahtuu. Tosin kun on tämä yhteiskunta kyseessä, niin tuskin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kuka sen päätöksen teki?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kaksi kirjan ja tutkimuksen aihetta, jotka eivät saa apurahoja,
1. ”Suvaitsevaisten” mustakirja. Siihen kootaan kaikki tapahtumat, jossa joku on syrjäytetty väärän mielipiteentakia. Yhtenä lukuna Hesarin vainon uhrit ja syötetyt valheet. Jos ei noilla luvuilla olisi paisunut liian laajaksi, voisi sisältää myös humanitaarisen maahanmuuton uhrit.
2. RKPn ”arvopohja”, käsittäen eriarvoisuuden kielen perusteella. Yhdessä luvussa seurattaisiin rahaa, tontti päätöksiä, sisäpiirejä, jääviyttä.
Ovat niin huolissaan arvoista, että voivat itsekin pohtia arvojaan myös muuten kun suomenkieliset suhteessa muualta tuleviin.
Voidaan avustaa arvokartoituksessa, kunhan ovat saaneet hallituksen kaadettua ja lehmänkaupat vanhojen kavereiden kanssa sovittua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Rkp on rasismin päämaja, freudenthalilaista rotuteoriaa täynnä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Rkp on anteeksipyynnön velkaa suomenkielisille svekomaani Freudenthalin rotuteorioista, jotka yhä elävät rkp:n sisällä pakkoruotsi-vaatimuksina.

Rkp:n esitettävä iso anteeksipyyntö rasistisesta toiminnastaan suomenkielisiä kohtaan!

Rkp:n irtisanouduttava pakkoruotsin vaatimisesta, koska se on röyhkeää rasismia suomenkielisiä kohtaan!

Pakkoruotsi on lakkautettava!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Harakan mukaan SDP on valmis hallitusneuvotteluihin Kokoomuksen kanssa. Suostuu sopeuttamaan, ainoa vaatimus on, että kuka tahansa saa tulla sukukuntineen Kelan piiriin. Paperittomat laillistetaan, turvapaikkakiintiöt korotetaan, perheenyhdistämiset koskemaan setiä ja tätejä ym.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kuuntelin Ukkolan ohjelman, jossa Harakka puhui. Sanattomaksi veti pödyn puhumisen määrä. Ehdotti mm. , että Purran pitäisi mennä moskeijaan puhumaan ja niin todistaa halukkuutensa tasa-arvoon. Epäselväksi jäi, pitäisikö hänen puhua siellä naisten oikeuksista vai mistä?
Jos Harakan puhe vakuutti jonkun, jostain muusta, kun hänen kyvystään toistaa hesarin agendaa, niin aika surkea on maan tila.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#15

Odottelen edelleen niitä harakan luopaamia rahoja tililleni!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Se into millä kaikilla rintamilla tungetaan Perussuomalaisia marginaaliin ja ulos yhteiskunnasta on jotain ennen näkemätöntä. Hävytöntä ja halpamaista.
Rintama on yhtenäinen ja kaikki keinot luvallisia.
Nämäkö ovat meidän maamiehiä? Jos näin on, niin ei heidän määrittelemänsä vihollinen voi paljon pahempi olla.
Hoitakoon konfliktit ja maan rakentamisen yhdessä vieraiden kanssa. Petturit. Toivottavasti tämä paskamaa katoaa maailmankartalta mahdollisimman pian. Pääsevät petturit ja uuskansalaiset ihmettelemään, mitä tuli tehtyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Demarit maailmankaikkeuden röyhkeyden ilmentymä
#7

Leninistikommarit eivät juuri ihmettele jälkiään, jossa väestö köyhtyy köyhtymistään, ja kurjuuden tavaramerkit; demarit ja vihreät jatkavat maan poliittisten rakenteiden miehittämistä, jossa röyhkeydelle ei ole rajaa, mitä tulee demareiden vallanhimoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000