Maamme metsävarojen teollista jalostamista niin sahatavaraksi kuin paperituotteiksikin on harjoitettu jo yli sata vuotta. Suomen vaurastuminen ja hyvinvointi pohjautuu hyvin suurelta osin nimenomaan metsätaloutemme ja metsäteollisuutemme selkärangan varaan. Metsiemme hyödyntäminen on tuonut työtä ja toimeentuloa kannolta tehdassaleihin saakka.

Metsänkasvatuksen ja puuvarojemme hyödyntämisen heijastusvaikutukset muihin elinkeinohaaroihin – niin metsäkoneurakointiin, kuljetuksiin, maanrakennukseen, laitevalmistukseen, taimituotantoon kuin lukuisiin muihinkin toimialoihin, on ollut merkittävää. Metsäklusteri on myös Kuusamossa edelleenkin selkeästi keskeisin kärkiala elinkeinoelämässämme.

Enemmän kuin pankki

Metsätaloudestamme saataisiin paljon enemmänkin irti kuin nykyisin, jos vaan satsaukset sinne olisivat yhtä ruhtinaallisia kuin vaikkapa matkailualan hyväksi tehdyt yhteiskunnalliset panostukset – kotikuntamme rahanlappamistakaan unohtamatta. Kyse on vain mahdollisuuksien taitamisesta.

Metsätalous on niin vahva ala, että sen vaikutukset ulottuvat joko suoraan tai välillisesti suureen osaan kuusamolaiskodeista. Hajautetun yksityisen metsänomistuksen mallimme mahdollistaa metsäturvan monelle. Lisäksi yhteismetsäomistusten ulottuvuus kansalaistemme käsissä on sangen merkittävä.

On päivänselvää, että kasvavaan velkakierteeseen suistettu yhteiskuntamme ei tule selviämään ahdingostaan ilman tuotannon ja toimintojen tehostamista. Kulutuksen kasvattaminen ei ole mahdollista ilman ostovoiman ja -halukkuuden lisäämistä. Kansantaloutemme tervehdyttämisessä olisikin lähdettävä liikkeelle siitä, mitä meillä jo on valmiina – metsistä!

Oikealla asialla

Metsänkasvumme ihme on satu aikaan vuosikymmenet kestäneellä pitkäjänteisellä metsänparannustoiminnalla, soiden ojittamisella, tehokkaalla maanmuokkauksella ja päätehakkuualojen nopealla, pääosin keinollisesti tapahtuneella uudistamisella. Edelleen nuorten metsien hoitoa ja ensiharvennusten määrää olisi tarpeen tehostaa tuntuvasti.

Tämän päivän kansalaisia harhautetaan ilmastonmuutoshysterian nimissä jopa vääristelemällä metsäbiologian peruslähtökohtia. Tällainen puppu uppoaa erityisesti sellaisiin tahoihin, joiden omakohtainen metsäkosketus on katkennut, jos sitä nyt koskaan on ollutkaan.

Metsät toimivat hiilinieluina parhaiten silloin, kun kasvu, siis yhteyttäminen niissä on suurimmillaan, meidän puulajeillamme tämä ajoittuu 30-40 vuoden ikään. Yhteyttämiskyky on sidoksissa puiden terveyteen ja neulasmassan kokonaismäärään. Siis juuri siihen, mitä latvuskerroksen osuutta seurataan harvennusajankohtiakin määriteltäessä. Ylitiheinä ja hoitamattomina riutuvat ongenvapametsiköt ovat paitsi erityisen alttiita luonnontuhoille, ovat ne myös metsäkeuhkotoimintamme tulppia.

Ei metsämuseoinnille

Yltiösuojelijoidemme tavoittelemat loputtomat vanhojen metsien suojelualueet sen sijaan ovat metsänhoitomme huoltosuhdeongelmia. Kliimaksivaiheen eli sukkession lopputilan, päätemetsän nettokasvu on supistunut olemattomaksi. Lahopuuta ja monimuotoisuutta niissä toki on, mutta ne ovatkin aivan eri asioita kuin metsikön senhetkinen hiilensidontakyky.

Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Jenna Simula kysyi ansiokkaasti kyselytunnilla viime lokakuussa metsämuseoinnista ja EU:n sekaantumisyrityksistä metsiemme hoitoon kritisoiden kovin sanoin Euroopan komission esitystä luonnon ennallistamisesta. Tämä tästä vielä puuttuisikin, että metsänsä jo hävittäneet maat olisivat meitä opastamassa ja kahlitsemassa metsäasioissa.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu