Liiketoiminnan tutkimuksen yliopettaja Jorma Kanasella oli jälleen kerran valaiseva, seikkaperäinen ja erityisesti totuudenmukainen esitys Koillissanomien mielipidepalstalla. Kiinteistöaihe on mielenkiintoinen siksi, että se on aivan keskeinen niin kehitysaluekunnissa kuin kasvukeskuksissa ja erityisesti siksi, että olen itsekin niin sanotusti kiinteistöissä kiinni ja sen vuoksi niistä puhunut, kirjoittanut ja toiminut.
Olen koko viimeksi kuluneen valtuustokauden ajan puhunut puhumasta päästyänikin siitä, että päätöksenteon pohjaksi pitää saada absoluuttisen oikeat ja värittämättömät pohjatiedot – ne todelliset madonluvut.
En kaipaa ollenkaan markkinamiesten hypetyksiä, en erilaisiin sidonnaisuuksiin sotkeutuneiden sepustuksia enkä sitä poliittista pakkopullamössöä, millä selitellään sujuvasti tehtyjä virhevalintoja.
Oikeita päätöksiä voidaan tehdä vain ja ainoastaan siten, että tiedämme sen, miten tähän on tultu, missä tilanteessa olemme ja mihin niiden perusteella arvioiden olemme menossa? Ennusteet kertovat sen, mihin päädytään, jos mitään ei tehdä.
Vanhaa kaavaa toistamalla väestöromahdus jatkuu
Entistä rataa menemällä Kuusamon tulevaisuudennäkymät ovat perin lohduttomat. Jotakin pitäisi tehdä joko toisin tai ainakin panostusten suuntaa pitäisi muuttaa toiseksi entisestä. Päätä petäjään hakkaamalla olemme kohta menettäneet jo Taivalkosken väkiluvun verran ostovoimaa asukasluvustamme perin lyhyessä ajassa.
Kanasen perusteltu toteamus siitä, että esimerkiksi asunnot vaikuttavat sijaitsevan aivan väärissä paikossa tarpeeseen nähden, pitää paikkaansa. Näin on niin valtakunnan mittakaavassa kuin paikallisella tasollakin. Kaiken lisäksi ne aivan liian usein ovat väärän kokoisia ja riittämättömästi varusteltuja.
Pienomistajan näkökulmasta katsottuna elämäntyön panokset on saatettu sijoittaa jopa moneen otteeseen siten, että niiden sijoitusten tuottoennusteet ovat negatiivisia. Kuvaavaa tälle ajalle on se, että lainoittajien lainamarginaalit ovat syrjäseuduilla ja kehitysalueilla kasvukeskuksiin nähden tuntuvasti suuremmat.
Tästä perustotuudesta päästään siis siihen, että sivukylien ja myös kehitysaluekuntien – Kuusamo mukaan lukien – asuntoinvestointien rahoitus- ja lainoituskulut ovat kasvukeskuksiin nähden olennaisesti kovemmat.
Eikä tässä vielä kaikki. Sama trendi on riesanamme myös lainavakuuksien arvostamisessa. Käytännössä se menee niin, että jo kehitysaluekunnassa olevat omistusmassat ovat aliarvostettuja niiden hankinta-arvoon tai jälleenhankinta-arvoon nähden – puhumattakaan sivukylistä.
Eikä tässäkään vielä kaikki. Jos mennään tuotto-odotuksiin ja arvonkehitysoletuksiin, niin lunta tulee tupaan ja jäitä porstuaan vielä lujasti enemmän. Pahimmillaan kiinteistöomistus on hankittu haltuun ylisuurin hankintakustannuksin ja lopputuloksena siitä on vielä negatiivinen arvonkehitys.
Laajeneeko kiinteistöongelma myös kehitysaluekuntien metsiin?
Käytännössä pahimmillaan vääristä omistuksista ei pääse irti enää alennusmyynneilläkään – siitä pitää huolen kiinteistövero, kiinteistökustannukset ja yhtiövastikkeet, joille ei löydy enää uusia maksajia.
Kehitysaluekuntien kiinteistöt tulevat olemaan perinnönjaoissa todellisia ongelmakohteita. Sitä alkavat olla taantuvien taajamienkin rivi- ja kerrostalohuoneistot. Osalle niistä ei tule löytymään ostajaa edes polkumyynnillä.
On oletettavaa, että kuihtuvien kuntien metsäomistukset tulevat viiveellä kokemaan saman kohtalon kuin rakennuskantammekin. On nimittäin niin, että metsäpalstojen ostamisessa suuressa roolissa on ollut ostajakunnan metsästysharrastus, millä on mahdollistettu pääsy metsästysseurojen jäseniksi.
Jos riistakannat eivät nopeasti elvy viime vuosien pitkästä aallonpohjasta, katoaa metsätilamarkkinoilta suuri potentiaalinen ostajakunta. Se tulee väistämättä pudottamaan varsinkin pienten metsäpalstojen hintatasoa.
Kaiken tämän lisäksi väestötappiokuntien vitsauksena on ja tulee kasvavassa määrin olemaan paikallisen väestön omistusosuuden roima lasku kiinteistökannassamme. Se puolestaan johtaa tuottojen karkaamiseen aluetalouksiemme ulkopuolelle leikaten samalla paikallista ostovoimaa tuntuvasti.
Nyt alkaisivat olla viimeiset hetket käsillä sen suhteen, että tämä kannaltamme vahingollinen kehityskulku edes poliittisesti tunnustettaisiin, minkä jälkeen vasta voidaan ryhtyä korjausliikkeisiin.