Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Ylellä oli taas vaikea pysyä totuudessa

Ylellä oli taas vaikea pysyä totuudessa.

Ylen kello kuuden tv-uutisissa tiistai-iltana todettiin, että Hamasin tekemä joukkomurha oli pahin juutalaisiin kohdistunut väkivallanteko toisen maailmansodan jälkeen, ja että ”Israel vastasi joukkomurhaan kansanmurhalla”.

Puoli yhdeksän tv-uutisissa sana “kansanmurha” oli poistettu muuten samalta ääniraidalta.

Uutisjuontaja oikaisi aiempaa lähetystä sanomalla, että toisin kuin aiemmin kerrottiin, ”kyseessä on vasta epäily Israelin tekemästä kansanmurhasta”.

Ylen toimituspäällikkö Hanna Takala vahvistaa, että oikaisu on tehty, koska kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) vasta tutkii, onko Israel syyllistynyt kansanmurhaan.

“Asia on kesken kansainvälisessä tuomioistuimessa, ja tästä syystä tehtiin korjaus.”

Myös Yle Areenaan tallennetun aiemman lähetyksen yhteyteen lisättiin oikaisuteksti.

Asiasta kertoo Hesari.

Aiemmin Yle uutisoi jutussaan Hamasin olevan äärijärjestö vaikka kyseessä on terroristijärjestö.

Näin verorahoitteinen Yle vääristelee asioita tietoisesti.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
Iloinen
#1

YLE haluaa kertoa asiat niin kuin vihervasemmisto ne näkee. Se on sallittua, mutta minusta se ei kuulu veroraheitteiseen toimintaan. Valtion tukea voidaan antaa verorahoista julkisen tehtävän hoitamiseen. Poliittinen toiminta ei voi olla julkista tehtävää ja siten tuki pitäisi lopettaa kiellettynä valtion tukena.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ootko höperö. Että rikosilmoituksia vihervasemmistolaisesta propagandasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Höperö, mikä höperö.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#8

Valtiontuki kysymyksen voi nostaa europarlamentaarikko samalla tavalla kuin Heidi Hautala nosti kysymyksen E-2217/2010.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#9

Ei sekään mahdollisuus niin kaukana ole!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Puolueettoman ja hallintoihin sitoutumattoman laatumedian syyttely laittomuuksista on jatkunut ps-puolueessa vuosia. PS:n entinen kansanedustaja ja Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Kimmo Kivelä on kertonut, että puolueen piirissä tehtiin jo vuosina 2015–2019 sisäistä keskustelua Ylen aseman heikentämisestä, ja että Kivelä koki ärsytystä siitä, että hänen katsottiin olevan „liian Yle-myönteinen“.
Kivelä mainitsee, että puolueessa puhuttiin Ylen päätoimittajan asettamisesta “mustalle listalle”, ja eräät puolueaktiivit syyttivät Yleä vaalivaikuttamisesta.
Suomenmaan artikkelin mukaan PS:n „Yle-operaatio“ olisi alkanut vuosia sitten. Em. taustaa vasten ps-puolueessaYLE- arvostelussa kyse ei ole lain rikkomisen estämisestä vaan oman politiikan ajamisesta valehtelemalla lukijoille päin naamaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Yle unohti, että tänään on suomalaisen kirjallisuuden päivä. Sitä liputamme. Svenskayleltä löytyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

YLE kertoi suurena uutisena, että THLssä ministeri Juuson toimesta tiedotusvastuu on osastopäälliköillä. YLE kertoi lisäksi, että ministeriössä on 400 asiantuntijaa. Se, että jokainen ”rivityöntekijä” ei saa kommentoida viraston asioita, loukkaa avoimuutta.
Mikään yritys, organisaatio tai viranomainen ei kestä sitä, että työnantajaa ruvetaan kampittamaan talon sisältä.
Juuson olisi pitänyt jo aikaisemmin ryhtyä toimiin tiedotusvatuuhenkilöiden nimeämiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Sori tuli virhe. THLstä on kysymys ja siellä on 400 asiantuntijaa, jotka avoimuuden nimissä ajavat omaan agendaansa. Tänäänkin Hesarissa oli vieraslynäjuttu, jossa ei edes kerrottu onko THLn kanta. Kuitenkin oli poliittinen kannanotto.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Älkää syyttäkö Tuppuraista. Hän ei demarina tiennyt, mitä tehdä eikä pääministeri Marinia löytynyt mistään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Stubilla Kekkosen meininkiä. Arvostan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000