Kansakunta ei tule yhtenäiseksi vain sanomalla, että ”olkaa yhtenäiset”.

Tuo lause tarkoittaa käytännössä sitä, että pelkkä kehotus tai iskulause ei riitä luomaan yhtenäisyyttä.

Yhteiskunta ei muutu yhtenäiseksi vain sanomalla ihmisille, että heidän pitäisi olla yhtä mieltä tai toimia yhdessä.

Todellinen yhtenäisyys syntyy:

– tekojen, ei pelkkien sanojen kautta

– luottamuksen, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon rakentamisella

– konkreettisilla toimilla, jotka parantavat ihmisten arkea

– osallistumisella ja dialogilla, ei ylhäältä annetulla ohjeistuksella

Toisin sanoen: käsky ”olkaa yhtenäisiä” ei vielä luo olosuhteita, joissa yhtenäisyys voi oikeasti syntyä.

Juuri siksi pelkkä julistaminen ei ole ainoastaan riittämätöntä – se voi olla jopa haitallista.

Kun ihmisille toistellaan, että heidän pitäisi olla yhtenäisiä, mutta samaan aikaan päätökset lisäävät epäluottamusta, arjen paineita tai koettuja epäoikeudenmukaisuuksia, syntyy ristiriita, joka repii rivejä entisestään. Yhtenäisyyttä ei voi syntyä tilanteessa, jossa yksi käsi jakaa iskulauseita ja toinen kiristää arkea.

Yhtenäinen kansakunta ei tarvitse liturgisia hokemia yhtenäisyydestä, vaan poliittista rohkeutta tunnistaa ongelmat ja korjata ne. Se tarvitsee johtoa, joka näyttää esimerkkiä – ei puheilla, vaan teoilla. Sellaisia päätöksiä, jotka luovat turvaa, vähentävät kuiluja ja tekevät ihmisistä tasavertaisia osallisia yhteiseen projektiin.

Yhtenäisyys ei ole mystinen tila, johon hypätään yhdessä käskemällä, vaan prosessi, jonka jokainen askel ansaitaan. Se rakentuu silloin, kun kansalaiset kokevat, että heidän elämäänsä, ääntään ja kokemuksiaan pidetään merkityksellisinä.

Vasta kun sanat ja teot vastaavat toisiaan, voi syntyä jotakin, mitä voi rehellisesti kutsua kansalliseksi yhtenäisyydeksi.

Kaikki muu on vain kaikuvaa retoriikkaa – eikä retoriikka yksin ole koskaan saanut kansakuntaa kulkemaan samaan suuntaan.

Hyvää Itsenäisyyspäivää 2025!