Poliisin rahoitusta lisättävä tuntuvasti
Poliisi on aina ollut kärkisijoilla, kun on kysytty kansalaisilta eri ammattiryhmien arvostuksesta. Kohta tilanne voi muuttua.
Koko maassa poliisi on saanut selvitettyä vain 8 prosenttia varkauksista, joissa tekijä ei ole heti jäänyt kiinni eikä hänen henkilöllisyytensä ole tiedossa. Näitä tapauksia kutsutaan pimeiksi tapauksiksi.
Yli neljänneksessä Suomen kunnista eli noin 80 kunnassa yhtään tällaista pimeää tapausta poliisi ei ole saanut selvitettyä. Kyse on siis omaisuusrikoksista.
Lisäksi poliisilta jää hoitamatta noin 100000 hälytystehtävää. Hälytystehtäviä on kaikkiaan noin miljoona.
Edellä olevat tiedot perustuvat aineistoon tammi-syyskuulta.
Nyt pitäisi jo ihan konkreettisesti hälytyskellot soida. Usko poliisiin rapautuu voimakkaasti, jos kansalaisen omaisuudenturva vaarantuu.
Lisäksi ajamattomat hälytystehtävät pitäisi viimeistään olla sellainen viesti, että kansalaisten turvallisuudesta on tingitty liikaa.
Poliisi tarvitsee lisää resursseja ja heti!
Jarmo Nahkamäki
Puheenjohtaja
Jyväskylän Perussuomalaiset ry.
Tekstin aiheet:
” No,toiset pelkäävät että tuleeko maastamme ns.poliisivaltio …” – turhaan kuitenkin.
Kuten tunnettua valtio nk.tehostaa toimintaansa …lue ; pihistää jopa perusturvallisuudestamme – tänä aikakautena kun on niin monenlaista liikkeellä globaalisti !
No,peltipoliisit kyllä muistavat rokottaa autoilijoita ruhtinaallisesti hyvin pienilläkin ylityksillä _ valtion kassaa täydentämään !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti