Perussuomalaiset

Jarmo Nahkamäki

Lääkäreillä ja hoitajilla rokotevastaisuutta?

TYKS:ssä lääkäreiden rokotekattavuus on vain 74% ja hoitajien 80%. KYS:ssä on annettu jo työntekijöille varoituksia, jotka ovat kieltäytyneet rokotuksesta ilman terveydellistä perustetta.

Kyse on siis tartuntalain pykälästä, joka tuli voimaan maaliskuun alussa. Siinä sanotaan mm. että henkilökunta, joka työskentelee asiakaspalvelussa ja potilastiloissa tulisi suojata. Työnantajalla siten suuri vastuu lain noudattamisesta. Laki on tehty nimenomaan potilasturvallisuuden parantamiseksi.

Onkin outoa, että henkilöt, jotka voivat päättää influenssarokotteen antamisesta potilaalle ja antavat sen niin eivät itse olisi ottaneet rokotetta. Rokotteenhan saavat riskiryhmiin kuuluvat potilaat niin halutessaan.

Tässä käy niin kuin sille entiselle papille, joka saarnasi, että tehkää niin kuin minä sanon, eikä niin kuin minä teen. Uskottavuushan tässä kärsii.

Itse en ole kahtena viime vuotena influenssarokotetta ottanut. Ensimmäisellä kertaa olin 4 päivää kuumeessa ja tänä vuonna välttynyt siltä. Onkohan kapinahenki tarttunut minuunkin…

Lähteenä YLE:

https://yle.fi/uutiset/3-10144233

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
#1

Lääkärit ja hoitajat ovat hyvin tietoisia rokotusten haittavaikutuksista.

Rokotteet eivät suinkaan ole vaarattomia.
Tietoja rokotusten sairastuttamista ihmisistä ei vain päästetä julkisuuteen, yritetään pitää asiat salassa.

Sika-rokotteen aiheuttamat vakavat, loppuelämään vaikuttavat sairastumiset ovat olleet kuin epidemia, jota ei ole saatu lakastua maton alle.
Sika-rokotteen haittavaikutukset ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu, muiden rokotusten haitoista ei (toistaiseksi) ole mediaan kunnolla tihkunut tietoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Minun mielestäni nämä rokotukset ovat vähän kaksipiippuinen juttu. Itse olen lapsena saanut kaikki ns. vanhat hyvät rokotukset (polio, tetanus, jne.). Ymmärrän asian niin, että nämä ”vanhan ajan” rokotteet on niin hyvin tutkittu, että ne uskaltaa ottaa. Nämä nykyiset nopeasti kehitetyt rokotteet eivät ole ”kulkeneet” sellaista testausten ja tutkimusten tietä kuin mitä edellä mainitsemani pitkän ajan kehityksen tuloksena syntyneet. Mielestäni ketään ei voi pakottaa ottamaan näitä nykyisiä nopeasti kehitettyjä vailla pitkää testausta olevia rokotuksia. Itse en ole koskaan ottanut mitään influenssarokotteita enkä ole influenssaa potenut enkä tavallista nuhakuumettakaan ainakaan kuuteen vuoteen ja ihmisten ilmoilla olen ollut koko ajan, tosin en ole terveydenhuollon alalla ollenkaan. Nykyään kaikkeen pitää suhtautua kriittisesti, pankkiinkin saattoi ennen luottaa, ei nykyisin; kaikki pitää itse tarkistaa niin pitkälle kuin mahdollista ja ottaa asioista selvää monesta eri lähteestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000