Harhaoppinen Jyväskylän kirkkovaltuusto
Keskisuomalainen uutisoi (1.6), että Kirkkovaltuuston enemmistö vaatii sateenkaariparien avioliittojen sallimista Jyväskylän kirkoissa. Lisäksi uutisessa todetaan, että asian linjaaminen on kirkkojärjestyksen mukaan kirkkoneuvoston ja kirkkoherran tehtävä.
Avoimet ovet kaikille vihkipareille -aloite on kerännyt 22 kirkovaltuutetun nimet, joka on siis enemmistö valtuutetuista.
Haluaisin muistuttaa Kirkkolain ensimmäisestä pykälästä: “Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa. Kirkon tunnustus ilmaistaan lähemmin kirkkojärjestyksessä”.
Lainaan Uusi Tie – lehti (10.3.2021) ja Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Daniel Nummelaa:
”Raamatun mukaan Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Hän asetti luomisessa avioliiton heidän välilleen elinikäiseksi liitoksi, jossa sitoudutaan keskinäiseen kunnioittamiseen ja rakastamiseen. (1. Moos. 1:27; 1. Moos. 2:18–25). Uudessa testamentissa sekä Jeesus että apostolit vahvistavat tämän. (Mark. 10:1–12; Matt. 19:4–6, 1. Kor. 7:1–11).
Raamatusta ei löydy ainoatakaan kohtaa, jossa osoitettaisiin hyväksyntää millekään seksuaalisuuden muodolle, joka rikkoo yhden miehen ja yhden naisen välisen avioliiton ihanteen”.
Odotankin kirkon ja Jyväskylän seurakunnan pitävän Raamattua ohjenuoranaan päätöksiä tehdessään. Tähän minulla on lupa seurakunnan jäsenä.
Jarmo Nahkamäki
Evankelis-luterilaisen seurakunnan jäsen Jyväskylästä
Tekstin aiheet:
Olen tyytyväinen Jarmon , esitykseen kun on ottanut asian esille !?! Onkos loput seurakunnan jäsenet ,sitten , niitä sokeita , kuuroja ja mykkiä koiria mistä Raamatussakin on , maininta ?!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Samalla logiikalla on avioerot kiellettävä. ”Hän asetti luomisessa avioliiton heidän välilleen elinikäiseksi liitoksi”.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juu mutta Jumala , myöhemmin antoi luvan erota , aviorikoksen vuoksi jopa kivitettäväksikin !?!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tuo ei ole vastaus kysymykseen pitäisikö sateenkaariparit voida vihkiä kirkossa. Eikä se ole kirkon asia päättää avioeroista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kirkoissa on menossa kova , luopumuksen :” aalto liike ” , missä valvojat , Jarmo ???
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niinkauan kun kaksi samansukupuolista eivät pysty lisääntymään.Ja nyt en siis tarkoita mitään leikkaus/hormonihoitojen aikaansaannoksia.Niin niinkauan ei pidä ainakaan luterilaisen kirkon/papin/rovastin/kirkkoherran ym.vihkimisoikeuden omaavan,vihkiä samansukupuolisia.Muuten saavat minun puolestani harjoittaa Sodomiaansa!!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Eikö näissä nykyisissä järjettömyyksissä toteudu mitä Raamattu kertoo tapahtuvan ennen perikatoa?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
MIKSI SATEENKAARIVÄKI EI PERUSTA OMAA KIRKKOA???
Niin yksinkertainen ratkaisu olisi olemassa: perustakaa sateenkaari-ihmiset oma kirkko!
Riidat loppuis siihen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos oma Kirkko , eikö heillä tulisi olla sitten oma , raamattukin ?! Tolisikos se Raamattu kirjoittaa ” pienellä alku kirjaimella ?!?
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Antaa sateenkaariväen tulkita raamattua niin kuin haluaa.
Ei tulkintojen pitäisi heteroja mitenkään häiritä, kunhan sateenkaarityypit pysyvät omissa kirkoissaan ja omissa porukoissaan.
Tulkitsevathan erilaiset lahkot ja pienet kirkkokunnat kautta maailman tällä hetkelläkin raamattua hyvin erilaisin tavoin.
Ei sateenkaariporukoiden omassa kirkossa olisi siis mitään uutta eikä erikoista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti