Perussuomalaiset vaihtoivat hallituksen puolivälin kehysriihessä oikeusministerin salkkunsa kulttuuri- ja urheiluministerin salkkuun. Onko vaihtokaupasta löydettävissä positiivisia puolia, vai viilattiinko Perussuomalaisia taas linssiin?

Hallituspuolueiden puheenjohtajat julkaisivat eilen illalla puolivälin kehysriihen tulokset. Hallituksen ministereiden määrää lisätään kolmella, ja osana tätä lisäystä Perussuomalaiset luopuvat oikeusministerin salkusta ja saavat tilalle uuden kulttuuri- ja urheiluministerin salkun.

Tämän vaihtokaupan taustoja en tahdo lähteä spekuloimaan. Jokainen voi itse tuumia, miksi näin haluttiin toimia ja kenet uuteen tehtävään mahdetaan nimittää.

Äkkiseltään ajateltuna vaihtokauppa kuulostaa tietysti hyvin typerältä. Oikeuslaitoksen vaihtaminen kulttuurilaitokseen on vallankäytön kannalta vähän kuin vaihtaisi Ferrarin Vespaan. Vaihtokauppa on nyt kuitenkin tehty ja on syytä pohtia, löytyisikö sen takaa mahdollisuuksia parempaan vallankäyttöön.

Aivan ensiksi on todettava, että menestyksemme oikeusministerin tehtävissä ei ole ollut kovin kaksista. Äänestäjiemme kannalta oleellista olisi koventaa väkivaltarikosten tuomiota ja lisätä oikeuslaitoksen resursseja. Rikoslakien muuttaminen ei kuitenkaan onnistu ilman hallituskumppaneiden tukea ja oikeuslaitoksen resurssit ovat yhtä lailla myös kumppaneiden huolen kohteena. Onkin asiallisesti kysyttävä, mitä olemme tosiasiallisesti voineet oikeusministerin paikalta saavuttaa?

Totuus on, että emme juuri mitään. Olemme käynnistäneet epämääräisen selvityksen siitä, vastaavatko rikostuomiot kansan oikeustajua, mutta siihen juuri meidän kädenjälkemme on jäänyt. Moinen selvitys oli muuten jo ajatuksena aika absurdi: niin kuin Vihreät aloittaisivat ministeripestiltä selvityksen siitä, mitä kansa on mieltä tuulivoiman tukemisesta. Käsittääkseni ministeripaikalta on tarkoitus ajaa oman puolueen tavoitteita, eikä käynnistää selvityksiä siitä, haluaako kansa niitä ajettavan.

Oikeusministerin paikka ei ole siis ollut meille sellainen, jossa voisimme juuri hallitusohjelman ulkopuolella operoida. Kätemme ovat siellä olleet sidotut, ja muut puolueet olisivat kuitenkin toimineet tehtävässä melko samalla tavoin kuin mekin.

Kulttuuriministerin paikka on – näennäisestä pienuudestaan huolimatta – kuitenkin luonteeltaan kovasti erilainen. Kulttuuriministeri nimittäin päättää julkisista avustusrahoista, ja tällä kentällä ministeri toimii yllättävän itsenäisesti. Ja mikä parasta, muut puolueet eivät varmasti toimi kulttuuriministeriössä samoin kuin me.

Jos kantti kestää, Perussuomalaisilla on nyt mahdollisuus todella suuriin uudistuksiin. Täysin epäoikeudenmukainen poliittisten nuorisojärjestöjen tukimalli voidaan uudistaa, SETA:n tuki voidaan romahduttaa ja monikulttuurisuusjärjestöjen tuet lakkauttaa kokonaan. Myös tuki Suomalaisuuden Liitolle voidaan lopultakin palauttaa.

Poliittista vaikuttavuuttamme voi mitata sen mukaan, kuinka paljon muut puolueet meitä paheksuvat. Konsensushenkinen toiminta oikeusministeriössä ei juuri paheksuntaa aiheuta, mutta kulttuuriministeriön paikalla mahdollisuudet ovat melkoisesti suuremmat.

Toki kaikki voi mennä perustavanlaatuisesti pieleenkin. Olisi kamalaa nähdä, kuinka Perussuomalainen ministeri jakaa ensi vuonna rahoja somalien kulttuurijärjestöille ja puolueen oma nuorisojärjestö joutuu taas haastamaan itse hallinnoimansa ministeriön oikeuteen epäreilusta rahanjaosta.

Nyt vain toivon, että puolueen kantti kestää ja saamme nähdä ministeriössä aitoa Hakkaraislaista meininkiä. Jos ei Teuvoa itseään, niin ainakin hänen henkeään.

Tässä on paljon avaimia hyvään!