Muistan ensimmäiset vierailuni eduskunnassa, asialla jonka tarkoitusta en enää muista. Suuntasin lounaalle jonkun kansanedustajistamme kanssa ja tiirailin erittäin kutsuvaa buffet-pöytää. Tarjonta oli korkeaa luokkaa, kuten kansan korkeimmalla valtaistuimella pitää ollakin. Oli leipäjuustoa, poronkäristystä ja mitä parhaimpia tuoreita leipiä. Kyllä kelpasi.

Kassalla yllätyin valtavasti. Lounaan hinta ei korreloinut millään tavalla sen laadun kanssa. Muistan tuolloin maksaneeni lounaasta hieman reilu 5 euroa, välittömästi tietysti ymmärtäen, että veronmaksajan osallistuminen on vahvaa.

Pohjimmiltaan tässä edullisessa lounaassani oli kyse siitä samasta asiasta, joka Sanna Marinin viime päivinä julkisuudessa velloneessa aamiaiskohussa.

Suomalaisen leipä on edelleen länsimaisella mittapuulla katsottuna tiukassa. Jos liksa sattuu ylittämään 4000 euron haamurajan, verokiila iskee armottomasti. Käteen jäävä osuus tuntia kohden pienenee pienemistään siten, että Sanna Marinin 850 euron aterioiden maksaminen vaatisi pääministerin tuloluokalla miltei 2000 euron palkankorotuksen.

Kansanedustajat nauttivat hyvin monenlaisista, suorastaan kummallisista eduista, joista tavalliset ihmiset voivat vain unelmoida. Matkat kotipaikkakunnalle maksetaan, taksimatkat katetaan, ja kaiken tämän päälle maksetaan vielä verotonta kulukorvausta, jonka määrä vaihtelee 987 ja 1 809 euron välillä.

Mutta miksi kummassa?

Edustuslaitos päättää maamme verotuksesta, kuten se päättää myös omista kulukorvauksistaan. Jos verotus kerran on oikeudenmukainen ja kunnossa, miksi kansanedustajilla on tarve päättää itselleen sellaisia kulukorvauksia, joista tavanomainen palkansaaja voi vain unelmoida?

Näiden kokonaiskuvasta katsottuna outojen etujen suurin ongalma on siinä, että ne vieraannuttavat poliitikkomme siitä ymmärryksestä, mitä asiat oikeasti maksavat, ja mihin vaikkapa kansanedustajan 6 945 euron palkkio oikeasti riittää. Se on hyvä palkkio, mutta ei lainkaan keisarillinen.

Kun siihen heittää päälle ilmaiset kotimatkat, 1 809 euron verottoman kulukorvauksen ja mukavasti taksikuluja sekä lobbareiden tarjoamia lounaita, aletaankin oikeasti puhua bruttopalkasta, joka tarjoilee yhdessä muiden palkkioiden kanssa jo paikan tuloverolistojen johtopaikoille.

Olisin täysin valmis korottamaan kansanedustajien ja muiden kärkipoliitikkojen palkkioita kovallakin kädellä, jos samassa yhteydessä siivottaisiin kaikki oudot edut, jotka eduskunta on itselleen – ja vain itselleen – säätänyt.

Se toki tarkoittaisi, että palkkio puhkaisisi kevyesti 10 000 euron haamurajan, ja yhdessä muiden palkkioiden kanssa päästäisiin roikkumaan tulolistojen yläkvartiiliin.

Niin saa sitten toki ollakin. Tehtävästä kansakunnan kaapin päällä sopii jotain maksaakin. Kun se vain tehtäisiin rehellisesti, avoimesti ja sillä tavoin, että poliitikko ei pääse kuvittelemaan kuuluvansa 6 945 euroa tienaavaan kansanosaan, kun hän oikeasti kuuluu aivan toiseen porukkaan.