Jokaisella meistä on varmaankin ollut se hetki, jolloin jonkin yksinkertaisen arkisen asian tekeminen on keskeytynyt siihen, että asian hoitaminen vaatii rekisteröitymisen ja sisään kirjautumisen.

Huomaamatta ja nurkka kerrallaan tällaisten palveluiden määrä on levinnyt ympäri päivittäistä elämää.

– Jos haluat käyttää tietokonetta, tarvitset tunnukset.

– Jos haluat pelata ostamaasi peliä, tarvitset kirjautumisen.

– Jos haluat päivittää näytönohjaimen, tarvitset tunnukset.

– Jos haluat metroon kuukausilipun, rekisteröityä pitää.

– Junalla matkustaminenkin vaatii sovelluksen, rekisteröityä pitää.

– Jos haluat pysäköidä auton halliin, rekisteröidy ensin.

– Elokuvalipun osto vaatii tunnukset.

– Työpaikalta saatujen kulttuurisetelien käyttö elokuvalipun ostoon vaatii tunnukset.

– Älykellon päivittäminen vaatii tunnukset.

– Puhelimen käyttäminen ja soittaminen vaatii tunnukset.

– Ravintolapöydän saa helpoiten varautua, kun on tunnukset.

– Ruoan tilaaminen kotiin kannattaa tehdä tunnuksin.

– Laivamatkan osto, tottakai tunnuksilla.

– Verkkokaupoista suurin osa vaatii rekisteröitymisen.

– Jos kalastusluvan haluat ostaa, niin rekisteröidy ensin.

Silloin, kun tunnuksia ei vaaditakaan, pääsee yleensä halvemmin ja nopeammin sellaisia käyttämällä.

Rekisteröitymisen vaatiminen mitä erilaisempien palveluiden kohdalla on varmasti melkein kaikkien mielestä ärsyttävää. Salasanoja on niin paljon, että niitä ei muista kukaan. Tämän ärsytyksen peitteessä jää kuitenkin pohtimatta, että kyse on muustakin kuin ärsyttimestä: kyse on henkilötietojen käsittelystä.

Kun palvelun käyttö edellyttää rekisteröitymistä, se käytännössä tarkoittaa, että palvelun käyttö anonyyminä ei onnistu. Palveluntarjoaja – ja mahdollisesti asiasta kiinnostunut julkinen valta – tietää kuka olet, mitä teet, ja milloin teet.

Tämä ei ole millään tavalla yhdentekevää. Vain vuosikymmenessä ihmiset ovat lähes protestitta luovuttaneet oikeuden omaan anonymiteettiinsä aivan mutisematta. Muutoksen vauhti on ollut häkellyttävä.

Vasta vuonna 2009 Lex Nokiaa vastustettiin kansalaisten rahoittamalla TV-kampanjalla.

Vasta vuonna 2013 pelkkää ehdotusta autojen GPS-seurannasta pidettiin ”ennennäkemättömän laajana valvontaverkostona”.

Nyt ei liikuta edes junalla ilman, että sitä seurataan. Ei käydä elokuvissa, ei osteta netistä. Vihapuhepoliisi kyttää puheita somessa ja massavalvontalaki sujahti sukkana läpi. Ravintolan ovillakin skannataan tunnistepasseja, toivottavasti vain toistaiseksi.

Ja vasta tänään poliisi yhdessä professorin kanssa ehdotteli, että nopeusvalvontakamerathan voisivat kuvata kaikkien ohi ajavien autojen rekisterikilvet! Kuinka ihanan näppärää!

Rekisteröityminen luovuttaa tietoja

Väistämättä rekisteröityminen ja kirjautuminen yksilöivät käyttäjän ja tämän tekemiset. Kun tiedot on kerran tallennettu, niitä ei enää pois takaisin. Vaaditaan vain nopea lakimuutos, ja niitä voidaan käyttää ties mihin ikävään. Useassa tapauksessa nämä käyttötarkoitukset ovat vihamielisiä juuri perussuomalaisia kohtaan – kuten niin moneen kertaan on saatu todeta.

Tietomurrot huolettavat vähemmän. Ei minua ja elämäntapaani joku kiusaa tekevä nulikka haittaa – tai se, että joku tietäisi minun käyneen joskus jossain terapiassa. Minua huolettavat Euroopan Unioni ja sen paikallisen osavaltion johto.

Tässä vaiheessa on varmastikin aiheellista mainita, että olen toiminut jo kahdella työnantajalla tietosuojavastaavana. Lainsäädäntö on hyvin tuttua, mutta myös helposti muutettavaa. Kun mahdollisuudet anonyymiin asiointiin on viety pois ja kamerat valmiiksi paikallaan, on turha enää sätkiä vastaan.

Pärjääkö edes yhden kuukauden

Monellekin asialle on edelleen olemassa vaihtoehto, joka ei edellytä henkilötietojen luovutusta: junalipun saa R-kioskilta, elokuvalipun voi ostaa kassalta, ravintolaan voi soittaa – vaikka sitten prepaid-liittymästä ja ikivanhalla puhelimella.

Valitettavasti näiden palveluväylien käyttö on tehty vaikeaksi, joissakin tapauksissa jopa vähän epäilyttäviksi. Miten niin et muka voi ostaa netistä, ja miten niin maksat käteisellä?

Kokeillaan joulukuussa, miten tämä luonnistuu.

Valmistaudun huolella yhteen kuukauteen. Säännöt ovat seuraavat:

– En käytä mitään palveluita, joiden käyttö edellyttää rekisteröitymisen.

– En maksa maksukortilla, mobiililaitteella tai muulla jäljen jättävällä maksuvälineellä.

– Puhelinasiat hoidan prepaid-liittymällä ja vanhalla puhelimella.

Yritän elää niin tavallista elämää, kun mahdollista on.

Seuraile matkaani Facebookissa. Kerron siellä vaikeuksista ja tapahtumista. Tiedostan asiaan liittyvän ironian; onhan Facebook kaikkien kyttäysyritysten äiti. Tämä on kuitenkin harjoitus ja simulaatio, josta on tarkoituskin kertoa. Ei siirtyminen erakon elämään.