Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Uusi uljas maailma

Kaunis uhkea 19-vuotias Brian Nguyen voitti Miss America -kauneuskilpailun osakilpailun. Hän voi voittonsa johdosta kilpailla Miss New Hampshire 2023 tittelistä. Jälleen uusi patriarkaatin voitto jolle woket feministit hurraavat. Brian ei ole vain transu vaan myös hyvin kehopositiivinen, toisin kuin muut kilpailijat jotka ovat enemmän anorektikon näköisiä. Hän on entisen miehiyden lisäksi etninen. Kauneuttakin Brianista varmasti löytyy, mutta se on sisäistä laatua, jota ei aiemmin näissä kisoissa ole arvostettu. Brian on siis osa uutta wokempaa maailmajärjestystä, osa uutta uljasta maailmaa.

Toinen uutisen aihe on lähempää, Norjasta. Jørund Viktoria Almella on käynyt tuplasti niin sanotusti uutuuri. Jørund kun syntyi mieheksi naisen sijaan. Eikä epäonni loppunut siihen. Jørund syntyi terveenä, mutta hänen toivomuksensa naiseksi syntymisen lisäksi on se että hän olisi halvaantunut vyötäröstä alaspäin. Asia vaivaa häntä ja hän on joutunut taistelemaan epäonnensa kanssa joka ikinen päivä.

Transhenkilöitä on autettu sukupuolenkorjausleikkauksilla, mutta pitäisikö Jørundia auttaa leikkauksella myös korjaamaan hänen vammaiskuvansa oikeaksi? Eikö se olisi woke-hengessä oikea teko? Vammaisuuksia kuten sukupuolia on useita kymmeniä erialisia. Jos haluaa olla sokea, kuuro, halvaantunut, käsi- tai jalkapuoli eikö asia pitäisi samalla tavalla hoitaa transinvalidien kohdalla kuntoon kuin on tehty transseksuaalien kohdalla?

Kuka wokevasemmistota nappaa kopin asiasta? Kuka alkaa ajaa transinvalidien oikeuksia? Uusia merkkejä inva-wc:ihin että myös transinvalidit voivat niitä käyttää, puhumattakaan transinvalidipaikoista? Eikö myös terveys ole sosiaalinen konstruktio kuten sukupuoli? Eikö yhteiskunnan tule auttaa kaikkia minäkuvansa kanssa kärvisteleviä? Pitäisikö kelan myöntää vammaistukea tai korotettua vammaistukea sen perusteella kuinka vammaiseksi terve itsensä tuntee? Myöntää tosiasiat että elämme vuotta 2022.

Eikö sukupuolen ja vammaisuuden lisäksi myös ikä ole sosiaalinen konstruktio? Jos aikuinen haluaa kulkea vaipoissa ja olla alaikäinen eikö sekin pitäisi hyväksyä woke-hengessä ja maksaa huoltajalle lapsilisää? Entä päivähoito, eikö sekin pitäisi järjestää? Korjausleikkauksia ei näille ihmisille voi tehdä, mutta on eräs asia joka saattaa hoitaa asian heidän kohdallaan kuntoon. Aika. Kun tarpeeksi vanhenee, saatta käydä kuten on toivottu ja he päätyvät soseruokavalioon ja vaippoihin. Näin nykyisen hoitajamitoituksen takia niitä samoja saa pitää vieläpä hyvin pitkään. Valoisaa tulevaisuutta vain heille ja muille osana uutta uljasta maailmaa.