Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Pieni edessä, suuri takana, mikä se on?

Kerrotaan että nollan keksineellä intialaisella mahtimiehellä oli valtava klyyvari. Siitä tehtiin pilaa herran selän takana. Kerran maharaja saikin kivapuhetta harrastaneen kiinni ja kysyi klyyvarinsa kokoa. Kun alamainen joutui mahtimiehen eteen sananvastuuseen tuulenhalkoja muuttuikin nöpönenäksi. Siitä matematiikkaakin harrastanut maharaja sai oivalluksen: pieni edessä, suuri takana. Ja tämänkertaisen aasinsillan jälkeen pääsemmekin muihin nolliin.

Kun aluevaalit ovat takana voimme katsoa mikä oli pieni aluevaalien edellä mutta suuri takana. IS:n uutisesta:

Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko kertoi MTV Uutisten aluevaalitentissä tiistaina, että valtiovarainministeriön arvion mukaan sote-alan palkkaharmonisointi tulee maksamaan 100–400 miljoonaa euroa.

Kd:n puheenjohtajan Sari Essayahin mukaan valtiovarainministeriö ei todennäköisesti ole varannut riittävästi rahaa palkkaharmonisointiin.

– Tuo kuulostaa aika suurelta haarukalta. Tästä näkee sen, että hallitus on tilanteeseen huonosti valmistautunut, Essayah moitti.

Liike Nytin puheenjohtajan Harry Harkimon mukaan valtiovarainministeriön arvio on täysin väärä.

– Selvitin asiaa Kuntayhtymästä. Ne sanoivat, että se on minimissään 500 miljoonaa, Harkimo kertoi viitaten ilmeisesti Kuntatyönantajien laskemiin.

Kun vaalit on käyty voidaan katsoa mitä hupi tulee maksamaan. Jälleen lainaus IS:n uutisesta.

KT:n uusien laskelmien mukaan harmonisointi nostaa työvoimakustannuksia vuositasolla noin 680 miljoonaa euroa. Laskelmassa on noudatettu ”korkein palkka” mallia.

Koko oppositio oli huolestunut soten rahoituksesta. Hallitus ei. Oli miten oli, jos demareita, kepua, rkp:tä joilla on enemmistö hallituksessa on uskominen, maakuntaveroa ei tule. Ei tule vaikka selvityksiä jatketaan.

Nauretaanpa vielä yhdessä perussuomalaisten varoituksille polttoaineen hinnankorotuksista johtuen ilmastohumpasta. Vieläpä kertoivat että kitkerimmät uutiset kerrotaan vasta vaalien jälkeen. Vieläkö naurattaa? IS:stä jälleen.

Nykyisen jakeluvelvoitetason (30 prosenttia) on arvioitu nostavan esimerkiksi dieselin pumppuhintaa 12–22 senttiä per litra vuoteen 2030 mennessä. Jakeluvelvoitteen nostaminen 34 prosenttiin korottaisi dieselin litrahintaa arviolta vielä noin 5–10 senttiä vuoteen 2030 mennessä. Mutta ei hätää, liikenneministeri on luvannut että haja-asutusalueilla pankkitileille ilmestyy rahaa. Varmaankin se tulee eläkeläisille sinne vappusatasen seuraksi, ja onhan siellä varmaan jo muutama fattasta sähkölaskuun Saarikon myötävaikutuksella haettu eurokin. Kerrottakoon tähän väliin että vaikka hallituksella ei riittänyt rahaa korkeiden sähkönhintojen kompensointiin, EU:hun löytyi työnnettäväksi rahaa yli 9 miljardia euroa.

Ja lopuksi vielä tuoreeseen gallupiin. Oletteko huomanneet kuinka perussuomalaisten kannatus on kasvanut lyhyessä ajassa aluevaalien jälkeen. Aluevaaleissa kannatus oli rapiat 11 prosenttia, nyt 15% tasan. Sen sijaan kepu on syöksynyt aluevaalien vajaasta kahdestakymmenestä vähän reiluun kahteentoista prosenttiin. Käytin tuossa edellä poliittisten toimittajien logiikkaa ja lopetan sen käytön tähän ja palaan asialinjalle.

Olisiko jo aika toimittajien ymmärtää että eri puolueet saavat erilaisissa vaaleissa eri tavalla kannattajiaan liikkeelle. Vaikka gallupkannatus kepulla olisi valtakunnallisesti heikkoa se saa kuntavaaleissa että näköjään aluevaaleissa kuitenkin kannattajansa liikkeelle. Lisäksi äänestystuloksiin vaikuttavat äänestysaktiivisuus. Tietyt puolueet hyötyvät matalasta aktiivisuudesta. Odottelenkin milloin saan lukea asiallisia analyysejä niin vaaleista kuin gallupeista. Jos Jussi Halla-aho ei lähde ensi eduskuntavaaleissa ehdolle, hänellä on edessään loistava tulevaisuus poliittisena analyytikkona jos hän sitä haluaa.

Tulipa mieleen Närpiöstä ja Vantaan vankilan veriteosta. Ajaako RKP edelleen Närpiön mallia koko Suomeen, rotutietoinen Anders Adlercreutz vastannee mielellään. Anders osannee kertoa myös ovatko seuraavat sukunimet tyypillisiä suomenruotsalaisia sukunimiä: Ho, Kahye, Muye, So. Joku näistä uutisten mukaan on närpiöläinen. Toiset ovatkin sitten muualta Suomesta.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Defund YLE
Iloinen
#1

Aika paljon ulvottiin ennen vaaleja, nyt riittää. Ei näkynyt mitenkään aluevaalien tuloksessa. Nyt ulvotaan kuinka kauhea Kiina on. Valtio, joka on ympäristöteknologian suurimpia markkinoita tulevaisuudessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Takaisin närpiöön
Hämmentynyt
#2

Luulen, että kyseessä ainoastaan tomaattivuoren huippu. Kyllä paikalliset ei suomea puhuvat, vaan sitä toista kotimaista, osaavat samalla tavalla Kwai joen sillan katveesta tulleita kurmoottaa!!! Se yks huonosti suomea puhuva ministeri Vaasasta kyllä puolustaa ja auttaa peittelemään jäljet!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Hurreihin ei ole koskaan luottamista.

Eikä ruotsi ole ”toinen kotimainen”, vaan se on Ruotsin valtion ja Ruotsin kansan kansalliskieli.
Suomessa ruotsi on yksi vähemmistökieli muiden vähemmistökielten joukossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Minä tein siitä ,kalluppi uutisesta sen havannon , että persut on nyt hurjassa , nousukiidossa !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Mä olen koittanut pitää eri vaalit ja vaalien tulokset erillään ja niiden tuloksia verrannut samoihin vaaleihin. Gallupit voi myös vertauttauttaa toisiinsa. Ensi vuosi on mielenkiintoinen eduskuntavaalien kohdalla. Mitkä puolueet menestyvät, mitkä taantuvat ja miksi. Mielenkiintoista!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000