Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Osa 3. eli tiernapojista wokepojiksi

Joululaulujen uudistamisessa olemme päässeet osaan kolme. Nyt on vuorossa tieranpoikaperinne.

Ensinnäkin Murijaanein kuninkaan kulttuurillisesta omimisesta, eli kasvojen mustaamisesta on päästävä eroon. Tiernapoika eli tähtipoikaperinne elää voimakkaimmin Oulun seuduilla. Oulussa käydyistä seksuaalirikosoikeudenkäynneistä päätellen kuninkaaksi pitäisi nykyään löytyä ihan ehdan väristä esittäjää. Eivät kaikki yksittäistapaukset voi olla lusimassa.

Toiseksi sana Murjaanein kuningas saa aikaan ahdistusta woke-ihmisissä ja johtaa välittömään callouttaamiseen, ihan niinkuin taannoin tv:ssä tapahtui.

Ja alustuksen jälkeen uudistamaan tiernapoikaperinnettä. Urakka on sen verran iso ja kattava joten käsitelläänpä vain osaa esityksestä ja karsitaan ilmeisimpiä asioista jotka ovat ristiriidassa woke-aatteen kanssa.

Toiviainen hän se ajoi

pykälillä ja laeillaan

Toiviainen hän se ajoi

pykälillä ja laeillaan

Siihen asti kun hän sai

Tynkkyselle syytteen

Siihen asti kun hän sai

Räsäselle syytteen

T: Valtionsyyttäjä Toiviainen olen minä

V: Jaa, minä tykkään että sinä olet yksi styränki

H: Jaa, minä en ole mikään styränki,

vaan valtionsyyttäjä Toiviainen, joka haastan

woke-ideologian hengessä

taistolaisten jälkeen. Hoo, miksi olet noin kalju?

Hoo, jos minä olen kalju

Olen minä kaikilta tunnettu

Hoo, jos minä olen kalju

Ei minua ole parturiin kutsuttu

Yksi emeritusproffa

Tuolta Turun puolest

Yksi emeritusproffa

Tuolta Turun puolest

T: Hoo, vaikka sinä kuinka olet yksi emeirtusproffa Turun puolest,

pitää sinun vaikeneman värillisten seurassa ja tunnustaa valkoinen etuoikeutes

V: Ei, vaan tasa-arvo

T: Suu kiinni tai tulee syyte.

Katsokaatte nyt tuota Valtaojan Eskoa

Kuinka sen pitää vaieta Renazin seurassa

Eikä se saa murijaanein kuninkaasta puhua

Muuten saattaa Renazi ahdistua

Ja nyt te ootte nähneet tuon Valtaojan Eskon

Kuinka sen pitää vaieta värillisten seurassa

Eikä se saa murijaanein kuninkaasta puhua

Muuten saattaa Renazi ahdistua

Tätä rataa, ja maailma on jälleen hieman parempi paikka vai mitä.

Ja vielä:

Media on jälleen asettanut asiat tärkeysjärjestykseen. Heistä on tärkeämpää kertoa montako juontajaa on lähtenyt MeNaiset radiokanavan toimituksesta kuin että olisivat kertoneet kuinka monta avustajaa on lähtenyt epäsuositun varapresidentti Kamala Harrisin esikunnasta. Sellaista se on kun valitaan virkaan pätevyyden sijaan intersektionalisesssa hengessä etnisesti ja sukupuolisesti sopiva henkilö.

Kuulen jälleen kaikuja kolmekymmentäluvulta. Uudempien aikojen Molotov-Ribbentrop-sopimus on solmittu. Tälläkertaa sopijoina olivat Vladimir Putin ja Joe Biden. Biden ilmoitti että ei aio lähettää sotilaita Urkainaan jos Venäjä hyökkää. Näin Putinilla on vapaat kädet toimia asian kanssa miten haluaa. Vanha etupiirijako on voimissaan.

Siitä tulee mieleen Suomen asema. Jos Putin painostaa toteaako Biden saman Suomen kohdalla? Mehän kuulumme EU:hun joka on kuulemma suuri ja menestyksekäs rauhanprojekti. Sen sijaan emme kuulu NATO:on kuten Baltian maat. Nyt kertauksena: montako divisioonaa EU:lla olikaan joukkoja? Entä NATO:lla? Niinpä.

Tapaus 334. Törkeä alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö, rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos R21/2036

Tapaus 335. Liikenneturvallisuuden vaarantaminen R 21⁄3008

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


21 kommenttia
Jonsei tänä jouluna kulkuset kilise,niin notta ne on tyhyjät kylla!
Iloinen
#1

Nyt minulla on kyllä epäsensitiivinen olo.Kun musta”miesoletettu” ei saa enää olla mukana tiernapoika esityksessä.Mutta hakekaamme lohtua siitä,että Joulupukki on musta kuin Mannerheim.Vai mitä Jarmo?:):):)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Knihti
Iloinen
#2

Kokosimme intissä ryhmän esittämään tiernapoikia. Olin Herodes, kaveri murjaani. Kapteeni ja Eversti pitivät, sain kuntsarin. Perinteinen esitys, musta oli musta. Kamala Harris on myös tumma ja hänestä tulee yhdysvaltain seuraava presidentti. Tämäkin on hyvä asia! Rauhaisaa Joulua ja Terveellistä Uutta Vuotta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Ai että sun sarkastinen huumoris on hauskaa. Kamalasta seuraava presidentti. Mistä sä keksit näitä. Ja varapressaksi Jussie Smallett? Sen valkaisuhan aloitettiin jo kaksi vuotta sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#6

Olen näytellyt Mänkin osaa,joskus kauan sitten maalaiskansakoulun joulujuhlassa 1960 luvun alussa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Mänkin vai mäntin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Onko Mänttiydellä enään mitään rajaa?
Utelias
#13

Onko luetun ymmärtämisessä jotain vikaa?Siinähän lukee aivan selvästi Mänkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Mäntistä mänkiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Onko suljetulla osastolla tylsää kun muut nauttivat joulusta,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Eiköhän sinun kannattaisi pistää se pullon korkki jo kiinni mäntti!Ihan rauhallista joulua tässä vietetään vaimon kanssa.Lapset ja lasten lapset kun eivät nyt voi koronan takia tulla papan ja mamman luo joulunviettoon.Että hyvää Joulua! vaan sullekkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Älä nyt. Anna kaverin kertoa kokemuksistaan suljetulla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#10

Mulla tää Herodeksen rooli oli Riihimäen viestissä. Kuuluin silloin varusmiestoimikuntaan ja kun oli Joulun kiinni niin piti jotain keksiä. Lyhennettiin hieman tiernaa ja intin sadetakit päälle ja kypäriin laitettiin Herodekselle valkoinen nauha ja murjaanille punainen. Viitekehys kansalaissotaan tuli otettua mukaan Mukavaa aikaa ja nyt on myös kiva kun Biden on pressa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Nimettömälle!kommentoijalle=Joka kommentoi=Mäntistä mänkiksi.Ottaa sulla nyt koville!Miks läksit niin?Mene nyt viettämään sitä joulua omaisiesi/ystäviesi kanssa,ettei tarvitse kokoajan öyhöttää.Itsehän nimittelyn aloitit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Sinäkö näytät esimerkkiä? Vieläkö olet suljetulla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Olet sinä niin naurettava tapaus,että sinun kanssasi ei viitsi enää vääntää.Kyllä on viina ja kannapis tuhonnut loputkin ajatuksen kulusta.Mene wokeilemaan,canseloimaan,ja intesektionaalisoimaan kaltaisiesi kanssa.Jos olisit joutunut kulkemaan 7.5km koulumatkan 1950 luvun lopussa ja 1960 luvun alkupuolella.Täysin pilkkomimeässä korvessa.Alueella missä silloinkin oli liikkeellä susia.Olisit varmasti paskonut housuihisi.Minä en ollut päivääkään pois koulusta susien takia.Olen syntynyt sotien jälkeen,ja kuulun niinsanotuihin suuriin ikäluokkiin.Olen rakentanut tätä”hyvinvointiyhteiskuntaa” omalta osaltani varmasti siinä kun muutkin minun ikäiseni.Mutta en ole osallistunut tämän yhteiskunnan rakentamiseen sen takia.Että jotkut tyhmät paskiaiset yrittävät tuhota kaiken aiokaansaadun!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Siis piti olla pilkkopimeässä.Sorry kirjoitusvirhe!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Et viitsi vääntää ja roikut täällä päivystämässä. Lähdepä mäntti sinne wokepoikien matkaan. Ai niin, sähän olet suljetulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Eikö kannattais vaihtaa jo levyä?Siinä on jotain vikaa kun neula jauhaa paikallaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Siksi se varmaan on suljetulla. Ei tuu joulu sinne Ei tierna- tai wokepoikia, ei mänkkiä vaan pelkkiä mänttejä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

No ei vois lapsellisempaa”ihmistä”olla.Kun jäät sanallisesti alakynteen,niin et keksi muuta kuin hokea suljettua osastoa.Toivottavasti pitävät sinua vielä pitkään siellä.Et ole vielä yhteiskunta kelpoinen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Miksi tuhlata ruutia kun onnettoman loukkausyrityksesi kierrättäminen takaisin riittää. Menepä pian pois, ei kai potilaat saa olla suljetulla tietokoneella? Jos olen väärässä kertonet kun sinulla on kokemusta. Noiden harhaluulojesi lisäksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Niin miksi tuhlaat ruutia jatkuvaan vittuiluun?Ja ihan omalla tietokoneellani kommentoin.Tällaista episodia ei olisi tarvinnut käydä mikäli sinä et olisi aloittanut.Ja mitä tulee tuohon loukkaamiseen.Niin itse syyllistyit siihen ensimmäisenä,esittämällä kysymyksen Mänkin vai mäntin?Kun kerroin että esitin mänkin osaa tirenapojissa joskus 1960 luvun alussa.Ja tuo mänkin osan esittäminen silloin kauan sitten on täysin totta.Mutta kuulut näköjään siihen”ihmisryhmään”joka haluaa haastaa riitaa tällaisistakin asioista.Minulle kyllä riittää tämä jaakaaminen.Jatka yksin vuoropuheluasi itsesi kanssa.Kun luulet olevasi jatkuvasti oikeassa,ja täydellinen”ihminen”!=Narsisti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000