Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Kun OM katsoi tarpeelliseksi siirtää kuntavaaleja

Kuinka pitkä on ihmisen poliittinen muisti? Entäpä koronamuisti? Kuka muistaa suoralta kädeltä paljonko Suomessa oli koronatartuntoja sataatuhatta asukasta kohti että oikeusministeri katsoi vaalien turvallisuuden kannalta olevan parasta siirtää kuntavaaleja? Miten asia menikään?

IL:n uutinen tautitilanteesta 5.3.

Koronaviruksen ilmaantuvuus on kääntynyt jälleen kasvuun valtaosassa EU- ja ETA-maista, mukaan lukien Suomessa.

Suomi on pudonnut koronailmaantuvuuden osalta aivan Euroopan kärkimaiden joukosta. Ilmaantuvuus on nyt Suomessa Euroopan seitsemänneksi alhaisin (140,2) Islannin, Norjan, Liechtensteinin, Tanskan, Saksan ja Kroatian jälkeen.

Suomen koronakuolleisuus on puolestaan kolmanneksi pienin Islannin ja Norjan jälkeen.

OM tiedote 6.3.

Eduskuntapuolueiden puoluesihteerit ovat oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin kutsusta keskustelleet kuntavaalien ajankohdasta. Kahdeksan puoluetta yhdeksästä kannatti kokouksessa kuntavaalien siirtoa kesäkuulle. Perussuomalaiset vastustivat siirtoa.

Kun taudin ilmaantuvuus kasvaa, myös riskit terveysturvallisten vaalien järjestämiselle kasvavat. THL arvioi, että epidemiatilanne voi olla suunniteltuna vaalipäivänä 18. huhtikuuta niin vakava, että se aiheuttaa tuntuvan riskin vaalien terveysturvallisuudelle. Tämän hetken päivittäinen tapausmäärä on noin 750/vuorokausi. THL arvioi, että mikäli kasvuvauhti jatkuisi, päivittäinen tapausmäärä Suomessa voisi 18.4. olla jopa välillä 2600-11200. Siksi on vaikeaa perustella sitä, että vaalipaikoille voi kokoontua, jos muutoin voimallisesti viestitään tarpeesta välttää kontakteja ja pysyä kotona. Riski äänestysaktiivisuuden laskulle ja vaalien uskottavuudelle on näissä oloissa todellinen.

THL:n tiedote 30.12. 

Viikkojen 50–51 aikana (13.12.–26.12.)uusia koronatartuntoja ilmaantui Suomessa 597 sataatuhatta asukasta kohden.

Kuntavaalien siirtämiseen riittänyt tartuntaluku on 23,5% kahden viime viikon tartuntaluvuista, tai toisin päin: nyt tartuntaluku on yli nelinkertainen siihen lukuun verrattuna joka riitti kuntavaalien siirtämiseen. Yli nelinkertainen tartuntatilanne ei tällä kertaa vaarannakaan vaalien turvallisuutta eikä muodosta uhkaa äänestysaktiivisuudelle tai uskottavuudelle?

Yrittäkääpä etsiä jotain logiikkaa tästäkin hallituksen koronatoimesta tai toimimattomuudesta. Vai onko niin että vaaleja ei tarvitse siirtää kun puoluesihteerit eivät sitä halua? Siinä tapauksessa ei tarvitse etsiä hallituksen toimista logiikkaa vaan johtajuutta.

Ja vielä:

Yhdysvaltain media osoitti jälleen että sen uutisointi on monipuolista. Ainakin moraalin osalta. Niitä löytyy kaksi. Yhtä käytetään Trumpin kannattajiin ja toista Bidenin kannattajiin. Täkäläisessä valtamediassa taannoinen Let’s go Brandon-tapaus ohitettiin hiljaisuudella. Ehkä tapauksen laajamittainen uutisointi olisi rapauttanut median narratiivia Joe Bidenistä.

Yhdysvalloissa sen sijaan valtamediassa kautta linjan on ulvontu toivotuksen törkeyttä. Ehkä kaverin olisi pitänyt toimia toisin että valtamedia olisi toiminnan hyväksynyt. Puhua kuten Johnny Depp John Wilkes Boothista ja Trumpista mutta viitata Bideniin, koska Deppin viittaus ei aiheuttanut muuta kuin median myötämielistä hyminää.

Ja jos joku haluaa julkisuutta niin ainahan voi vedota taiteelliseen ilmaisuun kuten Kathy Lee Griffin teki heilutellessaan kuvassa esinettä joka muistutti Trumpin näköistä irtileikattua päätä. Tulihan siitä seurauksia, mutta CNN:n Anderson Cooper ei oikein tuntunut hyväksyvän tässä tapauksessa cancel-kulttuuria. ”En toivo että kenenkään ura tuhoutuisi sen takia että he tekevät jotain onnetonta tai sopimatonta.”

Vielä viimeinen huomio jupakasta. Kuka katkaisi puhelun Let’s go Brandon-toivotuksen jälkeen? Biden, autuaan tietämättömänä ja ymmärtämättömänä siitä että hänelle oli juuri vattuiltu huhuili puhelussa vielä Jared Schmeckin perään. Videosta päätellen Jaredin ei tarvinnut painaa luurin kuvaa puhelimessa .

Toisaalta Valkoisessa Talossa ollaan Bidenin kauden aikana kärsitty teknisistä ongelmista. Ei ole ollut kerran tai kaksi kun lähetys on katkennut tai mikrofoni ei ole toiminut Bidenin ilmoitettua olevansa valmis vastaamaan kysymyksiin. Kysymys kuuluu miksi Yhdysvaltain hallinto ei pysty palkkaamaan pätevää teknistä henkilökuntaa.

Medialle on tuntunut aiemmin olevan hyvin vaikea jos ei suorastaan mahdotonta määrittää kuka on suomalainen, ei enää. IL 27.12: Suomalaisilla yleinen geeni voi altistaa koronataudin vakavalle muodolle.

Erkki Tuomioja on valmis lyömään kymppitonnin vetoa ettei ole Tiitisen listalla. Kuinka paljon olette valmiita lyömään vetoa siitä että Paavo Lipponen, Jaakko Laakso tai Tarja Halonen ovat listalla?

Tapaus 336. IL uutisoi tapauksesta tänään, mutta ei edelleenkään käytä uutisessa heidän mielestään epämääräistä termiä ulkomaalaistaustainen.

Tapaus 337. Kaksi pahoinpitelyä R 21⁄2573

Tapaus 338. Törkeä huumausainerikos R 21⁄1900

Tapaus 339.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


51 kommenttia
Defund YLE
Iloinen
#1

Kuntavaaleissa ei puolueiden saamat rahaosuudet muuttuneet, mutta nyt tulee uutta rahaa. Tarkat ovat huomanneet, että rokotteesta puhutaan muodossa; ”estää hyvin vakavaa muotoa”. Aiheuttaako omicron vakavaa muotoa merkittävästi? Toiseksi hyvä myös muistaa, että rokotteen ilmoitettu suojahan on vain 90 %. Eli jos ihmisiä kuolee rokotteesta huolimatta, nehän mahtuvat kivasti tuohon 10 %. Nyt on poliittiset tavoitteet, kuten maakuntaveron valmistelu ja hyväksyntä tällä vaalikaudella. Jos vaalit viivästyisivät, koko juna viivästyisi. Vaalikausi lähenee uhkaavasti loppua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Jarmo , eikös se ollut vaan , laskuharjoitus ?? Eikä sen kummoisempi ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Defund YLE
Iloinen
#6

Eikö ole hienoa iloita onnistumisesta. THL:n pojat löysivät ensimmäistä kertaa logaritmisen asteikon. Avustivatkohan poliittiset avustajat, jos heillä oli tuoreemmat muistikuvat koulusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Laskuharjoitus tai ei, vaalit siirtyivät. Kun nyt ovat osoittaneet kykynsä laskuharjoituksiin niin kiinnostaisi millaiset tartuntaluvut laskuharjoitus tälläkertaa tuottaisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Korona-aikana on tehty virheitä, mutta myös paljon oikeita asioita. Arvostelemien on helppoa. Muut kantaa vastuun, toiset huutelee! Minä nostan hattua Sannan ryhmälle ja olen ylpeä nyky hallituksesta! Hyvin ovat asioita hoitaneet kriisi aikana!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Helppoahan se on huudella. Luettele ne hyvin menneet asiat. Ainakaan maskihankintasekoilu, maskisuositussekoilu, koronapassisekoilu, vakuuttelu että on varauduttu pandemiaan, vaaliensiirtosekoilu, rajakontrollisekoilu, Sannan biletyssekoilu eivät oikein vakuuta. Nämä nyt tulevat nopeasti mieleen, mutta on niitä muitakin. Sinulla lienee useita esimerkkejä mielipiteesi tueksi. Kunhan osaisit vielä kertoa niistä muille. En nyt kuitenkaan pidätä hengitystäni että niin osaisit tehdä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#10

Kappas ei nostanut naisviha-korttia eikä voi blokatakaan kun suvakki on vierailulla persijen sivuilla siis oman kuplan ulkopuolella. Wöö! ja vielä kerran Wöö!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#11

Vaalien siirto oli oikea veto. Maskien kanssa olisi voinut mennä paremmin. Tiedottamin ollut ihan ok. Rokotukset on hoidettu loistavasti. Reagointi uusiin tartuntalukuihin ja rajoitustoimet on mennyt nappiin. Antaisin kouluarvosanan kaikesta 8+

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#14

Niin, pyysin luettelemaan hyvin menneitä asioita tukemaan mielipidettäsi. Eipä onnistunut, enkä ole yllättynyt.
Pitäisikö sinusta myös nyt siirtää vaalit, ja jos ei niin miksi ei?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#16

Pitäisi ehdottomasti siirtää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#17

Hyvä. Jos nyt vaaleja ei siirretäkään olet sitä mieltä että hallitus on toiminut huonosti?
Nyt voitkin sitten alkaa luetella lisää hallituksen hyvin hoitamia koronatoimia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#18

Näin on, tässä kohtaa ei voi antaa kiitettävää, välttävä arvosana tähän. Kiitetään kun homma pelittää, moititaan kun ei!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#19

Taas jäi kysymykseen vastataamatta. Pitääkö tällä kertaa siirtää?
Ja kuten arvasin, sinulla ei ole esittää hallituksen hyvin hoitamia koronatoimia mielipiteesi tueksi, sen sijaa minä esitin hallituksen huonosti hoitamia koronatoimia jo liudan.
Siitä tuleekin mieleen keskusteluni taksikuskin kanssa matkalla Seinäjoen puoluekokoukseen. Hän sanoi että hänestä oli tullut rasisti seurattuaan mamutaksikuskien toilailuja. Sanoin hänelle että hänellä on oikeita kirjaimia sanassa, että sana mitä hän varmaan haki oli realisti. Sunnuntaina Purra kuvasi perussuomalaisia realisteiksi. Tuon allekirjoitan, me osaamme perustella mielipiteemme. Toisin on sinun kanssasi. Olitko sinä kokoomuksen äänestäjä vai ihan puolueeton?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#20

Äänestin viimeksi SDP puoluetta ja harkinnassa on myös Vihreät. Kahden vaiheilla. Ilmastomuutos on tärkeä seikka, samoin viruksen tukahduttaminen. EU kehittäminen ja solidaarisuus. Myös työperäistä maahanmuuttoa pitää lisätä. Mitä mieltä Jarmo on?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#21

Mielipide on ja pystyn senkin perustelemaan hyvin toisin kuin sinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#22

Demari hei. Onko Lipponen Tiitisen listalla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Jos jokin on mennyt Jarmon mielestä huonosti se ei todista että asiat ovat oikeasti huonosti vaan että Jarmo on persuuden sokaisema eikä näe totuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Tyytyväiselle demarille voin kertoa, että minäkin opiskeluaikoinani alle kolmekymppisenä idealistina olen äänestänyt vihreää ja vasemmistoliittolaista.
Siinä vaiheessa kun jouduin ottamaan vastuun omasta toimeentulostani ja elämänkokemus ulkomaankomennuksineen toi perspektiiviä asioihin, niin oma puolue on löytynyt toiselta laidalta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#25

”Jos jokin on mennyt Jarmon mielestä huonosti” Kyseinen henkilö on median tavoittamattomissa ja lisäksi jonkun muun kuin persuuden sokaisema.
Jarmo sentään pystyy luettelemaan useamman asian joka on mennyt hallitukselta pieleen, kyseinen demariyksilö ei pysty luettelemaan asioita jotka ovat menneet hallituksella koronan hoidossa hyvin.
Voi miettiä kuka on ja minkä sokaisema.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Niin Jarmo luettelee mutuna asioita joiden luulee olevan huonosti vaikka ovat minun mielestä hyvin. Kumpi on oikeassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#27

Niin, ne jutut jotka Jarmo luetteli on todettavissa mediasta. Sinulla ei ole mitään. Onko jommankumman oikeassaolosta silloin epäilystäkään.
Se sensijaan on tullut selväksi että sinulla on mielipide. Sellainen jota et osaa perustella muulla kuin että sinulla nyt on mielipide. Demaripiireissä se riittää kuten myös vihreissä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Ainoa media joka tukee Jarmon narratiivia on Suomen uutiset, se ei nyt tässä kohtaa riitä todistamaan mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Eikö suosikkisi MV lehtikään ole kertonut asioista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Demari ei lue Iltalehteäkään. IL tänään: Suomen sekoilevat koronapäätökset vievät monelta ihmiseltä leivän pöydästä. Seuraavaksi punnitaan, perustuvatko päätökset edes lakiin, kirjoittaa Iltalehden Mari Julku.
Totaalijauhotus!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

HEI. KIITOS JARMOKIN. SILLOIN, KUN OIKEUSMINISTERIÖN TOIMINTA, EI OLE: RAAMATUNSANAAN PERUSTUVA: SE ON ❤️ HUITHAPELIEN TOIMINTAA, ILMAN MINKÄÄNLAISTA:ISÄMME ☮️ MIELISUOSIOLLISTA YHTEISTYÖTÄ. SE ON ❤️, NIINKUIN: KIINAN KÄÄRMEENVUODEN TEKOJA: MATELIJOILLE. HERRA ARMAHDA: MEITÄ SYNTISIÄ SUOMALAISIA ! TUNTUU, ETTÄ SEURA, ON ❤️ TEHNYT, MEISTÄ KALTAISIAAN: KIINA ON ❤️ PAKANAVALTIO, JA MUSLIMIT TOIVAT PAKANUUTTA, RUNSAINMÄÄRIN SUOMEEN. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Saksalais­lehti: Suomi sijoittui ensimmäiseksi 154 maan vertailussa korona­pandemiasta selviämisessä
Der Spiegel -lehden tekemän vertailun viiden parhaan joukossa ovat myös Tanska ja Norja. Maiden demokraattisuudella tai epä­demokraattisuudella ei ollut pandemiasta selviämisen kannalta suurta väliä muualla kuin Euroopassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kiinalaislehden mukaan Suomi oli Zimbabwen kanssa samoilla sijoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#12

Joo ja MV leden mukaan koko virus on valetta ja Bill Gatesin juoni ja 5G sirutkin vaivaa. US vaalit oli huijaus ja Kenedyn murhat ja WTC…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Joo ja demarista Lada on parempi auto kuin Mersu. Näköjään MV on nykyään demareiden pää-äänenkannattaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kannattaisi tarkistaa tiedot. Zimbabwessa pienemmät kuolleisuusluvut kuin Suomessa. Samoin Norjassa, Etelä-Koreassa jne. Suomi keskikastia. Ehkä demari kirjoitti saksalaisen artikkelin. Tai voi olla että se löytyy vain kirjoittajan mielikuvituksesta. Liikaa MV lehteä. Ai ai ai.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000