Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

JSN siunasi Halla-ahoa koskevan vääristelyn

Julkisen Sanan Neuvoston puheenjohtaja Eero Hyvönen sinuasi Iltalehden Jussi Halla-ahoon kohdistuvan vääristelyn. Kyse oli 30.10.2023 julkaistusta Lauri Nurmen kirjoittamasta pääkirjoituksesta Terroristien pyhä sota on vaarassa levitä Eurooppaan ja Suomeenkin.  

Kirjoituksessaan Nurmi vääristelee Halla-ahon kirjoitusta.

Suomessa ei ole täysin ymmärretty, miten traumaattinen kokemus miljoonia uhreja vaatinut juutalaisten kansanmurha on ollut monille eurooppalaisille kansoille.

Esimerkiksi eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) kirjoitti yli 30-vuotiaana väitöskirjatutkijana, että juutalaisten kansanmurha holokausti ei häntä kiinnostunut ja kutsui sitä historialliseksi kuriositeetiksi.

Nurmi ei ole ensimmäistä kertaa kuriositeettia kyydissä. Jo vuonna 2020 Lauri Nurmen kirjoittamassa Halla-ahon epävirallisessa elämänkerrassa toistettiin samaa väittämää. Suomen Uutiset otti kantaa Helsingin Sanomissa julkaistuun kirjaa koskevaan uutiseen jutulla Jussi Halla-aho ei ole juutalaisvastainen – mutta Lauri Nurmi on valehtelija.

Tuolloin Suomen Uutiset oikoi samaa Nurmen väitettä seuraavasti:

”Nurmen perustelu: ”Ei kiinnosta kansanmurha”?

Lauri Nurmen keskeisen väitteen Halla-ahoa ”ei kiinnosta” juutalaisten kansanmurha. Tämäkään ei pidä paikkaansa.

Halla-aho kirjoitus kuuluu näin: ”Juutalaisten joukkomurha kiinnostaa minua historiallisena kuriositeettina yhtä paljon tai yhtä vähän kuin armenialaisten kansanmurha 1917, karjalaisten ja ukrainalaisten kansanmurha 30-luvun alussa ja tshetsheenien kansanmurha 1945 sekä alkaen vuodesta 1996. Mielestäni en ole yhtään perverssi. Mielestäni ne ovat perverssejä, jotka pitävät juutalaisen henkeä arvokkaampana kuin jonkun muun henkeä.”

Halla-ahon koko teksti on luettavissa täältä.

Kuten yksityishenkilö Twitterissä toteaa, Halla-aho puhuu samanarvoisuuden puolesta. Yksityishenkilö jatkaa: Onko joku tuosta eri mieltä? Onko juutalaisvihaa olla pitämättä juutalaisten henkeä arvokkaampana kuin muiden kansanmurhien uhrien? Jos on, niin onneksi olkoon: olet rasisti. Tämäkö on sitä faktapohjaista asiallista journalismia, mitä HS mainostaa?”

Jokainen voi tehdä omat johtopäätöksensä siitä että Hyvönen ei ole ottanut kanteluani uutisesta käsittelyyn. Minun johtopäätökseni on se että Hyvönen siunasi Nurmen valehtelun. Jatka poika jatka, sinulla on siihen minun ja JSN:n siunaus.

Olisin voinut kopioida tähän Hyvösen päätöksen, mutta peräänkuulutan JSN:n toimintaan läpinäkyvyyttä. Sen että se julkaisisi perusteluineen kantelut joita ei oteta käsittelyyn. Siitä jokainen saisi käsityksen JSN:n toiminnasta laajemmalti. Ehkä julkisuus toisi vastaisuudessa ryhtiä toimintaan. Eihän avoimuudesta ole haittaa Eero?

Olen lähettänyt kirjoituksen linkin Eero Hyvöselle, sekä päätöksen eteenpäin Suomen Uutisten toimitukseen.

Muistinko jo mainita että tutkitusti perussuomalaisilla on alhaisin luottamus mediaan.