Perussuomalaiset

Jarmo Hussi

Bidenin uusi ajanlasku

Aloitetaanpa muutamalla lainauksella.

Ensin ote Seitsemästä veljeksestä:

Katselivat he ympärillensä, nähdäkseen Kyöstiä, uskollista ystäväänsä. Mutta hän ei ollut tässä, hän käyskeli kaukana pellolla, käyskeli tuijotellen totisesti maahan ja mietiskellen itseksensä. Kysyipä viimein Juhani muutamalta mieheltä, joka seisoi heitä lähinnä, kuinka yhteistä huutokauppaa uskallettiin pitää sunnuntaina, Herran pyhänä sapattina. Kulovalkeana silloin nauru ja tirskuna juoksi miehestä mieheen ympäri kaiken kansan, ja nytpä arvasivat veljekset asian oikean laidan. Ällistyneinä, äänettöminä ja punehtuen seisoivat he kauan, kuullellen ihmisten naurua ja pilkkaa. Läheni heitä myös joukko Toukolan poikia, kysyivät heiltä ivaten Impivaaran uudesta uskosta, sen kalenterista ja miksi kutsuttiin heidän almanakassaan tämä viikon kahdeksas päivä.

Mitä Kivi edellä sitä Beatles perässä. Eight days a week.

Beatlesin jälkeen on vuorossa Biden. Kun Beatlesien biisi noin 60 vuotta sitten ilmestyi, voimme päätellä että Biden oman ilmoituksensa mukaan ollut tuolloin senaatissa joko 60 tai 120 vuotta. Eihän tuollaisella metusalemilla muutama kuukausi merkitse mitään. Sen saimme jälleen huomata pari päivää sitten. Biden piti puhetta tilaisuudessa jossa kunnioitettiin 6.1.2020 kuolleita poliiseja.

Ensinnäkin, montako poliisia tuolloin kuoli mellakoijien toimesta? Ei yhtään. Zero. Nada. Zilch.

Keitä he sitten olivat kunnioittamassa? Kysymys on aiheellinen mutta joka tapauksessa Biden mainitsi Capitolin poliisissa toimineen Billy Evansin. Hän sai surmansa virantoimituksessa 2.4.2020. Ja kuten demokraatin tapaan kuuluu, jätetään tappajan tausta kertomatta koska se ei sovi narratiiviin. Tappaja, Noah Green, 25, kuvasi itseään valkoisia vastustavan äärijärjestön, Nation of Islamin kannattajaksi. Toisin sanoen kyseessä oli musta muslimirasisti. Green sai surmansa hyökkäyksen yhteydessä.

Kun ei löydy kunnioitettavia, on totuuden joustettava. WPLG-kanava otsikoi vuosi sitten uutisen jossa kerrottiin Evansista Biden honors Capitol police officer killed during Jan. 6 siege. Sen verran kanavalla on ollut kuitenkin häpyä että sentään uutisen katsomalla selviää että asialla ei ole mitään tekemistä tammikuun tapahtumien kanssa.

Mutta eipä pidä syyttää vain ulkomaista mediaa. Kyllä valehtelu täällä on sujunut Suomen valetietotoimiston STT:n toimesta, vieläpä JSN:n siunaamana. Lukekaa ja nauttikaa.

Saapunut 14.4.2021 kello 14:05 (Esittelevä sihteeri: Ilkka Vänttinen)

JO 8, 10, 11, 13 ja 20

Kantelu kohdistuu STT:n uutiseen, jonka mm. MTV on julkaissut 30.1.2021:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kongressin-mellakoiden-yhteydessa-kuolleen-poliisin-arkku-pannaan-naytteille-kongressin-pyoreaan-saliin/8050728#gs.zn4yiv

Juttua on päivitetty seuraavasti:

”Päivitys 18.2.2021: Sicknickin kuolinsyystä on yhdysvaltalaisten medioiden mukaan ollut epäselvyyttä. Ensimmäisten tietojen mukaan hän olisi saanut vamman palosammuttimen iskusta. Sittemmin epäilynä on ollut mm. altistuminen kemialliselle sumutteelle rynnäkön yhteydessä.”

Kantelija on vaatinut, että STT korjaisi kuolinsyytä koskevaa kohtaa samalla tavalla kuin MTV. Kantelija on ollut yhteydessä STT:n toimitukseen ja päätoimittajaan, joka on vastannut kantelijalle 26.2.2021 mm. seuraavasti:

”Kuten jo kirjoitin, Sicknickin kuolinsyystä ei ole vielä annettu julkisuuteen luotettavaa tietoa. On hyvinkin mahdollista, että häntä ei lyöty vaahtosammuttimella, mutta edes siitä ei ole vahvistettua tietoa. Kun tiedot saadaan, kerromme asiasta ja kirjoitamme avoimesti auki myös sen, jos tuo alkutieto on ollut väärin. Kyse ei kuitenkaan ole suomalaisesta näkökulmasta niin suuresta asiasta, että spekuloisimme sillä ennen varmoja tietoja. Tämäkin asia kyllä selviää aikanaan.”

Kantelun mukaan STT laiminlöi virheen korjauksen.

Johtopäätös kantelusta:

Varsinkin sekavien ja monivaiheisten uutistapahtumien seurannan yhteydessä tiedot saattavat muuttua moneen kertaan. Tässä Sicknickin tapauksessa lopullinen kuolinsyy lienee aivoverenkiertohäiriö, josta esimerkiksi Washington Post ja BBC kertovat:

https://www.washingtonpost.com/local/public-safety/brian-sicknick-death-strokes/2021/04/19/36d2d310-617e-11eb-afbe-9a11a127d146_story.html

https://www.bbc.com/news/world-us-canada-56810371

Myös STT on tehnyt jutun, joka on julkaistu esimerkiksi Ilta-Sanomissa 20.4.2021:

Capitol-mellakan yhteydessä kuollut poliisi kuoli aivoinfarktiin

Ei voitu osoittaa, että kemiallisella aineella olisi yhteys kuolemaan

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000007929803.html

Tällä perusteella STT:n toiminnassa ei ole syytä epäillä olennaisen asiavirheen korjauksen laiminlyöntiä.

Esitys: Ei oteta käsittelyyn.

Päätös: Ei otettu käsittelyyn.

Eikö ole jännää. STT:lle kelpaa uutisoitavaksi tiedoksi se että kaveria olisi kalautettu päähän palosammuttimella, mutta kun uutta tietoa asiasta ilmenee sitä pidetäänkin epävarmana. Ensimmäinen ”epävarma” tieto siis kelpaa ja on luotettavampaa. Sehän sopi paremmin STT:n narratiiviinkin.

Muistinko jo mainita että tutkitusti perussuomalaisilla on alhaisin luotto mediaan.