Perussuomalaiset

Jarmo Elo

Vaalitoimihenkilön palkkion vaikutus tuloihin, tuloloukku!

Kysymys, kuka/ketkä voivat vaikuttaa asiaan, joka vaikeuttaa huomattavasti vaalitoimihenkilöiden rekrytointia kaikissa valtakunnallisissa vaaleissa?

Nimittäin, tehtävästä maksettava pieni verollinen palkkio vähentää henkilöiden saamia tukia mm. KELA:n maksamia, ja sen vuoksi todella usea henkilö kieltäytyy tehtävästä, koska tuo on ns. tuloloukku, johon ei kannata pudota.

Käsitykseni mukaan asia koskettaa myös nuoria opiskelijoita, jotka saattaisivat kiinnostua tuon kautta myös politiikasta.

Vertailun vuoksi, edellinen hallitus maksoi ylimääräisen lapsilisän ja se ei vaikuttanut mitenkään sen saajien muihin tuloihin.

Miksi tämä, demokratian kannalta tärkeä tehtävä, on tehty mahdottomaksi heille, jotka siinä kuitenkin haluaisivat muuten olla mukana ja usein ovat niitä, joille tuo pieni ylimääräinen verollinen tulo olisi ehkä myös tärkeää?

Ja edellä mainitun haitan lisäksi, vähentää entisestään kiinnostusta demokratiaan mm. vaaleihin.

Nyt kun erilaisia vaaleja on lähes joka vuosi, tuon asian korjaaminen niin, ettei siitä ole haittaa tuloloukun muodossa, olisi tärkeä mahdollismman pian, jotta toimihenkilöitä löytyy ja vaalit saadaan myös pidettyä!  

Lisäys, ymmärtääkseni KELA tulkitsee tehtävästä saadun palkkion palkaksi, aivan kuin henkilö olisi työsuhteessa kuntaan, näinhän ei ole, kyseessä on kertaluonteinen luottamustoimi, joista maksetaan verollinen palkkio, ei palkkaa!

Eipä siis ole mikään ihme, etteivät henkilöt hakeudu mihinkään oikeaan tilapäiseenkään työtehtävään, koska siitä ei ansaitse yhtään mitään, tuloloukusta johtuen!

Päinvastoin, viedään loputkin rahat ja mahdollisuudet.

Pysyvät siis mielummin mm. työttöminä ja kaikenlaisen tuen saajina.

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Kela tulkitsee mitä tulkitsee , mutta tulishan ne säännötkin olla , miten tulkitaan !!?Eikös persut voisi palkata myös apulaisia ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#4

No olen jo useimmissa vaaleissa rekrytoinnut henkilöitä ja voin kertoa, että myös ”apulaisia” on aina mukana.
Koska suomalaisilla menee vielä aivan liian hyvin, tehtävä ei kiinnosta kaikkia, onneksi aina löytyy täysin uusiakin, tosin ei aivan tarpeeksi.
Paras kommentti on, ”Mistään en koskaan ole saanut istumalla näin helpolla rahaa!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Tämä on tosiasia, vaikkakin kokonaisuuden kannalta mitättömän pieni ongelma. Mamutus ja Ukraina nielevät sairaasti varoja ja lisäksi pilaavat Suomen. Suomen pitää erota EU:sta ja itsenäistyä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Niin loppujen lopuksi meiltä on tainut täysin mennä perspektiivi ja mittakaava näihin asioihin ja syynä lienee media ja sen vaikuttama ilmatila, mistä puhutaan -tai edes saa puhua! EU on nimenomaan se ongelma, koska loppujen lopuksi vaikka saisimme lopultakin vaikka kuinka hyvän lainsäädännön EU voisi aina tulla ja yliajaa kaiken matalaksi! On arvioitu, että n. 80% lainsäädännöstä tulee jo EU:sta. On naurettavaa sumutusta ajatella, että jännitämme täällä vaalien edustajien valintaa, jonka jälkeen mikä tahansa puolue joutuu toimimaan kumileimasimena EU-lainsäädännölle. Ja missä on Suomen EU-kritiikki? Omissa silmissä varsinkin tuo Kokoomus tuntuu pelkuriporukalta, joka ei pysty taistelemaan Suomen etujen puolesta poliittisen korrektiuden nimessä. En silti manaa etteikö muutosta voisi tapahtua, jos silmät avautuvat. Sen varaan ei voi kuitenkaan laskea ja sen takia politiikkaan tarvitaan enemmänkin itsensä liikoon laittavia taistelijoita, eikä kaikkia miellyttäviä pelureita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Me tarvitsemme paljon enemmän EU kriittisiä EU:un! Suomi ei liittynyt liittovaltioon, vaan kauppaliittoon! Jos EU:sta ei voi erota ilman, että siitä seuraa massiivisia sankioita, joka tuhoaa talouden jne. -Se juuri osoittaa järjestelmän totaalitäärisen luonteen. Paradoksi onkin, että oikestaan juuri silloinhan tälläisesta pimeästä systeemistä pitääkin erota! Sitten kun tämä systeemi alkaa vielä yhä enemmän määrittämään asioita liittyen perusihmisoikeiksiin, koska ne EU:n OIKEAN maailmankuvan näkökulmasta ovat poliittisen järjestelmän ’horjuttanista’, vihapuhetta, turvallisuusriski(’et ota rokotetta’, ’kannat asetta’,), maailman tuhoamista(tuotat päästöjä) jne. Kysymyksessä on loppujen lopuksi totaalitäärinen, ei demokraattinen kontrollisysteemi, joka nyt tällä kertaa(vai onko se aina ennenkin ollut sama valhe?) hyvyyden nimissä pistetään pystyyn! Todellisuudessa Suomi pystyyn tekemään ihmisoikeiksia tasapuolisestisti kunnioittavaa lain sääd. erittäin hyvin ilman EU:ta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Periaattessa jokainen isompi kriisi mitä maailma kohtaa aina pelaa näiden maailman federalistien pussiin, koska silloin voidaan aina sanoa, tarvisemme maailmanlaajuista lainsäädäntöä estämään tällaisen tilanteen syntymisen. Siinä panee miettiään, että oikestaan tälläiselle politiikolle voisi olla ok, että kansakunta tekee itseään heikentävää politiikkaa, kuten otetaan vaarallista maahanmuuttoa, otetaan lainaa riskillä(Jos laina tuottaa talouskasvua: jes poliittinen onnistuminen, jos ei: jes voidaan kutsua isoveli(’tai ihmisoikeusyhteisö’ apuun jne.) Tai huono talous entisestään saa pelkäämään irrottautumisesta systeemistä(johon halutaan kuulua). Vahvat talousmaat kuten Sveitsi tai Norja eivät kuulu EU:un. Pohjosmaista ainoastaan Suomella ei ole omaa valuttaa. Se on mielenkiintoista, alkaakohan EIOO(EU) heitäkin jotenkin painostamaan syvempään yhteistyöhön tai vastavaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Niin, mikä sitten on kenellekin ongelma?
Jos teet päivän töitä ja tuloksena on lompakkoon nolla, ellei miinusmerkkinen tulos, käytännössä paljon muutakin harmia ja selvittelyjä.
Luulen ja vain luulen, kun en varmasti tiedä, mikään maahanmuutto, Ukrainan tilanne tai EU, eivät taida siinä vaiheessa paljoakaan kiinnostaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Kyllä tämä ihan hyvä pointti. Ehkä näiden pitäisi simppelisti kuntatason toiminassa olla verottomia palkkioita. Entä Jos tekisit lakialoitteen? Jos se vaikka muutaman yrityksen jälkeen alkaisi tulla tietoisuuteen ja menisi läpi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#9

Kiitos luottamuksesta, mutta taidot, kyvyt ja henkilökohtainen tilanne ei anna mahdollisuuksia aloitteen tekoon, siksipä kysyin tuolla alussa ”… kuka/ketkä voivat vaikuttaa asiaan…”

Toiseksi, kukapa aivan tavallisen yhden henkilön aloitetta edes kannattaisi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Jos ei kiinnosta kuin hetkellinen oma etu, niin Suomen käy huonosti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Mutta pienituloisen tapauksessa tästä ei olisi kysymys. Lähinnä vaan oikea järkevä tapa toimia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Mutta mikä se laki sitten olisi? Palkkiot tiettyyn rajaan asti verottomia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Pien palkkiot verottomia. 300 tai alle?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

… ja eläkkeille katto. 3000,-.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyhmä
Utelias
#3

Onko Vortum myynyt sähköä asevelihintaan vallassolijoille?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000