Eurooppa herää – jo riittää!
On loistavaa, että yhä useammat huomaavat: Eurooppaa ei saa tuhota holtittomalla siirtolaispolitiikalla. Myös Suomella on nyt mahdollisuus selvitä, ja aika on kypsä muutokselle.
#väestönvaihto ei ole enää teoria vaan todellisuutta.
Holtiton maahanmuuttopolitiikka on lopetettava. Laittomasti maassa olevat on käännytettävä välittömästi, eikä uusia hakemuksia saa hyväksyä ennen kuin olemassa olevat on käsitelty. Eurooppa on liikakansoitettu – emme voi kantaa vastuuta koko maailman ongelmista.
Rauhaa rakastavien kansalaisten on aika sulkea rajat siirtolaisaaltojen edestä. Euroopan turvallisuus on uhattuna liian löysän maahanmuuttopolitiikan takia. Tarvitaan tiukkaa ulkomaalaispolitiikkaa – lepsuilu on loputtava.
Miksi eurooppalaisten tulisi kärsiä elintasopakolaisten takia? Emme tarvitse monikulttuurisuutta vaan omien arvojen ja kulttuurin säilyttämistä. On palautettava turvallisuus ja vähennettävä maahanmuuton aiheuttamia ongelmia.
Poliisia vastaan ei pidä hyökätä, mutta poliitikot ovat ajaneet meidät tähän tilanteeseen. Äänestäkää muutosta ja viisaammin – hyysääminen tuo mukanaan ongelmia. Äänestäjät te päätätte: millaisessa Euroopassa haluatte asua!
Kansa on kyllästynyt ongelmiin, jotka johtuvat hallitsemattomasta maahanmuutosta. #väestönvaihto aiheuttaa ongelmia paikallisille ja he ketkä voivat muuttavat toisaalle – slummiutuminen. Vaikka maailmassa on paljon kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta, emme voi parantaa tilannetta tuomalla sen Eurooppaan.
Eurooppa ei ole maailman ilmainen sosiaalitoimi, sairaala eikä koulu. Samat ongelmat näkyvät kaikkialla, missä maahanmuuttopolitiikka on ollut holtitonta ja väestörakenne muuttunut nopeasti. Eurooppalaisten varat eivät riitä koko Afrikan, Aasian ja Lähi-idän liikakansoituksen elättämiseen, hoitamiseen ja kouluttamiseen.
Mitä enemmän tuodaan kakun jakajia sitä vähemmän jaettavaa per nenä!
Pidetään Eurooppa eurooppalaisena!
Lähteet:
Euroopan laidalla
https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000011540246.html
#väestönvaihto
Holtiton maahanmuuttopolitikka aiheuttaa monenlaisia harmeja.
Poliitikot vastuussa ja heitä äänestäneet
Äänestäkää viisaammin!
Kantasuomalaiset jäämässä vähemmistöksi jo tällä vuosisadalla – taustalla vieraskielisen väestön kasvu ja suomalaisten syntyvyyden lasku
https://www.suomenuutiset.fi/kantasuomalaiset-jaamassa-vahemmistoksi-jo-talla-vuosisadalla-taustalla-vieraskielisen-vaeston-kasvu-ja-suomalaisten-syntyvyyden-lasku/
#väestönvaihto on faktaa – ei teoriaa!
Kaupunginosista suhteellisesti eniten vieraskielisiä asui Havukoskella ja Länsimäessä, joissa vieraskielisiä oli yli puolet alueen väestöstä (53–54 %).
https://www.vantaa.fi/fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/tietoa-vantaasta/tilastot-ja-tutkimukset/vantaan-vaesto/vantaan-vaesto-20232024/kielet-ja-kansalaisuudet-2023
Helsingin keskustassa liikkuu yli sadan mahdollisesti vaarallisen nuoren joukko – Asiantuntijoiden mukaan taustalla on uusi maahanmuuttoon liittyvä ilmiö
https://www.hs.fi/pkseutu/art-2000007609651.html
Kaaokseen ajautuneen koulun naapurit pelkäävät poikajoukkoa Helsingissä
https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010863379.htm
Palautetaan turvallisuus.
Laitetaan varamme oman kansan hyvinvointiin!
https://kuntaluvut.fi/
Tekstin aiheet:
Maahanmuuton suurin haitta tulee toisiinsa sopeutumattomien kulttuurien kohtaamisesta. Suomalaisen elämäntavan ei tule mukautua länsimaiden ulkopuolelta tulevien ihmisten tuomaan meitä häiritsevään ja meidän tavoistamme poikkeavaan elämäntyyliin ja vahingollisiin ideologioihin. Kaikki maahanmuutto Afrikasta ja Lähi-idästä on lopetettava. Miksi ihmeessä meiltä odotetaan kunnioitusta islamia kohtaan, islam, maailman väkivaltaisin ideologia, joka tunkeutuu uskonnon valekaavussa länsimaista uskonnonvapautta hyväksikäyttäen ja kaikenlaista vahinkoa maassamme aiheuttaen, ei ansaitse läsnäoloa meidän ympäristössämme. Vasemmistopuolueet ovat liittoutuneet islamin kanssa, joten niiden äänestäminen tuo vain tuskaa tullessaan. Ukrainalaisista saadaan sentään Suomen työelämään sopeutuvia tekijöitä, mitä ei monista muista pakolaisryhmistä voi sanoa. Meidän ei kuitenkaan tule olla eturintamassa viemässä rahojamme Ukrainaan ja esittäessä suullisia hyökkäyksiä Venäjän arvaamatonta diktatuuria kohtaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreät esiintyvät rohkeuden ja oikeudenmukaisuuden puolueena, mutta heidän toimintansa kertoo toista. He eivät halua kohdata maahanmuuton vaikeita kysymyksiä – kuten kotoutumisen epäonnistumisia, kulttuurisia jännitteitä tai sosiaalista segregaatiota – vaan ulkoistavat vastuun muille puolueille. Kun nämä puolueet yrittävät tarttua ongelmiin, vihreät leimaavat ne rasistisiksi. Tämä ei ole dialogia, vaan pelon peittelyä moraalisen ylemmyyden naamion taakse.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
sama demareiden ja vassareiden kanssa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Lenin sai demarit pässinraiteille, jotka johtavat Utopiaan.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jenginuoria ja liepeillä hengailevia on pääkaupunkiseudulla sen verran, että sopisivat kolmeen bussiin. Erikoista, ettei tälle porukalle saada järjestystä. Kaikki kunnolliset maahanmuuttajat kärsivät näistä roikaleista.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Turvallisuus ja tarkan markan politiikka on just niitä juttuja minkä päälle kaikki ei tajuu. Näitä pitäs käydä kunnolla läpi ja näissä jutuissa pitäs pistää räknäykset pöytään, mitä maahanmuutto maksaa. Ja kunnon lukuja, ei mitään tulosiirtojen määriä, kun ne ei oikeesti kerro mitään, jos meikäläinen pienipalkkainen saa samat massit. Pitäs olla lukuja siitä mitä nää kulttuurin rikastuttajat maksaa kansantaloudelle ja mitä ne tekee kasvulle
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti