Perussuomalaiset

Janne Koskela

Puolueeton mutta punainen linja

Kuntavaaleihin on pyöreästi 9 kuukautta. Oulussa on vaalihommat jo käynnissä, jos on uskominen neljänteen valtiomahtiin. Oulussa se on kaleva, sitoutumaton sanomalehti jonka toimittaja Juho Raappana vuonna 1899 perusti. Kaleva on nykyisin Suomen neljänneksi suurin seitsenpäiväinen sanomalehti. Sitoutumattoman Kalevan linja on Journalisti-lehden laskelmien mukaan vuosina 2023-2024 ollut ammattiyhdistysliikkeitä kohtaan vähemmän kriittinen kirjoituksissaan kuin Helsingin Sanomat tai Iltalehti. Näistä muista lehdistä poiketen Kaleva ei löytänyt Orpon hallituksen työmarkkinatoimista paljoakaan kehuttavaa, mutta paljon syitä kritiikkiin, näin ainakin tietää Wikipedia kertoa.

Kaleva linja näyttäisi olevan se, ettei Perussuomalaiset menestyisi kuntavaaleissa Oulussa. Kaleva haluaa että Oulun kuntavaalien tulos on seuraava Sdp, Kok, Vas, Vihr, Kesk, Ps. Keskustan kannatuksen laskun on myös huomannut Kaleva, joka julkaisee Keskustan valtuutetun kirjoituksia joissa haukutaan Perussuomalaisia. Ja joihin olen kirjoittanut vastineita, mutta Kaleva ei julkaise. Muut lehdet kylläkin.

Kalevan nihkeä suhtautuminen on pantu myös valtuustoryhmässä merkille, ei paljon löydy Ps-aloitteita tai puheenvuoron sitaatteja Kalevasta. Jos löytyy, niitä on jouduttu korjaamaan.

Tässäpä muutama tapaus Kalevan punaisesta linjasta. Risto Kalliorinne (Vas) 6.7 2024:”En tee yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa Oulun valtuustossa”. Mielipidekirjoitus 22.7.2024 johon laitettu kuvituskuva jossa lukee ”Hallitus Nyt on julmaa, kylmää ja rumaa. 22.7.2024 “Asiantuntija Sebastian Tynkkysen Supo-puheista: Ei varmasti pidä paikkaansa”. Myöhemmin Kaleva on joutunut oikomaan Kalliorinteen sanomisia lehtijutussa.

20.7.2024 sanomalehti Kalevassa kirjoittaa Yrjö Rautio, joka on pitkän linjan punaisen aatteen kannattaja. Tässä muutama poiminta Yrjö Raution esseestä: “Persut toimivat pääosin Parlamentarismin säätöjen mukaan, mikä on hyvä se. Mutta useat korkeisiin asemiin kohonneet persut on tuomittu rasismirikoksista. Ulkoparlamentaarista vaikuttamista on sekin – ja väkivalta. Alalla on työnjako: yhdet raivaavat tien toisten kulkea, yhdet yllyttävät, toiset panevat toimeen, yhdet lyövät sanoilla, toiset puukolla. Polittiseen väkivaltaan syyllistyneet ovatkin olleet lähes aina persujen tai muun äärioikeiston kannattajia. Olisikin ehkä oikeampaa puhua näiden ääriliikkeiden parlamentaarisesta siivestä ja sotilaallisesta siivestä kuten ennen puhuttiin vaikkapa IRA:n terroristeista. Heitä edusti Pohjois-Irlannin parlamentissa Sinn Féin -puolue, IRA:n poliittinen siipi.” Onkohan viittaus Oulun Valkean puukotuksiin?

Tuleepahan vain mieleen, yllyttävätkö nämäkin kirjoitukset Perussuomalaisten vastaiseen toimintaan. Kuten Perussuomalaisten toimistoon kohdistunut ilkivalta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Nimetön
#1

Ps:n kaltaisille ääriliikkeille ei mielipiteiden moninaisuus sovi. Siksi vapaa ja demokratiaan kuin nenä päähän kuuluva vapaa tiedonvälys on saatava kuriin ja palvelemaan Purraa. Samaan tapaan SKP:kään ei aikoinaan pitänyt vapaasta lehdistöstä ja nimesi oman julkaisunsa Tiedonantajaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kaleva oli ennen tunnettu puolueeton porvarillinen lehti. Nyt se on laitavasemmiston äänitorvi. Kiitos vihervasemmistolaisten toimittajiensa. Minäkin yritin kommentoida noita molempia laitavasemmistolaisten valheellisia kirjoituksia tosi maltillisesti, mutta (vasemmistolainen) toimittaja sensuroi sen, kuinkas muuten. Pitää harkita vakavasti Kalevan tilauksen perumista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ps:n kaltaisille ääriliikkeille ei mielipiteiden moninaisuus sovi. Siksi vapaa ja demokratiaan kuin nenä päähän kuuluva vapaa tiedonvälys on saatava kuriin ja palvelemaan Purraa. Samaan tapaan SKP:kään ei aikoinaan pitänyt vapaasta lehdistöstä ja nimesi oman julkaisunsa Tiedonantajaksi, jollaisena nykyajan ps-uskovaisetkin omaa lehteään pitävät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Eikö Jore katso kisoja? Luulisi, että näin kauniina lauantai iltana olisi muutakin tekemistä, kuin vit—la näillä sivuilla.
Hanki elämä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Juuri näin!Kyllä täytyy kyseisellä henkilöllä olla todella vaikea luonne.Ei sitten ole ihme,että on aikanaan työyhteisö päähän potkinut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Oisko pikkupoikana polkupyörällä mukkelehtinut?
#14

Toiset saa voimaa ja elää vittuilusta. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Kun ps:n tai SKP:n puolueväeltä kysytään, Su:n ja Tiedonantajan artikkeleiden totuuspohjassa ei ole eroa. Molemmat julkaisut uskaltavat rohkeasti kertoa asioista niin kuin ne todella ovat. Eli puhuvat Pravdaa. Sama em. puolueiden jäsenten yhteinen näkemys perusteettomasta ja valheita täynnä olevasta hyökkäyksestä omaa puoluetta vastaan koskee puoluesidonnaisuuksista vapaata ja puolueetonta tiedonvälitystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Huvittunut
#16

Äpödi skäpödi!Olipa todella sekava kommentti!Nou hätä,täähän on jatkuvasti tätä 😉 😉 😉

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Sisälukutaito on hyväksi. Kokeile sinäkin niin huomaat monen asian selkiävän aivan uudella tavalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hoh hoijaa
#18

Eiköhän sun kannattas jo luopua tuosta sisälukutaidon hokemisesta?Omakin järkesi ehkä selkiäisi sen myötä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Oulu on paska kaupunki.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Oulu on kyllä noussut outoon valoon monissa asioissa.

Mutta onhan siellä paljon kuuluisiakin asukkaita, nyt tulee mieleen esim. laulaja Suvi Teräsniska.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Oulu on velkainen konkurssi kypsä kaupunki jossa edelleenkin pidetään kymmenkaertaista miehitystä kaupungin turhanpäiväisillä Herra paikoilla siksi että ne saa lentää yhteiskunnan rahoilla Finnairin koneilla jotta itse lippunsa maksavat ei voi tänmän takia edes lantää Norwegianin koneilla lomalle vaan joutuvat junalla menemään Helsinkiin.
Saurasta hommaa tällainen yhteiskunnan ja veronmaksajien rahoilla sikailu mitä kaupungissa tapahtuu.
Eikö siellä vieläkään tajuta irtisanoa suurinta osaa tyhjäntoimittaja Herroista ja laitta loppuja matkustus kieltoon.
Pysyköön siellä toimistolla ,ei niiden tarvitse mihinkään lennellä perkele ! Menkööt sitten loma aikana omilla rahoilla ,ei nekään Finnairilla lennä jos itse pitää 5 x Lippu maksaa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Saurasta hyvinnii.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Lol, kateus on liikkeelle paneva voima.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henk autoileva
Vihainen
#4

Onnibussien kuljettajat joutuvat lakia rikkomaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Kusipää autoilijoiden takiahan ne joutuuu rikkomaan lakia kun ne hidastelee keskellä tietä Nissan qasgailla ja muilla paskoilla teiden tukkona.Nehän ne pitäs kiilata kaikki ojaan ensimmäisenä,että liikenne sujuisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kaada vaan ittelles Kaleva
Hämmentynyt
#5

Eikö juuri Oulusta ollutkin kotoisin se tulipunainen anarkistiryhmä, jonka mielestä työnteko on väkivaltaa 😉 Voihan v:tu !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000