Aamulehti uutisoi 15.9.2017, että Suomen valtio ja nykyinen hallituksemme aikoo säästää vanhuspalveluista leikkaamalla sote-suunnitelmassaan vanhuksilta, vammaisilta ja nuortenpsykiatriasta ensi vuosikymmenellä joka vuosi lähes miljardi euroa!

Säästölista on karmeaa luettavaa ja ilmeisesti juuri siksi yksikään nykyministereistä ei ole asiasta lausunut halaistua sanaa. Esimerkiksi Sote-uudistuksen valmistelua johtava perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) ei antanut 3 miljardin säästöjen toteuttamistavasta Lännen Medialle haastattelua, kun LM ensimmäisen kerran heinäkuussa kirjoitti listan olemassaolosta.

Jutussa kerrotaan kuinka Nordic Healthcare Group (NHG) on laatinut sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) ja pääministerin johtamalle valtioneuvoston kanslialle tarkat laskelmat siitä, miten suunnitteilla olevassa sote-uudistuksessa voidaan toteuttaa vuoteen 2029 mennessä vuositasolla edellä mainituilta ryhmiltä leikaten karmeat kolmen miljardin euron säästöt.

NHG:n laskelmissa vanhuspalveluihin luetaan kuuluviksi vanhusten omaishoidon tuki, kotihoito, tavallinen ja tehostettu palveluasuminen, vanhainkodit sekä pitkäaikaishoito terveyskeskusten vuodeosastolla. Sana ”Kotihoiva” on NHG:n laatimassa säästötaulukossa laitettu lainausmerkkeihin ja sillä tarkoitetaan vanhuksen asumista omissa kerrostaloyksiöissä taajamien keskustoissa. Sana on määritelty tähän muotoon hallituksen tilaaman vaikutusarvion liitteessä.

Sipilän hallitus ei puhu, ei kuuntele, eikä näe suomalaisten vanhusten hätää

Vanhuspalveluiden säästöpotentiaaliksi NHG:n tutkijat laskevat vuodessa 936 miljoonaa euroa eli lähes miljardin. Raportissa kirjoitetaan, että säästö saadaan toteutettua nykyistä ympärivuorokautista hoivaa vähentämällä, yksinkertaisesti siirtämällä siellä olevia vanhuksia takaisin koteihinsa eli ”kotihoivaan”. Tällä tempulla siis – monisairaiden vanhusten ja heidän omaistensa selkänahasta repimällä – Sipilän hallitus suunnittelee saavuttavansa jo pelkästään puolen miljardin euron vuotuisen säästön.

Tätä aivan käsittämätöntä puolen miljardin säästöpotentiaalia selvityksessä perustellaan selvityksessä, että Vantaalla tehdyn selvityksen (?) perusteella ”kotihoivaan” soveltuisi noin peräti 40 prosenttia nykyisistä tehostetun palveluasumisen vanhuksista!?

Tämä tutkimus ei selvästikään perustu suomalaisten vanhusten todelliseen hoivantarpeen tutkimiseen tai ymmärtämiseen, eikä kerro totuutta vanhusten todellisesta elämäntilanteesta ”kotihoivassa”, sillä jo kaksi vuotta sitten:

– Hesari uutisoi asiasta: Omaisia pelottaa: vanhus ei saa hoitopaikkaa, jos suinkin pärjää jotenkin kotona,

– Iltasanomat uutisoi 21.9. taasen: 94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen,

– Hangonlehdestä luimme 15.9. kuinka: Muistisairas kuoli aliravitsemukseen – oli saattanut syödä ruoaksi vain Omar-karkin ja

– Tänään 6.10. Iltalehti uutisoi: Lähes sokea ja muistisairas 95-vuotias ei pääse palvelukotiin, vaikka haluaisi: ”Äiti itkee ja pelkää, ettei hän elä iltaan asti”.

Yhteistä näiden jutuille niin vanhuksen, kuin omaisten kokemuksille on, etteivät edes yli 90-vuotiaat muistisairaat pääse Suomessa tehostettuun palveluasumiseen, vaan heille tarjotaan ”tehostettua kotihoivaa”, jos sitäkään.

Helsingissä vahusten hätä tehostetun palveluasumisen/hoivan puutteesta suurin?

Kaksi jutuista painottuu Helsingin seudulle ja niissä asiaa kommentoi Helsingin kaupungin sairaala-, kuntoutus-, ja hoivapalvelujen SAS-toimiston johtaja Tuulikki Siltari toteamalla, että ”vanhusten kriteerit päästä pitkäaikaishoitoon/tehostettuun palveluasumiseen ovat erittäin tiukat”. Molemmissa jutuissa Siltarin vastaukset ovat täysin selittelemätöntä ”vanhusten hoivatorjuntaa”.

Siltarin kommenteissa ei ole luettavissa mitään ammatillista näkökulmaa siihen, mitä monisairaan vanhuksen hyvään hoitoon kuuluu myös tehostetun kotihoivan lisäksi. Hän ei myöskään konkretisoi sitä, milloin vanhukselle tarjotaan tehostettua palveluasumista ja tarvittaessa sairaalatasoista hoitoa, vaikka tämän hoivan tulisi olla saavutettavissa kaikille niille vanhuksille, jotka sitä jossain elämänsä loppuvaiheessa tarvitsevat toimintakykyjen ja aistien peruuttamattomasti heiketessä.

Hesarin jutussa kerrotaan, että Helsingissä yli 85-vuotiaista vain 46 prosentilla on jokin hoivapaikka. Yli puolet on kuitenkin kotona, ja heistä vain osalla on kotihoitoa ja suurimmalla osalla ei. Jos Sipilän hallituksen tilaaman sote-suunnitelman vanhusten hoivasäästö toteutetaan, se tarkoittaa käytännössä, että Helsingissä hoivapaikkaa tarjotaan enää vain noin kuudelle prosentille eli 800:lle yli 85-vuotiasta vanhuksista.

He, jotka eniten jo ikänsä puolesta ovat sairaita ja hauraita on Sipilän hallitus siis laittamassa kärsimään täysin järjettömällä tavalla. Hallituksen toimet ajaa alas vanhusten hoiva Suomessa on estettävä ja sille meistä jokaisen on yritettävä tehdä jotain.

Helsingissä oli tilastojen mukaan vuosien 2015/2016 vaihteessa 13 000 tuhatta yli 85-vuotiasta. Tilastoa tarkastellessa kyseisen ikäryhmän määrä näyttäisi nousseen keskimäärin vuosittain noin 180 ikäihmisellä. Edellisen mukaan tästä ryhmästä noin 6000 vanhuksella olisi pitkäaikaishoivapaikka tällä hetkellä ja jos tämä määrä pudotettaisiin noin alle 800 pitkäaikaishoivapaikkaan eli tehostettuun palveluasumispaikkaan, on lopputulos kaikkea muuta kuin ”hyvää tehostettua kotihoivaa tai tehostettua palveluasumista elämäsi loppuun saakka”.

Suomalaisen vanhushoivan määrä ja laatu vrt. poliitikkojen puheet ja teot

Politiikassa ja varsinkin vaalien aikaan lähes kaikissa poliittisissa keskusteluissa ehdokkaat puhuvat kilpaa siitä suuresta huolestaan, kuinka pienituloiset eläkeläiset oikein Suomessa pärjäävät. Puheissa tuodaan esille tyypillisesti erityisesti yhtä pienituloisten eläkeläisten ongelma, joka on ”pitää valita ostaako lääkkeitä vai ruokaa”.

Mitä poliitikot sitten ovat vaalien jälkeen tehneet? Ruoan hinta on edelleen kaukana muista EU-maista, eikä apteekkien välille ole synnytetty vieläkään reilua kilpailua ja halpoja lääkkeitä. Se siis niistä puheista.

Samoissa poliittisissa vaalipuheissa on puhuttu myös ”ikääntyneiden toimintakyvyn heikentymisestä aiheutuvista pärjäämishaasteista ja kotiin vietävien palveluiden riittävyydestä”. Samaan hengenvetoon on kuitenkin tuotu samalla esiin voimakkaasti sitä, ”kuinka väestön ikääntyminen kasvattaa julkisen talouden kuluja, joten niitä pitää karsia, niitä pitää leikata”.

Puhetta hillotolpilla on siis paljon mutta innovatiivisia kehittämisideoita vanhusten tehostetun palveluasumisen määrän ja laadun tai taloudelliseen pärjäämiseen kehittämiseen sitäkin vähemmän.

Hallituksen poliittinen ”vääntö” vaalien jälkeen vanhusten elämänlaadun osalta on jäänyt eläkkeiden jäädyttämisestä käytävälle keskustelulle sekä päätöksenteolle ja nyt käsillä olevan järjettömälle vanhushoivan lisäleikkaamiselle.

Vuoden 2013 Vanhuspalvelulaki on vanhuksille susi ja niin on myös tämä hallitus

Helsingissä oli vuosien 2015/2016 vaihteessa yhteensä yli 160 000 yli 65-vuotiasta. Kun väestön ikärakenne muuttuu ja yli 85-vuotiaiden osuus kasvaa, kasvaa samalla muisti- ja monisairaiden vanhusten osuus. On käsittämätöntä, ettei Vanhuspalvelulakia rukatessa päättäjien päähän juolahtanut, että kun iäkkään vanhuksen pärjääminen ei enää onnistu yksin kotona tai avohoidossa eli tehostetussa kotihoidossa (hoitajien käynnit 2-3 kertaa päivässä), tulee näiden vanhusten päästä tehostetun palveluasumisen piiriin, joko omaan asuntoon tai ryhmäkotiin, jossa henkilökuntaa on paikalla 24/7.

Hoivan puutteesta kirjoitettuja lehtijuttuja lukiessa ja oman 94-vuotiaan sairaan läheisen hoivansaannin vaikeutta katsellessa, on todella vaikea ymmärtää:

– Vanhuspalvelulain tarkoitusta, koska se tuntuu olevan vain ”laillinen keino” riistää hoiva vanhuksilta,

– Sosiaali- ja terveysministeriön ”suosituksia”, koska ne tuntuvat olevan vain keinoja kiertää hoivan antamista,

– virkaa istuvia ”asiantuntijoita” ja ”tutkijoita”, koska heitä tuntuu kiinnostavan vain oma hyvinvointi,

– ja lopuksi hallituksen ministerien siunausta tälle järjestelmälle ja toiminnalle – koska sen päämäärä ei todellakaan ole vanhusten mahdollisimman hyvä elämänlaatu!

Oudoksi koko tilanteen tekee se, että sote-suunnittelussa tehostettua palveluasumista pidetään kalliina ja sitä käytetään muun muassa Helsingissä hoidon epäämisen syynä. Avohoitoa eli tehostettua kotihoitoa pidetään taas edullisena mutta tosiasia on kuitenkin se, että yhtä vanhusta kohden annettavien avohoitopalveluiden intensiteetin kasvaessa myös tehostettu kotihoito muuttuu kalliiksi. Kolme päivittäistä käyntiä nostaa kustannukset tehostetun palveluasumisen tasolle.

Mikä tässä laskuyhtälössä on sitten päättäjien, asiantuntijoiden ja tutkijoiden niin vaikea ymmärtää?

Juhliva Suomi ja Sipilän hallitus: vanhusten hoitoriepottelun loputtava

Juhlimme tänä vuonna yhdessä 100-vuotiasta Suomea ja jokainen tekstissäni mainittujen lehtijuttujen ikäihmisistä on melkein saman ikäinen kuin hieno kotimaamme. Suomen juhlavuoden pääteema on – yhdessä – ja tässä jos jossakin kohtaa on nyt paikka tehdä maastamme heille yhdessä parempi Suomi. Se vaatii meiltä vanhustemme omaisilta äänestysymmärrystä ja nykyhallitukselta, virkamiehiltä sekä julkisilta vanhuspuolen toimijoilta nöyryyttä, vaivannäköä ja omantunnonarvoa näitä maamme rakentajia kohtaan mutta ei juurikaan investointeja. Riittää kun muutatte ajattelutapaa ja päätätte viimeinkin pitää kaikista vanhuksistamme huolta, kuten mekin haluamme tehdä.