Viime viikonloppuna Perussuomalaiset valitsivat itselleen uuden johdon Jyväskylän puoluekokouksessa. Valinta sai väistyvältä johdolta kylmän vastaanoton jo ennen valintaa, jonka jälkeen puolueen sisäinen valtataistelu ja vastakkainasettelu ryöpsäytettiin valloilleen.

Osallistuimme kokoukseen vilpittömin mielin ja haikeudella, sillä kokoushan oli Timon omasta tahdosta tältä erää puolueen puheenjohtajana viimeinen. Arvostusta elämäntyölle osoitettiin pitkään seisten ja taputtaen. Henkilökohtaisestikin käytiin kiittämässä. Kaikesta – mutta tällaista jäähyväislahjaa meistä ei kukaan Timolta tilannut.

Eniten hyvin suunniteltu eduskuntaryhmän joukkoero tuntuu hämmentävän tavallisia rivijäseniä, ja siksi meidän kaikkien kannattaa nyt laittaa jäitä hattuun. Kun taitavasti suunniteltu poliittinen vallansiirtonäytös juoksuttaa hallitusta ja mediaa, ei meidän rivijäsenten tarvitse juosta sen mukana. Käsillä kun on mitä todennäköisimmin edelleen hieno mahdollisuus Perussuomalaisten uuteen alkuun, ja se alku ei ole vain puolueen uusi alku, vaan se koskettaa meitä kaikkia ja siksi siitä alusta saa ja pitää puhua.

On sanottu, että kaiken alku on tosiasioiden tunnustaminen ja niin se on myös tässäkin tilanteessa. Kahdenkymmenen edustajan joukkolähtö ei tapahtunut tyhjiössä tai yllättäen, vaan jo nyt on selvää, että sitä liikettä suunniteltiin koko kevään ajan pitkään ja tavalla, jossa kyse ei ollut enää yhteisestä aatteesta tai tavoitteista, vaan aivan jostain muusta.

Tiistaina eroprosessin julkistamisen jälkeen annetuissa puheenvuoroissa lähtijät ovat toisensa jälkeen lausuneet julki tavoitteittaan, joissa yhtenä on ollut yksinkertaisesti kiistää Perussuomalaisten kansanliikkeeltä sen nykyinen olemassaolo poliittisella kentällä. Samalla meidät on haastettu tavalla, jossa kyse ei ole enää pelkästä poliittisesta kritiikistä, vai mitä mieltä olette esimerkiksi edustaja Elovaaran käsimerkkilausunnoista tai Simon Elon vallankaappausteorioista?

Tiedämme kaikki, että nämä väitteet ovat vain rankasti väritettyä ”muka kokemusta” kokouksesta ja keskeinen osa lähtijöiden feikkisanontoja, joilla meitä on haluttu johtaa harhaan heidän todellisista vaikuttimistaan. Tärkeintä tässä kuitenkin on se fakta, että lähtijät ja sanojat ovat itse vastuussa sanoistaan ja teoistaan, ja me itse omistamme.

Siitä olen samaa mieltä monen lähtijän kanssa, että Perussuomalaiset eivät ole tänään sama puolue, kuin mitä se oli vuosituhannen alussa tai silloin kun siihen itse liityin mukaan. Osittain syynä on arvioijan omat teot tai pikemminkin tekemättömyys mutta suurin syy löytyy kuitenkin muualta.

Muu maailma ympärillämme on kiihdyttänyt juoksuaan ja siinä niin koko Suomella kuin perussuomalaisilla on vaikeuksia pysyä perässä. Huoli suomalaisten huomisesta ei ole vain perussuomalaisten huoli, vaan se koskettaa meitä kaikkia, ja tuosta huolesta saa ja pitää puhua.

Ainoa toimiva ratkaisu parantaa maamme kilpailukykyä ja suomalaisten arkea on esimerkiksi maltti palkankorotuksissa, verotuksessa ja maahanmuutossa sekä monien asioiden tekeminen entistä fiksummin. Näihinkin vain muutamiin mainitsemiini ratkaisuihin tarvitaan kuitenkin mukaan kaikkia kansanliikkeemme tasoja. Sopimaan ja suunnittelemaan yhdessä, ei repimään rikki, eikä taipumaan saneluun.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Minä tunnen monia perusperheeni jäseniä ja useammankin kanssa olen istunut saman pöydän ääressä ja kuunnellut kun he puhuvat. Tiedän, että heillä kaikilla on varmasti lähtökohtana pyrkimys yhteiseen hyvään, kullakin omasta näkökulmastaan. Tämän vuoksi heitä arvostan ja juuri siksi heihin luotan, ja jokaisen ymmärrystä kunnioitan. Ketään heistä en ole lähtenyt, enkä lähde demonisoimaan, enkä kenenkään motiiveja kyseenalaistaisi.

Vaikka kokemus petetyksi tulemisesta maanantaina oli todellinen, koen päivä päivältä vähemmän tarvetta käsitellä koko asiaa ja teen nyt kuten moni muukin rivijäsen, ja siirrän katsetta kesään sekä puolueen sen jälkeiseen uuteen alkuun.

Uskon siis tuntevani puolueemme kenttää ja sen toimijoita, ja siksi nyt tarvittavat rivijäsenen askeleetkin on helppo määritellä. Unohdetaan kaikki lähtijöiden provokatiiviset erohaastattelut ja päätetään, ettei kenenkään tarvitse selitellä enempää. Ei tuohduta uuvattien ”soihdut sytytettiin ja kotini poltettiin” mediakommenteista, vaan keskitytään oman kotitonttimme ja toimintamme vahvistamiseen entisestään sekä Suomen kääntämiseen parempaan suuntaan kaikin puolin.

On harhaluulo, ettei ihminen uhattuna pystyisi kompromisseihin tai haastettuna ja olomassaolostaan kamppaileva järjestö ei kykenisi toimimaan asioissa, joissa sen pitää eteenpäin mennäkseen kyetä toimimaan. Käydään läpi kaikki viime aikojen herättämät tunteet, olivat ne sitten vihaa, pettymystä, surua, inhoa, kaipuuta, rakkautta, iloa, helpotusta ja hyväksytään ne sellaisin kuin ne ovat ja mennään sen jälkeen eteenpäin ilon kautta ja yhdessä; askel askeleelta edelleen toisiimme luottaen ja menneestä irti päästäen.

Aloittaa voimme jo tänään ja tältä pyytämättämme saadulta puhtaan valkealta pöydältä. Ilman sen suurempia julkilausumia, tekemällä asioita edelleen arkisesti yhdessä, kuten tähänkin asti mutta toisiimme entistä enemmän luottaen, sillä nyt olemme siinä onnellisessa asemassa, että puolueemme pärjääminen on täysin kiinni meistä itsestämme.

Otetaan sen jälkeen kaikki muut tarvittavat uudet askeleet, valppautta unohtamatta. Osaaminen, tahtotila, kyky, toisemme ja kaikki vuorovaikutuksen välineet haasteiden ratkaisemiseksi meillä ovat jo käsissämme ja niihin onnistumisen avaimet.

Kesän jälkeen edessämme on uusi alku ja innostava mahdollisuus, kaikki järjestyy.