Perussuomalaiset

Henri Sorvali

Perussuomalaisuudesta ja valtamediasta

Nykyään valtamediat ovat pullollaan syrjinnästä kertovia juttuja joissa valkoinen ns. ”kaljamahainen mies persu” leimataan mitä erikoisimmin termein muun muassa etuoikeutetuksi. 

He ja myös tietenkin hienot ja osaavat perusnaiset ovat valtamedian jatkuvan liekkttämisen kohteena. Tämä lyö lieskat somealustoille jossa natsi, fasisti ja rasisti ovat vakio ilmaisuja.

Mitä etuoikeuksia valkoisella hetero miehellä on muihin verrattuna? Ei mitään!

Jokaisella ihmisellä on yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja menestyä. Tosin mielenterveyden heiluessa se harvemmin helpoimman kautta onnistuu.

Liityin perussuomalaisiin vuonna 2020 ja en tiennyt sitä ennen olevani rasisti, fasisti, natsi ja psykopaatti.

Kiitos tästä jatkuvasta valistuksesta, mutta en tunnista itseäni. Meillä nahka on niin parkkiintunutta, että nuo jatkuvat syytökset lähinnä naurattavat ja saavat tekemiseen uutta intoa. Tiedämme olevamme oikealla asialla.

Kannatusgallupissa perussuomalaisten kannatus on tasaantunut ja päivän mittauksessa se sai pientä nousua.

Demarit sitä vastoin sulivat epäisänmaallisen rajalaki venkoilun tuloksena. Asia ohitettiin valtamediassa lähinnä olankohautuksella.

Auta armias jos perussuomalaisten kannatus olisi pudonnut tuon pari prosenttia niin sanomatalon ja ylen toimistoissa olisi kuohuviini pullot poksahdelleet auki ja mediamylly olisi ollut jälleen kerran valmis.

Perussuomalaiset eivät ole valmiita luopumaan YLE leikkauksista ja hyvä niin! Sanna Ukkolan IL kolumnissa paljastettiin se, että YLE on järjestänyt henkilöstölleen jo 40 koulutusta monimuotoisuudesta ja inkluusiosta ja salaa koulutusten hinnan. Minun veromarkoillani rahoitetun Ylen ei tarvitse tällaista sontaa tuottaa! Leikattavaa siis löytyy.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


25 kommenttia
Nimetön
#1

Näin on, mm. Ylen monimuotoisuus menee kaiken järjen edelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Elisa Gebhart, sdp:n kansanedustaja Yle aamussa:

https://areena.yle.fi/1-71303039

Harvoin näkee ja kuulee näin epämiellyttävää kansanedustajaa? Katsoo muita alaspäin sananmukaisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Ylimielinen pikkutyttö, joka on päässyt piireihin. Näköjään on ollut Jutta Urpilaisen ja Sanna Marinin avustaja, joten ymmärtää käyttäytymisen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Entäpä meidä Biaudet. Jos kansa on jotain mieltä, meidän valittuina edustajina on tehtävä oikea päätös kansan mielipiteestä riippumatta. Muistelen itse lukeneeni kansainvälisen ihmisoikeuden oppikirjasta ratkaisuja, joissa oli palautettu ihmisiä turvallisuusperusteella takaisin. Ja tapauksia oli paljon. Mutta tämä olikin aikaa, jolloin kukaan ei tiennyt nimeä kommari Scheinin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kommentoija
Utelias
#16

Eikös professorin nimi ole Schwein?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Eduskunnassa Gebhart istuu Razmyarin vieressä. Onko keskuteltu rajalaista ja sen kaatamisesta?
Toisaalta Razmyar on muslimi. Hyväksyykö samansukupuolisten liitot?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henri Sorvali Varavaltuutettu, LVI-asentaja
#7

Joakim vei häntä kuin kuoriämpäriä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hesarin linja muuttui, kun päätoimittaja vaihdettiin. Tosin vielä on paljon petrattavaa kohti riippumattomuutta ja tasapuolisuutta. Ylen avulla Li Andersson sai vaalivoittonsa. Suu oli auki kuin jakoavain koko ajan. Huusi päälle eikä toimittaja tehnyt mitään, vaikka ”sama levy” pyöri jo yhä uudestaan ja uudestaan. Saattaisi auttaa Ylessä pääjohtajan vaihdos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kommari Andersson hymyili kuin vähäjärkinen, kun YLE:llä keskustelivat vakavasta aiheesta eli rajalaista, jolla huolehdittaisiin suomalaisten turvallisuudesta. Tällekkin kommarille suomalaisten ja Suomen turvallisuus on toissijainen asia. Kuten laitavasemmistolla historiassakin aina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Valkoinen isolla diesel-autolla ajava persu maksaa verot, joista sampanjasosialistit, kuten meidän Razmyar ja kommari Scheinin, voivat ottaa oman osuutensa suoraan tai välillisesti esim. vokkiliiketoiminnan tuottona tai lausuntopalkkioina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#8

Ei ole MEIDÄN Razmyar, vaan afganistanilainen Razmyar. Voisi jo palata kotimaahansa hoitamaan maanaistensa asioita. Siellähän olisi todella paljon töitä. Turhaan tämä mamu arvostelee meidän suomalaisten asioita täällä, jopa ex presidenttiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henri Sorvali Varavaltuutettu, LVI-asentaja
Vihainen
#12

Ei todella meidän ja hänellä vielä rajalakisekoilu päälle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#15

Siis Razmyar on valittu vuoden pakolaiseksi? Miksiköhän? Tuli Neuvostoliiton hajottua perheensä kanssa Moskovasta, jossa isäpappa oli joku diplomaatti. Olisi koko poppoo voinut palata kotimaahansa Afganistaniin.
Nyt tätä perhettä on Suomen veronmaksajat elättäneet kaikki nämä vuodet, eikä isäpappa ole työelämää edes nähnyt. Mamma ui uimahalleissa ja valittelee rasismista.
Törkeintä on se, että isäpappa vierailee jatkuvasti Afganistanissa, vaikka on pakolaisena/maanpaossa Suomessa.
Miksi tämä sallitaan? Kertoo ihan avoimesti matkoistaan.
Jos on pakolainen, niin miksi vierailut lähtömaahan sallitaan?
Ja Nasima ei ole talebania edes nähnyt. Kuka häntä on vainonnut?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Nasima on sellainen vale-pakolaisen prototyyppi.

Olisivat ihan hyvin voineen jäädä Venäjälle, ei heitä siellä kukaan vainonnut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Mistä tiedetään pappa-Razmyarin kommarikytkökset mm. Venäjälle? Tunsiko Putinin aikoinaan?
Uhka Suomen turvallisuudelle, kun tytär Nasima on Suomen kansanedustaja? Vuotaako tietoja itänaapuriin?
Luulisi Supon olevan kiinnostunut?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kabulin koukkunokka
#18

Jos on valittu”vuoden pakolaiseksi”?Niin miksi ei ole sitten lähtenyt takaisin Afganistaniin,tuon vuoden jälkeen?Kyllä tuossa vuodessakin oli jo liikaa kärsimystä meille Suomalaisille!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Nasima on vähän samaan sarjaan kuuluva kuin al-taee, eivät millään tavalla edusta suomalaisuutta, vaan ajavat omien kansalaistensa etuja, yrittävät saada Suomeen elätettäväksi mahdollisimman paljon elintasosiirtolaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Henri Sorvali Varavaltuutettu, LVI-asentaja
Hämmentynyt
#9

Harmittaa välillä kun tietää euroja valuvan kallion viherkuplalle. Ainakaan ei mene Marinin biletykseen enään 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Nyt kun Sebu on europarlamentissa, olisi hyvä muistaa, että komissiota voi pyytää selvittämään, onko yle vero kiellettyä valtion tukea. YLEn mieletön rahoitushan tekee markkinoille tulon mahdottomaksi ja vaikeuttaa oleellisesti nykyisten yhtiöiden toimintaa. Hyvä myös muistaa, että tv- ja radioverkko on yksityistetty aikoja sitten eli YLE ei infran ylläpitäjänä ole julkisen peruspalvelun tuottaja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000