Statistiikkaa Suomen somaleista
Osallistuin vajaat pari viikkoa sitten Somalialaiset Suomessa – Iska Warran -konferenssiin ja haluan lisääntyneellä viisaudellani siunata myös teitä.
Kaikki ovat kiinnostuneita Suomen hyvinvointivaltion tulevaisuudesta. Tähän vaikuttaa merkittävästi maahanmuuttajataustaisten pärjääminen ja kotoutuminen. Somalit ovat tilastojen ja haastattelututkimusten mukaan heikoimmin kotoutunut ja pärjäävä maahanmuuttajaryhmä. Heidän määränsä on kasvanut ainakin vuodesta 2015 asti noin tuhannella vuodessa, eikä kehitykselle näy loppua. Huoli korostuu Helsingin kohdalla, sillä jo joka neljäs kaupungin toisen polven maahanmuuttaja on somali. Samalla 54% Suomen somaleista asuu Helsingissä. Espoon toisen polven maahanmuuttajista on somaleita 12% (v. 2022).
Aloitetaan ensin hyvillä uutisilla. Konferenssi alkoi somalimiehen pitämällä tervetuliaispuheella, jossa esitettiin, kuinka somalit ovat pärjänneet hienosti Suomessa, koska ovat onnistuneet säilyttämään täällä oman kulttuurinsa ja elämäntapansa – eli toisin sanoen onnistuneet torjumaan kotouttamistoimet.
Eivätkä hyvät uutiset lopu tähän, nimittäin toimeentulotukea saavien helsinkiläisten somalien osuus on laskenut 56%:sta (v. 2018) 50%:iin (v. 2023). Nyt juhlitaan! Hyvänä uutisena voitaneen pitää myös sitä, että naisia ei olekaan työttöminä miehiä enempää viiden vuoden maassaolon jälkeen, vaikka kulttuuri edustaa konservatiivista islamia – ja vaikka Espoossakin hoetaan jatkuvasti, miten nimenomaan maahanmuuttajanaiset täytyy saada töihin. Somalinaisista oli työttöminä 39% ja miehistä 38% v. 2023 (Helsinki).
Toisaalta hyvät uutiset sen kuin paranevat naisten osalta, jos tarkastellaan Suomessa syntyneiden somalien työllisyysastetta (Suomessa syntyneitä noin 40%). Tässä ryhmässä naisten työllisyysaste on noin 65%, kun miehistä työssäkäyviä on vain 45%. Mistä sukupuolten välinen ero työllisyysasteessa johtuu?
Tutkija Pasi Saukkonen esitti tilaisuudessa, että syynä voi olla esimerkiksi alat, jotka työllistävät miehiä ja naisia. Somalinaiset työllistyvät ennen kaikkea sosiaali- ja terveydenhoitoalalle (n. 2/3 työllisistä). Vastaavasti työllisistä miehistä lähes puolet työllistyy logistiikka-alalle. Toiseksi suurimpana työllistävänä sektorina on molemmilla sukupuolilla hallinto- ja tukipalvelut, jotka ovat todennäköisesti usein maahanmuuttajien tukipalveluita.
Kaikkein merkittävimpänä tilastotietona jäi kuitenkin kummittelemaan, kuinka Suomessa syntyneistä 20-29-vuotiaista somalimiehistä 51%:lla ei ole muuta koulutusta kuin peruskoulutus (vastaavasti somalinaisilla n. 30%:lla). Tästä statista tuntui olevan erityisen huolissaan paitsi tilastotietoa esitellyt tutkija Pasi Saukkonen, myös eräs somalimies yleisössä. Hän aloitti ihmettelynsä kohdistamalla huomionsa suomalaiseen peruskouluun ja esitti kysymyksen, että kuinka maailmalla yleisesti arvostettu suomalainen peruskoulu ei ole onnistunut kouluttamaan somaleita paremmin. Minkäänlaista somaliyhteisön itsetutkiskelua ei odotetusti kuulunut.
Itse lähtisin hakemaan syitä tähän Suomelle talouden ja katuturvallisuuden kannalta erittäin vaaralliseen asiaintilaan somaliperheiden sisäisestä dynamiikasta. Miksi vanhemmat eivät edellytä lapsiltaan koulussa pärjäämistä ja ahkeruutta? Miksi he eivät edellytä lapsiltaan jatko-opintoja ja niistä suoriutumista? Niin tyhmä tai kyvytön ei ole kukaan Suomessa syntynyt, etteikö läpäisisi vaikka ammatillisia opintoja, jos niin haluaa. Vaikka vanhemmat eivät somaliperheissä toisinaan osaisi kunnolla suomea tai muuten auttaa läksyissä, suurperheissä on mahdollista hyödyntää sisarusten osaamista.
Merkittävänä haasteena somaliperheissä lienee isien heikko panostus lapsiinsa. Afrikkalaisissa kulttuureissahan on yleistä, että enot hoitavat paljolti isien virkaa, kun isät jättävät perheensä. Yle uutisoi kuluvana vuonna, että joka toinen somaliäiti oli yksinhuoltaja Suomessa v. 2023. Kun tähän lisätään islam ja somalinaisten heikko asema, voidaan olettaa, että suurperheiden vanhimmat pojat ottavat usein perheen pään roolin, jolloin heillä ei ehkä ole ketään, kuka asettaisi rajat ja edellyttäisi heiltä jotain.
Konferenssin toinen kiintoisa ohjelmanumero Pasi Saukkosen tilastojen esittelyn ohella oli kahden somaliyrittäjän esiintyminen. Toinen oli julkisuudessakin esillä ollut Hoiwa Oy:n Fadumo Ali ja toinen yrittäjyysvelmennusyrityksen perustanut Abdirahman Mohamud. Jälkimmäisestä ei ihan selvinnyt, missä hän oli kannuksensa ansainnut kouluttauduttuaan maa- ja metsätaloustieteellisessä yliopistolla. En löytänyt tähän vastausta edes jälkikäteen kotona yrityksen sivustoja katselemalla. Kuulemma kaikki oli alkanut siitä, kun hän oli vienyt siemeniä irakilaisen kumppanin kanssa Irakiin, mutta homma oli ajautunut karille. Alun innostuksen jälkeistä pettymystäni lisäsi se, että Facebookissa huomasin kaverin sivuilla viimeisimpänä Mekan pyhiinvaellusmatkamainoksen – 11 yötä Mekassa ja kolme Medinassa kolmen tähden hotellissa aamiaisineen ja nähtävyyksineen 1 850 egee. Ei Suomesta rahaa sadistiselle saudityrannialle, kiitos.
Merkillepantavaa konferenssissa oli, ettei ainakaan ensimmäisenä päivänä rasismi noussut ongelmana esille kuin kuinkas muutenkaan, poliitikon suulla. Vantaan kaupunginhallituksen jäsen Faysal Abdi tiesi kertoa, että Suomessa on niin paljon rasismia, että monet somalit ovat muuttaneet täältä jo ulkomaille. Tällä hetkellä kuulemma kohteena on erityisesti Irlanti. Yrittäjyysvalmentaja ja Helsingin työllisyyspalveluissa työskentelevä somalimies puolestaan korostivat, että pärjääminen on itsestä kiinni ja jälkimmäinen kertoi, ettei hänellä ollut koskaan ollut ongelmia työnhaussa.
Konferenssin esiintyjät eivät toki onnistuneet vangitsemaan mielenkiintoani koko aikaa etenkin, kun kielitaito oli monella aika heikko. Mietinkin, että ymmärsivätköhän somalit paremmin toistensa puhumaa suomea kuin minä, vaiko huonommin. Ainakin heidän korvansa ovat varmasti harjaantuneet kuuntelemaan minua paremmin suomea somalialaisittain.
Edessäni istuvat kaksi viisi-kuusikymppistä miestä selailivat innokkaina jotain toisen puhelimesta ja uteliaisuuttani kurkkasin, mikä voisi olla kiinnostavampaa kuin konferenssin esitykset. Näköjään miesten puvut. Stereotypiat vahvistuivat, kun minulla ainakin on mielikuva, että Afrikassa ollaan usein vähän liiankin kiinnostuneita ulkoisista asioista ja uhrataan mm. pukeutumiseen ja hiusten laittoon paljon energiaa. Toisaalta, kuinka moni somalimies Suomessa todella tarvitsee puvun takin ja -housut esimerkiksi työnsä puolesta?
Lopetan tämän tiedolla raastamiseni trendikkäästi segregaatiolla. Meillä Espoossa kaikki puolueet ilmaisevat olevansa kovin huolissaan segregaatiokehityksestä, vaikka ne eivät halua hillitä tai hallita vieraskielistä väestönkasvua juuri millään tavoin meitä perussuomalaisia lukuun ottamatta. Jos satut olemaan itse helsinkiläinen, niin tiedätkö, miten voit omalta osaltasi kantaa kortesi kekoon segregaation torjumiseksi? Muuttamalla Mellunkylään, Vuosaareen tai Kaarelaan. Mellunkylässä somaleiden osuus ulkomaalaistaustaisista on nimittäin Suomen suurin – 39%, Vuosaaren ja Kaarelan jakaessa hopeasijan 30%:n osuuksilla.
Jos haluat tarkastella tilaisuudessa jaettua tilastotietoa graafeina, se onnistuu Facebook-sivuillani.
Tekstin aiheet:
Erittäin hyvä kirjoitus, tulee näkyviin, kuinka huonosti somalit ovat kotoutuneet, he ovat ylläpitäneet uskontonsa oppeja tiukasti ja oppineet käyttämään sosiaalitukia maksimaalisesti. Olen seurannut kirjoituksia somaleiden sopeutumisesta Minnesotaan, ovat oppineet käyttämään liittovaltion myöntämiä avustuksia omiin yksityisiin menoihinsa, autot ovat hienoja ja taloja on rakennettu Afrikkaan asti. Jos Suomi tarkemmin tarkastaisi somalien avustuksia, voisi paljastua samankaltaisia yllätyksiä. Minnesotassa alkoivat rötökset paljastua kun rehellisempi hallinto otti ohjat käteensä. Islamissa on tyypillistä, että vika nähdään ulkopuolella, muslimeilla kun sattuu olemaan ylivertainen uskonto muihin nähden, ja sen turvin osoitetaan ylemmyyttä ja katsotaan muiden tuottamien resurssien käyttö ilman häpeää luonnolliseksi. Surullista Helsingin seudun kuntien kannalta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Somalit ovat ”herrakansaa” omasta mielestään siis.
Vähän samaa sarjaa kuin koto-hurrit.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hyvin totuudenmukainen kirjoitus Aliinalta. Totuus on ollut jo vuosikymmeniä, että Suomesta saaduilla Kela-ja sossutuilla Somaliassa elää koko suku. Rahaa lähetetään ja viedään laittomasti eri tavoilla.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Somaleilla voi olla rikkauksia ja maita Somaliassakin. Ei kaikki somalit mitään tyhjätaskuja ole.
Vähänaikaa sitten ilmestyi leffa, jossa Suomessa elellyt somali palasi perheineen ottamaan haltuunsa ison, tuottoisan kaivoksen, jonka perhe omistaa.
Että silleen. Irakilaisissa on ilmeisesti samanlaisia tapauksia, jossakin lehdessä oli suuren ryntäyksen vuonna 2015 jotain tällaisia juttuja.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Miten näkemyksesi mukaan kuivuus, nälänhätä ja elinolosuhteet ovat vaikuttaneet somalien huomattavan voimakkaaseeen lomailuun kotimaassaan? Aikaa ja rahaa tietenkin on.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Somalien surkea koulutus peitellään sillä tavalla, ettei sitä tilastoida, joten kysyjien kannattaa aloittaa tutkimukset asiasta siten, että kysyy, miksei työttömyyttä, opiskelua … tilastoida rotujen ja lähtömaiden
perusteella kuten USAssa
Esim. USAssa tiedetään että aasialaiset ja erityisesti aasialaiset naiset ovat hyvin työllistettyjä ja niistä se sitten heikkenee aina mustiin asti
Somalit ovat surkeasti koulutettuja
https://www.somaliaonline.com/somali-born-immigrants-living-in-the-us-are-less-educated-than-african-born-immigrants-in-the-us-according-to-the-us-census-bureau/
Yhdysvaltain väestönlaskentaviraston raportin mukaan, jonka Somalia Online hankki, Yhdysvalloissa asuvat somalialaissyntyiset maahanmuuttajat ovat vähemmän koulutettuja kuin muut afrikkalaiset maahanmuuttajat Yhdysvalloissa.
Somalialaissyntyisten maahanmuuttajien osuus Yhdysvalloissa, joilla on alle lukion koulutus, on lähes 40 % kaikista somalialaissyntyisistä. Kyselyn mukaan Yhdysvalloissa o
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jos joku suhtautuu sinuun tai yhteisöösi vihamielisesti, hän näkee kaiken negatiivisen linssin läpi ja kirjoittaa vain sen, mikä vahvistaa omaa ennakkokäsitystään. Se ei tarkoita, että totuus olisi hänen puolellaan — se kertoo enemmän hänen omasta asenteestaan kuin niistä ihmisistä, joista hän puhuu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tarkoitat, että riitelevät somalit on yhteisö? Ne, jotka tukivat diktaattori Siad Barrea ja pakenivat dollareilla ostetuilla Aeroflotin lentolipuilla Moskovaan. Venäjä potkaisi ne ulos, jolloin ne otettiin Suomeen tarkistamatta niiden taustoja 1990 jälkeen. Venäjä koulutti vallankumouksellisia riiteleviä yhteisöläisiä Moskovassa Patrice Lumumba -yliopistossa (nykyisin RUDN), niitäkin napattiin mukaan Suomeen kavereiksi
Italian Mussolinin hallitushan oli muinoin rakentanut Somalian, hienoja arkkitehtonisia rakennelmia Rooman tyyliin, ja sitten somaliyhteisöt panivat kaiken matalaksi ja valittivat, että ei ole kivaa, joten mennäänpä Suomeen jne. jatkamaan elämää https://www.theguardian.com/world/2017/dec/19/mogadishu-market-bomb-somalia-militants-terror-attack
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti