Perussuomalaiset

Harri Vuorenpää

Puoluekokousvalinnoista

Perussuomalaisen puolueen puoluekokous lähenee ja koko maa pidättää hengitystään. Mitä tulee tapahtumaan? Kuka on uusi puheenjohtaja? Onko koko maa kriisissä viikonlopun jälkeen? ja niin edelleen. Omasta mielestäni puolueen jäsenten ei pitäisi miettiä hetkeäkään mitään muuta kuin sitä, ketkä ovat juuri sinun mielestäsi parhaat henkilöt tätä puoluetta johtamaan juuri tällä hetkellä. Ja äänestää sen mukaan. Ei sen kummempaa.

Kenestä siis uusi puheenjohtaja? Oma valintani on Jussi Halla-aho. Miksi? Ensinnäkin valinta ei siinä mielessä ollut helppo, että arvostan suuresti Sampo Terhoa ja hänen työtään puolueen eteen. Toivon, että hänellä on avainrooli puolueessamme vaikka Jussista puheenjohtaja tulisikin. Ja näin varmasti onkin. Lisäksi uskon, että Sampo on tulevaisuudessa puolueen puheenjohtaja.

Mutta tässä kohtaa puolue tarvitsee sen luokan ”keihäänkärkien teroituksen”, jonka mielestäni Jussi pystyy parhaiten tarjoamaan. Ne keihäänkärjet, joihin Perussuomalaiset ovat ihmisten silmissä profiloituneet, ovat valitettavasti päässeet pahasti tylsistymään. Liittovaltion vastustaminen, maahanmuuton järkevöittäminen, euron haitat, itsemääräämisoikeuden palauttaminen jne. Me olemme hallituksessa saaneet asioita eteenpäin, siitä kuuluu kiitos kaikille edustajillemme. Ongelma tällä hetkellä on se, että äänestäjä on menettänyt uskonsa meihin. Syitä tähän on tietysti monia, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että usko meihin on palautettava. Usko siihen, että vaaliuurnille kannattaa vaivautua jatkossakin.

Tulisiko puolueesta Jussin valinnan myötä ”yhden asian puolue”? Mielestäni tällainen väite on lähinnä huvittava. Miksi tulisi? Meillä on laaja-alaisesti asiantuntemusta puolueessamme kaikilta politiikan sektoreilta, ei se mihinkään häviä. Totta kai me tulemme jatkossakin antamaan omat vastauksemme mihin tahansa politiikan sektoriin. Itse en pidä Jussi Halla-ahoa yhden asian poliitikkona, ja vaikka pitäisinkin, mitä sitten? Käsittääkseni yksi Jussin tavoitteista uutena puheenjohtajana on juuri se, ettei puolueen politiikka enää henkilöityisi ainoastaan puheenjohtajaan. Vaan sen sijaan meidän vahvuus löytyisi siitä, että meillä on järisyttävä määrä asiantuntemusta jäsenistössämme, joka meidän tulee saada esille. Sieltä se meidän politiikkamme kumpuaa, jäsenistä. Ei puheenjohtajasta.

Kuten sanottua, puheenjohtaja yksin ei pysty vielä mihinkään. Hän tarvitsee jäsenien tuen lisäksi vahvan joukkueen ympärilleen. Tämän joukkueen selkärankana toimii puoluesihteeri. Tähän valintani on Jarmo Keto. Mitä ovat ne asiat, joihin olisin puolueen toiminnassa toivonut enemmän terävyyttä? Ulkoinen ja sisäinen viestintä, organisaation kehittäminen, ihmisten osallistaminen ja motivoiminen, päätöksenteon läpinäkyvyys jne. Kun mietin Jarmon vahvuuksia, vastaavat ne juuri näihin ongelmiin. Hän on viestinnän ammattilainen, kokenut johtaja, ennakkoluuloton uudistaja ja tietää kuinka ihmiset ”otetaan mukaan”. Hän ei pelkää laittaa itseensä likoon. Häntä me tarvitsemme.

Varapuheenjohtajista tuleen ääneni antamaan Simon Elolle. Harvoin tapaa ihmistä, joka on niin asiantunteva, esiintymiskykyinen ja helposti lähestyttävä kuin hän. Simonilla tulee olemaan iso rooli puolueen tulevaisuudessa. Muiden varapuheenjohtajien suhteen teen lopulliset päätökset paikan päällä, esittelypuheet ovat tärkeitä. Ville Tavio, Jani Mäkelä, Juho Eerola, Laura Huhtasaari ovat kaikki vahvoja ehdokkaita, joilta varmasti saa mitä tilaa. Pienyrittäjänä myös Ari Prihti on oiva ehdokas. Puheenjohtajaehdokkaista haluan myös nostaa esille Leena Meren. Jos häntä ei valita puheenjohtajaksi, toivon todella, että hän hakee varapuheenjohtajistoon.

Presidenttiehdokkaaksemme olisin toivonut Maria Lohelaa. Muistan kun hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi ja oppositio kiukutteli sitä sun tätä. Ei kiukuttele enää. Hän on näyttänyt kuinka yksi valtakunnan arvokkaimmista positioista otetaan haltuun. Hän ei kuitenkaan ole ilmeisesti käytettävissä, joten Jussi Niinistö olisi seuraava valintani. Ensimmäinen puolustusministeri vuosiin, joka on enemmän kuin tehtäviensä tasalla.

Lopuksi haluan vielä todeta, että tulee puolueen johtoon valituksi kuka tahansa, minä EN AIO kävellä puolueesta. Kuka sitten johtaakin viikonlopun jälkeen, on äärimmäisen tärkeää, että valintojen jälkeen kannatuspinssit heitetään pois ja me kaikki olemme hänen takanaan. Tämä maa tarvitsee Perussuomalaista puoluetta. Jos jollekulle on epäselvää kuinka yhtenäisyys pidetään puheenjohtajavaalin jälkeenkin, kannattaa kokousviikonloppuna kysyä joltain PS-Nuorelta. Siellä tämä taito on osattu aina.

Nähdään Jyväskylässä!

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Ei kai tässä tilanteessa voi äänestää kuin Halla-Ahoa mikäli puoluetta ei haluta haudata.
On Sampo vaikka kuinka hyvä kaveri, niin se ei riitä. Täytyisi myös saada muutosta aikaan. Ei se vaan toimi niin, että kaikki käy tai kyllähän me, mutta kun noi muut. Kyllä nyky toimintaan muutosta tarvitaan. Kuka sen pystyy toteuttaamaan Sampo vai Jussi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Utelias
#2

Puolueessanne on vielä eräs tekijä, joka karkottaa äänestäjiä aivan liian tehokkaasti ja se on Putkonen. Itse palaan äänestäjäksenne jos Halla-aho valitaan puheenjohtajaksi ja Putkonen potkitaan pihalle. En tiedä ketä näki Putkosessa jotain potentiaalia nykymaailmassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Mitä vikaa Putkosessaon? Kerrohan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Iloinen
#8

Mitä vikaa Putkosessa on… 😀
Eiköhän mies ole sen ihan itse jo kertonut typerillä möläyksillään, esiintymisellään ja olemuksellaan. Ei kuulu puolueeseen, joka todella hakee menestystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Aamulehti kovasti manipuloi perussuomalaisia pj. äänestäjiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#4

Mulle asia on ihan selvä. Jos Sampo valitaan, niin jatkan puolueen jäsenenä ja entistä ahkerammin, jos Jussi, niin eroan. Tämä ei vaadi tarkempaa analyysiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mikael
Iloinen
#6

Jaahas, ei muuta kuin käpykaartiin sitten. Eihän sillä hiekkalaatikolla kannata leikkiä, jolla kaikki eivät ole samaa mieltä kanssasi – tai edes suurin osa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#7

Erokirje toimitettu puoluetoimistoon. Kiitos Timo ja Sampo kaikesta. Jään odottamaan mielenkiinnolla jahka tuhkasta nousee jotain uutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000