Kirkko ja kristinusko ovat kulttuurimme kulmakivet ja vuoden kulun määrittäjät. Sitä ei voi kukaan kiistää, kuului kirkkoon tai ei.

Kristinuskolla on pitkät perinteet ja se on juurtunut syvälle tapoihimme kehdosta hautaan ja kaikkeen siltä väliltä. Kristinuskon symboli koristaa kaunista siniristilippuamme. Suomi on kristitty maa. Kristillinen moraalikäsitys tulee meille jo äidinmaidosta.

Kirkko kertoo olevansa kaikkia varten, mutta väite ei kestä päivänvaloa.

Nykykirkossa tilaa raivataan sateenkaari-ideologialle. Sen tieltä väistyminen ei ole enää vuosiin riittänyt, vaan perinteisiä arvoja kannattavia on ajettu pitkään nurkkaan, jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pakko. Meitä on yritetty pakottaa muuttamaan ajatuksiamme, ideologiaamme, arvojamme, todellisuudentajuamme ja kaikkea, mihin uskomme. Nykykirkko on unohtanut roolinsa ja hylännyt Raamatun.

Tänä päivänä olet kirkon silmissä Saatanasta seuraava, mikäli haluat pitää avioliiton naisen ja miehen välisenä asiana. Jos haluat säilyttää Suomen – sen kulttuurin, uskonnon ja kielen – olet suvaitsematon rasisti. Ihmisiä ja instansseja painostetaan luopumaan sukupolvet ylittävistä kristillisistä perinteistä, kuten joulujuhlasta ja suvivirrestä. Jos puolustat näitä perinteitä, olet takapajuinen juntti.

Sen lisäksi, että papit ohjeistavat seurakuntia käyttämään aikansa sateenkaarimessuihin tai laittomasti maassaolevien hoitamiseen, kirkko on selkeästi muuttanut käsitystään avioliitosta. Piispainkokous esitti, että kirkko voi vihkiä samaa sukupuolta olevia. Esitys on tehty sen porukan ehdoilla, jotka eivät aiemmin pitäneet avioliittoa minään muuna kuin porvarillisena taantumuksellisena jäänteenä, alistavana patriarkaatin rakenteena.

Kirkko on jo vuosia keskittynyt asioihin, jotka eivät ole istuneet omiin konservatiivisiin näkemyksiini oikeastaan millään tavalla, ja olen taistellut pitkään kirkkosuhteeni kanssa. En koe olleeni aikoihin seurakuntaan tervetullut. Kirkko on jo vuosia kosiskellut mukaan kirkon ulkopuolisia tahoja hyläten samalla perinteiset jäsenensä – meidät, joille sanoma on tärkeä.

Tämä suvaitsematon takapajuinen juntti on eronnut kirkosta tällä päivämäärällä. Jätän myös kaikki seurakuntaan liittyvät luottamustehtävät.

31 vuoden henkilökohtainen suhteeni seurakuntaan päättyi. Suren, mutta toivon todella, että me konservatiivit puolustamme sitä, mikä meille on tärkeää. Evankelis-luterilainen seurakunta on menetetty tapaus, mutta kristinusko ei. Pitkään toivoin, että tätä päätöstä minun ei olisi täytynyt tehdä, mutta enää en voi kuulua yhteisöön, joka on näin vastoin omia arvojani.

Onneksi uskoon ei tarvitse seurakuntaa, joka edustaa kaikkea muuta kuin kristillisiä perinteisiä arvoja. Tiedän, etten ole yksin ajatusteni kanssa.

Uskon, mutta en enää seurakuntaan.