Unite the Kingdom - britit saivat tarpeekseen!
Eilen Lontoossa kokoontui valtava kansanpaljous osoittamaan mieltään.
”Unite the Kingdom” kokosi Lontoon keskustaan ilmakuvien mukaan kepeästi yli 150 000 brittiä; englantilaisia, skotteja, waleshilaisa ja Ulsterin asukkaita.
Kyse ei ollut ”laitaoikeiston” kiukusta vaan ihan tavallisten ihmisten ja keskiluokan rauhallisesta tavasta sanoa, että jo riittää – ”we are fed up”.
Tätä mielenosoitusta, jonka symbolina oli Pyhän Yrjön risti, oli suunniteltu jo heinäkuun puolesta välistä lähtien ja osallistujille annettavissa ohjeissa painotettiin rauhallisuuden merkitystä.
Siitä, että kyseessä oli mielenosoitus ilman alkoholia ja että se pyrki laillisiin päämääriin.
Britit eivät vähästä lähde osoittamaan mieltään
Iso-Britannia on aivan omanlaisensa maa.
Jotkut sanovat aivan kummallinen maa.
Eräs näistä kummallisuuksista on se, että yleensä britit pitävät yli kaiken omasta elämäntavastaan, järjestelmästään ja tyytyvät oloihinsa. Vallankumouksia on ollut harvoin.
Ensimmäinen niistä oli se kun vuonna 1215 kapinalliset paronit pakottivat kuningas Juhanan allekirjoittamaan Magna Carta peruskirjan, jossa kuningas myöntyi siihen, että ketään ei saa vangita ilman oikeudenkäyntiä.
Toisen kerran Englanti nousi aseisiin ja sisällissotaan rajoittamatonta kuningasvaltaa vastaan. Puritaaninen vallankumous Englannissa 1642-1651, varmisti lopullisesti sen, että Englannin kuningaskunta tulisi loppujen lopuksi aina olemaan parlamentin hallitsema maa.
Mestatessaan kuninkaan puritaanit sanoutuivat tehokkaasti irti ajatuksesta hallitsijan jumalallisesta alkuperästä. Britit tekivät ”isänmurhan” siksi, että he eivät kerta kaikkiaan halunneet katolisiksi tai mielivallan alaisiksi. Maan piti olla menestyvä, vauras ja laeilla hallittava. Puritaanit olivat sisänsä rojalisteja mutta kun Kaarle I ei kyennyt kompromisseihin oli hänen taivuttava mestaajan kirveen alla vuonna 1649.
Jos kuningasta ei ollut, niin ajatuksena oli, että hallitkoon sitten Kristus!
Tämä ”Rule of Christ” merkitsi sisäistä – “evankeliumin täyttämää lakia” – joka piti hallita kaikkea elämää. Niin maallista kuin hengellistä. Tuloksena oli ahdistava, tympeä ja kuristava hallinto, joka sitten muutettiin kun lordi-protektoriksi nimitetty Oliver Cromwell kuoli 1658.
Kolmannen kerran Isossa-Britanniassa tehtiin ns. Mainio Vallankumous (Glorious Revolution) kun katolinen Jaakko II pakotettiin lähtemään maasta ja tilalle tulivat protestantit William Oranialainen ja Jaakko II:sen tytär Maria. Uuden hallinnon oli hyväksyttävä parlamentin ylivalta (Bill of Rights – 1689 sekä Act of Toleration – 1689).
Kaikissa näissä vallankumouksissa parlamentin ja lain ylivalta voitti.
Oikeusjärjestelmää hallinnut tapa-oikeus perustui monessa suhteessa ns. common sense ajatteluun, jossa tuomarit soveltavat omaa ”tervettä järkeään”.
Parlamentilla on täydellinen ja suvereeni valta eivätkä sitä sido mitkään ”demla” säännöt. Ainoastaan terve järki ja kuten monet britit ovat todenneet poliittinen ”decency”.
Mitä mielenosoittajat haluvat: vapaata sanaa ja Habeas Corpus käytäntöä
Hyväntuulisten ja sitkeän optimististen brittien saaminen tällaiseen mielenosoitukseen on ollut merkittävä saavutus Keir Starmerin hallitukselle. Starmer voi vain todeta. niin makaa kuin petaa. Mielenosoittajien motiiveja voisi kuvata vain yhdessä sanalla: jo riittää!
Ensiksi, ihmiset ovat saaneet tarpeekseen siitä, että hallinto on pidättänyt noin 3000 ihmistä vääristä sanomisista sosiaalisessa mediassa. Ehkä kuuluisin pidätys oli irlantilaisen komediankirjoittajan Graham Linehan’in pidätys syyskuun alussa Heathrow’n lentokentällä. Viisi aseistettua poliisia tempaisi Linehanin tyrmään.
Linehan kirjoittaa suosittua ”Father Ted” komediaa. Virallinen syy hänen pidätykseensä oli se, että kirjoittaja ”kutsuu väkivaltaan” sosiaalisessa mediassa. Oppositiojohtaja Nigel Farage otti asian esille ja todistaa pian USA:n edustajahuoneen komiteassa siitä miten UK on päätynyt hylkäämään Magna Cartan ja että Iso-Britannia on päätynyt Pohjois-Korean tielle.
Pääministeri Sir Starmer on jo ottanut taka-askelia näissä pidätyksissä ja vaatinut, että niitä tehdään vain ”vakavissa tapauksissa”. Vähitellen ymmärtäen, sen, että UK:ssa valta häviää aina naurunalaiseksi tekemisen edessä! (toisin muuten kuin meillä).
Toinen syy tähän mielenosoitukseen on yksinkertainen. Maahanmuuttajien aiheuttama väkivalta, sekasorto ja raiskaukset. Niihin on kyllästytty ja erityisesti siihen, että poliisi on saanut ohjeet kohdella näitä tapauksia silkkihansikkain kun taas tavalliset britit joutuvat oikeuslaitoksen kurimukseen asioista toteavista nettikommenteista. Samoin se, että UK:hon tulevia maahanmuuttajia majoitetaan neljän tähden hotelleihin on saanut ihmiset raivoihinsa.
Mitä tästä tulee: sisällissota, jossa parlamentti taas voittaa…tai Starmerin & labour’n & woken lopullinen vaalitappio
UK:ssa asuneena ja siellä tutkijana toimineena (St. Anthony’s College, Oxford) ennen wokea aprikoisin seuraavaa: edessä on joko uusi sisällissota, jossa parlamentti ja common sense-ajattelu voittaa. Tai todennäköisemmin: uudet vaalit, joissa pääministeriksi tulee Nigel Farange.
Tavalliset britit ovat saaneet kylliksi Starmerin tehottomasta wokehallinnosta.
Se on ideologinen ja tympeä yritys hallita Isoa-Britanniaa ”hyveellisesti”.
Starmerin hallitus tietää, että se tulee häviämään tulevat vaalit niin, että labourpuolue häviää maanlaajuisesti. Sen aika on faktisesti ohi ja se tietää sen itse. Kun vaalit tulevat se siirtyy historian roskatynnyriin.
Kun parlamentin valta on ehdoton ja kun Faragen takana on tukeva enemmistö (plus huumorintekijät) ovat muutoksen tuulet väkeviä. Epäilen, että hänen hallituksensa kumoaa Starmerin wokestanilaiset uudistukset kokonaan, vaatii sosiaaliturvan saamisen ehdoksi työnteoa ja estää venepakolaisten tulemisen Ranskasta. Ne jäävät sinne ja tietysti sen ansiosta Englannin ja Ranskan (sekä EU:n) suhteet kylmenevät.
Uusi Oliver Cromwell on siis jo tullut. Nigel Farage joutuu mielenkiintoiseen testiin niin suhteessa USA:han kuin myös EU:hun.
Mutta miten hän kykenee hillitsemään radikaaleja voimia? Onko Tommy Robinsonista tulossa ” Freeborn John”?
Ja kun valta vaihtuu UK:ssa niin onko seuraavaksi vuorossa Ranska? Ja sitten Saksa ja AfD? Onko mahdollista, että Euroopan wokestanisaation aika on lopussa ja kansallismieliset patriootit ”perivät maan”?
Tekstin aiheet:
Pirjo Pasanen uutisia lukiessaan totesi, että laitaoikeiston mielenosoitus kokosi 150 000 henkeä. Ei sanaakaan siitä, mitä vastaan osoitettiin mieltä. YLEn informaatio on sontaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hormonihäiriöisillä on usein poikkeavia käyttäytymismalleja, eli transut voivat myös sulautua täysin normiväestöön.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Juuri näin, vaikka liiallinen alkoholin käyttö nostaa estrogeenitasoa, eli muuttaa miessukuhormoneja naissukuhormoneiksi, joka aiheuttaa rintojen kasvua ja naismaisia piirteitä. Paljon on itsestä, kuten myös geeneistä kiinni. Naiseksi haluava hamuaa pian sukupuolenvaihdon leikkausta. Pienten aivojen tehtävä olisi stimuloida myös kiveksien toimintaa, mutta jo vähähivenaineinen ravinto, jossa syödään vain kasviksia, johtaa hedelmäapinan ravinnon tasolle, jolla ihminen on liemessä jo muutamassa kuukaudessa, eli lihaa tarpeeksi, niin pysyy miehenä, eikä se nainenkaan ole märehtiväksi luotu.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä, täsmälleen näin, jo muutaman viikon tauko alkoholin suhteen voi normalisoida LH:n ja FSH:n toimintaa, jolloin kivesten testosteronituotanto piristyy. Estrogeenitasot laskevat: Rasvakudoksen määrä vähenee, joka vähentää androgeenien muuttumista estrogeeneiksi. Aivolisäkkeen ja maksan toiminta paranee, aivolisäke voi palata normaalimpaan rytmiin ja maksa pääsee käsittelemään hormoneja tehokkaammin. Alkoholilla on seurauksensa, liika on aina liikkaa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Piia Pasanen olisi johdonmukainen, jos esim. SDPn vappujuhla uutisoitaisiin, että Mäntymäelle kokoontui tuhansia Palestiinan kannattajia. Samoin Pride marssista voisi uutisoida Palestiina kulkueena.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Megyn Kelly Plays the Full Charlotte Stabbing Video and Explains Why We All MUST Watch the Horror
https://www.youtube.com/watch?v=_f1TA-ASQYE
katso tästä koska
Suomen valtamediaa ei enää kiinnosta *tietyistä syistä*
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Helsingin höpösanomatkin kertoi äärioikeiston maahanmuuttovastaisesta mielenosoituksesta Englannissa!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
En koske Hysäriin tikullakaa. Ei tarvitse referoida tänne.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
On siinä riskinsä, jää vielä jonkun hörhön kuva perseeseen.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Olisipa Perussuomalaiset hallituksessa, niin sopimuksista voisi irtaantua.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Jotka nyt notkuvat ruokajonoissa, kun rahat ei riitä elämiseen. Jopa suuret perheet.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Valitettavaa on se, että vaaleihin on aikaa. Osa asiantuntijoista näkee, että vain valtion velkakriisi pakottaisi ennenaikaisiin vaaleihin. Siihen asti sampanjasosialistit kauppaavat omiin taskuihin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti