ARVIO TILANTEEN KEHITTYMISESTÄ METSÄSTYS-, RIISTANHOITO- JA METSÄPOLIITIIKAN OSALTA

Suomen Metsästäjäliitto järjesti 20.04 Päättäjäpaneelin koskien hallitusohjelmaan kirjattujen metsästystä koskevien osioiden vallitsevaa tilaa ja lainsäädännöllistä valmistelua. Kyseiseen Päättäjäpaneeliin osallistui maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin lisäksi edustaja kaikista vallassa olevan hallituskoalition puolueista sekä oppositiosta Keskustan ja Vihreiden edustaja. Katson, että Päättäjäpaneeli oli erittäin tärkeä linjoja vetävä sekä kuluvan vuoden tapahtumia enteilevä tilaisuus. Edellä mainitusta syystä annan kyseiselle paneelille laajassa kirjoituksessani erityisen painoarvon.

Seurasin tarkkaan muistiinpanoja tehden suoran lähetyksen kyseisestä paneelista. Lisäksi Perussuomalainen puolue julkaisi 24.04 oman ohjelmansa koskien Europarlamenttivaaleja. Tein muistiinpanot myös kyseisestä ohjelman julkaisusta sekä olen myös perehtynyt muiden puolueiden vaaleja koskeviin varsinkin metsästyspolitiikkaa käsitteleviin julkilausumiin ja otan niihin kantaa tarvittavilta osin.

Julkaisen kirjoitukseni tarkoituksella vasta aivan EU-vaalien ennakkoäänestämisen aattona, jotta voin kommentoida myös viimeisimpiä aihealueeseen liittyviä poliittisia tapahtumia.

Koska kirjoitukseni on tiiviydestä huolimatta melko pitkä, kehotan kaikkia lukijoita kiinnittämään huomiota tekstin loppupuolella olevan Huomioitavaa äänestäjille alaotsikon alla olevaan suositukseen!

YLEISTÄ KOSKIEN PÄÄTTÄJÄPANEELIA:

Metsästäjäliiton tarkoitus oli käsitellä paneeliin osallistuneiden poliitikkojen osalta kaikki hallitusohjelman metsästystä koskevat kirjaukset. Ajatuksen tasolla asia oli hyvä, mutta hallitusohjelmakirjauksien runsaan määrän takia paneelille suunniteltu kahden tunnin aika oli täysin riittämätön varsinkin, kun kyseiseen aikamääreeseen sisältyi vielä Metsästäjäliiton puheenjohtajan Tuomas Hallenbergin sekä maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin puhe. Jos haluttiin käsitellä kaikki aihekokonaisuudet, olisi paneelin kesto tullut mitoittaa vähintään kolmeen tuntiin.

On luonnollista, että Metsästäjäliiton puheenjohtaja piti paneelin järjestävänä organisaationa avauspuheen. Hallenbergin puheen olisi kuitenkin tullut olla enemmän muodollinen, lyhyt tilaisuuden avaus kuin pitkä, laajan diasarjan sisältävä kokonaisuus. Hallitusohjelman valmistuttua kesäkuun lopulla 2023 Metsästäjäliitto otti kantaa ohjelman kirjauksiin sekä esitti niihin omat näkemyksensä. Kyseinen kannanotto on ollut kaikkien luettavana Metsästäjäliiton sivustolla lähes vuoden. Lisäksi Hallenbergin esittämät diat, joissa käytännössä tuotiin esille samaiset asiat kuin Metsästäjäliiton kirjallisessa kannanotossa hallitusohjelman kirjauksiin, olivat asiasta kiinnostuneiden nähtävissä monta viikkoa kyseisen organisaation sivustolla. Kuten tilaisuuden nimikin osoittaa, tarkoitus oli mahdollistaa katsojakunnalle kuulla, mitä päättäjillä on sanottavana. Kyseessä ei ollut Metsästäjäliiton näkemysten mainoskampanja ja Hallenbergin pitkä, diasarjan sisältävä aloituspuhe vei jo muutoinkin alimitoitetusta ajasta merkittävän osan.

Päättäjäpaneelin puheenjohtajana toimi toimittaja Vesa Kallionpää, joka ei ollut lainkaan riittävästi perillä/perehtynyt käsiteltävään aihekokonaisuuteen. Hän omalla juonnollaan enemmän sekoitti kuin selvensi keskustelua. Lisäksi paneelin puheenjohtajan tulee olla puolueeton, mikä kyseenalaistui, kun viherpolitisoitumista aloitettiin käsittelemään syvemmältä.

Päättäjäpaneelin keskiössä olivat tilaisuuteen kutsutut poliitikot. Paneelin rakenne olisi tullut olla sellainen, että jokainen keskustelija olisi saanut mahdollisuuden niin alussa kuin lopussa lyhyeen, oman näkemyksensä kiteyttävään puheenvuoroon. Lisäksi hallitusohjelman metsästystä käsittelevät kirjaukset olisi tullut ottaa yksi kerrallaan esille siten, että olisi mahdollistettu alkuun jokaiselle panelistille lyhyt puheenvuoro, jonka jälkeen keskustelua olisi jatkettu aikataulu säilyttäen puheenjohtajan johdolla. Näin katsoja olisi saanut mahdollisimman selkeät näkökannat esille koskien jokaista panelistia. Koska toimittiin toisin, paikalla olleille poliitikoille mahdollistui, kaikki käytetyt puheenvuorot ajallisesti yhteenlaskettuna noin 10 minuutin puheaika. Kyseinen puheaika rinnastettuna aihealueen laajuuteen on täysin alimitoitettu ja koko paneelista muodostui puhdas ”pintaraapaisu”. Edellä esitetyn lisäksi, katsojille oli varattu mahdollisuus esittää panelisteille kirjallisia kysymyksiä. Kyseinen osio, ilmeisesti ajan puutteen takia sivuutettiin käytännössä kokonaan. Näin ollen Metsästäjäliiton hyvä idea epäonnistui paneelin rakenteellisiin ja ajankäytöllisiin virheisiin.

MINISTERI ESSAYAHIN PUHE:

Ministerin puhe oli verrattain yleisluonteinen sekä noudatti laajalti hallituksen aikaisempia ulostuloja koskien kyseistä politiikkaa.

Ensimmäisenä asiakokonaisuutena Essayah otti esiin suurpedot. Hän esitti, että Suomen tulisi kehittää vahinko/kannanhoidollisin perustein tapahtuvaa suurpetojen metsästystä. Samoin ministeri nosti esiin nykyään paljolti puhutun ”Ruotsin mallin”. Valitettavasti joudun toteamaan useasti aikaisemminkin esittämäni faktan siitä, että oli kyseessä ”Ruotsin malli” tai vahinko/kannanhoidollinen metsästys, kyseessä on poikkeuslupa ja suomalainen poikkeuslupapolitiikka erityisesti suurpetojen osalta ei tule johtamaan tilanteen minkäänlaiseen muuttumiseen nykyisestä.

Suurpetopolitiikkaan liittyen ministeri mainitsi myös Bernin sopimuksen ja oheisen vuoden joulukuussa Bernissä pidettävän kokouksen. Kyseisessä kokouksessa on Suomen edustajilla tarkoitus muiden samalla linjalla olevien maiden ohella pyrkiä saamaan suurpetojen suojeluluokitukset alemmalle statukselle. Myös Perussuomalaisen puolueen EU-vaaliohjelmassa tuotiin eläinlajiluokitukset sekä niiden muutto käytännössä metsästyksen kannalta tärkeimmäksi asiaksi. Eläinlajiluokitusten muuttaminen on pitkä ja tuloksiltaan epävarma prosessi, sen varaan ei suomalaista suurpetopolitiikkaa voida rakentaa.

Allekirjoittanut on vuosikymmenten ajan painottanut Bernin sopimusta ja Suomen kyseiseen sopimukseen aikanaan tekemiä varaumia varsinkin suden, karhun sekä kanahaukan osalta. Bernin sopimus luo pohjan koko Euroopan Unionin luontopolitiikalle ja paljon enemmän esillä olleille lintu- ja luontodirektiiville. Oikeustahot, viranomaiset sekä virkamiehet ovat systemaattisesti vähätelleet Bernin sopimuksen merkitystä tai jättäneet asian kokonaan vaille kommentointia. On hyvä, että oheista aihealuetta koskeva kansainvälinen politiikka on vihdoin päässyt asian ytimeen. Tilanne on kuitenkin kaksipiippuinen. Itselleni asia näyttäytyy siten, että vihreät antavat nyt painoarvoa Bernin sopimukselle syystä, että asiaa käsittelevä kokous pidetään vasta joulukuussa 2024. Näin ollen he saavuttavat haluamansa aikavoiton. Bernin sopimuksen, kuten muidenkaan kansainvälisten sopimusten aivan realistista painoarvoa ei myös tule ylikorostaa. Lähes kaikki allekirjoittaneen esittämät lainmuutosesitykset, mukaan lukien suurpedot, pystytään toteuttamaan käsiteltävien sopimusten nykyisellä sanamuodolla sekä liitteillä. Kuten jo edellä totesin, eläinlajiluokitusten muuttaminen kansainvälisissä sopimuksissa on pitkä ja epävarma prosessi. Jos vihreät ”betonoivat” kansallisen lainsäädännön yhteen eläinlajiluokitusten muuttamisen kanssa, saavat he käytännössä taas uuden verukkeen, jolla pyrkivät estämään muun muassa suurpetojen pyynnin Suomessa kokonaan. Bernin sopimuksen pöydälle nostaminen antaa myös hallitukselle tekosyyn siihen, miksi hallitusohjelmaan kirjatut suurpetoasiat eivät etene.

Koskien kansainvälisiä sopimuksia, nostan esiin Perussuomalaisen puolueen EU-vaaliohjelman julkaisutilaisuuden alussa olleen puheenjohtaja Riikka Purran puheen. Mielestäni puhe oli hyvä ja Purra ei antanut kyseisten vaalien suhteen epärealistisia lupauksia. Kuten suurin osa Päättäjäpaneeliin osallistuneista panelisteista, myös Purra painotti kansallisen, eduskunnassa tapahtuvan päätöksenteon ratkaisevaa merkitystä. Kansallisella tasolla päätetään Suomen EU-poliittisista linjoista ja Purra painottikin eduskuntavaaleja kaikista vaaleista tärkeimmäksi.

Hallituksen politiikassa on kuitenkin merkittävä ristiriita. Kuten edellä tuon esille ministeri Essayah antaa merkittävän painoarvon kansainväliselle, Bernissä pidettävälle kokoukselle erityisesti suurpetokysymyksessä. Samoin Perussuomalaisen puolueen EU-vaaliohjelman varsinaiset esittelijät, kansainvälisten asioiden erityisavustaja Mikael Lith ja poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen keskittyvät käytännössä vain eläinlajiluokitusten muuttoon EU:n tasolla sekä sitouttavat myös valkoposkihanhiongelman kyseiseen kokonaisuuteen. Toisin sanoen, lähes kaikkien puolueiden panelistit, sekä Perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Riikka Purra näkevät ratkaisun avaimen löytyvän eduskunnassa tehtävistä päätöksistä. Toisaalta suurpeto-ongelman ratkaisu sekä lainsäädännölliset muutokset erityisesti koskien valkoposkihanhea sekä merimetsoa liitetään suoraan yhteen EU:n tasolla tehtäviin kansainvälisiin päätöksiin ja eläinlajiluokitusten muuttoon.

Kansainvälisten sopimusten eläinlajiliitteet ja niiden määrittelemät kansalliset suojelustatukset nousevat edellä esitetyssä keskiöön. Allekirjoittaneen lukuisista huomautuksista huolimatta hallitus sekä vastaavien ministeriöiden virkamiehet pitävät kiinni hallitusohjelmaan kirjatusta väärästä tiedosta. Merimetso ei kuulu lintudirektiivin erityistä suojelua vaativien lajien liitteen nro:1 listalle, vaan poistettiin sieltä jo vuonna 1997. Koska hallitus painottaa laajalti eläinlajiluokitusten muuttoa, kyseisellä hallitusohjelmassa edelleen olevalla virhetiedolla on suuri merkitys. Jokainen asiasta kiinnostunut voi itse tarkastaa esittämäni todeksi netistä, hakusanalla ”lintudirektiivi”. Kyseisen direktiivin liitteessä nro:1, jossa kansainvälisille sopimuksille tyypillisesti eläinlajit mainitaan niiden latinalaisella nimellä, ei löydy maassamme esiintyvää merimetsoa eli Phalacrocorax carbo sinensisiä.

Jatkaen lintuaiheella ministeri Essayah toi puheessaan esille valkoposkihanhien maataloudelle aiheuttamat vakavat vahingot, joiden määräksi hän esitti neljä miljoonaa euroa vuodessa. Pidän hyvänä, että ministeri toi esille jatkuvasti kasvavan valkoposkihanhiongelman. En tiedä tarkemmin sitä, mihin perustui ministerin neljän miljoonan euron vuotuiset vahingot, mutta totean kyseiseen arvioon, että se on hyvin alimitoitettu suuresta rahamäärästä huolimatta. Moni vahingonkärsijä on jo patoutuneen kyllästynyt pitkään jatkuneeseen ja alati pahenevaan ongelmaan sekä suomalaiseen vahingonkorvausbyrokratiaan. Tämä on johtanut siihen, että korvauksia ei enää edes haeta tai, jos haetaan, toteennäyttövaikeuksien takia niitä ei hakijalle välttämättä myönnetä. Maahamme on muodostunut monitulkintaisia termejä kuten ”muu tyydyttävä ratkaisu”. Virkamiehet saattavat paikoin pitää perusteena korvaushakemuksen osittaiselle tai kokonaisvaltaiselle hylkäämiselle sitä, että maanviljelijä ei ole ”pyrkinyt ehkäisemään” vahinkojen laajuutta muun muassa perustamalla valkoposkihanhille omia ”buffettipeltoja” tai hakenut ELY- keskuksesta vaikeasti saatavia karkoituslupia. Mielestäni Päättäjäpaneeliin osallistunut Keskustapuolueen edustaja, kansanedustaja Anne Kalmari kiteytti koko suomalaisen valkoposkihanhipolitiikan osuvasti todeten erityisesti karkoituspolitiikan naurettavaksi!

Vaikka alussa totesin ministeri Essayahin puheen yleisluonteiseksi ja hallituksen aikaisempia ulostuloja noudattavaksi, sain kuitenkin vaikutelman siitä, että ministerillä on ymmärrystä tilanteen kokonaisvaltaiselle vakavuudelle sekä järjettömyydelle. Maa- ja metsätalousministeri Essayah esitti puheensa loppuosiossa mielestäni verrattain voimakkaan ja kantaa ottavan, faktapohjaisen kannan todetessaan, että oikeuskäytäntö on epärationaali!

POSIIVISTA VARSINAISESTA PANEELISTA:

Katson, että kiistattomasti paneelin parhaimmat puheenvuorot esitti Kristillisdemokraattien EU-vaaliehdokas Eija-Riitta Korhola. Vaikka panelistien yhteenlaskettujen puheenvuorojen aika oli varsin minimaalinen, Korhola keskittyi ongelmien juurisyyhyn eli voimakkaaseen viherpolitisoitumiseen. Sitaattikiteytyksenä Korhola toi esiin näkemyksensä siitä, että vihreät ovat organisoituneet ”valtioksi valtion sisällä”. Edellä esitetty on mahdollistanut sen, että ympäristöhallinto on kaapannut vallan ja näin ollen vihreä ideologia on ”invalidisoinut” toiminnan! Vallitseva tilanne on johtanut siihen, että viranomaisia kohtaan on syntynyt luottamuspula! Korhola toi paneelissa esille myös näkemyksensä muun muassa siitä, että varislintujen pyyntiajat on järkeistettävä sekä katsoi lyijyammusrajoituksien todellisen tarkoitusperän olevan viherideologinen. Korholan lyhyessä ajassa, asioiden ytimeen kantaaottavat, faktapohjaiset ulostulot eivät tulleet allekirjoittaneelle täysin yllätyksenä. Korhola on kokenut poliitikko varsinkin EU-parlamentin suhteen. Lisäksi olen käynyt hänen kanssaan sähköpostin vaihtoa. Allekirjoittaneelle on muodostunut kuva, että Korhola on rationaalipoliitikko, joka on aidosti kiinnostunut ratkaisemaan metsästys- ja riistanhoitopolitiikassa vallitsevat ongelmat ja omaa myös rohkeuden tuoda esiin niiden todelliset syyt. Olen myös tietoinen, että hän on perehtynyt kirjoittamaani Metsästyskirjaan. Äänestäjille jotka antavat suurta painoarvoa varsinkin metsästyspolitiikalle on Eija-Riitta Korhola erittäin potentiaalinen ehdokas.

Varsin kapean aikaikkunan sisällä erittäin hyviä näkökantoja toi esiin myös jo aikaisemmin oheisessa kirjoituksessani mainitsemani Keskustapuolueen kansanedustaja Anne Kalmari. Hän otti kantaa myös maamme virkamiesongelmaan todeten, että virkamiehiltä ei saa apua. Lisäksi myös Kalmari painotti varislintujen pyyntiaikojen järkeistämisen tärkeyttä. Kalmari käsitteli Eija-Riitta Korholan esiin tuomaa pääongelmaa eli vakavaksi päässyttä viherpolitisoitumista vielä syvemmältä todeten, että rauhoitettujen lintujen Varsinais-Suomen ELY- keskukseen keskitetty poikkeulupahakemusten käsittely tulisi siirtää toiseen ELY-keskukseen. Kyseistä asiaa hän perusteli poikkeuslupamenettelyn toimimattomuudella, koska radikaali lintujärjestö BirdLife Suomi on erityisen vaikutusvaltainen Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa. Oheisessa kohtaa paneelin puheenjohtaja toimittaja Vesa Kallionpää lähes keskeytti Kalmarin puheenvuoron todeten vapaasti siteeraten, että ”nyt alkaa mennä politikoinniksi!”. Kalmarin näkemys BirdLife Suomen toiminnasta oli täysin faktaan perustuva ja paneelin puheenjohtajan tulisi olla puolueeton kaikkia panelisteja kohtaan. Oheisessa puheenjohtajan keskusteluun puuttumisessakin nähdään maamme viherpolitisoituminen, radikaalista vihreästä järjestöstä ei olisi saanut puhua. Käytännössä kaikki maamme ELY-keskukset ovat täysin vihreiden kontrollissa, ja BirdLife Suomen vaikutus näkyy niissä voimakkaasti. ELY-keskukset ovat Riistakeskuksen ohella häikäilemättömimmät viherpolitisoituneet organisaatiot. Tästä johtuen olen kirjoittanut ELY-keskusten harjoittamasta mielivallasta, jossa esiin nousee myös BirdLife Suomen kyseisten keskusten virkamiehiksi järjestämät omat jäsenet, yleisluonteisen vakavan esimerkin Metsästyskirjan sivuille 110-111.

Jatkan tässä yhteydessä BirdLife Suomen käsittelyä, sillä se on muiden radikaalien lintujärjestöjen ohella käytännössä tehdasmaisesti tehtailuilla valituksilla romuttanut riistalle vakavaa vahinkoa aiheuttavien varislintujen poikkeuslupamenettelyn. Kyseinen järjestö vaikuttaa monen valtiollisen organisaation toiminnassa ja hankkeissa. BirdLife Suomi tekee yhteistyötä muun muassa Luonnonvarakeskuksen kanssa asiayhteydessä, jossa päivitetään niin kutsutun Punaisen kirjan, eli eläinlajien, oheisessa kontekstissa lintulajien uhanalaisuusluokitukset. Radikaali viherjärjestö on myös mukana niin ympäristöministeriön kuin maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa HELMI-ohjelman tunnetuimmassa osiossa eli SOTKA-projektissa. HELMI-ohjelma sisältää myös kyseenalaisen soiden ”ennallistamiseen” ja ”suojeluun” tähtäävän RIEKKO-projektin. Olen kirjoittanut Metsästyskirjaan kokonaisen luvun nro:5 koskien kyseistä ylimitoitettua sekä lopullisilta tavoitteiltaan monelta osaa kyseenalaista HELMI-ohjelmaa. Koskien varsinkin kosteikkoprojekteja asiasta tarkemmin kiinnostuneille, osoitan lukuisten tutkimusten myötä varislintujen aiheuttaman pesäpredaation supikoiraa ja minkkiä huomattavasti vakavammaksi Metsästyskirjan sivuilla 258-261.

Anne Kalmari teki myös paneelin lopussa mielestäni poliittisesti erittäin rakentavan eleen antaen ”käden ojennuksen” koskien poliittista apua Keskustapuolueen osalta hallitukselle metsästykseen liittyvien asioiden suhteen. En voi lausua oman puolueeni tai hallituksen nimissä kyseisestä asiasta, mutta hallituskoalition toiseksi suurimman puolueen yksittäisenä poliitikkona totean, että allekirjoittanut on valmis yhteistyöhön Keskustan kanssa metsästys-, riistanhoito- ja metsäpolitiikan suhteen.

Kokoomusta Päättäjäpaneelissa edusti kansanedustaja Markku Eestilä. Liian lyhyeksi jääneessä panelistien keskustelussa hän onnistui mielestäni hyvin kiteyttämään tärkeimmät metsästyspoliittiset ongelmat. Monen muun keskusteluun osallistuneen poliitikon ohella Eestilä otti myös esiin politisoituneet virkamiehet. Lisäksi hän painotti vapaasti siteeraten ympäristöoikeuden metsästysvastaisuutta sekä sitä, että se on saanut maassamme liikaa valtaa. Kuten itsekin olen monesti todennut, metsästyslainsäädäntö saataisiin toimivaksi, jos asiaan löytyisi todellista poliittista halukkuutta. Eestilä perustellusti totesi, että valkoposkihanhiin/merimetsoihin liittyvät ongelmat on ratkaistava. Lisäksi ainakin allekirjoittaneelle edellä mainittuja lintuja koskeva puheenvuoro näyttäytyi Eestilän ”rivienvälistä” luettavana ihmetyksenä siitä, että edes kyseistä hallitusohjelman kirjausta ei ole saatu toteutettua!

RKP:ta paneelissa edusti kansanedustaja Anders Norrback. Mielestäni Norrbackin tärkein sanoma paneelissa oli metsästyksen lähtökohtainen salliminen luonnonsuojelualueilla. Luonnon todellinen suojeleminen ei ole ristiriidassa suomalaisen vanhakantaisen metsästysperinteen kanssa. Norrback painotti merimetso-ongelmaa, joka on pahimmillaan länsisaaristossa. Hän esitti, että vaikka merimetsojen metsästys tulevaisuudessa sallittaisiin, suurin osa kyseisen linnun kolonioista hyödyntää luonnonsuojelualueilla sijaitsevia saaria ja tämä tekisi merimetson metsästyksen vaikeaksi. Allekirjoittanut itse tulkitsee nykyisen, maassamme olevan merimetsolajin carbo sinensisin haitalliseksi vieraslajiksi. Näin ollen merimetso vaarantaa voimakkaasti niitä luontoarvoja, joita muun muassa saaristoon sijoittuvilla luonnonsuojelualueilla sekä NATURA-2000 kohteilla halutaan suojella. Lisää argumentaatiota merimetson haitallisesta vieraslajistatuksesta Metsästyskirjan sivuilla 303-305.

NEGATIIVISTA VARSINAISESTA PANEELISTA:

Erityisen negatiivisena pidän sitä, että pääoppositiopuolue SDP ei lähettänyt paneeliin edustajaa vaikka osallistuminen olisi ollut mahdollista myös etäyhteydellä. Pidän itse SDP:n osallistumattomuutta kuluvan vuoden tärkeimmäksi luettavaan, metsästystä käsittelevään paneeliin selkeänä osoituksena, että kyseinen puolue ei priorisoi käsiteltävää aihealuetta sen todellisuudessa vaatimaan tärkeysluokitukseen.

Metsästyslainsäädännön akuuttien muutostarpeiden konkreettista vaikutusta koko maallemme ja kansallemme ei aihealueen spesifiyden johdosta ymmärretä riittävästi muissakaan puolueissa. Vaalien alla metsästysmyönteiseksi voi itsensä nimittää kuka tahansa, mutta valitettava totuus on se, että todellista ymmärrystä, tietotaitoa ja kokemusta löytyy nykyisestä eduskunnasta vain hyvin pieneltä osalta! Suomessa on noin 300 000 metsästäjää, joten näin merkittävän suuren kansanryhmän olemassa olo tulisi jo aikaansaada ymmärrys sille, että metsästyslainsäädäntö ei ole vain ”pieni nyanssi” muussa lainsäädännössä. Metsästyspolitiikka koskettaa suoraan erittäin suurta osaa suomalaisia ja epäsuorasti jokaista kansalaistamme. Vain erittäin kiteytettynä toteamuksena maamme huoltovarmuus on yhteen sidottu elinvoimaiseen sekä suurpetojen suhteen turvalliseen maaseutuun, jossa maa- ja metsätalouden harjoittamiseen on olemassa realistiset sekä järjelliset mahdollisuudet!

Perussuomalaista puoluetta paneelissa edusti maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Jenna Simula. Myös Simula tiedosti maamme vakavan viherpolitisoitumisen todetessaan vapaasti siteeraten, että asioiden päätymistä ympäristöministeriön käsittelyyn tulisi välttää. Tässä asiassa olen Simulan kanssa samalla linjalla. Ympäristöministeriö perustettiin vasta vuonna 1983 ja koko ministeriön tarpeellisuus oli enemmän viherideologinen kuin todellinen. Muutoin Simulan esiin tuomat näkemykset eivät olleet linjassa panelistien suurimman osan kanssa.

Simula muun muassa esitti hallitusneuvotteluja erittäin onnistuneiksi. Aloittaen suuremmasta kontekstista, perussuomalainen politiikka ei ollut rationaalista monen osa-alueen suhteen jo ennen eduskuntavaaleja. En tarkoitushakuisesti ”nosta itseäni jalustalle”, mutta allekirjoittaneen yli 30 vuoden kokemus ammattimaisesta metsästyksestä, riistanhoidosta sekä metsätaloudesta yhdistettynä vahvaan sotilastaustaani, juridiikan hyvään hallintaan ja erityisosaamisalueideni kansainvälisten sopimusten täsmälliseen tuntemiseen muodostavat ison meriitin. Allekirjoittaneen tulisi tällä hetkellä olla eduskunnassa ja siellä myös todennäköisesti olisin, jos äänestäjät olisivat saaneet päättää. Tätä mahdollisuutta äänestäjille ei annettu. Puoluejohto oman valtapolitiikkansa sekä suoranaisen kielisyrjinnän takia (puhun toisena kielenäni ruotsia) eväsi ehdokkuuteni systemaattisesti ensin Uudenmaan ja myöhemmin Helsingin vaalipiirissä.

Pienemmässä, mutta myös erittäin tärkeässä kontekstissa epärationaalisuus näyttäytyy Simulan paneelissa erittäin onnistuneiksi määrittelemissä hallitusneuvotteluissa. Puolueeni hallintojohtaja pyysi allekirjoittanutta kirjoittamaan Metsästyskirjaan pohjautuvan, metsästys-, riistanhoito- ja metsäpoliittisen hallitusneuvottelumuistion. Vaikka laatimani muistio jaettiin Perussuomalaisen puolueen neuvottelijoille, jää epäselväksi missä laajuudessa sitä todellisuudessa käytettiin. Jenna Simula johti neuvotteluissa käsittelyn alla olevan politiikan neuvottelutyöryhmää, mutta ei edes kutsunut allekirjoittanutta kuultavaksi asiantuntijana.

Suurin osa panelisteista sekä myös Perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Riikka Purra painottivat eduskunnassa tapahtuvan päätöksenteon ratkaisevaa merkitystä koskien metsästyslakiin liittyviä akuutteja muutostarpeita. Edellä esittämääni viitaten pidän oudoksuttavana Simulan esittämää toteamusta, että: ”Olemme EU:ssa, kärsimme siitä”.

Päättäjäpaneelissa Vihreitä edusti etäyhteyden kautta kyseisen puolueen varapuheenjohtaja sekä EU-vaaliehdokas Silja Keränen. Keränen ei ainakaan paneelissa esittämiensä kommenttien puolesta kuulunut Vihreän liikkeen radikaaleimpaan siipeen. Edellä mainittu selittäytyy suurelta osin sillä, että kyseinen poliitikko on kotoisin Kainuusta. Vihreille on hyvin tyypillistä se, että mitä syvemmällä suurkaupungissa henkilö elää ja mitä vähemmän omakohtaista kokemusta luonnosta henkilö omaa, sen fanaattisempia ovat myös lausunnot.

Keränen oli myös tietoisesti tai tiedostamatta melko rehellinen oman asiantuntijuutensa osalta. Käytännössä hänen lähes kaikki puheenvuoronsa alkoivat vapaasti siteeraten maininnoilla, että: ”En suoraan tiedä…/En täysin ole lintuasiantuntija…”

Edellä olevista maininnoista huolimatta, Vihreille tyypillisesti Keränenkin esitti heidän perusfraasinsa siitä, että suomalainen susikanta on liian heikko kestääkseen metsästystä. Kun otetaan huomioon, että susihavainnot ovat lisääntyneet jopa Helsingin alueella, Keräsen susikannan vahvuutta koskevan näkemyksen absurdeisuutta alleviivaa se, että hän on kotoisin Kainuusta, joka on vahvaa susialuetta.

ASIAKOKONAISUUDET, JOTKA OLISIN ITSE ESITTÄNYT:

Jos itse olisin saanut mahdollisuuden osallistua Päättäjäpaneeliin, olisin vallitsevassa tilanteessa esittänyt hallitusohjelman kirjauksista seuraavat hyvin kiteytetyt näkökannat:

SUURPEDOT:

Kansalaiset ovat perustellusti menettäneet uskonsa suurpetopolitiikkaan. Kuten aikaisemminkin olen todennut, oli kyseessä aikanaan puhuttu suotuisa suojelun taso, nykyinen kannanhoidollinen metsästys tai uusimpana esille tuotu ”Ruotsin malli” ne eivät tule toimimaan, koska sisältävät viranomaisratkaisun, josta vihreät voivat valittaa mielestäni jopa perustuslain vastaisesti hyödyntäen metsästyslain 90 §. Edellä esitetyn takia tulisi siirtyä kiintiömetsästykseen.

Esimerkkinä käytän jopa suomalaisessa kanta-arviossa elinvoimaisena pidettävää ilvestä (kiintiömetsästys luonnollisesti myös muille suurpedoille). Loppuvuodesta 2023 maa- ja metsätalousministeriö totesi, että maastamme voi kaataa 300 ilvestä. MMM:n asetuksella olisi tullut jakaa poronhoitoalueen eteläpuoleinen Suomi läntiseen, itäiseen ja eteläiseen Suomeen. Luvat tasaisesti (100kpl/maanosa) kaikille kolmelle alueelle. Ilvekselle oma metsästysaika, jonka puitteissa metsästysoikeuden omaava henkilö saa pyydystää kyseisiä eläimiä. Ilveksen ampumisen jälkeen ilmoitus Riistakeskukseen, jonka jälkeen Riistakeskuksen nettisivuilla olevasta kiintiöstä poistuu 1 kpl. Kiintiömetsästys on nykyisellään käytössä muun muassa hallin sekä itämerennorpan metsästyksessä. Näkyy kaikille asiasta kiinnostuneille Riistakeskuksen päänettisivuilla. Vihreät eivät pysty valittamaan, metsästysviranomaiset kuten Riistakeskus eivät muodosta tarpeetonta ”väliporrasta” sekä suurimmat saaliit saadaan siellä, missä kanta on runsain.

Metsästyslakiin tulisi kirjata suurpetoja koskeva hätävarjelupykälä, jossa mahdollistetaan pedon tappaminen ihmiseen, koiraan tai maatalouseläimeen kohdistuvan välittömän uhan perusteella. Ilmoitus hätävarjeluna ammutusta pedosta paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle, ei poliisille kuten nykyään. Edellä esittämälläni ilmoitusvelvoitteella paikalliselle riistanhoitoyhdistykselle henkilöä ei välittömästi syyllistetä/epäillä törkeästä metsästysrikoksesta.

Suurpedon luvattoman tappamisen rikosnimikettä tulisi lieventää. Törkeä metsästysrikos ei vastaa kansalaisten oikeudentajua. Kyseessä on käytännön tasolla vihreiden pelote muun muassa liittyen selkeään hätävarjelutilanteeseen.

Lisäksi, kun puhutaan suoranaisesta suurpedon luvattomasta tappamisesta, siihen syyllistyvät yleensä kunnialliset kansalaiset, nykypolitiikan nurkkaan ajamana, viimeisenä, ennaltaehkäisevänä hätävarjelukeinona koskien henkeen ja terveyteen kohdistuvaa uhkaa koskien ihmisiä, koiria sekä maatalouseläimiä.

SUOMALAINEN OMA-ALOITTEINEN SUOJAMETSÄSTYS:

Lainsäädäntöön tulisi lisätä poikkeuslupaan perustumaton, oma-aloitteinen suojametsästys koskien valkoposkihanhea, merimetsoa, kanahaukkaa (ainakin nuorta aikuistunutta yksilöä. Nuoren ja vanhan linnun ero on selkeä. Pääongelma kiteytyy nuoriin haukkoihin) sekä närheä. Kanalinnut varsinkin Etelä-Suomessa todella uhanalaisia, mutta ne eivät vihreitä kiinnosta. Kanahaukka on täysin elinvoimainen, riistan ja erityisesti kanalintujen pahin vihollinen. Närhi taas on erikoistunut erityisesti tuhoamaan teeren munapesyeet. Kyseiseen asiakokonaisuuteen liittyy myös vakava epäloogisuus lintudirektiivin 1 liitteen erityistä suojelua vaativien lintujen listassa. Metso, teeri sekä metsäpyy kuuluvat 1 liitteeseen, kanahaukka ja Ruotsissa sallitun pyynnin kohteena oleva närhi eivät kuulu. Allekirjoittaneen laatima malli suomalaisesta oma-aloitteisesta suojametsästyksestä Metsästyskirjan sivuilla 221-224. Kohdelintuna kyseiselle suojametsästykselle olen käyttänyt kanahaukkaa, mutta juridiikka on samankaltaisesti sovellettavissa myös valkoposkihanheen, merimetsoon sekä närheen kuten Metsästyskirjan kyseisiä lintuja koskevissa luvuissa tarkemmin esitän.

Saalis tulisi saada myös hyödyntää, nykyinen hävittämismääräys täysin perusteeton. Esimerkiksi valkoposkihanhella on erinomainen liha.

VARISLINTUJEN PYYNTI:

Korpin poronhoitoalueen eteläpuoleinen pyynti tulisi sallia. Korppikanta on runsastunut täysin ylisuureksi, paikoitellen korppeja jopa enemmän kuin variksia. Kyseinen lintu aiheuttaa vakavaa vahinkoa riistalle sekä maataloudelle (rikkoo rehupaalit). Pyyntiaika poronhoitoalueen ulkopuolella tulisi olla 15.07-15.03 muita varislintuja huomattavasti aikaisemmin alkavan pesinnän johdosta.

Variksen, harakan sekä naakan pyyntiaika tulisi järkeistää. Esimerkiksi Etelä-Suomessa variksen rauhoitus alkaa 10.03 jolloin muuttovarikset eivät vielä ole saapuneet. Suomi sijaitsee maantieteellisesti Ruotsin eteläosaa merkittävästi pohjoisempana. Edellä mainitusta johtuen variksen, harakan sekä naakan pyyntiaika koko maassa tulisi olla 15.07-30.04. On huomioitava, että kyseisillä linnuilla ei ole silloin poikasia ja pyyntiaikojen muutos tekisi mahdolliseksi ilman poikkeuslupia erityisen tärkeän kevätpyynnin.

Varislintujen pyynnissä tulisi uudelleen sallia elävänä pyytävät varishäkit sekä elävän variksen käyttäminen häkissä houkuttimena. Varislintuja on vähennettävä varsinkin keväisin, ennen pesintää huomattavasti ja varishäkki on kyseisessä toimessa erittäin tehokas pyyntilaite. Pyyntilaitteen teho perustuu elävien varisten käyttämiseen isossa varishäkissä houkuttimena. Ruotsissa sekä varishäkki, että elävän variksen käyttö houkuttimena on sallittu. Kyseinen pyyntimuoto ei myöskään ole ristiriidassa Bernin sopimuksen sekä lintudirektiivin suhteen. Häkkipyyntiä puoltaa myös metodin äänettömyys. Häkkipyynnistä ei synny laukausmelua, joten se ei häiritse muuta keväistä luontoa.

Varislintujen pyynnissä tulisi sallia myös ääntäsynnyttävän koneellisen laitteen eli kasettinauhurin sekä variskasetin käyttö. Perusteluna se, että varislinnut ovat erittäin älykkäitä. Näin ollen joka aamu ei kannata olla ampumassa lintuja esimerkiksi huuhkajan kuvaa houkuttimena käyttäen. Lisäksi säällä on erityisen suuri merkitys pyynnin onnistumiseen. Sään olisi oltava kohtalaisen lämmin, aurinkoinen sekä tyyni. Edellä olevien kahden kohdan johdosta pyynti tulisi olla mahdollisimman tehokasta jokainen mahdollinen pyyntikerta, joita viikossa ei ole luonnollisesti useita. Varispillit eivät lähtökohtaisesti toimi, joten kasetin käyttö olisi erittäin perusteltua. Lisäperusteena lintudirektiivin 13 artikla puoltaa nauhurin käyttöä ja on muistettava, että varislinnut eivät ole riistalintuja vaan vahinkolintuja ja niiden pyynti on riistanhoidollista metsästystä.

VALKOHÄNTÄPEURA:

Valkohäntäpeura on Amerikasta aikanaan tuotu riistaeläin ja näin ollen ei todellisuudessa kuulu Suomen varsinaiseen luontoon. Peurakanta on voimistunut varsinkin Etelä ja Länsi-Suomessa yli sietorajan. Peurat aiheuttavat vakavaa vahinkoa niin maataloudelle (esimerkiksi viljelyksille ja varsinkin erikoiskasveille kuten sokerijuurikas) sekä metsätaloudelle hävittäen istutustaimikot. Taimikoiden tuhoutumisesta johtuen metsätaloudenharjoittajat pystyvät monin paikoin minimoidakseen ylimääräiset kustannukset istuttamaan vain kuusta, koska peura ei sitä pääsääntöisesti syö. Edellä esitetty johtaa aikanaan ”kuusi-inflaatioon” ja siihen, että kuusta istutetaan myös laajalti, pakosta sellaisille paikoille, jotka eivät sovi sen metsätaloudellisesti hyvälle kasvulle

.

Valkohäntäpeuralta tulisi poistaa Riistakeskuksen myöntämä kaatolupa sekä kaatoluvan vaade 500 hehtaarin yhtenäisestä metsästysalueesta. Metsäkauris on täysin kotimainen laji, jota paikoin vähemmän kuin peuroja. Valkohäntäpeura on metsäkauriin kilpailija. Metsäkaurista saa silti metsästää vapaasti sen metsästysaikana ainoana vaateena saalisilmoitus Riistakeskukselle. Valkohäntäpeuran metsästys tulisi jatkossa mahdollistaa samoin edellytyksin kuin metsäkauriin.

YHTEENVETO:

Kun Päättäjäpaneelista, EU-vaaliohjelmista, puolueiden Metsästäjäliiton nettisivuille/Jahti-lehteen antamista näkemyksistä sekä metsästystä koskevista viimeisimmistä ajankohtaisista tapahtumista maassamme vedetään tiivistetty yhteenveto, päällimmäiseksi nousee suurpetopolitiikka. Johtuen siitä, että isossa kontekstissa hallitus sekä muut metsästysmyönteiset puolueet eivät omaa rohkeutta kyseenalaistaa Korkeimman hallinto-oikeuden tulkintaa liittyen kansainvälisiin sopimuksiin, kaikki painottavat EU:n tasolla tehtävien, eläinlajikohtaisten liitesiirtojen merkitystä. Allekirjoittanut on asiasta eri mieltä. Kuten kirjoittamassani Metsästyskirjassa esitän, lähes kaikki lainsäädännölliset muutokset on toteutettavissa kansallisella tasolla edellytyksenä, että poliittista tahtoa löytyy. Viime eduskuntavaaleissa annettiin aivan liian vähän painoarvoa kansainväliselle politiikalle sillä eduskunnassa ratkaistaan myös Suomen EU-poliittiset linjanvedot.

Pidän kuitenkin erityisen merkityksellisenä sitä, että pienemmässä kontekstissa moni Päättäjäpaneeliin osallistunut poliitikko katsoi oikeusistuimien/viranomaisten omineen itselleen liian suuren vallan. Kiteytettynä Suomessa ei ole vallan kolmijako-oppi suoraan käytössä. Lainsäädäntövalta sekä suurelta osin myös toimeenpanovalta kuuluvat eduskunnalle ja valtioneuvostolle (hallitus). Eduskunta päättää myös valtiosopimusten/kansainvälisten velvoitteiden hyväksymisestä tai niistä irtisanoutumisesta, näin ollen eduskunta on myös korkein taho, joka päättää kyseisten sopimusten/velvoitteiden soveltamisesta kansallisessa lainsäädännössä! Lisäksi perustuslakiperusteisesti kansainvälinen velvoite ei saa vaarantaa valtiosäännön kansanvaltaisia perusteita.

Edellä esittämälläni painotan, että tuomioistuinten rooli on vallitsevan lain ja kansainvälisen velvoitteen tapauskohtainen tulkinta. Tuomioistuin ei saa omalla tulkinnallaan estää eduskunnan tärkeintä toimenpidettä eli lainsäädäntötyötä. KHO on omalla omintakeisella sekä monesta muusta EU:n jäsenvaltiosta poikkeavalla tulkinnallaan koskien suurpetoihin liittyviä kansainvälisiä velvoitteita ylittänyt toimintavaltuutensa. Suurpetolainsäädännön ”jäädyttämisellä” KHO vaarantaa/tyrmää myös valtiosäännön kansanvaltaiset perusteet.

Pyrkien tiivistäen esittämään pääargumenttini, Suomessa valta kuuluu kansalle. Kansa antaa eduskuntavaaleissa valtamandaatin parhaaksi katsomalleen poliittiselle ideologialle. Eduskuntavaalien voimasuhteita noudattaen muodostetaan enemmistöhallitus, joka lainsäädännöllisillä muutoksilla toteuttaa tavoitteensa. Tuomioistuimet, oheisessa tapauksessa KHO ei voi yleispätevällä tulkinnalla estää hallituksen eli viimekädessä kansan tahtotilan toteutumista. Suomen kansa äänesti valtaan metsästysmyönteisen oikeistohallituksen, mutta silti olemme tilanteessa, jossa KHO omalla kansainvälisten velvoitteiden tulkinnalla estää hallituksen suurpetopoliittisten lainsäädännönmuutosten toteutumisen ja näin ollen suoraan ei pelkästään vaaranna vaan tyrmää valtiosäännön kansanvaltaiset perusteet. Oheisessa tilanteessa vaadittaisiin paljon painottamaani vahvaa ja selkärankaista johtajuutta, johtajuutta, joka ei sallisi tuomioistuimen riistää itselleen valtaa, joka perustuslakipohjaisesti kuuluu hallitukselle/eduskunnalle. Kyseisestä poliittisjuridisesta kysymyksestä tarkemmin kiinnostuneille suosittelen luettavaksi allekirjoittaneen kirjoittaman blogin: ”Kuka johtaa Suomea?”

Kaikki maamme metsästysmyönteiset puolueet sekä lähes kaikki Päättäjäpaneelin panelistit olivat samalla linjalla siitä, että kokoajan eskaloituvaan valkoposkihanhi/merimetso-ongelmaan on saatava nopeasti riittävän tehokas ratkaisu. Linjanveto on täysin oikea, sillä kuluvan kuun puolessavälissä ELY-keskus kielsi paukkupatruunoiden käytön valkoposkihanhien karkotuksessa, johon muutenkin saadaan vaikeasti lupia. Lisäksi kyseisiä lintuja ei ELY-keskuksen linjauksen mukaan enää tulevaisuudessa saa karkottaa kynnöspelloilta. Kyseiset uudet määräykset yhdistettynä siihen, että valkoposkihanhien määräksi on arvioitu ennätyksellinen 1,5 miljoonaa lintuyksilöä, pahentavat jo entuudestaan maanviljelijöiden katastrofaalista tilannetta erityisesti hanhien muuttoreiteillä.

Kiteytettynä ratkaisuna esitetään, että kyseiset linnut siirretään luonnonsuojelulain piiristä metsästettäviksi lajeiksi metsästyslakiin. Lakisiirto on perusteltu ja metsästys sekä luonnonsuojelulain välinen eläinlajiluokitus tulisi muutoinkin saattaa tarkoitusperäiseksi, kuten Metsästyskirjan sivuilla 12-17 esitän. Suomalaisen lainsäädännön laatiminen on vuosi vuodelta vaikeutunut sekä muuttunut yhä pitkäkestoisemmaksi prosessiksi. Valkoposkihanhen ja merimetson siirtäminen metsästyslain piiriin ei kuitenkaan ole välttämätöntä oma-aloitteisen suojametsästyslainsäädännön säätämiselle. Viitaten prosessien pitkäkestoisuuteen katson, että ensiksi akuuttiin ongelmaan olisi saatava aikaiseksi ainut toimiva ratkaisu eli suomalainen oma-aloitteinen suojametsästys.

Vaikka ainoa toimiva ratkaisu eli oma-aloitteinen suojametsästys on tuotu jo Metsästyskirjassa selkeästi esille, suomalainen politiikka on nykyisellään hyvin omintakeista, hidasta ja siihen annetaan vaikuttaa myös sellaisten tahojen, jotka eivät todellisuudessa omaa päätösvaltaa asioissa. Edellä esitettyyn viitaten pidän jo erittäin positiivisena, että maa- ja metsätalousministeriö on perustanut työryhmän käsittelemään valkoposkihanhiin sekä merimetsoihin liittyviä tarpeellisia lainsäädännön muutoksia. Suhtaudun kuitenkin skeptisesti siihen, että lyhyellä aikavälillä tapahtuisi minkäänlaista suurempaa positiivista käännettä. Pahin skenaario on se, että valkoposkihanhi/merimetsolainsäädäntö linkitetään yhteen koskien EU:n tasolla tapahtuvia lintudirektiivin liitesiirtoja. Liitesiirrot eivät tule tapahtumaan ja, kuten olen moneen kertaan todennut, merimetsoa ei edes tarvitse siirtää pois lintudirektiivin 1 liitteestä, koska se on jo poistettu vuonna 1997.

Pidän myös varteenotettavana skenaariona, että lainsäädännössä keskitytään kyseisten lintujen siirtämiseen luonnonsuojelulaista metsästyslakiin, joka tulee olemaan aikaa vievä sekä suojametsästyksen kannalta merkityksetön asiakokonaisuus. Pahimmassa tapauksessa maassamme jatketaan täysin toimimattomaksi nähtyä poikkeuslupamenettelyä jollain uusilla lakiin kirjatuilla sanamuodoilla. Edellä mainitun huonoimman ja jo etukäteen toimimattomaksi todettavan poikkeuslupapolitiikan jatkamisen riskiä alleviivaa Perussuomalaisen puolueen Metsästäjäliiton sivustolla esittämä näkemys. Sitaattikiteytyksenä Perussuomalaisen puolueen virallisessa vastauksessa todetaan seuraavaa: ”Valkoposkihanhi tulisi siirtää metsästyslain mukaiseksi riistalajiksi ja siten sallia POIKKEUSLUPIEN turvin niiden metsästys [ ] EU sallii poikkeuslupametsästyksen ja lintua ammutaan naapureissamme esimerkiksi suojametsästystermin alla. Suomen tulisi käyttää POIKKEUSLUPAKÄYTÄNTÖÄ”.

Oma-aloitteinen suojametsästys on myös tietynlainen valtiokohtainen ”poikkeuslupa”. Siinä muun muassa lintudirektiivin 9 artiklan poikkeusperusteet säädetään suoraan kansalliseen lainsäädäntöön. Allekirjoittaneella ei ole tiedossa kuka on kirjoittanut Perussuomalaisen puolueen virallisen vastauksen. Toivon, että kyseessä on henkilö, joka ei ole riittävällä tasolla perehtynyt kyseiseen teemaan ja näin ollen on sekoittanut terminologian siten, että puolue tarkoittaa poikkeuslupakäytännöllä oma-aloitteista suojametsästystä. Poikkeusluvat tulevat kuitenkin vastauksessa niin selkeästi monta kertaa esille, että pidän realistisena mahdollisuutena Perussuomalaisen puolueen pyrkivän jatkamaan valkoposkihanhen sekä merimetson poikkeuslupiin perustuvaa lainsäädäntöä. Jos asia todellakin on näin, kyseessä olisi erittäin epärationaali poliittinen kannanotto. Toisin sanoen yhtä voimakkaasti kuin allekirjoittanut on kritisoinut kyseisen politiikan toimimattomuutta, Perussuomalainen puolue taas haluaisi pysyä toimimattomaksi todetussa poikkeuslupalainsäädännössä.

Perussuomalaisen puolueen puoluejohdon omintakeinen politiikka koskien metsästystä näyttäytyy myös selkeästi Päättäjäpaneelissa. Panelisteista Keskustan Anne Kalmari toimii eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan varapuheenjohtajana sekä Kokoomuksen Eestilä ja RKP:n Norrback jäseninä. Silti heidän, kuten myös paneeliin osallistuneen KD:n EU-vaaliehdokas Korholan kannanotot poikkesivat huomattavasti Perussuomalaisten Jenna Simulan näkemyksistä, joka toimii kyseisen valiokunnan puheenjohtajana.

Allekirjoittanut pitää maamme kaikilla politiikan saroilla olevana pääongelmana oikeusinstanssien itselleen omaaman, niille kuulumattoman vallan lisäksi demokraattisesti, vaaleilla valitun johdon ohi tapahtuvaa, vaaleissa vaihtumattomien VIRKAMIESTEN epäsuoraa politikointia. Myös Päättäjäpaneeliin osallistuneista poliitikoista erityisesti Keskustan Kalmari, KD:n Korhola sekä Kokoomuksen Eestilä nostivat edellä esittämäni virkamiesvallan esille.

Ministeriöissä käytännön tasolla korkein vaaleissa vaihtumaton virkamies on ministeriön kansliapäällikkö. Maa- ja metsätalousministeriön uudeksi kansliapäälliköksi aikavälille 01.02.2024- 31.01.2029 on nimitetty metsästäjäksi itseään kutsuva Pekka Pesonen. Jo uuden tehtävänsä ensimmäisinä kuukausina Pesonen esitti Jahti-lehden 2/24 lyhyessä haastattelussa erittäin oudoksuttavan näkemyksen. Vaikka käytännössä lähes kaikki Päättäjäpaneeliin osallistuneet panelistit sekä myös Metsästäjäliitto itse pitävät erittäin tärkeänä sitä, että varislintujen pyyntiajat saadaan järkeistettyä, kansliapäällikkö Pesonen on eri mieltä. Suorana sitaattina Jahti-lehden sivulta nro:34: ”Sen sijaan varislintujen rauhoitusaikojen väljentäminen ei saa vihreää valoa. –Komissio tarkisti muutama vuosi sitten nykyiset pesimärauhoitusajat, ja variksen pesimärauhoitusajan taustalla on komission valvontamenettely. Rauhoitusaikojen muuttaminen on tästä näkökulmasta vaikeaa, Pesonen pohtii”. Asiassa ei todellisuudessa ole mitään vaikeaa. Pidän kuitenkin metsästys- ja riistanhoitopolitiikan suhteen erittäin huolestuttavana, että MMM:n kansliapäällikkö esittää edellä esitetyn näkökannan koskien jopa riistaeläimille vakavaa vahinkoa aiheuttavaa varista! Jos edes variksen rauhoitusaikaa ei saada järkeistettyä, on aivan turha odottaa mitään positiivista muutosta esimerkiksi suurpetojen tai valkoposkihanhien suhteen.

Suomessa, monesta muusta EU:n jäsenvaltiosta, kuten Ruotsista täysin poikkeavia varislintujen pyyntiaikoja perustellaan muun muassa lintudirektiivin 7 artiklan 4 kohdan toisella alakohdalla, jossa suorana sitaattina todetaan: Kun on kyse muuttavista lajeista, jäsenvaltioiden on huolehdittava erityisesti siitä, että metsästyslainsäädännön alaisia lajeja ei metsästetä niiden lisääntymiskauden aikana tai niiden palatessa pesimisalueilleen”. On muistettava fakta, jonka EU komissiokin on myöntänyt siitä, että lintudirektiivi on aikanaan suunniteltu ja laadittu juuri koskemaan riistalintujen metsästystä. Edellä esittämäni lintudirektiivin sitaatti on paikallaan monen harvinaisemman riistalinnun kohdalla. On kuitenkin erityisen tärkeätä muistaa, että esimerkiksi varis ei ole riistalintu vaan vahinkolintu. Näin ollen varisten pyynti ei ole riistalintuun kohdistuvaa metsästystä. Kyseessä on riistanhoidollinen pyynti, jonka tarkoituksena on muuttovaristen saavuttua ennen pesintää tapahtuva varisten mahdollisimman tehokas vähentäminen erityisesti riistan pesinnän onnistumisen suojaamiseksi. Lintudirektiivin edellä siteeraamaani kohtaa ei ole tarkoitettu koskemaan riistalinnuille vahinkoa aiheuttavia lintuja.

Erityistä painoarvoa varislintujen pyyntiaikojen järkeistämiselle antaa myös lintudirektiivin 1 ja 13 artikla. Kaikki Euroopassa luonnonvaraisina elävät lintulajit kuuluvat direktiivin 1 artiklaan. 13 artiklassa taas suorana sitaattina todetaan, että: ”Tämän direktiivin mukaisesti toteutetut toimenpiteet eivät saa johtaa 1 artiklassa tarkoitettujen lintulajien nykyisen suojelutilanteen huononemiseen”. Edellä esittämääni viitaten variksen, kuten monen muunkin vahinkolinnun voimakkaat sekä perusteettomat pyyntirajoitukset ovat 13 artiklan vastaisia.

HUOMIOITAVAA äänestäjille:

Metsästäjäliitto mahdollistaa metsästäville/metsästysmyönteisille EU-vaaliehdokkaille oman esittelyn kirjoittamisen kyseisen liiton nettisivuille. Pidän erityisen merkityksellisenä sitä, että Perussuomalaisen puolueen EU-vaaliehdokas ja puolueen ajatuspajan, Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos kirjoittaa esittelyssään suorana sitaattina seuraavaa: ”[ ] Vaikka oma kokemus metsästyksestä on jäänyt (toistaiseksi) kapeaksi, niin olen saanut aika hyvän kuvan metsästykseen liittyvistä haasteista, kun ajatuspajamme julkaisi viime vuonna Arno Westerholmin kirjoittaman teoksen Metsästyskirja- metsästäjän ja riistanhoitajan puheenvuoro, jossa käsiteltiin aihetta kattavasti (teos luettavissa verkossa: https://www.suomenperusta.fi/julkaisu/metsastyskirja/)”

Grönroosin julkilausumaa voidaan pitää ensimmäisenä kertana, kun vaaleissa ehdolla oleva ehdokas tuo suoraan esiin Metsästyskirjan sekä siinä esitetyt näkemykset. Allekirjoittanut tuntee Grönroosin hyvin ja tiedän, että hän on lukenut Metsästyskirjan hyvin tarkkaan. Lisäksi olen käynyt Grönroosin kanssa lukuisia keskusteluja teoksen aihealueeseen liittyvistä teemoista. Edellä esitettyyn viitaten, vaikka Grönroosilla ei juuri ole henkilökohtaista kokemusta metsästyksestä, rohkenen todeta, että hän on yksi EU-vaaliehdokkaista, joka omaa parhaimman ja ajantasaisimman tiedon sekä ymmärryksen koskien metsästykseen sekä riistanhoitoon liittyvistä vakavista ongelmista ja niiden lainsäädännöllisistä ratkaisuista. Hänen muidenkin hyvien teesiensä lisäksi, suosittelen kaikkia, jotka tulevissa vaaleissa antavat painoarvoa metsästys-, riistanhoito- ja metsäpolitiikan ratkaisemiseksi kuten Metsästyskirjassa esitän, äänestämään SIMO GRÖNROOSIA!

ARVIO TILANTEEN KEHITTYMISESTÄ:

Kyky arvioida tilanteen kehittymistä on tärkeä ominaisuus niin poliitikolle, sotilaalle, kuin metsästäjälle. Vaikka mielelläni toteaisin lukijakunnalle kaiken muuttuvan paremmaksi, en koskaan kirjoita sellaista, mihin en itsekkään usko.

Metsätalouden yllä ovat edelleen käytännössä samat uhkakuvat kuin Metsästyskirjan kirjoitushetkellä. Mitään pysyvää ja riittävän konkreettista ei ole saatu aikaan.

Suurpetopolitiikan suhteen tuoreimpana tilannetietona hallitus on laatinut asetusluonnoksen, jolla pyritään parantamaan vahinkoperusteisten suurpetolupien käytännön toteutusta. Tämä on luonnollisesti oikeansuuntainen toimi ja uskon, että maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahilla sekä monella muulla merkittävää päätösvaltaa omaavalla poliitikolla on vilpitön tavoite tilanteen parantamiseksi. Kuitenkin kuten laajasta kirjoituksestani käy selville, he ovat vallitsevassa suomalaisessa poliittisessa tilanteessa kirjaimellisesti ”puun ja kuoren välissä” Asetusluonnos on edelleen poikkeuslupaperusteinen. Poikkeuslupahakemukset käsittelee viherpolitisoitunut Riistakeskus. Jos lupa myönnetään, vihreät tehdasmaisesti valittavat jokaisesta myönnetystä poikkeusluvasta paikalliseen hallinto-oikeuteen. Nykyisen omintakeisen oikeusinstanssien tulkinnan takia suurin osa ellei kaikki myönnetyistä luvista saatetaan toimeenpanokieltoon ja myöhemmin ne joutuvat kielteisen päätöksen kohteeksi. Suurpetopolitiikka, joka nykyisellään on kiinnisidottu EU:n suojelustatus liitteiden muuttamiseen, on pitkä ja epävarma prosessi. Uskon, että suurpetotilanne tulee kuluvan vuoden aikana eskaloitumaan entisestään ja esitän vakavan huolenaiheeni siitä, että petokantojen jatkuvasti kasvaessa ihmisuhrit tulevat väistämättä yhä ajankohtaisemmiksi!

Valkoposkihanhi/merimetso-ongelma ei maa- ja metsätalousministeriön asettamasta työryhmästä huolimatta tule ratkeamaan jo ajan puutteen takia kuluvan vuoden aikana. Edellä esittämääni alleviivaa poliittiset ulostulot siitä, että kyseistenkin lintujen osalta ensimmäinen ratkaisu olisi lintudirektiivin liitesiirrot, joita ei todellisuudessa tarvita ja painotan jälleen tilannerealismin puutetta esimerkiksi siinä, että merimetso ei kerta kaikkiaan kuulu lintudirektiivin 1 liitteeseen. Olen hyvin skeptinen sen suhteen, että maassamme siirryttäisiin suoraan oma-aloitteiseen suojametsästykseen, vaikka se olisi täysin mahdollista. Vallitseva vuosi tulee kulumaan kyseisten lintujen siirtämismahdollisuuksien kartoittamisessa luonnonsuojelulaista metsästyslakiin. Tilannetta ei myöskään tee helpommaksi se, että luonnonsuojelulaki kuuluu ympäristöministeriön toimenkuvaan, joka on käytännössä täysin viherpolitisoitunut. Merimetsokanta kasvaa ja maanviljelijät tulevat kärsimään katastrofaaliset tappiot valkoposkihanhien syysmuuttoreiteillä lintukannan jatkuvasti kasvaessa.

Liittyen maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikön lausuntoon, olen melko pessimistinen myös sen suhteen, että historian metsästysmyönteisin hallitus saisi edes järkeistettyä varislintujen pyyntiajat tulevalle keväälle.

Kuten olen todennut, käytännössä lähes kaikki Metsästyskirjassa esittämäni lainsäädännölliset muutokset pystytään toteuttamaan kansallisella tasolla eduskunnassa. Kysymys on puhtaasti poliittisesta tahtotilasta ja siitä, että vaaleilla valittu johto omaisi rohkeuden käyttää sitä valtaa, minkä perustuslaki sille suo. Edellä esittämäni fakta mahdollistaa myös positiiviset yllätykset, vaikka itse olen suunnannut katseeni jo vuoteen 2025.

Koska realistisin skenaario kuluvalle vuodelle on se, että tulemme vielä kerran kirjaimellisesti ”lyömään päätämme seinään” enemmän tai vähemmän poikkeuslupaperusteisilla asetuksilla, laeilla sekä niiden yrityksillä, vallitseva tilanne ei loputtomiin voi jatkua järjettömänä. Todennäköisesti oheisen vuoden epäonnistumisen jälkeen maamme rationaalipoliitikot tulevat ottamaan takaisin itselleen vallan, joka nyt on oikeusistuimien sekä politisoituneen virkamieskoneiston lakiin perustumattomasti riistämä. Kyseistä tapahtumaketjua tulee siivittämään myös jatkuvasti paheneva kansan luottamuspula politiikkaan. Ei ole normaalia ja hyväksyttävää, että vaaleista toiseen, jopa eduskuntavaaleissa, jotka ovat perustellusti vaaleista tärkeimmät, noin 30 % äänioikeutetuista ei äänestä. Kyse on merkittävän suuresta kansanryhmästä ja sitä ei selitetä syrjäytymisellä, vaan tosiasia on, että kyseinen osa kansasta on perustellusti menettänyt luottamuksensa politiikkaan, oikeuslaitokseen sekä viranomaisiin. Tämä luottamus on saatava takaisin ja se vaatii realistisia toimia, ei kaunopuheita.

Uskon ensi vuonna tapahtuvaan ainakin osittaiseen käänteeseen myös sen johdosta, että kevään 2027 eduskuntavaalit lähestyvät ja se luo huomattavan poliittisen paineen, joka varmasti antaa nykyisille päättäjillemme ”lisäpuhtia” konkreettisiin toimiin.

Myös allekirjoittanut tulee jatkamaan poliittista toimintaa. Harkitsen vakavasti asettumista ehdokkaaksi puheenjohtajistovaaleissa, jotka pidetään Perussuomalaisen puolueen puoluekokouksessa keväällä 2025. Lopullisen päätöksen ehdolle asettumisesta sekä siitä, mitä puheenjohtajan paikkaa ensisijaisesti haen, julkaisen myöhemmin. Jos tulen valituksi Perussuomalaisen puolueen nykyjohto ei enää millään tasolla voi estää poliittisten sekä lainsäädännöllisten näkemysteni esiintuontia ja käsittelyä!

Päätän kirjoitukseni usein esittämääni armeijan vanhaan viisauteen, jossa todetaan, että: ”Yleensä lopulta voitto seuraa oikeuden ja totuuden miekkaa”. Uskon ja toivon, että näin tulee lopulta tapahtumaan myös poliittisessa taistelussa koskien metsästys-, riistanhoito- ja metsäpolitiikkaa!